Ympäristökasvatus

Metsänistutusprojektia vahvistettiin

Dzikwa on vuodesta 2008 alkaen istuttanut lasten ja erään paikallisen luonnonsuojelijan kanssa eukalyptuspuun taimia pienelle alueelle joutomaata Dzivarasekwassa. Vuonna 2010 metsänistutuksen suunnitelmia kehitettiin.

Metsänistutus on nyt hankkeistettu ja yhteistyökumppaneina toimivat jatkossa Zimbabwen metsähallitus, Bindura University of Science Education sekä Helsingin yliopiston VITRI (Viikki Tropical Resources Institute).  Hanke sisältää mm. taimien kasvatusta, nopeasti kasvavien puulajien istutusta polttopuun hankintaa varten, muiden kestävien paikallisten puulajien istutusta, malleja ja käytännön keinoja metsien ja maatalouden rinnakkaiseloon, ympäristötietouden antamista ja myöhemmin myös pienimuotoisia hankkeita puun käsittelyyn.

 

Dzikwa on solminut vuokrasopimuksen Hararen kaupungin kanssa 60 hehtaarin joutomaasta. Joulukuussa 2011 istuettiin 1,000 tainta ja laajamittaisempi istutustoiminta alkaa 2012. Binduran yliopiston kanssa allekirjoitettiin marraskuussa 2011 yhteistyösopimus; ensi alkuun yliopisto lähetti kolme ympäristötieteen opiskelijaa työharjoitteluun.

Yhdistys on saanut tämän tärkeän ympäristöhankkeen rahoitukseen UM:n kehitysyhteistyövaroista €68.000 tukea vuosille 2011-2013.

Projektin eteneminen 2011

Yhteistyösopimus Binduran yliopiston kanssa allekirjoitettiin 9.11. ja yliopisto lähetti kolme metsä- ja ympäristötieteen opiskelijaa opintoharjoitteluun. Suunnitelmat Helsingin yliopiston VITRin kahden opiskelijan tulosta opintoharjoitteluun vuonna 2012 saatiin päätökseen. Vuokrasopimus 60 hehtaarin alueesta Hararen kaupungin kanssa eteni päätösvaiheeseen, ja sopimus allekirjoitettiin alkuvuodesta 2012. On todennäköistä, että hankkeeseen allokoitu maa-alue kasvaa 90 hehtaariin.