Tekstin alkuun
Etusivu - Zimbabwen Aids-orvot ry
Ajankohtaista / News
RSS-syöte
6.3.2010
Kummikirje - Newsletter 4/2010

Kummikirjeet 4/2010

Z I M B A B W E N   A I D S – O R V O T   R Y

DZIKWA TRUST FUND

Maaliskuun alku 2010

 

1.               Vuoden ensimmäinen kummi- ja tukijavierailu

Helmikuu on ollut runsassateinen. Sunnuntai 28.2.valkeni tihkuisena ja harmaana, mutta onneksi tuuli lakaisi paksuimmat sadepilvet hajalle aamun mittaan. Saimme vieraiksi Skotlannista saakka Charlesin vaimonsa Angelan kanssa, sekä Davidin. Skotlantilaiset vapaamuurarit ovat jo usean vuoden ajan antaneet Dzikwalle merkittävää tukea: mm. Toimintakeskuksen tontti ostettiin vuonna 2006 heidän lahjoituksensa turvin ja samoin tontin kehittämiseen on saatu useita lahjoituksia Skotlannista.

 

Charles, Angela ja David viettivät lähes kolme tuntia Dzivarasekwassa tutustumassa toiminnan eri puoliin ja Toimintakeskuksen rakennussuunnitelmiin. Charls ja Angela tapasivat myös omat kummilapsensa Shamaignen (Grade 4)  ja Corniliuksen (Grade 6) ja toivat lapsille uudet reput tarvikkeineen. Varsinainen ohjelma alkoi Dzikwan lasten hienoilla tanssi-, marimba-, mbira-, laulu- ja runonlausunta esityksillä Nhamburiko-koulun etupihalla. Vieraat tutustuivat Dzikwa Shelteriin ja saivat Rujeko-tontillamme kunnon selvityksen rakentamisen seuraavista vaiheista Mario-urakoitsijalta (Durawall Pvt). Lisäksi kävimme kummilasten kotona, tapasimme suutari Nyashan, toimitimme lisäruokaa parille perheelle ja vietimme hauskan hetken Dzikwan nykyisellä keittiöllä. Lapset olivat innoissaan ja lauloivat useita lauluja ruokailun lomassa.

 

2.               Ostoksilla Mbaressa

Torstaina 25.2. Salla, Petronella, Oili ja perheystävä Val lähtivät Shepherdin ajamina aamuvarhain Mbareen, joka on Hararen kuuluisin perinteinen tukkutori, täynnä ihan kaikkea vihanneksista vaatteisiin ja käsityötuotteisiin ja ennen kaikkea täynnä säpinää! Pääkohteemme oli käsityöläisten halli, josta ostimme Dzikwan marimba- ja tanssiryhmälle uutta rekvisiittaa: pojille lannevaatteita turkiksista ja sulkapäähineitä sekä kaikille tanssijoille helistimiä, koreja ja sauvoja.

 

3.               Rakennustyömaalla tapahtuu

Durawall-yhtiön miehet ovat olleet vajaan viikon ajan tasoittamassa keittiörakennuksen tulevaa paikkaa. Tällä viikolla alkaa pilareiden pystytys. Palloilukentän pohjustuksen viimeistelystä ja kunnollisesta päällystyksestä sekä kentän aitaamisesta on nyt tarjous, USD 14,000 kaikkine tarpeineen ja töineen. Saimme ilahduttavaa tukea taas Antilta, joka lahjoitti Suomen Pankilta saamansa koulutuspalkkion meille ja tällä summalla katamme jo 1/3 palloilukentän kunnostuksesta. Tatenda!

 

4.               Keskustilaisuus lapsen oikeuksista

Seppo ja Salla organisoivat lauantaina 27.2.  isommille oppilaille (Sallan viestintätaidon ryhmä Form 1-> Form 3 ja lisäksi A-levels oppilaat) osallistavan keskustelutilaisuuden YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta. Rungoksi oli poimittu Dzivarasekwan lasten kannalta mielestämme 12 keskeisintä oikeutta, joiden toteutumista DZ:ssa sitten yhdessä pohdittiin. Keskustelu oli vilkasta ja antoisaa. Aineiston pohjalta rakennamme Suomessa erityisen näyttelyn, joka kertoo orpolapsen oikeuksien toteutumisesta Dzivarasekwassa. Höysteenä ovat Marin viime vuoden lopulla ottamat hienot valokuvat. Näyttely on jatkoa lokakuun 2009 kansainvälisyyskasvatuskiertueelle.

 

 

 

5.               Teatterissa

Keskiviikkona 3.3. veimme 26 yläasteiden oppilasta Theatre in the Park -teatteriin, jossa menee Dzikwan johtokunnan puheenjohtajan Stephen Chifunyisen kirjoittama näytelmä "Waiting for Constitution".  Juoni punoutuu erään perheneuvottelun ympärille: perhe kokoontuu setvimään tyttären avioliittoneuvotteluja ja päättämään morsiusrahasta, ("lobolasta"), mutta illasta tuleekin kiihkeä väittely uuden perustuslain tarpeellisuudesta ja sen laatimisprosessista. Zimbabwessahan on juuri vireillä uusi perustuslaki, osana kahden puolueen yhteishallituksen ohjelmaa. Chifunyisen komedia käsittelee mm. kansalaisten mahdollisuuksia saada puolueetonta tietoa uudesta perustuslaista ja sitä, miten äänestäjien näkemyksiä eri aiheista kootaan tai otetaan huomioon. Ydinkysymys lienee: onko kyseessä äänestäjiä aidosti osallistava (People-driven) prosessi, vai valtaapitävien järjestämä näennäisdemokraattinen ja heidän omia poliittisia tarkoitusperiään palveleva prosessi...?

 

6.               Yllättävä lahjoitus

Torstaina ystävämme Ingo ja hänen kollega Dirk, molemmat Saksan lähetystöstä Hararessa toivat meille keräämiään lahjoituksia: 11 ihan hyväkuntoista vaahtomuovipatjaa, hygieniatarvikkeita ja lisäksi USD 316 rahalahjoituksen! Mukava yllätys; meillä on tosiaankin vielä lapsia, jotka nukkuvat ilman patjaa lattialla, jossain nurkassa.

 

Uusimmat kuvat tästä linkistä.

 

24.2.2010
Kummikirje - Newsletter 3/2010

Z I M B A B W E N   A I D S – O R V O T   R Y

                           DZIKWA TRUST FUND             

Helmikuu 2010

 

1.               Uusia ideoita, vieraita, kulttuuria

Tunnemme täällä Hararessa mukavan pariskunnan, Irena & Jimmy, jotka ovat taiteilijoita ja käsityöläisiä. He osaavat tehdä hyvälaatuista paperia lumpusta ja valmistaa kauniita muistikirjoja, rasioita, lahjapusseja yms. Nyt meillä on vireillä projekti, jossa 8 käsitöitä taitava osanottajaa Dzivarasekwasta pääsisi Irenan ja Jimmyn oppiin noin 2 kk ajaksi. Olemme sopineet vammaisten lasten äitien käsityöpajan, Batsinarain kanssa, että 6 äitiä sieltä tulee mukaan ja lisäksi 2 Dzikwa-lasten äitiä  pääsee osallistumaan ensimmäiselle kurssille. DZ:sta näyttää jopa löytyvän kaupungin tiloista sopiva koulutustila, johon mahtuu kaksi pitkää pöytää tarvikkeille ja työskentelylle. DZ Community Centre #3 on hiukan kulahtanut yleisilmeeltään ja meille tarjotun tilan ikkunaruudut on rikottu – mutta ei hätää, pyydetään pari tarjousta ja korjataan ikkunat! Kaupungin edustajat DZ:ssa ovat olleet tosi myötämielisiä.

 

Lauantaina 13.2. vierainamme olivat A-level oppilaat Maria ja Nicola Arundel High Schoolista. Tytöt aikovat ehdottaa, että Dzikwan orvot otetaan heidän koulunsa Interact –kohteeksi, jolloin koulun oppilaat keräävät hyväntekeväisyyslahjoituksia lapsillemme ja ryhtyvät myös käymään DZ:ssa, samaan tapaan kuin Hararen kansainvälisen koulun oppilaat. Kiitämme tässä samalla Hararen kansainvälisen koulun/ H.I.S:n oppilaita viime  joulukuun lopulla saadusta USD 514 rahalahjoituksesta ja ruokatavaroista vammaisille lapsille Dzivarasekwassa!

 

Olemme vihdoinkin antaneet periksi ja tilanneet uudet marimba-soittimet! Neljään  kertaan korjatut vanhat soittimet eivät enää soi kauniisti, joten Pamuzindan vetäjä Michael sai tehtäväkseen hommata 4 uudenuutta marimbaa Dzikwalle. Soittajapojat olivat ratketa riemusta kuullessaan tilauksesta ja lauantaina 19.2. pääsemme kokeilemaan soundia. Kokonaiskustannus on USD 810 (€ 550).

 

Dzikwan kulttuurikerhot kokoontuvat ahkerasti viikonloppuisin, lähinnä Junior Housen pihamaalla. Iltapäivä on paahteinen ja pihan rosoinen betonikiveys on tanssijoille aika ikävä. Tarkoituksena on ollut siirtää harjoitukset Dzikwan tontin palloilukentälle, kunhan saamme kentän päällystyksen kuntoon. Paras tarjous kentän päällystyksestä on USD 14,000 ja kallein oli USD 34,000!

 

Dzikwan esiintyjillä on monia tilaisuuksia edessään. Sunnuntaina 28.2.vieraina ovat erityiset hvyäntekijämme ja suurlahjoittajat Skotlannista. Vuoden 2010 HIFA (Hararen International Festival of the Arts) järjestetään 27.4. – 2.5. ja aiomme ilmoittaa Dzikwan tanssi- ja marimbaryhmän taas Youth Zonelle esiintymään. Toukokuu huipentuu Sepon synttäreiden juhlintaan DZ:ssa Dzikwan omalla tontilla lauantaina 15.5.

 

2.               A-level tulokset

Tiistaina 10.2. saimme lopulta tulokset viime marraskuun yo-kirjoituksista (A-level Exam). Kaikkiaan neljä dzikwalaista kirjoitti kokeet ja tulokset olivat kyllä lievä pettymys kaikille. Jos kirjoittaa 3 ainetta, maksimipistemäärä on 15 ja jos kirjoittaa 4 ainetta, maksimi on 20 pistettä. Dzikwan oppilaat kirjoittivat kukin 3 ainetta. Paras poikamme sai 9 pistettä ja muut saivat joko 6 tai 8 pistettä. Kaikki sentään läpäisivät tutkinnon. Aivan piakkoin pidämme nuorten kanssa kunnon istunnon siitä, mitä jatko-opintoja itse kukin havittelee, missä ja miten. Avuksi tulee Friends of Dzikwa yhdistyksen hallituksen jäsen, Women’s Africa Universityn luennoitsija ja muutamia opintonsa päättäneitä dzikwalaisia sekä vapaaehtoisia.

 

3.               Vesihuoltoa & tontin tapahtumia

Veden saanti kaupungin putkista ei ole taattua tänäkään vuonna ja niinpä Dzikwan tontin porakaivolla on ollut käyttöä laajemminkin. Viime viikonlopun aikana kymmenet ihmiset kävivät hakemassa meiltä vettä – yhtenä perjantaina oli 65 ja saman viikon lauantaina 75 hakijaa!

 

Keittiön rakentamisen aika lähestyy päivä päivältä. Rakentajayhtiö Durawall on nyt käynyt paaluttamasasa rakennusalueen. Kaivurit ja lapiot alkavat myllätä ja heilua 21.2. alkavalla viikolla. Old Mutual kiinteistöosaston asiantuntemus on ollut miltei päivittäisessä käytösssä ja virallinen urakkasopimus allekirjoitettiin keskiviikkona 24.2. Tontin ison osan käyttö vihannespuutarhana jää kohta historiaan; kaalisato korjataan talteen ja Alouis tiimeineen joutuu siirtämään uudet tomaatintaimet muualle.

 

4.               Tukiopetus & Sallan viestintäkurssit

Yläasteiden ja lukion tukiopetus kattaa nyt matematiikan, kauppaopin ja laskentatoimen.

 

Sallan viestintätaidon kurssituksen suullisen viestinnän osuus on nyt takana. Osallistuminen on ollut vilkasta. Kukin oppilas on pitänyt vähintään yhden, monet ueammankin esityksen itse valitsemastaan aiheesta. Aiheina on ollut mm:

Epäonnistuminen; Tottelevaisuus; Osallistuminen; Vanhempien rakkaus; Isäni/ äitini

Ystävyys/ paras ystävä; Menetykset & läheisen kuolema; Tulevaisuus; Oma esittely.

 

Kirjallisen viestinnän aiheina ovat: Mind mapping tekniikka; hakemuskirje ja CV; hyvä raportointi; kirje; kurssiarviointi.

 

5.               Riemua pienimmille

Kontin loput tavarat siirrettiin perjantaina 19.2. meitä auttaneen Northern Tobacco –firman varastosta Dzivarasekwaan, Metodistikirkon yhteen tyhjään huoneeseen. Samalla pidimme Suojakodilla suuren lelujen ja pelien jakotilaisuuden: pitkälti yli sata sata lasta kävi hakemassa jonkin lelun; parhaiten koulussa pärjänneet pääsivät jonon kärkeen ja saivat valita itselleen mieluisimman tavaran. Rujeko-kadun lapset saivat osansa.

 

6.               Imiressä

Sunnuntaina 21.2. Salla, Alouis ja 6 lasta pääsivät Imireen Oilin toimiessa kuskina. Dzikwan 5.-7. –luokkalaisista tytöistä mukana olivat: Lynear, Tafadzwa ja Rutendo ja pojista Jefta sekä kaksoset Onios ja Onisimo. Ohjelma Imiren eläinten parissa oli takuuvarma; mukavinta lapsillemme oli tavata suippohuulisarvikuonot läheltä, päästä elefantin kyytiin ja ruokkia elefantteja. Onisimo oli muuten ensimmäinen poika, joka oma-aloitteisesti kehui Imiren savannimaisemaa lainehtivine kullanvihreine ruohoineen kauniiksi! Muutenkin nämä vielä kummittomat kaksospojat olivat kovasti edukseen.

 

7.               Hankintoja

Dzikwan lasten kouluasuun kuuluu villatakki/ jumpperi. Olemme tilanneet suoraan Karina-lankatehtaalta Mutaressa 2790 kerää lankoja, koulujen eri värejä hintaan USD 0.71/ lankakerä. Kokonaiskustannus on USD 1,980.

 

BATA Gwerussa on saanut Dzikwalta 304 kenkäparin tilauksen, jonka kokonaiskustannus lähentelee USD 3,000. Kenkien yksikköhinnat vaihtelevat välillä USD 15 – 23/pari.

 

Uusimmat kuvat tästä linkistä.

...........................................

 

February 2010

 

 

1. New ideas, visitors, extra-curricular activities

 Among our friends here in Harare are a delightful couple, Irena and Jimmy, both of whom are artists and craftspeople. They make good-quality paper from rags and produce a wide range of attractive articles such as notebooks, boxes, gift bags and the like. Our latest project is to get eight people from Dzivarasekwa who are clever with their hands to join Irena and Jimmy for about 2 months to learn craft skills from them. We have agreed with Batsinara, a handicraft project for the mothers of severely disabled children, that six of the mothers - and also two mothers of Dzikwa children - will take part in the first course. It looks as if we’ve even found a room right here in Dzivarasekwa that will be big enough for two long tables where the women can work and keep their materials. DZ Community Centre #3 is rather run-down, and the windows in the room offered us are broken – but who’s to worry? We’ll get a few quotations and have the windows mended. The Dzivarasekwa authorities have been most encouraging about the whole idea.

