Vuosikertomukset ja toimintasuunnitelmat

Vuosikertomuksemme 2014 voitti PwC:n Avoin raportti -kilpailun

Zimbabwen Aids-orvot ry:n toimintakertomus 2014 on saanut jaetun 1. sijan Avoin raportti -kilpailussa. Kilpailussa painotettiin erityisesti vastuullista raportointia.

Palkintoraati kiitteli raporttia seuraavin sanoin:

-Tunnetasolla koskettava, rahoitus kummien toimesta, kertomus itsessään kattava.

-Tekee raporttia oikeasta syystä – raportin avulla yhdistys tuo esille kuinka luotettava kumppani on.

-Yhdistys on ollut mukana kilpailussa jo monia vuosia. Tänä aikana raportti on ottanut huimia askeleita eteenpäin menemättä kuitenkin liiallisuuksiin.

Palkintoa oli 12.11.2015 vastaanottamassa yhdistyksen puolesta Peter ja Krisse Rehnström. Lue lehdistötiedote.