Talous

Vuonna 2012 yhdistyksen varsinaisen toiminnan tuotoista vajaa 70 % tulee yksityisiltä tukijoilta ja runsaat 30 % UM:n kehitysyhteistyörahoista.

Varsinaisen toiminnan tuottoja ovat yhdistyksen saamat kummimaksut, lahjoitukset, avustukset, myyntituotot sekä ulkoministeriön avustus.

Ulkoministeriö on myöntänyt kansalaisjärjestöjen hanketukea yhdistyksen perustoimintaan kehitysyhteistyömäärärahoista vuosille 2007-2009; vuosille 2009-2011 sekä vuosille 2012-2014. Lisäksi UM myönsi 80.000 euroa keittiö/ruokasalin rakentamiseen vuonna 2010. Suomen Lusakan suurlähetystö puolestaan tuki ATK-rakentamista 50.400 eurolla.

Lisäksi UM tukee metsänistutushanketta vuosina 2011-2013 yhteensä 68.000 eurolla.

Vuonna 2010 toiminta oli vakiintunutta ja mukaan saatiin lisää tukijoita. Yhdistyksen tuella Dzikwa saattoi ylläpitää lasten koulunkäynnin tukitoimintoja, kuten ruokailua, terveydenhuoltoa, virkistys- ja kulttuuritoimintaa sekä jatkaa metsänistutusta ja muuta ympäristökasvatusta.

Lahjoitustuottojen kasvusta huolimatta  vuosi 2010 oli yhdistykselle taloudellisesti varsin haastava, sillä Zimbabwessa koulunkäynnin kulut nousivat edelleen ja euron heikentyminen US-dollaria vastaan II-lukukaudella aiheutti kustannuspaineita. Tärkeiden rakennushankkeiden läpivienti suunnitellusti toi haasteita yhdistyksen varainhankintaan.

Yhdistyksen johdossa olevilla henkilöillä on vankka taloushallinnon ja projektien vetämisen osaaminen. Toiminnan menestyksen apuna ovat pitkät ja hyvin toimivat kumppanuussuhteet keskeisiin viranomaisiin Zimbabwessa ja myös Dziwarasekwassa Projektin talous on KHT-tilintarkastajien valvonnassa sekä Suomessa että Zimbabwessa. Hallintoon käytetyt kulut ovat huomattavasti alle UM:n suositusten niin Suomessa kuin Zimbabwessakin.