 

On Saturday 13 February, Maria and Nicola, two A-level pupils from Arundel High School, came to see us. The girls intend proposing that their school should put the Dzikwa orphans on its Interact Programme. If their idea goes through, Arundel High School will start collecting donations for our children and will also visit Dzivarasekwa the way the pupils from Harare International School do. This is a good place to thank the HIS pupils for the USD 514 and gifts of food they collected for disabled children in Dzivarasekwa at the end of December last year.

 

We’ve finally given in and ordered new marimbas! The old instruments, which have been repaired four times, don’t sound very good any more, and so we’ve commissioned Michael, the Artistic Director of the Pamuzinda group, to buy four brand-new marimbas for Dzikwa. The marimba boys were ecstatic when they heard the good news and can’t wait to put the new instruments through their paces on Saturday the 19th. The total cost of the new instruments is USD 810 (€550).

 

Dzikwa’s cultural clubs meet busily at weekends, mainly in the Junior House yard. The afternoons are scorching hot and the rough concrete ground is hard on dancers’ feet. We intend moving the rehearsals to the Dzikwa Activity Centre ball court once it’s been surfaced. So far the best quote for surfacing is USD 14,000; the most expensive was USD 34,000!!

 

Our Dzikwa performers have a busy season ahead of them. On Sunday 28 February, they’ll put on a show for some important visitors - our special benefactors and very generous donors from Scotland. Then from 27 April to 2 May, it will be time for the Harare International Festival of Arts and, once again, we’ll be enrolling our dancers and marimba players for the Youth Zone arena. May will culminate with Seppo’s birthday celebrations in the grounds of Dzikwa Activity Centre on Saturday the 15th of the month.

 

2. A-level results

 

On Tuesday 10 February we finally got the results for last November’s A-level exams. Four of our Dzikwa children sat for their A-levels and it has to be said that the results were a bit of a disappointment to everybody. If you take 3 subjects, the maximum number of points is 15 and if you take 4 subjects the maximum number is 20. Each of our Dzikwa children took 3 subjects. Our best boy got 9 points and the others 6 or 8. At least they all passed. We’re soon going to have a serious discussion with the youngsters about their future – about what they would like to study and where. The discussion will be joined by a lecturer from the Women’s Africa University, a member of the Friends of Dzikwa Executive Committee, some Dzikwa orphans who have finished their studies, and volunteers.

 

 

3. Water supply and news from the building site

We haven’t had a guaranteed supply of water from the municipal water mains this year either and so the bore-hole on the Dzikwa site has been in great demand. Last weekend dozens of people came to fetch water from our well. One Friday there were 65 people and the following Saturday as many as 75.

 

Construction of the kitchen draws closer by the day. The Durawall construction company has now staked out the area, and excavators and shovels will start digging up the ground in the week beginning 21 February. The expertise of Old Mutual’s Property Department has been in almost daily use, and the official contract was signed on Wednesday 24 February. The vegetable garden planted out over a large part of the site will soon be history: we’ll harvest the cabbages, and Alouis and his team will have to find somewhere else for the new tomato seedlings.

 

4. Extra lessons and Salla’s communication skills courses

 

Extra lessons are now being given up to O- and A-level standard in Maths, Commerce and Accounting.

 

Salla has now finished the oral communication module. Participation was high. Each pupil has given at least one, some more than one, presentation on a subject of their own choice. Subjects have included: Failing, Obedience, Participating, Parental love, Father’s/Mother’s friendship/My best friend, Loss and The death of a loved one, the Future, About myself.  

 

Subjects in the written communication module have included: Mind mapping, Letter of Application and CV, Good reporting, Letter-writing, Course assessment.

 

5. Joy for the little ones

 

On Friday 19 February, the remaining goods from the container were moved from the warehouse of our helpers, Northern Tobacco, to an empty room in Dzivarasekwa’s Methodist church. We then held a big toy and game hand-out in the Shelter and were able to give toys to well over 100 children. Those who had done best at school went to the front of the line and could choose something for themselves. The Rujeko Street children weren’t forgotten.

 

6. Visit to Imire

 

On Sunday 21 February, Salla, Alouis and six 5th-7th year children drove to Imire with Oili at the wheel. There were three girls, Lynear, Tafadzwa and Rutendo, and three boys, Jeff and the twins Onios and Onisimo. The time spent with the animals at Imire is always a sure hit: most of all this group enjoyed getting up close to the black rhinos, going for an elephant ride and feeding the elephants. Onisimo, by the way, is the first boy ever to have remarked on the beauty of the savannah landscape with its waving golden green grass. All in all, the twins, who are still without sponsors, made a very good impression!

 

7. Purchases

 

One item of the Dzikwa children’s uniform is a jersey. We have now ordered 2,790 balls of yarn in the colours of the various schools from the Karina knitting yarn factory in Mutare for USD 0.71 a ball, at a total cost of USD 1,980.

 

Dzikwa has placed an order for 304 pairs of shoes with BATA in Gweru. The cost of the whole order is close to USD 3,000, with one pair of shoes costing anything from USD 15 to 23.

 

For the latest pictures, click here

 

 

7.2.2010
Kummikirje - Newsletter 2/2010

Kummikirje 2/2010

 

Z I M B A B W E N   A I D S – O R V O T   R Y

DZIKWA TRUST FUND

Tammikuun loppu 2010

 

1.               Tunnelmia Zimbabwesta

Taisimme tuoda kunnon matalapaineet Suomesta tullessamme, sillä parin viime viikon ajan sateet ovat olleet sännöllisiä ja jopa runsaita – ainakin Hararen seudulla! Aamut valkenevat pilvisinä ja lämpötila on +20 asteen pinnassa. Tässä vaihessa sateet ovatkin todella tervetulleita maataloudelle. Joulukuussa vettä saatiin liian vähän ja osissa maata on suorastaan kuivuutta; niinpä sato-odotukset ovat edelleen aika pessimistisiä. Joidenkin arvioiden mukaan maissin sato ollee vain 0.5 milj. tonnia, kun maa tarvitsee maissia vähintään 1.8 milj. tonnia.

 

Muuten yleistunnelmat ovat täällä odottelevat, edelleen varovaisen myönteiset. Vuoden verran toiminut kahden puolueen yhteishallitus tarpoo tosin miltei paikoillaan ja valtion kassa on tiukoilla. Maan ulkomainen velka (runsaat USD 5 mrd.) vastaa lähes 4 vuoden budjettia. Nyt kiistellään siitä, tulisiko Zimbabwen hakea HIPC –stausta (Highly Indebted Poor Countries). Viime päivinä on ollut esillä virkamiesten palkkojen tarkistus. Nykyinen ansiotaso on luokkaa USD 155 - 180/kk ja uudet vaatimukset ovat USD 630/kk! Taitaa olla pattitilanne....

 

Koemme sähkökatkoksia yhä säännöllisesti, sillä Hwangen hiilivoimalan turbiineista vain yksi on käytössä. Myönteistä on mm. Se, että jopa Dzivarasekwassa kuoppaisia teitä korjataan päivittäin, eikä kaduilla lainehdi nyt ollenkaan viemärivettä!

 

2.               Lasten lukumäärä ja jakaumat

Koulujen avattua ovensa Loppiaisen jälkeen, olemme tehneet listoihin muutamia tarkistuksia ja ottaneet joitakin uusia lapsia ohjelmaan. Tulokkaista suurin osa on koulunsa vasta aloittaneita pikkutyttöjä ja –poikia, mutta myös muutama ala-asteen päättötutkinnon loistavasti suorittanut nuori otettiin Alfa-listalle. Tällä hetkellä Dzikwan tuen piirissä on yhteensä 412 lasta.

 

Kerrottakoon, että Dzikwan oppilaista on 13 valittu prefekteiksi (luokavanhin) kouluissaan. Valintakriteereinä on mm. koulumenestys, käytös, kunnollinen kouluasu ja siisteys.

 

3.               Rakennustoiminta alkamassa

Olemme pitäneet ahkerasti rakennuskokouksia Old Mutualin johdolla, jotta saisimme Dzikwan koulukeittiön rakennustyöt käynnistymään. Rakennuspiirustuksia on uusittu käytettävissä olevia varoja vastaavaksi. Keittiö tehdään rakennusharkoista. Rakennukseen tulee keittotila, kuivamuonavarasto, pieni pesu/ pyykkihuone ja iso ruokasali sekä henkilökunnan WC:t. Lasten käyttöön tulevat pesutilat (Ablution block) rakennetaan myöhemmin, samoin IT- ja toimistosiipi. Lapset voivat käyttää ruokasalia ruokailun jälkeen lukusalina ja harrastustilana. Rakennuksessa ei yövytä.

 

4.               Keittiöpuutarhat & metsänistutus

Metsänistutus jatkui joulukuulla sateiden alettua. Uusia taimia on saatu maahan tähän mennessä noin 1000 kpl ja lähiviikkoina vauhti kiihtyy. Eukalyptuspuiden lisäksi tiimin vetäjä, Mhakayakora kokeilee Pigeon pea –nimistä hernekasvia hyötykäyttöön.

 

Puutarhatiimi on ollut ahkera ja oli hauska ihailla komeita kaalinpäitä Dzikwan tontilla. Molemmissa keittiöpuutarhoissa (DZ # 4 –koulun takapihalla ja Dzikwan tontilla) on parhaillaan menossa uusien taimien istutus, lähinnä tomaattia, kaalia ja pinaattia.

 

5.               Tammikuun muita tapahtumia & retkiä

Jännitämme nyt lastemme O-level (keskiaste) ja A-level (yo-tutkinto) tuloksia, jotka julkistetaan helmikuun toisella viikolla! Yliopisto-opiskelijamme Primrose päätti laskentatoimen opinnot Chinhoyi University of Technologyssä ja sai loistavat arvosanat (3 disctinctions +  B-). Onnea Prim!

 

Vapaaehtoisemme Salla on aloittanut Dzikwa Shelterillä Form 1,2 ja 3 –luokkalaisille tarkoitetut viestintätaitokurssit. Kaikkiaan 48 oppilasta osallistuu Sallan opetukseen, joka on hyvin käytännönläheistä. Dzikwan toinen uusi vapaaehtoinen on Capetownin yliopistossa lakiopinnot päättänyt Kim, joka on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Hararessa.  Kim jatkaa Sallan lähdettyä neuvottelutaitojen kurssituksella. Hänen muita projektejaan on auttaa puuttuvien syntymätodistusten hankinnassa ja päivittää Dzikwan työsopimukset.

 

Tukiopetus on käynnistynyt. Ala-asteen tukiopetukseen osallistuu noin 65 lasta. Yläastelaisille on tarjolla tukea matematiikassa ja englannissa. Uutuutena aiomme järjestää opetusta myös  laskentatoimessa ja kauppaopissa. Dzikwa edellyttää, että alle 50 % tason olevat kummilliset Alfa-listan oppilaat osallistuvat tarjottun tukiopetukseen.Tänä vuonna panostamme entistä enemmän opetuksen tulosten analysointiin ja seurantaan.

 

Olemme ehtineet vierailla jo kerran Chipangali Wild Life Orphanagessa Bulawayon liepeillä ja viedä tarvikkeita Dewureen. Chipangalissa olimme lauantaina 30.1. ja mukaan pääsivät lapsista: Magret, Chantell, Elizabeth ja Tawona. Päivän kohokohta oli tutustuminen valvotusti lähietäisyydeltä 10+ kk ikäiseen Dante-leijonaan. Salla taisi loppujen lopuksi pelätä enemmän kuin tytöt, jotka puolestaan aristivat Nickin kahta saksanpaimenkoiraa! Chipangali sinittelee ankarissa oloissa, turistien ja varojen puutteessa. Chipangalin nettisivut: http://www.chipangali.com/ (joita parhaillaan uudistetaan ja päivitetään).

 

Dzikwan Dewure –ryhmä on nyt kooltaan 39 oppilasta (+ yksi poika, josta maksamme vain koulumaksut ja huoltaja hoitaa kaikki muut kustannukset). Tunnelmat olivat korkealla, kun toimme puuttuvat koulumaksut, koulupuvut, kengät, urheilutossut, sandaalit, laukut, saippuat ja muut hygieniatarvikkeet. Lisäksi Dzikwa ostaa jokaiselle koulun oman verryttelypuvun ja T-paidan. Salla piti 15 minuutin viestintäkurssin ryhmällemme ja lopuksi Dzikwa-kuoro pani parastaan Nadinen johdolla.

 

Kotimatkalla poikkesimme Chivhussa Vic Tavernissä virkistäytymässä. Tapasimme alueen Chiefin, joka innostui pitämään tytöillemme oikein hienon ”palopuheen” koulutuksen, itsellisen aseman ja oman ammatin tärkeydestä tyttölapsen elämässä!

 

Terveydenhoitorintamalta:

Olemme edistäneet Zvikomboreron eli Lelen viime elokuisen palovamman jälkihoitoja. Käsivarteen on alkanut kasvaa arpikudosta (kiloid) ja hoitona on 5 kk ajan annettavat erityiset pistokset sekä käsivarteen sovitettava puristeside. Saamme eräältä ihotautilääkäriltä itse toimenpiteet ilmaiseksi, mutta lääkkeet ja sidetarpeet ostetaan. Lele on pysynyt urheana.

 

Tapasimme hiljattain tiimin ruotsalaisia hammaslääkäreitä, jotka käyttivät kahden viikon ajan Metodistikirkon hammasklinikkaa Hararessa tukikohtanaan ja liikkuivat myös kaukana maasedulla auttamassa. Metodistikirkon klinikan väki lupautui pitämään Dzikwan lapsille kesä-heinäkuussa hammastarkastukset DZ:ssa. Ruotsalaistiimin hallinnollinen johtaja, professori Karin Warfvinge kävi katsomassa Dzikwan toimintoja ja lapsia Dzivarasekwassa. Hän teki pika-analyysin muutaman lapsen hammashoitotarpeista. Itämään jäi myös ajatus tulla pitämään ennalta ehkäisevan hoidon tietoiskuja Dzivarasekwaan myöhemmin tänä vuonna.

 

Operaatio ”Pelastakaa Shadreck-poika kouluun”:

Viime lokakuussa olimme maksaneet kurjissa oloissa isoveljen kanssa asuvan Shadreckin koulumaksut ja sopineet koulun kanssa, että hän tulee III lukukaudelle ja saa erityisapua opettajalta. Kuinka ollakaan, nyt selvisi, ettei Shadreck ollutkaan päässyt opintielle... ilmeisesti isoveljen huolenpito petti. Löysimme Shadreckin uudelleen, likaisena ja hiljaisena, mutta valmiina lähtemään kouluun. Sovimme isoveljen kanssa, että Shadreck tulee Dzikwa Shelteriin hoivaan. Shelterin emännöitsijä Piona pesi ja puleerasi pojan, ja Shelterin veijarit tuntuivat ottavan uuden tulokkaan hyvin vastaan!

Uusimmat kuvat tästä linkistä.

 

 

End of January 2010

 

1. The mood in Zimbabwe

We seem to have brought a hefty low pressure front with us from Finland, as during the past couple of weeks the rains have been regular, even torrential – at least here in the Harare area. The mornings dawn cloudy and the temperature is around 20 degrees Celsius. So far, the rain has been more than welcome for the crops. December was unusually dry and parts of the country are suffering from drought, so much so that harvest expectations are still low. According to some estimates, the maize yield will be in the region of 0.5 million tonnes, whereas the need is for at least 1.8 million tonnes.

In other respects, the mood here is one of anticipation mixed with cautious optimism, even though the unity government, which has been in power for a year or so, is getting nowhere very fast and the state coffers are running dry. The country’s foreign debt (over USD 5 billion) is almost equal to a 4 year budget. Wrangling is going on as to whether Zimbabwe should seek HIPC (Highly Indebted Poor Countries) status. The past few days have seen a review of public sector salaries. The current monthly pay level is around USD 155-180, but civil servants are demanding USD 630! Looks like stalemate!

There are still frequent electricity cuts, as only one of the turbines at Hwange Thermal Power Station is operational. The good news is that even in Dzivarasekwa the potholed roads are being repaired, and the streets no longer run with sewage.

2. The number and distribution of children

Since the schools opened their doors at the beginning of January we’ve made some adjustments to our lists and accepted a few new children for the programme. Most of the newcomers are little girls and boys just starting school, but there are also a few who have passed their primary school leaving exam with flying colours and have been added to the Alpha List. We currently have 412 children receiving support through Dzikwa.

Thirteen of the Dzikwa pupils have been chosen as class prefects. To become a prefect you have to fulfil four requirements: be a good pupil, behave well, have a neat school uniform,  and be clean and tidy.

3. Building gets under way

We’re pushing really hard to get work started on the school kitchen and have had numbers of building meetings under the direction of Old Mutual. The drawings have been modified to correspond better to our financial situation. The building will now be constructed of ashlar and will house a kitchen, a dry goods store, a small washing /laundry room, a large dining room, and staff toilets. The ablution block for the children will be built later as will the IT and office blocks. Outside meal time, the children can use the dining room as a reading room and hobby area. No one will sleep in the building.

4. The vegetable garden and forestry project

With the start of the rainy season in December, tree planting continued. So far we have planted some 1000 seedlings and will speed up progress in the coming weeks. As well as eucalyptus, our forestry chief, Mr Mhakayakora, is trying Pigeon pea (Cajanus cajan), an important grain legume.

Our garden team has been busy and there is a fine crop of cabbages growing on the Dzikwa plot. Right now our two vegetable gardens – the one in the backyard of DZ #4 school and the one on Dzikwa’s own plot – are being planted with new seedlings, mainly tomatoes, cabbages and spinach.

5. Other events and outings in January

The children’s O-level and A-level results will be announced in the second week of February – always a worrying time. Our undergraduate, Primrose, has completed her accounting studies at Chinhoyi University of Technology, getting excellent grades – 3 distinctions and one B-. Well done, Prim!

Our volunteer Salla has started communications courses for Forms 1, 2 and 3 pupils at the Dzikwa Shelter. A total of 48 pupils are taking part in the lessons, which are very practical in content. Our other new volunteer, Kim, who has just finished her law studies at Cape Town University, spent her childhood in Harare. When Salla leaves, Kim will continue with courses on negotiating skills. Her other jobs will be to help obtain missing birth certificates and to update the Dzikwa work contracts.

Extra lessons are now in full swing. Sixty-five children are enrolled for extra lessons at primary-school level. Currently, secondary school pupils can have lessons in Maths and English but we intend adding two new subjects, accounting and commerce. Dzikwa requires any sponsored Alpha-list child whose grade is under 50% to take extra lessons. This year we’re going to improve the analysis and monitoring of pupils results.

We’ve already made one visit to Chipangali Wild Life Orphanage, which is on the outskirts of Bulawayo, and taken supplies to Dewure. We went to Chipangali on Saturday 30 January, and the lucky children this time were Magret, Chantell, Elizabeth and Tawona. The highlight of the day was meeting the 10-month-old lion, Dante – under close supervision and at a safe distance. In the event, Salla seemed to be more scared than the little girls, whereas they were none too happy about Nick’s two Alsatians. Chipangali is struggling with falling tourist numbers and a lack of funding. Why not visit their website at http://www.chipangali.com/ (which is currently being rebuilt and updated).

Dzikwa now has 39 pupils at Dewure. (There is also one boy for whom we pay only the school fees; his guardian pays for everything else.) There was great excitement when we turned up with the missing school fees, uniforms, shoes, tackies (running shoes), sandals, school bags, soap and other toiletries. In addition, Dzikwa is buying the school’s own tracksuit and t-shirt for each pupil. Salla held a short, 15-minute communications course for our group, and the visit ended with a great performance by the Dzikwa choir under the direction of Nadine.

On the way home we stopped off for refreshments at Vic Tavern in Chivhu. There we met the Chief of the region, who waxed enthusiastic to our girls over the value of education, independence and a profession in the life of a girl.

From the health-care front

The burn suffered by Zvikomborero (Lele) last August has required further treatment. A keloid scar has started to grow on the arm, and Lele will now have to be given a 5-month course of injections and have a compression bandage fitted to his arm. A dermatologist will give Lele the injections free of charge but we must pay for the medication and bandages. Lele has kept a stiff upper lip throughout.

We recently met a team of Swedish dentists who used the dental clinic at Harare Methodist Church as their base for two weeks. During that time, they also made trips far out into the countryside to help people. The staff at the Methodist Church clinic promised to organise dental inspections for the Dzikwa children in Dzivarasekwa in June-July. The Swedish team’s administrative director, Professor Karin Warfvinge, came to see how Dzikwa operates and to meet the children in Dzivarasekwa. She made an on-the-spot assessment of the need for treatment of some of the children, and left us with the idea of a return visit later in the year to talk about the importance of preventive care.

Operation “Send Shadreck to School”

Last October we paid the school fees for Shadreck, who was living in wretched conditions with his big brother, and agreed with the school that he should start the third term and get special help from a teacher. As we now know, things didn’t work out that way - presumably his brother hadn’t managed to look after him. We found Shadreck again, dirty and subdued, but still eager to go to school. We reached agreement with the big brother that Shadreck should come and live in the Dzikwa Shelter. The matron, Prioni, washed and dressed the little boy, who was given a warm reception by the other lads in the Shelter.

For the latest pictures, click here

 

30.1.2010
Kummeja tarvitaan/More sponsors needed

Uusien kummittomien lasten lista on päivitetty. Pääset listaan tästä linkistä.

We have updated the list of children without sponsors. Click here to see the list.

13.1.2010
Kummikirje/Letter to Sponsors 1/2010

  NYT SE TAAS ALKAA - VUODEN 2010 ALKU

 

1.         YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen juhlavuosi 2009

YK:n lapsen oikeuksien sopimus täytti 20 vuotta 20.11.2009. Sopimus on laajimmin maailmalla ratifioitu ihmisoikeussopimus, joka sanoo, ettei ketään lasta saa syrjiä, ja että lapsen etu on päätöksenteossa pantava ensisijalle. Lapsella on oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Lapset tarvitsevat tietoja, taitoja ja osaamista; lapsen kasvaminen osallisuuteen edellyttää mahdollisuutta oppimiseen. Kehitysmaissa elävien lasten oikeudet eivät arjessa kuitenkaan toteudu hyvin ja erityisen haavoittuva ryhmä ovat köyhät orpolapset.

 

Auttamalla Dzivarasekwan orpolapsia käymään koulua, saamaan päivittäisen aterian, saamaan liikunta-, taide- ja kulttuurielämyksiä sekä perusterveyden huoltoa olemme yhdessä voineet tarjota näille kehitysmaan lapsille eväitä vaikuttaa oman elämänsä suuntaan ja kulkuun. Suurkiitos kaikille kummeille, muille tukijoille ja auttajille menneestä vuodesta! 

 

Kiitokset kanssamme Hararessa iloisesti puurtaneille vapaaehtoisille ja koskettavan dokumenttifilmin tekijätiimille sekä Vantaan kaupungin tuelle. Kiitos kummien vierailuista Zimbabwessa viime vuonna.

 

Toimintavuosi 2009 oli taloudellisesti hyvin haasteellinen. Vuosia jatkuneen hyperinflaation jälkeen Zimbabwe siirtyi vuoden alussa kokonaan pois omasta valuutastaan ja kaikki tavarat ja palvelut alettiin hinnoitella ulkomaan valuutoissa, lähinnä joko US-dollareissa tai Etelä Afrikan randeissa. Reaalinen kustannustaso nousi v. 2009 merkittävästi. Dzivarasekwassa koulunkäynnin kustannusten jyrkkä nousu aiheutti sen, että alueen kouluissa oli viime vuonna tuhansia lapsia vähemmän kuin edellisvuonna.

 

Avuntarvitsijoita oli siis entistä enemmän ja olimmekin tiukoilla siinä, kuinka suurta joukkoa kummittomia, lähinnä sosiaalisin perustein otettuja lapsia voimme tukea. Kummittomien lasten kokonaismäärää jouduttiin vuoden mittaan karsimaan.

 

Yhdistyksemme keräsi säännöllisen kummituen avulla runsaat € 83,000 Suomesta, Saksasta, Englannista ja Skotlannista. Suomen valtion antama hanketuki kehitysyhteistyövaroista oli € 100,000. Lisäksi saimme viime vuonna erityisiä lahjoituksia seuraavasti:

Ø  ruoka-avustusta vajaat € 20,000, josta yli puolet tuli kahdelta merkkipäivän viettäjältä

Ø  terveydenhoitoavustusta noin € 6,300

Ø  suojakotiavustusta noin € 7,000

Ø  avustusta kontin lähetyskuluihin € 2,900

Ø  yleislahjoituksia noin € 9,600, josta yksinomaan Seinäjoen lukion päivätyökeräys oli vajaat € 3,000

Ø  avustusta toimintakeskuksen rakentamiseen noin € 36,000, josta Suomesta saatuja lahjoituksia runsaat € 13,200, merkkipäivien tai muiden juhlien viettäjiltä Suomessa € 12,500, luentopalkkioiden lahjoituksina € 5,000 ja loput tuli avustuksina Skotlannista ja Ruotsista

Ø  Joululounaan nettotuottoina ja  myynnistä saimme noin € 5,500

 

Dzikwan oman toimintakeskuksen rakentaminen eteni pienin askelin. Vuoden 2009 aikana saimme valmiiksi koko tontin aitauksen, sähkö-, viemäri- ja vesikytkennät tontille, oman porakaivon käyttöönoton vaatimat pumput, putket ja asennukset ja yhteensä 10,000 litran vesisäiliöiden pystytyksen. Veden säännöllinen saanti helpotti mm. samalla kadulla sijaitsevan Dzikwan Suojakodin elämää. Myös muut kuin Dzikwan lapset voivat hakea vettä tontilta. Saimme pystytetyksi myös pienen varasto/ työpajarakennuksen. Lisäksi istutimme hedelmäpuita ja perustimme keittiöpuutarhan tontille.

 

Viime elokuussa lähetimme jälleen Harareen ison tavarakontin, joka purettiin ja jaeltiin marras-joulukuussa. Kontissa lähti vaatteiden lisäksi mm. suurkeittiön kalusteet, tietokoneita, polkupyöriä. Lahjoitukset ilahduttivat Dzivarasekwan orpojen ohella isoa vammaisten koulua ja kuntoutuslaitosta nimeltä St. Giles Rehabilitation Center sekä vammaiskoulua Batsirai ja Batsinarai-tukikeskusta Dzivarasekwassa.

 

Aivan erityinen ponnistus viime vuonna oli lokakuinen kiertue Suomessa, 19 eri koulussa ja ammattikorkeakoulussa, osana koulujen kansainvälisyyskasvatusta. Seppo ja Priscilla kertoivat Dzivarasekwan orvon elämästä ja koulutiestä. Kiitämme kouluja lämpimästä vastaanotosta ja mukavasta palautteesta! Jälkityönä valmistelemme koottavaa näyttelyä, joka valottaa lapsen oikeuksien toteutumisesta Dzivarasekwassa esimerkeiksi valittujen 12 oikeuden kautta, kuvin ja sanoin. Tästä tiedotamme lisää ennen lähtöä Zimbabween.

 

2.         Kouluvuoden 2010 alku

Zimbabwen taloustilanne näyttää jatkuvan vaikeana. Valtion budjetti koulutoimelle on varsin niukka. Varat eivät riitä opettajien palkkojen ja muiden kohonneiden menojen maksuun. Kustannuksia katetaan enenevästi oppilailta perityillä maksuilla, kolme kertaa vuodessa maksettavina lukukausimaksuina (Government Fees) ja koulukohtaisina tukimaksuina (Levy). Opettajien lakkoilua ounastellaan taas heti vuoden alkuun.

 

Yhdistyksen antamalla tuella on tarkoitus pitää peruskoulussa tänä vuonna noin 400 lasta ja jatko-opinnoissa enintään 10 opiskelijaa. Nyt I lukukauden alussa tuettavien lasten lukumäärä on 363, joista kummillisia, kaikki tukiohjelman viisi keskeistä kriteeriä täyttäviä lapsia on 272 (ns. Alfa-lista). Lisäksi meillä on koulunkäynnin perustuen piiriin otettuja, mutta kummittomia lapsia 91 (ns. Omega-lista). Ala-asteilla on yhteensä 196 lasta, yläasteilla tai lukiossa 157 lasta ja jatko-opinnoissa 10 opiskelijaa. Tammikuun aikana käymme läpi uusia ehdokkaita ja tavoitteena on ottaa tukiohjelmaan näin kouluvoden alussa vielä noin 30 – 40 uutta ykkös- ja kakkosluokkalaista. Tyttöjen osuus pidetään 2/3 tuntumassa.

 

HUOM: Meillä on juuri tällä hetkellä tarve saada oma kummi 23 lapselle, joista ala-asteella 9 ja yläasteella ja lukiossa 14. 

 

3.         Koulut ja kummimaksujen rakenne

Zimbabwessa lapset aloittavat koulun 6-vuotiaina. Ensin käydään 7 vuotta ala-astetta (Grades 1-7), jonka päätteeksi on päättötutkinto (Grade 7 Exam). Sitten on vuorossa yläasteen neljä ensimmäistä vuotta (Forms 1-4) ja taas erillinen päättötutkinto (Form 4 Exam eli O-levels). Lopuksi on kaksi vuotta lukiota (Forms 5-6) ja sitten kirjoitetaan yo-tutkinto (A-levels).

 

Zimbabwessa ei ole koulupakkoa. Kouluverkko on kylläkin laaja, mutta yli 10 vuotta jatkuneen talouslaman vuoksi koulut ja opettajat sinnittelevät ahdingossa. Tilastojen mukaan koulukirjoja on ainekohtaisesti yksi kirja 15 lasta kohden, mutta edes tämä ei toteudu Dzivarasekwan valtionkouluissa.

 

Dzikwan lapsia on Dzivarasekwan seuraavissa valtion päiväkouluissa:

v  DZ #4 Primary School                  59

v  DZ# 5 Primary School                    3

v  DZ #6 Primary School                  18

v  Fundo Primary School                    6

v  Gillingham Primary School            42

v  Gombo Primary School                 33

v  Nhamburiko Primary School          29

v  DZ High School One                     32

v  DZ High School Two                     51

 

Vammaisten lasten erityiskouluissa on kuusi oppilasta.

 

Lisäksi meillä on oppilaita seuraavissa yksityisissä päiväkouluissa ja yhdessä sisäoppilaitoksessa Hararen ulkopuolella:

v  Pinewood High School                          15

v  Zieco College                                      21

v  Dewure High School, Gutu District        38

 

Kertauksen vuoksi, tässä alla kummimaksujen rakenne vuonna 2010:

Ø  Ala-asteet/ Grades 1-7/valtion päiväkoulut                                  € 240,00

Ø  Yläasteet /Forms 1-4 ja lukio/ Forms 5-6 / valtion päiväkoulut    € 320,00

Ø  Yläasteet /Forms 1-4 ja lukio/ Forms 5-6/ yksit. päiväkoulu         € 400,00 tai €480

Ø  Yläasteet /Forms 1-4 ja lukio/ Forms 5-6/ sisäoppilaitos          €    480,00

 

Periaatteidemme mukaan yksityinen päiväkoulu Dzivarasekwassa (Zieco College tai Pinewood High School) ja sisäoppilaitos (Dewure High School 250 km Hararesta etelään) voivat tulla kyseeseen ym. kummimaksuilla vain, jos oppilaan yleisarvosana on pysynyt vähintään 60 %:ssa, ja täysin uusilla lähtijöillä keskiarvon on oltava vähintään 65 % - 70 %. Sisäoppilaitokseen lähtemistä puoltaa myös se, että kotona asumisolot ovat kurjat, eikä lahjakkaan oppilaan koulutyöstä siis tulisi oikein mitään kotona asuessa. Nämä koulujärjestelyt edellyttävät aina kummin suostumuksen etukäteen.

 

Tukiohjelma keskittyy peruskoulutukseen.

 

Peruskoulun jälkeisen jatkokoulutuksen järjestelyistä sovitaan aina erikseen kummin kanssa. Mikäli kummilapsi jatkaa peruskoulun jälkeen ammatillisessa oppilaitoksessa tai yliopistossa/ ammattikorkeakoulussa, kummimaksu on vähintään € 600,00/v.

 

Yhdistyksemme kautta annettu tuki kattaa kaikki koulumaksut, koulupuvun, kengät, urheiluasusteet, kirjat ja muut koulutarvikkeet, matka- ja koululaukut, matkakulut, päivittäisen ruokailun ja säännöllisen lisäravinnon sisäoppilaitoslapsille, perusterveyden huollon ja lisäksi urheilu-, kulttuuri-, taide- ja ympäristökasvatusta sekä koko Dzikwan yhteiset tapahtumat.

 

Kummimaksut maksetaan Zimbabwen Aids-orvot ry:n tilille Nordeassa, tilinumero on: 174530-61640 ja viitenumero on: 1012.

 

Yhdistyksen jäsenmaksun, € 25/jäsen voi maksaa samalle tilille viitteellä 1009.

 

Toivomme, että kummimaksut maksetaan vuoden alkupuolella, sillä joudumme yleensä hankkimaan paljon tarvikkeita kouluvuoden alkaessa. Halutessaan kummimaksun voi toki suorittaa itselle sopivissa erissä.

 

4.         Ulkoministeriön merkittävä hanketuki

Vuonna 2010 Zimbabwen Aids-orvot ry saa Suomen valtion kehitysyhteistyöavustusta orpojen koulunkäynnin ja hyvinvoinnin tukitoimintaan 90,000 (kolmen vuoden hanketukipäätös vuosille 2009 - 2011 on yhteensä € 280,000).

 

Loppuvuoden iloisia uutisia oli se, että UM myönsi kolmannella hakemalla toimintakeskuksen rakennushankkeelle € 80,000. Tuki on tarkoitettu orpolasten koulu- keittiötilojen rakentamiseen ja keittiölaitteisiin, eikä sitä saa käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen. Päätös edellyttää, että Dzikwa-säätiö ja Yhdistys allekirjoittavat sopimuksen, jossa vakuutetaan tilojen käyttötarkoituksen pysyvän alkuperäisenä, vaikka Dzikwa-säätiö lakkaisi tai sen toiminta muuttuisi.

 

Skotlannista on luvassa runsaat € 5,000 lisäapua keittiön rakentamiseen. Keittiöprojekti käynnistyy nyt heti alkuvuodesta!

 

Uudelle keittiölle onkin kova tarve, sillä nykyiset tilat pienessä ulkovajassa ovat ahtaat ja savuiset, eikä hygieniaoloissa ole kehumista. Lapset ruokailevat ulkona, istuen penkeillä vajan seinustoilla. Meillä on jo uutta keittiörakennusta odottamassa kontissa menneitä Espoon Hansakallion koululta saatuja koulukeittiön laitteita ja tarvikkeita sekä Rotareiden tuella ostettuja kylmälaitteita ja muita keittiökalusteita.

 

Tavoitteena on myös tänä vuonna päällystää palloilukenttä, jota sitten voidaan käyttää kokoontumisiinkin.

 

Yhdistyksellä on voimassa erityinen varainkeruulupa Suomessa (pl. Ahvenanmaa) 31.12.2010 saakka. Sopivia varainkeruun muotoja ovat edelleen päivätyökeräykset lukioissa, myynnit ja lipaskeräykset eri tilaisuuksissa. Asianmukaisesti leimattuja lippaita on saatavilla, samoin esitteitä ja DVD-filmejä.

 

Pyrimme löytämään uusia tahoja kohdennetuille anomuksille toimintakeskushankkeen muihin osiin (ATK-siipi + kirjasto; toimistosiipi; pihan leikkikalusteet ja –välineet; jätteiden lajittelu ja kompostointi).

 

Olemme kiitollisia, jos merkkipäivien ja muiden juhlien viettäjät muistavat taas orpojamme tänäkin vuonna!

 

5.         Tavaroiden lähettäminen vuonna 2010

Toimintasuunnitelmaan ei kuulu tänä vuonna tavarakontin lähettäminen, sillä se on logistisesti raskas prosessi ja kallista. Sen sijaan pohdimme mahdollisuutta lähettää jokin pienempi lähetys lahjoitustavaraa elokuussa. Tiedotamme tästä aiheesta erikseen.

 

6.         Tapahtumia, tärkeitä päivämääriä ja Oilin & Sepon jaksot Hararessa vuonna 2010

Zimbabwessa:lähtö 21.1. ja Hararessa maaliskuun puoliväliin

Zimbabwessa:huhtikuun loppupuolelta kesäkuun toiselle viikolle

Zimbabwessa:elokuun puolivälistä eteenpäin joulukuun alkupuolelle

 

Kalentereihin jo nyt: Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 17.4.2009, klo 14.00 – 15.30 Munkkiniemen yhteiskoululla.

 

Uusimmat kuvat tästä linkistä.

 

............

HERE WE GO AGAIN - JANUARY 2010

 

1. UN International Convention on the Rights of the Child

The Convention celebrated its 20th anniversary on 20 November 2009. The coverage of the Convention is the broadest of any universally adopted human rights treaty. It states that no child shall be discriminated against and that the rights of children shall be a primary consideration in decision-making concerning them. Children shall have the right to participate and to express their views freely in matters affecting them. To become active members of society, they need information, skills and knowledge, and to this end they must have access to education. In developing countries, the rights of children are not implemented satisfactorily; one particularly vulnerable group comprises poor orphans.

By helping Dzivarasekwa’s orphans to go to school, to have a daily meal, to enjoy sport, art, music and recreational activities, and to obtain basic health care we have been able, with your assistance, to give these children an opportunity to influence the direction and course of their own lives. We are therefore deeply grateful to all sponsors and other supporters and helpers for your involvement over the past year.

We also warmly thank the volunteers who cheerfully beavered away with us in Harare, the team that filmed the moving documentary about the lives of orphans in Dzivarasekwa and the City of Vantaa for its assistance. A very special thank you goes to Maru from the Helsinki Metropolia University of Applied Sciences for the month she spent teaching chemistry at DZ High I. Also many thanks to all sponsors who visited us in Zimbabwe last year.

Economically, 2009 was a very challenging year. After years of hyperinflation, Zimbabwe shelved its own currency at the beginning of the year, starting to price all goods and services in foreign currencies, mainly the US dollar and South African rand. The real cost level rose dramatically in the course of the year. In Dzivarasekwa, the drastic rise in the cost of attending school meant that there were thousands fewer children in local schools than in 2008.

The need for help was thus greater than ever and we were hard put to decide how many orphans without sponsors we could support on social grounds. In the end, we were forced to reduce the total number of children without sponsors in the course of the year.

Our Society collected €83,000 in regular sponsorship payments in Finland, Germany, England and Scotland. The project grant awarded by the Finnish Government from cooperation development funds amounted to €100,000. In addition we received special donations as follows:

Ø  food assistance almost €20,000, over half of which was ‘birthday’ money from two donors

Ø  health care assistance about €6,300

Ø  assistance for the Shelter €7,000

Ø  contributions towards shipping the container €2,900

Ø  general donations €9,600, of which €3,000 was the proceeds of Seinäjoki Upper Secondary School Charity Day work

Ø  assistance for the Activity Centre building project €36,000, of which over €13,000 comprised donations from Finland, €12,500 birthday and other anniversary gifts, and €5,000 lecture fees; the rest consisted of contributions from Scotland and Sweden

Ø  Christmas lunch net income and sales €5,000.

Building work on our Activity Centre progressed slowly but surely. The protective wall around the whole site was finished, electricity, sewerage and water were connected, the pumps, piping and other equipment required for our bore-hole were installed, and two 5,000-litre water tanks were erected. The regular supply of water made life easier for the occupants of Dzikwa Shelter, which is on the same street, and for other children living nearby. We also put up a small storage-cum-workshop building, planted fruit trees and established a vegetable garden.

Last August we sent another full-size container to Harare. This was unloaded and the goods were distributed in November/December. As well as clothes, the container carried the furnishings for an institutional kitchen, computers and bicycles. The donations brought joy not only to Dzivarasekwa’s orphans but also to the St. Giles Rehabilitation Centre, and to Batsirai school for the disabled and the Batsiranai Handicraft Project for mothers with disabled children in Dzivarasekwa

A major undertaking last year was the October tour of 19 Finnish schools and colleges as part of their international awareness curriculum. Seppo and Priscilla talked to the pupils about the Dzivarasekwa orphans’ daily lives and school experience. We thank the Finnish schools for the warm reception they gave us and for their encouraging feedback. By way of a postscript we are preparing an exhibition that will shed light on the implementation of children’s rights in Dzivarasekwa through 12 rights in picture and word. There’ll be more about this before we leave for Zimbabwe.

2. School year 2010 gets under way

The difficult economic situation in Zimbabwe appears to be continuing, with only meagre funds earmarked for education in the State Budget. There is insufficient money to pay teachers’ salaries and other increased expenses. More and more often, these are being covered by payments collected from pupils in the form of Government fees and individual school levies three times a year. More teachers’ strikes are in the offing for the beginning of the year.

Our intention is to keep around 400 children in school and a maximum of 10 in college with the support of the Society in 2010. Now, at the beginning of Term I, we have 363 children receiving support, of whom 272 have sponsors and fulfil all five key criteria of the support programme (Alpha list). As well as them, we have 91 children without sponsors who have been accepted for the programme on the basis of their school performance (Omega list). There are altogether 196 children in primary school and 157 in secondary school, and 10 students in college. In January we shall review new candidates, with the possibility of accepting 30 – 40 new children for Grades I and II. The proportion of girls will be kept at two-thirds.

NB  Right now we need to find sponsors for 23 children, 9 at primary school and 14 at secondary school.

3. Schools and structure of sponsorship payments

In Zimbabwe, children start school at 6 years of age. They first attend 7 years of primary school (Grades 1-7), at the end of which they do their Grade 7 exam. The next four years are at Lower Secondary School (Forms 1-4), at the end of which they sit for their Form 4 Exam, or O-Levels. Finally they spend two years in Upper Secondary School (Forms 5-6) and then sit for their matriculation exam, or A-Levels.

School attendance is not compulsory in Zimbabwe. The school network is extensive but more than ten years of economic depression have left teachers and schools in deep trouble. According to statistics, there is one school book per 15 children, but State schools don’t even reach those figures.

Dzikwa children are at the following State day schools in Dzivarasekwa:

v  DZ #4 Primary School                  59

v  DZ# 5 Primary School                    3

v  DZ #6 Primary School                  18

v  Fundo Primary School                    6

v  Gillingham Primary School            42

v  Gombo Primary School                 33

v  Nhamburiko Primary School         29

v  DZ High School One                     32

v  DZ High School Two                     51

 

In addition we have pupils at the following private day schools and at one boarding school outside Harare:

v  Pinewood High School                          15

v  Zieco College                                       21

v  Dewure High School, Gutu District        38

 

By way of reminder, sponsorship payments for 2010 are as follows:

Primary/Grades 1-7/State day school €240

Secondary/Forms 1-4 (O-levels) & 5-6 (A-levels) State day school €320

Secondary/Forms 1-4 (O-levels) & 5-6 (A-levels) Private day school  €400 or €480

Secondary/Forms 1-4 (O-levels) & 5-6 (A-levels) Boarding school €480

In accordance with our principles, the sponsorship payments entitle pupils to attend private day school in Dzivarasekwa (Zieco College or Pinewood High School) or boarding school (Dewure High School 250 km south of Harare) only if their overall grade has been consistently 60% or higher. For new pupils, the requirement is 65-70% or higher. Boarding school is an alternative if home conditions are so poor that even gifted pupils wouldn’t be able to do their school work there. We always ask the sponsors for their agreement before recommending a child for private or boarding school.

The focus of the support programme is on primary and secondary education. The arrangements for tertiary level education are always agreed on separately with the sponsor. The payment for a student at technical college, polytechnic or university etc. is at least €600 a year.

The support given through our Society covers school fees, uniforms, footwear, sports clothes, books and other school accessories, suitcases and schoolbags, travelling expenses, daily meals and regular dietary supplements for the boarding school pupils, health care, sports and other extracurricular activities, as well as joint Dzikwa events.

Please deposit your sponsorship payment with the following Nordea account:

Zimbabwen Aids-orvot ry, 174530-61640, ref. (in Finland) 1012

The Society membership fee is €25 per person and can be paid to the same account, ref. 1009

We would be grateful if sponsors could make their payment as soon as possible as we usually have to buy a lot of supplies at the beginning of the school year. However, if it is more convenient, you can divide the payment into instalments to be paid in the course of the year.

4. Major project support from Finland’s Ministry for Foreign Affairs

In 2010, the Zimbabwe AIDS Orphans Society will receive €90,000 from Finland’s development cooperation funds to support the education and welfare of our orphans. (The three-year project support grant, totalling €280,000, covers the years 2009-2011).

Good news at the end of the year was that - at our third application - the MFA granted €80,000 for the Activity Centre building project. The money is to be used for building the kitchen block and installing the necessary equipment; it is not to be used for any other purpose. The decision requires the Dzikwa Trust Fund and the Society to sign an agreement in which they guarantee that the purpose of the kitchen will remain as originally intended even if Dzikwa ceases to exist or its operations change.

In addition, we have been promised over €5,000 from Scotland for the installation of the kitchen. Work will now be able to start on the new block in the very near future.

There is a desperate need for a new kitchen as the present facilities in the small shed are cramped, smokey and hard to keep clean. The children eat their meals outside sitting on benches against the shed walls. Waiting to go in the new kitchen are used school-kitchen furnishings and equipment from Hansakallio School, Espoo, that came by container as well as fridge/freezers and other kitchen installations purchased with donations from Rotary International.

We also intend to surface the ball court this year so that we can use it for gatherings as well as games.

The Society has a fund-raising permit valid throughout Finland (with the exception of the Åland Islands) until 31 December 2010. Good ways of gathering funds will continue to be Charity Day Work collections in Upper Secondary schools, and crafts sales and charity box collections at various events. Appropriately labelled collection boxes and DVDs are available from Oili and Seppo.

We shall try to locate new sources of funding for the other parts of the Activity Centre (the IT and library block, the office block, playground equipment, waste sorting and composting facilities).

We would be very grateful if those of you with anniversaries and birthdays this year could, once again, remember our orphans.

5. Goods for Zimbabwe in 2010

We have no plans to send a container to Zimbabwe this year, as it is an expensive and logistically complex process. Instead we’re looking into the feasibility of sending a smaller load of donated goods in August. There will be more about this later.

6. Oili and Seppo in Zimbabwe in 2010, events and important dates

Zimbabwe: departure 21 January and in Harare until mid-March
Zimbabwe: from mid-April until the 2nd week of June
Zimbabwe: from mid-August until the beginning of December

Please make a note of the following date: 17 April 2009, when the Society’s Annual General Meeting will be held at Munkkiniemi High School from 2 to 3.30 pm

 Click here for the latest photos

23.12.2009
Hyvää joulua!

Toivotamme kaikille kummeille ja tukijoillemme hyvää ja rauhallista joulua!

Dzivarasekwan lasten jouluterveiset - katso tästä.

19.12.2009
Musiikkiesityksiä YouTubessa/Our performers on YouTube

Olemme perustaneet Zim-orvoille oman sivuston myös YouTubeen, jossa voi käydä ihailemassa Dzivarasekwan lasten ja nuorten musiikkiesityksiä. Päivitämme sivuja jatkuvasti. Tästä linkistä suoraan sivulle: http://www.youtube.com/user/ZimOrvot

Lasten joukossa on todellisia lahjakkuuksia kuten esimerkiksi 9-vuotias Talent, joka pääsi harjoittelemaan yhden kuuluisimman Zimbabwelaisen muusikon, Sam Mtukudzin, ja hänen bändinsä kanssa. Esityksen voi kuunnella klikkaamalla tästä.

..........

We've opened a channel for our Dzivarasekwa orphans on YouTube.  Click on this link http://www.youtube.com/user/ZimOrvot to watch them dancing and listen to them singing, particularly a favourite Finnish Christmas carol.

Some of the children are really gifted as this performance by the very aptly named little girl Talent shows. Click on http://www.youtube.com/watch?v=_7rkU40qTtg to listen to Talent singing, accompanied by one of Zimbabwe's best known musicians, Sam Mtukudzi, and his band.


 

15.12.2009
Kummikirje - Letter to Sponsors 16/2009

Yhdistyskokouksen ja kummitapaamisen kuulumisia                 

TÄRKEÄTÄ TIEDOTETTAVAA NÄIN VUODEN LOPULLA

1.      Keskeisiä päätöksia vuodelle 2010

Zimbabwen Aids-orvot ry piti hallituksen kutsusta sunnuntaina 13.12. 2009 yhdistyksen ylimääräisen kokouksen, jossa vahvistettiin hallituksen esitys vuoden 2010 toimintasuunnitelmaksi. Samalla vahvistettiin myös vuotuiset kummimaksut ja jäsenmaksun suuruus.

 

Zimbabwen talousahdinko näyttää yhä pitkittyvän, eikä koululaitoksen kustannuspaineissa ole odotettavissa helpotusta. Koulunkäyntiin liittyvät maksut ovat tänä vuonna nousseet reaalisesti siten, että Dzikwan tänä vuonna maksamat koulumaksut ovat noin viisinkertaiset vuoteen 2008 verrattuna ja esim. kouluasujen hankintakustannukset ovat yli kaksinkertaistuneet.

 

Dzikwan tuen piirissä on vuonna 2010 tarkoitus pitää 410 lasta, joista 400 on peruskoulussa ja lukiossa ja 10 jatko-opinnoissa.

 

Vuoden 2010 kummimaksuja on jouduttu korottamaan, jotta kuilu todellisen vuosikustannuksen ja kummimaksun välillä pysyisi siedettävänä.

 

Uudet kummimaksut ovat seuraavat:

Valtionkoulut ala-aste           (Grades 1-7)              € 240

Valtionkoulut yläaste/ lukio (Forms 1-4 & 5-6)      € 320

Zieco College                         (Forms 1-4 & 5-6)      € 400

Pinewood High School           (Forms 1-4 & 5-6)      € 480

Dewure High School              (Forms 1-4 & 5-6)      € 480

 

Yksityiskouluja käyvien lasten lukumäärää on tarkoitus karsia pitämällä tiukasti kiinni asetetuista keskiarvovaatimuksista ja varmistamalla kummien halukkuus ja mahdollisuus maksaa korotettuja maksuja.

 

Mahdolliset jatko-opinnot sovitaan aina kummin kanssa erikseen. Kummimaksu jatko-opintoja v. 2010 suorittaville on € 600 ja kummin toivotaan lisäksi avustavan asumis- ja matkakuluissa.

 

Kummimaksun voi maksaa tilille: Zimbabwen Aids-orvot ry, Nordea, 174530-61640 ja viite on 1012. Toivomme kummimaksun suoritusta mielellään ensimmäisen lukukauden aikana. Kummimaksun voi toki maksaa myös itselle sopivissa erissä vuoden mittaan.

 

Yhdistyskokous vahvisti vuoden 2010 jäsenmaksuksi € 25/jäsen. Jäsenmaksu maksetaan samalle tilille viitteellä 1009.

 

Vahvistettu toimintasuunnitelma vuodelle 2010 löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä.

 

            Katso talousarvio vuodelle 2010 tästä linkistä:

            Lapsikohtaiset vuosikustannukset eri kouluissa tästä linkistä:

 

 

2.      Kummitapaaminen sunnuntaina 13.12.

Vuotuinen kummitapaaminen ja yhteinen lounas Helsingin Kampissa, Crus Barissa onnistuivat mainiosti! Paikalle tuli 120 Dzivarasekwan orpojen ystävää, joista 18 oli lapsia. Ohjelman yksi kohokohta oli Dzikwan kuoron suomeksi laulama joululaulu, ”En etsi valtaa loistoa”. Kuoron harjoitusmestarina ja johtajana oli marras-joulukuulla toiminut vapaaehtoisemme Maria Ainamo ja esityksen tallensi Dzivarasekwassa DVD:lle toinen vapaaehtoinen, Mari Waegelein. Toinen kohokohta oli Dzikwan orpolapsista kertovan uuden DVD-filmin katsominen yhdessä. Filmin ohjaaja, Vantaan kaupungin mediapäällikkö Anssi Vuohelainen esitteli filmin ja kertoi omista tuntemuksistaan kuvausten aikana. Ja sopivasti takaisin Hararesta ehti myös vapaaehtoinen Maria, joka kertoi valloittavasti kokemuksistaan lasten parissa.

 

Nautimme maittavan lammas-, kana-, kasviscurryn. Kiitos  kummitapaamisen valmistelijoille, myyntipäydän ja arpajaisten hoitajille sekä Crush Barin isännille tapahtuman onnistumisesta. Ja ennen muuta - Tatenda kaikille kummeille ja tukijoille!

 

Uutta DVD-filmiä on saatavilla € 20 hintaan ja Dzikwan v. 2010 kalenteria  € 10 hintaan. Tilaukset sähköpostilla: seppo.ainamo@kolumbus.fi

 

Kuvia kummitapaamisesta tästä linkistä.

 

 

3.      Valtion tukea rakentamiseen

Yhdistys on saanut päätöksen Suomen Ulkoasianministeriöltä, jolla UM myöntää meille kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötukea € 80,000 Dzikwan toimintakeskushankkeeseen vuodelle 2010. Päätöksen ehdot rajaavat tuen käytön lasten ruokailuun tarkoitetun keittiön rakentamiseen ja keittiön laitteisiin. Tukea ei saa käyttää mihinkään muuhun rakentamiseen. Yhdistyksen hakemus oli kaikkiaan € 320,000 koko toimintakeskuksen rakentamiseen.

 

Zimbabwen Aaids-orvot ry:n yhteistyökumppani, Dzikwa Trust Fund omistaa hyvän tontin aivan Dzivarasekwan keskellä. Tontti on jo aidattu ja siellä on mm. porakaivo ja pieni varastorakennus valmiina. Myös kytkentä kaupungin vesijohto- ja viemäriverkkoon on tehty ja tontille on vedetty sähkö. Nyt keskitymme siis keittiösiiven rakentamiseen vuonna 2010!

 

 

4.      Yhteydenpitoa

Odotamme parhaillaan III lukukauden koulutuloksia kaikista kouluista. Pikku hiljaa ja viimeistään vuoden vaihteen jälkeen kummit saavat sähköpostilla oman lapsensa päivitetyn tietosivun, johon on merkattu todistuksen yleisarvosana ja sija luokalla, sekä kummilapsen vuonna 2010 käymä koulu, luokka  ja vuoden 2010 kummimaksu.

 

Harareen lähtö on sitten edessä taas 21.1.2010. Mukaan mahtuu vielä kirjeitä ja kevyitä helposti pakattavia lahjoja. Kyselkää ja pitäkää yhteyttä!

 

....

AUTUMN MEETING AND SPONSORS' GET-TOGETHER

Important announcements

 

1.     Main decisionsfor 2010

 

At the invitation of the Board, the Zimbabwe AIDS Orphans Society held an extraordinary meeting on Sunday 13 December 2009. The meeting approved the Board’s proposals for the Operating Plan for 2010, and also ratified the annual sponsorship payments and membership fee.

 

Zimbabwe’s economic difficulties appear to be continuing, with no easing of the cost pressure on schools in sight. In 2009, payments related to school attendance rose in real terms, with the school fees paid by Dzikwa being roughly five times those paid in 2008; the cost of school uniforms alone more than doubled.

 

The number of children receiving support in 2010 is set to remain at 410, of whom 400 are in primary and secondary school, and 10 at college.

 

Sponsorship payments have had to be raised for 2010 in an effort to reduce the gap between real annual costs and these payments to a tolerable level.

 

The new sponsorship payments are as follows:

State schools primary                                                          (Grades 1-7)                   € 240

State schools secondary (O- and A-levels)                        (Forms 1-4 & 5-6)          € 320

Zieco College                                                                         (Forms 1-4 & 5-6)          € 400

Pinewood High School                                                          (Forms 1-4 & 5-6)          € 480

Dewure High School                                                              (Forms 1-4 & 5-6)         € 480

 

Our intention is to cut the number of children attending private schools by keeping strictly to the average grade requirements and ensuring that sponsors are both willing and able to pay the higher fees.

 

The feasibility of a child continuing to tertiary studies will always be agreed separately with the sponsor. The payment for college-level students in 2010 is €600, in addition to which sponsors will be asked to contribute to accommodation and travel costs.

 

The sponsorship payment should be deposited into the following account: Zimbabwen Aids-orvot ry, Nordea, 174530-61640, reference (in Finland) 1012.  We would be grateful if sponsors could make their payment during the first term of the school year, that is, in the first months of 2010. However, if it is more convenient, the payment can naturally be divided into instalments to be paid in the course of the year.

 

The meeting confirmed the 2010 membership fee as €25 per person. This fee should be paid into the same account, but reference 1009.

 

 

2.   Sponsors’ get-together on 13 December.

The annual sponsors’ get-together and lunch, this time at Crush Bar in the Kamppi Centre, Helsinki, was a big success. The occasion was attended by 120 friends, 18 of them children, of Dzivarasekwa’s orphans. A highlight of the afternoon was the Dzikwa Choir’s rendering in Finnish (on DVD) of a much loved Finnish Christmas carol. The choir had practised under the direction of Maria Ainamo, a volunteer in November and December, and the actual recording was made in Dzivarasekwa by another volunteer, Mari Waegelein. Another highlight was the showing of the new DVD documentary about the life of two Dzikwa orphans. The film’s director, Anssi Vuohelainen, media chief for the City of Vantaa, gave a short introduction to the film and talked about his sentiments while shooting the film. Our volunteer Maria had arrived back in Finland just in time for the get-together and talked warmly about her time with the orphans in Dzivarasekwa. 

 

We enjoyed a delicious curry lunch – with a choice of lamb, chicken or vegetable curry. Many thanks to all those who helped to make the occasion such a success - the organisers, the stall holders, the raffle ticket sellers and our Crush Bar hosts. Above all, TATENDA to all sponsors and other supporters.

 

We made €3,500 from sales of handicrafts, other goods and raffle tickets, which will go nicely towards offsetting some of the deficit for 2009.

 

The new DVD can be purchased for €20 and the Dzikwa 2010 calendar for €10. Please send your orders by e-mail to seppo.ainamo@kolumbus.fi

 

For some pictures of the get-together click here

 

3.     Government support for construction

The Society has received the decision of Finland’s Ministry for Foreign Affairs to award the Society a development cooperation grant worth €80,000 for the Activity Centre in 2010. The terms of the decision restrict use of the grant to the building and fitting of a kitchen for preparing the children’s meals. The grant may not be used for any other building work. Our application in total was for €320,000 to cover construction of the whole Activity Centre.

 

The Dzikwa Trust Fund, the partner of the Zimbabwe AIDS Orphans Society, owns a good plot of land in the middle of Dzivarasekwa. The site is already walled off and includes a bore-hole and small storage building. Electricity, water and sewerage have already been connected to the site. Now we’re going to concentrate on building the kitchen wing in 2010.

 

4.     Keep in touch

We are currently waiting for the children’s term III results from all schools.Sponsors will receive an updated report on their children, giving their overall grade and position in the class, the name of the school they will attend in 2010, the class they will be in, and the size of the sponsorship payment due in 2010.

 

Oili and Seppo will be leaving for Harare on 21 January 2010. We can still take some letters and small, light packages with us. Please keep in touch. We always enjoy hearing from you.

 

3.12.2009
ILMOTTAUDU NYT KUMMITAPAAMISEEN

KUMMIT & TUKIJAT!

TERVETULOA YHTEISEEN KUMMITAPAAMISEEN & LOUNAALLE

SUNNUNTAINA 13.12. KLO 13 ALK. URHO KEKKOSENKATU 5, HELSINGIN KAMPISSA, CRUSH BARin tiloissa.

PÄÄSETTE monin tavoin DZIVARASEKWAN TUNNELMIIN & KUULETTE KENTTÄTYÖSTÄ ja ORPOLASTEMME ELÄMÄSTÄ. SAATTE KUULLA MYÖS DZIKWAN OMAN KUORON ESITTÄMÄN JOULULAULUN SUOMEKSI! 

Kuvia lasten esityksistä Dzikwan Kulttuurijuhlissa 31.10.2009 tästä linkistä:

ILMOTTAUTUMISET LOUNAALLE NYT sähköpostilla: seppo.ainamo@kolumbus.fi

Tai maksamalla € 20/ aikuiset ja € 10/ lapset suoraan tilille: Zimbabwen Aids-orvot ry, 174530-61640 ja maksun VIITE on 1096.

KERROTHAN JOS OLET KASVISSYÖJÄ tai SINULLA ON JOKIN ALLERGIA.

29.11.2009
Kummitapaaminen lähestyy

TERVETULOA joukolla  sunnuntaina 13.12. pidettävään kummitapaamiseen.

AIKA: Sunnuntai 13.12.2009 klo 13 - 16.30

PAIKKA: Crushbar Helsingin Kampissa, Urho Kekkosenkatu 5

OHJELMASSA:
* Yhdistyksen ajankohtaiskatsaus/ pj. Peter
* Kuulumiset lasten parista kentältä/ Oili & Seppo
* Kokemuksia Dzivarasekwasta/juuri Zimbabwesta palannut vapaaehtoisemme Maria
* Mahdollisuus katsoa uusi DVD ja kuulla Dzikwa-kuoron joululaulu ja lasten muita esityksiä sekä katsella valokuvia
* Mahdollisuus kysellä, keskustella, antaa palautetta ja ehdotuksia, tavata hallituksen jäsenet ja kummeja
* Myyntipöydässä zimbabwelaisia käsityötuotteita; arpajaiset

MAHDOLLISUUS LOUNASTAA: Tarjoilemme intialaisittain maustettua liha- tai kasviscurrya (ei tulista).  Lounaan hinta aikuisilta on € 20/ hlö ja lapsilta alle 12 v. €10/ hlö. Hintaan sisältyy yksi juoma.

Kaikki ruokailijoita pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan etukäteen PE 4.12. mennessä, sähköpostilla: seppo.ainamo@kolumbus.fiKerro myös kasvisruokailijoiden lukumäärä.

Lounastajaksi voit myös ilmottautua maksamalla lounaan hinnan Zimbabwen Aids-orvot ry:n tilille Nordeassa, 174530-61640 ja VIITE on 1096.

19.11.2009
Matkakertomus /Two weeks in Dzivarasekwa

Terhi-kummin ja hallituksen jäsenen matka Harareen

Matkakertomus Zimbabwesta 27.9.-9.10.2009

 

Olipa kerran pieni zimbabwelainen poika nimeltään Patson. Pojan äiti hankki elantonsa tanssimalla kansantasseja turisteille; tulot eivät kuitenkaan riittäneet pojan koulumaksuihin. Kerran äiti rohkaisi mielensä ja kysyi paikalla olevalta miesturistilta voisiko tämä maksaa pojan koulumaksut. Siitä on nyt 17 vuotta, kun Seppo Ainamo vastasi kyllä. Vastauksesta syntyi yhdistys, Zimbabwen Aids Orvot ry, jossa Seppo vaimonsa Oilin kanssa huolehtii tänään 450 lapsesta. Itse luin heistä sattumalta, otin yhteyttä, sain oman kummitytön, pääsin yhdistyksen hallitukseen ja nyt sunnuntaina 27.9. olin ensimmäistä kertaa elämässäni matkalla Afrikkaan.

 

Lensin Lontoon ja Johannesburgin kautta Zimbabwen pääkaupunkiin Harareen. Matka oli pitkä, mutta se sujui ongelmitta ja astuessani ulos Hararen lentokentältä vastassani oli upea näky – kaikkialla kukkivia jakaranda-puita. Ilma oli kuuma ja pölyinen, liikenne kaoottista, tavaraa päänsä päällä kantavia naisia selässä kiikkuvine lapsineen – kaikki tämä kuin unta vuorokauden matkustuksen jälkeen.

 

Seuraavat kaksi viikkoa olivat täynnä ohjelmaa. Ensimmäinen käynti köyhässäDziwarasekvan kaupunginosassa oli hämmentävä; huonoja ja vielä huonompia taloja ja hökkeleitä, rääsyisiä, likaisia lapsia, lähes ajokyvyttömiä teitä, pölyä, kulotuksen aiheuttamaa savua, vihannes- ja muita myyntikojuja teiden varsilla. Viikon kuluttua teiden varsilla vilkuttavat lapset tuntuivat jo tutuilta.

 

Asuin maassa asuvien suomalaisten luona ja pääsin paikkoihin, joihin tavallinen turisti ei edes ajattele menevänsä. Kiersin kouluissa, tapasin opettajia ja tutustuin yhdistyksen järjestämään ruokailuun koulun takan olevassa vajassa. Tämä ”keittiö” oli nokinen pata nuotiolla, mutta siitä padasta ruokitaan noin 400 lasta vuoden jokaisena päivänä. Kävin mukana katsomassa kuinka lapsille saadaan maissipuuron lisukkeeksi lihaa; menin mukaan karjatilalle ja pääsin katsomaan lehmän teurastusta ja paloittelua. Ei mitään herkullista katsottavaa paahtavassa helteessä kärpästen keskellä. Lihat kuitenkin säilytetään asianmukaisesti ja lapset saavat tarvitsemansa proteiinit.

 

Teimme päivän retken Dewuren sisäoppilaitokseen, joka sijaitsee 250 kilometrin päässä Hararesta. Pakkasimme auton ääriään myöten täyteen lisämuonaa, jota kaikille 43:lle projektin oppilaalle säännöllisesti viedään. Lähdimme matkaan aamuvarhaisella. Matka kulki läpi savannien, joilla näkyi ”oikeita” afrikkalaisia heinäkattomajoja, isoja maisemalle tyypillisiä luonnon muokkaamia kivikasoja ja keltaista auringon paahtamaa heinää ja kuivaa savannia; välillä ajoimme läpi vilkasliikenteisten kylien, jonne ei oikein tehnyt mieli jalkautua.

 

 Perillä koulun oppilaat ottivat meidät sydämellisesti vastaan. Minulle kohokohta oli tavata oma 16-vuotias kummityttöni Kudzai. Tapaaminen oli hyvin liikuttava; hän kertoi olevansa etuoikeutettu, kun sai mahdollisuuden opiskella siellä. Hän esitteli minulle koulun tiloja ja tyttöjen asuntolaa, joka oli meidän mittapuun mukaan hyvin askeettinen, mutta hyvässä järjestyksessä ja siisti. Kudzain koulunkäynti ei varmaan ilman tukea olisi mahdollista ollenkaan. Näin voi auttaa edes yhtä nuorta ja antaa mahdollisuuden päästä koulutuksen kautta irti köyhyyden kierteestä.

 

Yhdistyksellä on kaksi suojakotia Dziwarasekvassa; toisessa asuu 32 ja toisessa 6 lasta emännän kanssa. Suojakodissa lapset voivat tehdä läksyjä, saavat tukiopetusta ja harrastavat mm. teatteria ja marimban soittoa ja tietysti laulavat. Tilat ovat ahtaat ja alkeelliset;  siitä syystä yhdistys on käynnistänyt varojen keräämisen uuden toimintakeskuksen rakentamiseksi. Siellä lapsilla olisi tilaa leikkiä, pelata, syödä ja tavata turvallisia aikuisia. Lapset olivat todella herttaisia ja iloisia ja tulivat aina siellä käydessäni tervehtimään.

 

 Lisätila olisi tarpeen esim. Brandonille, jonka kotona pääsin käymään. Äiti ja kolme lasta asuivat vajaassa kahden neliön kopissa ilman mitään, ei edes päivänvaloa. Nurkassa oli kasa vaatteita ja muuta tavaraa, mutta nukkumista varten ei ollut edes patjaa! Ruokaa laitettiin lattialla pienellä sähkölevyllä. Kaikesta puutteesta huolimatta Brandonista oli kasvanut iloinen ja fiksu 12-vuotias poika, joka oli luokkansa priimus. Suomalainen kummi varmisti hänen pääsynsä kouluun. Tämä poika ja hänen kotinsa laittoivat minut pitkäksi aikaa miettimään elämän epäoikeudenmukaisuutta.

 

Teimme myös päiväretken Imiren villieläinpuistoon safarille. Autoon pakattiin viisi lasta ja neljä aikuista ja jälleen mentiin pitkin uskomattoman kuoppaisia teitä kohti määränpäätä. Sää ei oikein suosinut meitä, sillä tarvitsimme viiden tunnin safarille lämpimät takit ja viltit jaloille. Pääsimme kuitenkin näkemään kirahveja, sarvikuonoja ja  antilooppeja; seurasimme myös kuinka 5 kk:n ikäinen elefantti Kutanga pelasi jalkapalloa hoitajansa kanssa. Kaikki lapsemme pääsivät myös ratsastamaan korkealla elefantin selässä. Kävimme myös katsomassa elefanttia, joka luuli olevansa puhveli.

 

Zimbzbwessa viettämäni päivät ovat nyt takan, mutta matkasta minua muistuttavat vinot pinot kauniita kankaita, hienot keramiikka-astiat, monet valokuvat ja muistikuvat iloisista ystävällisistä ihmisistä, jotka yrittävät tehdä elämästään parhaan madollisen huonoista olosuhteista huolimatta. Mikäli mahdollista, lähden Zimbabween varmasti vielä uudelleen.

Matkakuvia tästä linkistä.

 

Two weeks in Zimbabwe 27 September – 9 October 2009

 

Once upon a time there was a little Zimbabwean boy called Patson. Patson’s mother earned her living by doing folk dances for tourists. However, she didn’t make enough to send her son to school. One day she gathered all her courage and asked one of the men watching her dance if he could pay Patson’s school fees. It’s 17 years since Seppo Ainamo answered ‘Yes’. And out of that answer has grown a project, the Zimbabwe AIDS Orphans Society, through which Seppo and his wife Oili care for 450 children. I myself read about them by chance, got in touch and became the sponsor of a little girl. Next I joined the Board and now, on Sunday 27 September, I was off to Africa for the first time in my life.

 

I flew to Harare, Zimbabwe’s capital, via London and Johannesburg. The journey was long but uneventful. On arrival, any trace of tiredness was swept away by the sight of the brilliant blue jacarandas as I left the airport. The air was hot and dusty and the traffic chaotic. Women carrying bundles on their heads and babies on their backs passed by. It was all like a dream after sitting in an aeroplane for the past 24 hours.

 

The next two weeks were full of activity. My first sight of the poor township of Dzivarasekwa was a shock – dilapidated and even more dilapidated houses and shacks, dirty, ragged children, almost impassable roads, thick dust, smoke from the burning of grass, roads lined with stalls selling vegetables and all kinds of goods. After only one week, though, the children waving by the roadside began to look familiar.

 

I lived with Seppo and Oili, who spend part of the year in Dzivarasekwa, and was able to visit places where the regular tourist would never have a chance to go. I visited schools, met teachers, and watched how the children’s daily meal, provided by the Society, is prepared – in sooty pots over an open fire in a shed behind one of the schools. Those pots feed around 400 children every single day of the year. The daily meal consists of maize porridge served with meat. The meat comes from a cattle farm where I watched a cow being butchered – no pretty sight in the sweltering heat surrounded by swarms of flies. But the meat is stored carefully and deep frozen so the children get the protein they require.

 

One day was spent at the Dewure boarding school, about 250 km south of Harare. We packed the car full of  groceries, which are  provided regularly for the 43 pupils in the Society’s programme. We left early in the morning. The road led through the savannah, where we passed ‘real’ African grass-roofed huts, great boulders fashioned by nature, yellow grass burnt by the sun, and dry savannah; every now and then we’d drive through a village choked with traffic where I was glad I didn’t have to get out and walk.

 

At the school, the pupils gave us the warmest of welcomes. For me the highlight was meeting my own ‘daughter’, 16-year-old Kudzai. The occasion was very moving. She told me how privileged she feels being able to attend Dewure high school. She showed me round the school and the girls’ hostel, which was very simple by our standards but clean and tidy. Without sponsorship, Kudzai would most likely not be at school at all. I was pleased that I’ve been able to help at least one young girl break out of the spiral of poverty through education.

 

The Society runs two shelter homes in Dzivarasekwa. One of them provides accommodation for 32 and the other for 6 children, each with its own matron. The shelter homes give the children a place where they can do their homework, receive extra lessons and enjoy their hobbies – acting, playing the marimba and, of course, singing. However, space is cramped, and so the Society is raising funds to build an activity centre, where the children will have room to play, study, have their meals and meet caring adults. But the children I met were smiling and happy and always rushed to greet me when I visited a shelter home.

 

More room is desperately needed, for instance, by Brandon, whose home I visited. His mother and three of her children live in a kennel-like hovel measuring 2 square metres. It lacked everything – even daylight. In one corner was a pile of clothes and other belongings, but there wasn’t even a mattress to sleep on. Meals were prepared on a small electric hotplate on the floor. Despite the poverty of his home, Brandon has grown up into a bright and happy 12-year-old, and is top of his class. Thanks to his Finnish sponsor, he is able to go to school. Brandon and his home left me pondering  the unfairness of life.

 

On another day we went on a safari in Imire Game Park. With five kids and four adults squeezed into the car we set off along roads pitted with potholes. The weather wasn’t really on our side, and we had to wear warm jackets and wrap blankets round our legs during the five-hour safari. But we got to see giraffes, rhinos and antelopes, and watched how Kutanga, a 5-month-old elephant, played football with his handler. We even met an elderly elephant who thinks she’s a buffalo.

 

That day and the others I spent in Zimbabwe now seem a long time ago, but to remind me I have metres of beautiful fabrics, some fine pottery, and happy memories of smiling, friendly people who try to make the most of their lives despite the bad conditions. If at all possible, I shall definitely be going back to Zimbabwe.

For pictures click here.

 

10.11.2009
Kummitapaaminen ja syyskokous su 13.12/Sponsors' get-together and autumn meeting Sunday 13 December

KUMMITAPAAMINEN

 Aika:          sunnuntai 13.12. klo 13

Paikka:        Crushbar, Urho Kekkosenkatu 5  

Ohjelmassa mm:

  •    Oilin ja Sepon kuulumiset lapsista, kouluista, kontista ym
  •    vapaaehtoisen Marian kokemuksia Zimbabwessa
  •    mahdollisuus katsoa uusi DVD
  •    myyntipöydästämme zimbabwelaisia käsitöitä, kankaita ja muuta lahjaksi sopivaa
  •    arpajaiset

 Lounaaksi tarjoillaan intialaista liha- tai kasviscurrya. Lounaan hinta aikuisilta 20 EUR, lapsilta (alle 12 v) 10 EUR. Hinta sisältää yhden juoman (viini, olut, alkoholiton).

Viimevuotiseen tapaan lounaalle ilmoittaudutaan etukäteen maksamalla lounas yhdistyksen tilille 174530-61640, viite 1096.  Ilmoittautumiset 29.11.mennessä.

Mikäli osallistujia on useampia, pyydämme laittamaan osallistujien nimet sähköpostilla Sepolle osoitteeseen seppo.ainamo@kolumbus.fi. . Mahdollinen kasvisvalinta pyydetään myös  ilmoittamaan erikseen Sepolle.

 Kaikilla kummitoiminnasta kiinnostuneilla mahdollisuus kysellä ja keskustella hallituksen jäsenten kanssa. Tilaisuudessa muutenkin vapaata ajatusten vaihtoa ja yhdessäoloa.

Tämänvuotinen tapaamisemme Helsingin keskustassa uudessa Coctail and Lounge barissa Kampissa. Tutustukaa etukäteen netissä: http://www.crushbar.fi/.

 

YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS järjestetään Cruschbaarissa  klo 12.30 -13.00 ennen varsinaista kummitapaamista. Asialistalla vuoden 2010 budjetti ja ensi vuoden kummimaksujen suuruus. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

 TERVETULOA!

Zimbabwen AIDS-orvot ry:n hallitus

......

SPONSORS’ GET-TOGETHER

Time:  Sunday 13 December at 1 pm

Place: Crush Bar, Urho Kekkosenkatu 5

 Programme:

  •   The latest from Oili and Seppo about the children, schools, container etc
  •   Volunteer Maria’s experiences in Zimbabwe
  •   Viewing of the new DVD
  •   Sale of handicrafts, fabrics and other items from Zimbabwe
  •   Raffle

 For lunch we’ll be serving two types of curry – one meat and one vegetable. The price, €20 per adult, €10 for under-12s, includes one drink (wine, beer, soft drink).

 As in previous years, we would be grateful if all those wishing to attend would let us know beforehand by depositing the cost of the lunch in the Society’s account 174530-61640, ref. 1096. We need to have numbers by 29 November.

 If you are paying for several participants, could you please e-mail their names to Seppo at seppo.ainamo@kolumbus.fi Also, could you let Seppo know how many would prefer to have a vegetable curry.

 The get-together will provide a good opportunity for everyone interested in the work of the Society to ask questions and talk to members of the Board. It will also give sponsors a chance to get to know one another and exchange ideas.

This year we'll be holding our get-together in a new Cocktail and Lounge bar in Kamppi. To get an idea beforehand, click on http://www.crushbar.fi

THE SOCIETY’S AUTUMN MEETING will be held in the Crush Bar from 12.30 to 1 pm, that is, before the sponsors’ get-together. On the agenda will be the budget for 2010 and the amount of next year’s sponsorship fees. Everyone interested is very welcome to attend.

Looking forward to seeing you on 13 December

Zimbabwe AIDS Orphans Society Board

 

6.11.2009
Kansainvälisyyskasvatuskiertue päätökseen/Internationalisation education tour is over

Lokakuun aikana toteutui hienosti kvk-kiertue, jonka aikana Seppo ja Priscilla vierailivat yhteensä 20 opinahjossa, joihin kuului peruskoulun yläasteita, lukioita tai ammatillinen oppilaitos, ammattikorkeakoulu sekä opettajainkoulutuslaitos.

Priscillan ja Sepon ohjelmaan kuului myös lukuisten kummien ja tukijoiden tapaamisia sekä Kepan koulutusta.

Kuulijakuntaa kertyi yhteensä n. 4500 oppilasta. Vastaanotto oli kaikkialla äärimmäisen ystävällistä ja järjestelyt toimivat pääosin hyvin. Ohjelma sisälsi UM:n kehitysviestintätuella ja Vantaan kaupungin myötävaikutuksella tuotetun DVD-elokuvan "Dzikwan orvot", runsaasti kuvamateriaalia ja asiantuntijoiden puheenvuoroja ruohonjuuritason kehitystyöstä Hararen slummissa Dzivaresekwassa.

Oppilaat ja opiskelijat innostuivat kyselemään tilaisuuksissa monipuolisesti orpojen arjesta ja kehitysmaan tilanteesta yleensä. Kierue lisäsi varmasti monissa kuulijoissa globaaliin vastuuseen kasvamista ja lähimmäisen auttamista.

Kaikille mukana olleille sydämelliset kiitoksemme saamastamme tuesta! Sen avulla jaksamme ponnistella edelleen orpojen hyväksi ja tukemiseksi.

.......

October's internationalisation education tour was a major success. In the course of it, Seppo and Priscilla visited a total of 20 schools and colleges, including lower and upper secondary schools, a vocational college, a university of applied sciences and a teachers' training institute.

Seppo and Priscilla also got to meet numbers of sponsors and backers, and attended a training session at the Service Centre for Development Cooperation (KEPA).

A good 4,500 students of all ages came to listen to Seppo and Priscilla, who were given an overwhelmingly friendly reception wherever they went. The arrangements went largely without a hitch. On the programme was a showing of a DVD, Dzikwa's Orphans, produced with the support of Vantaa City and a Ministry for Foreign Affairs development communication grant, countless pictures and talks by experts about grassroots level development work in Dzivarasekwa, one of the slums of Harare.  

Questions about the orphans and their lives and about development work in general flowed from the students and pupils attending the events. The tour surely increased the sense of global responsibility and neighbourly awareness of many of the listeners.

Our heartfelt thanks to everyone involved in the tour. Your support has given us the strength to continue our efforts to help and educate our orphans.

5.11.2009
Kummikirje - Letter to sponsors 15/2009

Lokakuun loppu & marraskuun alku 2009

1.     Tilastotietoja ja koulukuulumisia

III lukukauden tilastot ovat taas tarkentuneet jonkin verran: Dzikwan tuella peruskoulua käy yhteensä 428 oppilasta ja lisäksi jatko-opinnoissa tai niiden aloittamisessa tuemme 10 opiskelijaa. Kaikkiaan Dzikwan tuen piirissä on kaikkiaan 438 oppilasta. Tyttöjen osuus on 65%.

 Esimerkkinä muutoksista listoilla mainittakoon, että Omega-listan yläasteen tytöistä yksi Form 2 –tyttö meni naimisiin, eikä siis käy enää koulua. Koulut eivät huoli naimisissa olevia muiden joukkoon! Muutama uusikin lapsi on otettu. Veimme ohjelmaan tulleen pienen Shadreck-pojan DZ Extension-alueelta ilmottautumaan kouluun perjantaina 23.10. Shadreck oli niin tohkeissaan kouluun menosta, että juoksi heti pesemään kädet ja jalat ja vaihtamaan ylleen puhtaat vaatteet, mm. pesun jäljiltä vielä märän t-paidan. Taas kostui silmäkulma....

 Monet koulut ovat korottaneet koulukohtaisia maksujaan ja opettajien kannustuspalkkioita. Peruskoululaisten III lukukauden koulumaksut Dzikwalle ovat yhteensä vajaat USD 22,500.

 2.     Käynti Chinhoyissa

Tiistaina 27.10 ajoimme Chinhoyin kaupunkiin noin 110 km Hararesta luoteeseen ja kävimme Chinhoyi University of Technologyn varakanslerin, professori Simbin puheilla. Yksi poikamme, Troy haluaa sinne laskentatointa opiskelemaan. Veimme pojan paperit sekä suosituskirjeen, ja opiskelupaikka on nyt varmistettu. Tutustuimme Primrosen opastuksella campukseen ja asuntoloihin. Kaikki oli siistiä ja toimivaa, vaikkakin yliopistolla on yhä pulaa rahasta ja muista resursseista. Esim. kuntosalin kaikki laitteet ovat hävinneet viime vuosien vaikeina aikoina. Simbin mukaan yliopisto myös kaipaa kiihkeästi lisää tietokoneita IT-opetukseen.

 Lopuksi tutustuimme Chinhoyin luoliin (Chinhoyi Caves), jotka ovat hieno nähtävyys.

 3.     Tapahtumia

Lauantaina 24.10. vuorossa oli jälleen Hararen kansainvälisen koulun vieralu Dzivarasekwassa. Yhteensä 14 oppilasta ja muutama opettaja viettivät aamupäivän pelaten ja leikkien yli 80 dzikwalaisen kanssa Nhamburiko-koulun urheilukentällä.

 Erittäin eksoottinen tapahtuma, jossa piipahdimme Marian kanssa, oli perjantaina 23.10 Zimbabwe - German Societyn pihalla pidetty Octoberfest! Hararen pormestari sekä Hararen ystävyyskaupungin Münchenin pormestari olivat paikalla. Oili pääsi jututtamaan Münchenin pormestaria saksaksi ja kertoi hänelle mm. saksalaisten kummien tuella annettavasta kulttuurikasvatuksesta ja Pamuzindan taiteilijoiden linkeistä Saksaan ja Dzikwan lapsiin.

 Lauantaina 31.10 pidettiin Dzikwan Culture Day klo 14-17 Nhamburiko-koulun pihalla. Anyway toimi upeasti seremoniamestarina ja ohjelmaan kuului mm. marimba- ja tanssiryhmän esityksiä, kuorolauluja, runonlausuntaa, Anywayn kirjoittama näytelmä, tietokilpailu ja musiikkia. Paikalla oli 136 lasta ja juhlan erityisinä vieraina olivat Dzikwan varapj. Mrs. Dune tyttärensä Victorian kanssa, saksalainen Ingo, vapaaehtoisemme Maria ja Kim sekä Pamuzindan Sandra, Barbara, Siphiwe ja Freddy. Maria oli leiponut mokkapaloja, Ingo toi juomia ja kakun ja myös paikallinen Dr. Chagonda oli lahjoittanut korin Mazoe applesiinimehua.

 Maria ja Kim ovat ehtineet pitää yhden parin tunnin istunnon Dzikwan teini-ikäisille tytöille. Aiheina oli elämäntaidot, toiveet, unelmat, pelot ja vaikeudet sekä tietysti seksuaalikasvatus. Vastaanotto oli hyvä ja istuntoja jatketaan.

 Olemme käyneet ahkerasti teatterissa, viimeksi maanantaina 2.11. REPSin pienellä Threatre Upstairs –näyttämöllä. Ohjelmassa oli Impro Show ja 8 Dzikwan isompaa teatterikerholaista nautti kovasti improvisoinneista. Muutama pääsi lavallekin, pukemaan näyttelijöitä villeihin asuihin.

 4.     Kontti

Keskiviikkona 28.10 konttimme lopulta tuotiin Zimbabwen tullin, ZIMRAn tullivarastoon. Pääsimme tullaamaan konttia huolitsijan avustamana torstaina. Emme olleet etukäteen varanneet tullausta omaan varastoomme, paha kyllä! Koska tullivirkailijoiasta on pulaa, jouduimme purkamaan osan lastia siellä paikan päällä, jotta tulli voi tehdä pistokokeita sisällön varmistamiseksi. Ensin kaikki meni hyvin....mutta sitten heti ensimmäinen pistokokeen kohdepussukka sisälsikin uusia pikkulenkkareita, joissa oli vielä hintalaput kiinni!!!

 Koetimme vakuuttaa tullia siitä, että kyseessä on vain tyhmä erhe ja muu tavara on todella käytettyä. Pitkällisen neuvottelun jäljeen päädyttiin siihen, että puramme lisää perjantaina 29.10. niin paljon, että tullivirkailijat pystyvät kulkemaan kontin sisälle ja tekemään sielläkin pistokokeita. Näin tehtiin. Tullin tiimi availi ehkä 40 pakettia; sitten kaikki takaisin konttiin ja lopulta perjantai-iltana kontti rullasi Northern Tobacco -fimalta saamaamme ilmaiseen varastotilaan.

 Lauantaina Dzikwan omat joukot viimeistelivät kontin purkamisen ja nyt on jo päästy sortteeraamaan. Ihan ensiksi eroteltiin nimetyille lapsille lähetetyt paketti ja niitä on jo viety perille. Joulu tulee siis aikaisin, sillä emme pysty varastoimaan tavaraa pitkään.

 5.     Hankintoja, korjauksia, termiittien jahtausta

Tilastojen mukaan Dzikwan koulukeittiöllä kävi elokuussa keskimäärin 394 lasta ja syskuussa keskimäärin 371 lasta päivittäin ruokailemassa. Aterioita valmistettiin kaikkiaan elokuussa 12,224 ja syyskuussa 11,494. Maissijauhoa kuluu joka päivä 30 kg ja jouduimme ostamaan taas yhden tonnin maissijauhoa; hinta oli USD 0,40/kg.

 Dzikwan vihannespuutarhassa valmistaudutaan kiireellä sadekauteen: maissia on nyt kylvetty kahteen plänttiin ja lisäksi on ostettu 4 kuormallista lannoitetta ja lukuisia pusseja ja laatikoita kaalin, kyssäkaalin, pinaatin, porkkanan ja tomaatin siemenia ja taimia.

 Suojakodilla näyttää riittävän ennakoitua enemmän pyykkäämistä ja kylpemistä ja saippuaa kuluu! Emännöitsijä Piona keittelee vihreän pyykkisaippuan liuokseksi, jotta se riittää isompaan satsiin. Kylpysaippuaa kuluu kaikkiaan palaa 30/kk, sillä pienemmät lapset peseytyvät myös koulun jälkeen ennen tukiopetukseen menoa (aamun ja illan lisäksi), ja taas hangataan puoli saippuaa nahkaan....Pesun päälle nahkaan hierotaan paaaljon vaseliinia! Maria ja Oili ovatkin päättäneet täyttää seuraavan kontin suomalaisilla kylpysienillä, jotta säästetään Dzikwan kuluissa!

 Vihreä Nissan -automme teki tenän juuri, kun olimme lähdössä pois DZ:sta erään vilkkaan päivän päätteeksi. Akku simahti täysin ja jouduimme lopulta hankkimaan uuden akun ja akkukengät. Kotitalomme keittiön kaapistojen alta löytyi oikein termiittivaltakunta ja saimme nauttia monta päivää termiittimyrkyn hajua.

 6.     Seppo, Priscilla ja Mari saapuivat

Lokakuussa Suomessa järjestetty kansainvälisyyskasvatuskiertue on nyt onnellisesti ohi. Seppo ja Priscilla vierailivat yhteensä 19 koulussa, ml. Metropolia ja Varia ammattikorkeakoulut. Lisäksi tapaamisia oli ulkoministeriössä, Kepassa, Keski-Siuntion Marttojen tilaisuudessa, Suomen Pankissa, Vantaan kaupungin apulaisjohtajan ja Vantaan koulujen edustajien kanssa, Ahvenanmaan Odd Fellows –järjestössä, EU-rahoituksen asiantuntijan ja erään tietokantasuunnittelijan kanssa, sekä tietysti Zimbabwen Aids-orvot ry:n hallituksen ja lukuisten kummien kanssa.

 Sepon tilaston mukaan kouluvierailuissa ja muissa tapaamisissa oli mukana kaikkiaan 4606 suomalaista! Muutama koulu on jo ilmoitellut jälkitoiveita; mm. Pohjois-Tapiolan koulu haluaa marraskuun 20. päivä meiltä aamun avauksen ja esityksen ysiluokkalaisille ja Seinäjoen lukio toivoo Dzivarasekwan orvoilta tervehdyksen adventtikirkkoonsa 27.11., lasten laulua ja musiikkia kuvin kenties.

 Kouluvierailuilla näytettiin yleensä ensin DVD-filmi Dzivarasekwan kahden nuoren, Violetin ja Munyaradzin elämästä. Sitten Priscilla ja Seppo antoivat tietoiskun Zimbabwesta ja köyhän orpolapsen koulunkäynnin ehdoista ja näyttivät paljon valokuvia.

 Kummien ja muiden tukijoiden avulla Priscilla pääsi tutustumaan Turun linnaan ja Siuntiossa Fanjunkarsiin. Laivaretki Ahvenanmaalle avasi hänelle uuden maailman. Hararestakin käsin suurkiitos teille kaikille, jotka kutsuitte Sepon ja Priscillan esiintymään ja autoitte monin tavoin kiertueen onnistumisessa!

 Saimme sunnuntaina 1.11. tänne joukkoomme taas uuden vapaaehtoisen, Marin, joka on ammatiltaan valokuvaaja. Kohta Dzikwassa on liuta omia kuvaajia! Sepon ensimmäisiä aikaansaannoksia Hararessa oli neuvotella Dzikwalle 150 ilmaista lippua REPS-teratterin joulunäytelmään.

 p.s. Iltapäivisin lämpötila on siinä +29 à+ 33 astetta. Öisin on ollut ihanan viileätä, jopa +16, joten voi nukkua peiton alla.  Odottelemme sateiden alkamista, monena päivänä on jo kertynyt tummia pilviä taivaalle ja vähän ripsahdellut. Kunnon sateita odottaessa kuljemme vielä jakarandapuiden hiipuvassa kukintosateessa..................

 Tästä linkistä uusimmat kuvat.

 End of October – beginning of November 2009

  1.     Statistics and school news

We have now gone over the statistics for the third term of 2009: We have 428 young ones in school (primary & secondary) with Dzikwa support and 10 young adults in, or about to start, tertiary education. This brings our numbers to 438 with the Dzikwa programme, of which 65% are girls.

Here are some of the details concerning changes to the lists – for example, one of our Omega List high school's Form 2 girls got married and dropped out of school. Schools will not take married pupils! We have also taken on a few new children. On 23 October, we took little Shadreck to the DZ Extension Area school to register as a new pupil. He was so excited about starting school that he ran to wash his hands and feet and change into clean clothes the minute he heard what we were going to do, which meant putting on a T-shirt that was still wet from being washed. Yet again we were moved to tears….

Many schools have again raised their fees and teachers' "incentives". Our total school fee bill for Term III this year has come to a staggering USD 22,500.

 2.     A visit to Chinhoyi

On Tuesday 27 October, we drove to the town of Chinhoyi about 110 km north-west of Harare to visit the vice-chancellor of Chinhoyi University of Technology, Professor Simbi. Troy, one of our older boys, wishes to attend this university to read accountancy.  We took his papers with us as well as a letter of recommendation and we have now been able to confirm a place for him. Primrose showed us around the campus and dorms. Everything was clean and functioning, despite the university's continuing lack of funds and other resources. For example, all the equipment in the gym has disappeared over the last few troubled years. Professor Simbi also told us that the university is desperately in need of new equipment for their IT course.

Finally we took a look at the famous Chinhoyi Caves, which were certainly worth seeing.

 3.     Events and happenings

On Saturday 24 October it was again time for one of the Harare International School's visits to Dzivarasekwa. Altogether 14 pupils and several teachers spent the morning playing and interacting with more than 80 Dzikwa children on the sports fields at Nhamburiko School.

One of the more exotic happenings took place when Maria and Oili went to the Oktoberfest arranged by the Zimbabwe - German Society in the society's courtyard on 23 October! The guest list included the Mayor of Harare along with the mayor of Harare's twin town, Munich.  Oili got to chat with the Mayor of Munich in German and was able to tell him about our German sponsors and the support they provide to such things as our cultural activities and the links between the Pamuzinda artists and the children in the Dzikwa programme.

On Saturday 31 October we had our Dzikwa Culture Day from 2 to 5 pm in the courtyard of the Nhamburiko School.  Anyway steered the event as a skilful Master of Ceremonies and our programme included performances by our marimba and dance groups, songs from our choir and poetry recitations, a play written by Anyway, a general knowledge quiz and music after music.... As many as 136 children came to the event. Our special guests included the Deputy Chairperson of Dzikwa Trust, Mrs. Dune along with her daughter Victoria, our German helper Ingo, our volunteers Maria and Kim as well as Sandra, Barbara, Siphiwe and Freddy – all artists from Pamuzinda. Maria had baked trays of mocha slices, Ingo brought drinks and more cake and Dr. Chagonda, our GP in Dzivarasekwa, had donated a basket of Mazoe orange juice.

Maria and Kim have managed to hold a couple of hours' session with 35 of the teenage girls from Dzikwa. The theme of the session was life skills, hopes and dreams, fears and challenges, as well as some sex education. The session was well received and we shall be arranging more of the same.

We have made several visits to the theatre, the latest being on Monday 2 November, when we went to the tiny REPS Theatre Upstairs. This time they put on “Impro  Show” and 8 of our bigger Dzikwa theatre club children greatly enjoyed the pleasures of theatrical improvisation. A couple of the children were even able to make it to the stage and dress in crazy outfits, along with the show's actors.

 4.     Freight container news

On Wednesday 28 October our container was finally placed in the customs authorities ZIMRA's customs zone. We got to open the container in the company of customs' officials on Thursday. Unfortunately we hadn't booked customs to come to our own storage space for the container in advance! Because there is a shortage of customs' inspectors we had to unload some of the container there and then, in the customs' warehousing zone so that they could make spot checks on the contents. At first everything went well... but then the very first bag they opened as part of their spot check contained brand-new children’s sports shoes – with the price tag attached!!!  

We tried to assure them that it was just a stupid error and that everything else was second-hand.  After protracted negotiations they decided that we had to unload more from the container – enough for a customs' team to make a walk-through inspection of the contents of the container on Friday.  So that's what we did!  The customs' team opened over 40 packages; then everything had to go back into the container and by Friday night the container was released and we were able to take it to the storage facilities that Northern Tobacco has kindly donated for our use.  

On Saturday our own Dzikwa team was able to start unloading the container property; sorting is now well under way. The first thing we did was take out all the packages that were specifically intended for individual children and some of them have already been delivered. Christmas is arriving early in Dzivarasekwa this year! We are unable to store anything for long.

 5.     Procurement, repairs, termite hunting

According to our statistics, an average of 394 children in August and 371 children in September ate from our Dzikwa kitchen every day. This means that our industrious ladies made 12,224 meals in August and 11,494 in September. The kitchens used 30 kg of mealie meal (ground maize) daily and we had to buy another tonne of the meal at USD 0.40/kg.

Dzikwa's own vegetable garden has been busily readied for the rainy season: maize has been planted on two plots and we bought 4 loads of manure/fertilizer along with countless bags and boxes of cabbage, kohlrabi, spinach, carrot and tomato seeds and seedlings.  

It looks as if there is more washing and laundry than we anticipated going on at the Shelter, as they are getting through soap as if there's no tomorrow! Piona, our Shelter Matron, heats the green laundry soap bars in hot water to make a liquid soap which makes it go a little further. The children have been going through 30 bars of  body soap a month, as the little ones also wash themselves after school before doing their extra lessons (on top of washing in the morning and evening), scrubbing half a bar of soap over themselves at a time! Once they've washed themselves they slaver their skin with Vaseline, or else they end up drying their skin! Maria and Oili have decided to fill the next container with sponges in an attempt to reduce Dzikwa's expenditure on soap!

Our green Nissan 'did the nasty' on us just as we were leaving DZ at the end of one of our busiest days!  The battery died and in the end we had to get a new one with new terminals. On top of that, we found an entire colony of termites had taken up residence in the space beneath one of the cupboards in our Findowrie kitchen and we spent the next few days with the clinging pong of termite poison.  

 6.     Seppo, Priscilla and Mari arrive

The international education tour arranged for the whole of October in Finland has been successfully completed. Seppo and Priscilla visited a total of 19 schools including Metropolia and the Varia vocational colleges in the course of the month. They also managed to make visits to the Foreign Ministry, KEPA, an event held by the Keski-Siuntio Martta organisation, the Bank of Finland, the assistant Head of Vantaa City and representatives from the Vantaa education authorities, the Odd Fellows of the Åland Islands, a specialist in EU funding and a data base specialist as well as the members of the board of Zimbabwe AIDS Orphans and countless sponsors of our children.  

According to records Seppo kept of their activities, 4,606 Finns attended the various meetings and school visits they had over the month! A few of the schools have expressed further interest. These include North Tapiola School, which has invited us to their general assembly on 20 November and to make a presentation to their 9th grade, as well as Seinäjoki High School, which has expressed a wish for some kind of greetings from the orphans of Dzivarasekwa for their Advent church service on 27 November; perhaps some shots of the children singing and playing music.

When Seppo and Priscilla made their school visits, they generally started by showing a DVD portraying the life of two of our Dzivarasekwa youngsters, Violet and Munyaradzi. Then they presented some basic information on Zimbabwe, its education system and the school environment of our needy orphans, illustrated with plenty of photographs.  

 With the help of our children's personal sponsors and others supporters Priscilla was able to see such Finnish sights as the castle in Turku and Fanjunkars in Siuntio. A boat trip to Ahvenanmaa (the Åland Islands) opened her eyes to a whole new world.  A big hand from Harare, too, to all of you at Finnish secondary schools who invited Seppo and Priscilla to make presentations and to all of you who otherwise helped us in many ways to make this important tour a success!

On Sunday 1 November, a new volunteer arrived: Mari, who is a trained photographer. Soon Dzikwa will be awash with our own photographers!

 The first thing Seppo – who doesn't let the grass grow under his feet – did when he arrived back in Harare was to negotiate 150 free tickets for some of our Dzikwa children to see the Christmas pantomime at the REPS theatre.

P.S. The evening temperatures here are now up in the 29 to 33 degree range. The nights remain cool, dropping to about 16 degrees, so it's still nice to snuggle beneath the covers. We are now waiting for the rains to begin, dark clouds have been gathering for several days and we've even had a few showers.  While waiting for the proper rains to begin, we have been delighting in being showered by the last of the wonderful jacaranda blossoms.......

Click here for the latest pictures.

 

20.10.2009
Kummikirje - Letter to Sponsors 14/2009

KUMMIKIRJE NRO 14 / 2009:

 1.       Tilastotietoa

Viimeisimpien arvioiden mukaan Zimbabwen HIV/ AIDS-tilanne on parantunut jokin verran: Tartuntojen osuus ikäryhmässä 15 – 49 vuotiaat on pudonnut 18.1%:sta vuonna 2006 tasolle 13.7%. Huolestuttavaa on se, että ikäryhmässä 15 – 24 vuotiaat tartuntojen määrä on ennallaan ja nuorten naisten joukossa luku on yli kaksinkertainen nuoriin miehiin verrattuna. Siinäpä taas Dzikwalle uutta pähkinää purtavaksi – miten järjestämme tytöillemme lisää valistusta!

 2.       Orgaaninen lannoite

Old Mutualin ystävämme ovat löytäneet Hararesta Umwindsidalesta paikan, jossa opetetaan hyväntekeväisyysjärjestöille sitä, miten matoja farmataan ja niiden avulla komposotidaan ja valmistetaan orgaanisesti lannoitetta. Matojen asuinsijat/ multapenkit voidaan kuulemma hyvin reunustaa käytetyillä olut- tai kokispurkeilla! Aiomme lähipäivinä tehdä suomalaisen ystävän Larryn avustuksella matopyhiinvaellusmatkan. Tarvitsemme kompostia ja lannoitetta säännöllisesti Dzikwan kasvimaalla DZ #4 -koulussa ja tontille perustettavalla kasvimaalla.

 3.       Kontin tilanne

Viimeisimpien tietojen mukaan kontti on lähtenyt römistelemään rautateitse Beirasta Harareen 6.10. Kuulemma ihan pikapuoliin täällä.... Olemme vapaaehtoisen Britin isän kautta onnistuneet löytämään ilmeisesti aivan ilmaisen varastotilan, jota katsastamme tällä viikolla.

 4.       Maria, Brit & Kim opettavat

Maria pitää tukiopetustuntejaan säännöllisesti Junior Housessa maanantaisin ja torstaisin 14-16. Ryhmien koko vaihtelee 15 – 25 oppilasta. Brit ja Kim aloittivat tällä viikolla oman tukiopetuksensa, heillä on maanantaisin aamulla yläastelaisia Suojakodilla ja keskiviikkoisin iltapäivällä keskiasteen oppilaita Junior Housessa. Ryhmien koko on noin 25 - 50 oppilasta. Eniten on sellaisia Grades 1-3 oppilaita, joiden II lukukauden todistuksen yleisarvosana oli alle Dzikwassa vaaditun 60%.  Brit opettaa englantia ja Kim matikkaa.

 5.       Käynti DZ Extension –alueella

Lauantaina 17.10 kävimme yhden uuden ala-asteen 2. Luokan pojan kotona DZ Extensionilla. Shadrickin isoveli tuli kertomaan tapauksesta Petronellalle: pojat asustavat keskenään puuhökkelissä. Isä on kuollut ja äiti häipyi v. 2005 Etelä-Afrikkaan, eikä hänestä ole sen koommin kuulunut. Isoveli tekee satunnaisia hommia rakennustöissä, koulu jäi kesken. Kovin totinen ja surusilmäinen Shadrick tahtoisi kovasti käydä koulua, mutta nyt ei ole ollut rahaa maksaa mitään maksuja. Hän osaa kirjoittaa nimensä ja vähän yhteenlaskua, tosin kolmoset ja kuutoset meni väärinpäin...  Poika esitteli meille maalattian, jolla pojat nukkuvat ja kolmen kiven varaan rakennettavan keittopaikan. Veimme maissijauoa, ruokaöljyä, pari kaalinkerää, leipää ja sokeria. Lupasimme Dzikwan maksavan III lukukauden maksut Yemurai-koulussa.  Shadrick myös esitteli meille kavereitaan ja kertoi ylpeänä nyt sitten menevänsä heidän kanssa samaan kouluun.

 6.       Muuta tähdellistä

·         Lele, joka sai palovammoja päähän, kasvoihin ja käteen lukukauden alussa, on toipunut oikein hienosti!

·         Yksi pojistamme, Albert siistii lasten tukat sileiksi!

·         Hankintoja valmistellaan: Kenttätyöntekijät ovat laatineet yhteenvedot Alfa-listalaisille tarvittavista uusista koulupuvuista, villapuseroista, kengistä ja repuista.  Nyt hinnoitellaan, jotta saadaan budjetti.

·         Saksan lähestystö työntekijä Ingo, joka kuuluu samaan juoksuklubiin, tuli kylään DZ:aan sunnuntaina 18.10 ja toi kaksi jalkapalloa tullessaan. Hän myös pelasi poikiemme kanssa ja lopuksi lapset soittivat ja lauloivat Ingolle aivan upeasti.

·         Valmistelemme Dzikwan kulttuuribileitä lauantaiksi 31.10. klo 14-18.

Uusimmat kuvat tästä linkistä.

NEWSLETTER No. 14 / 2009:                                                                                  20.10.2009

  

1.      Statistics

According to the most recent estimates, the HIV/AIDS situation in Zimbabwe has shown a slight improvement: in the 15 – 49 age group, the prevalence rate has dropped from 18.1% in 2006 to 13.7%. Worryingly, the situation for the 15 – 24 age group remains as before and for young women there are twice as many cases as for young men. This poses Dzikwa with the challenge of increased sex and HIV/AIDS education for our girls!

 

2.      Organic fertilizer

Our friends at Old Mutual have found a place in Umwindsidale, Harare, where they train charitable organisations how to set up a worm farm – a wormery – and then use the resulting 'crop' to create organic fertilizer from the compost the worms make. Apparently, the actual worm farm container or compost beds can easily be lined with such recycled material as old beer or coke cans! In the next few days, with the help of our Finnish friend Larry, we intend to go on a worm safari. (Oili said 'Worm Crusade', but I like to think of it more as a worm-hunting session!!)  We need compost and fertilizer on a regular basis for the Dzikwa vegetable garden in the DZ #4 school grounds as well as the kitchen garden on Dzikwa's own plot of land.

 

3.      The freight container situation

According to the latest information, the container set off on its journey from Beira to Harare on 6th October. It looks as if it will soon be here.  Through our volunteer Brit's father, we have succeeded in getting what looks like being free storage space.  

 

4.      The teachings of Maria, Brit & Kim

Maria gave regular coaching to the children at Junior House on Mondays and Thursdays from 2 to 4 pm. The groups' sizes varied from 15 to 25 pupils. This week Brit and Kim began their own classes, holding lessons on Monday mornings for the older children at the Shelter and on Wednesday afternoons for the middle school children at the Junior House. Anywhere between 25 and 50 children attended these classes. The largest number of children are from Grades 1–3, of whom we expect an average of 60% in their overall grades in their school report for term II.  Brit teaches English and Kim maths.

 

5.      Visit  to the DZ Extension area

On Saturday 17th October, we visited the home of one of our new junior-school year 2 children. His home is situated in the DZ Extension area. Shadrick's big brother came himself to inform Petronella of their situation: the two boys live in a small wooded hovel. Father is dead and mother disappeared to South Africa in 2005 and hasn't been heard from since. Shadrick's big brother does casual construction work and has had to leave school.  A very serious and sad-eyed Shadrick would dearly love to go to school, but they have no money to pay for any of the costs.  He can write his name and do some sums, although admittedly his 3s and 6s were back to front. The little boy showed us round his dirt-floored home, where they both sleep, and the three stones they use as the base for their open fire, on which they cook. We took them a bag of maize meal, some cooking oil, a couple of heads of cabbage as well as some bread and sugar.  We promised that Dzikwa will pay Shadrick's term III fees at the Yemurai School. He also introduced us to his friends and proudly told them how he would now be going to the same school.

 

6.      Other bits of news

·        Lele, who got scalded on the head, face and arm, at the beginning of the school term has mended well!

·        One of our boys – Albert – has taken on the job of barber and has been tidying up the children's hair.  

·        In preparation for acquisitions: Our field workers have compiled a list of school uniform requirements for the Alpha list children, including jumpers, shoes and backpacks. Now we must do the pricing so we can draw up our budget.

·        Ingo, an employee from the German Embassy, who belongs to the same running club as Seppo and Oili (“Harare Hash House Harriers”) , paid us a visit at DZ on Sunday 18th October bringing a couple of footballs with him. He played soccer along with the boys and at the end of the game our children thanked him with beautiful songs and dances.

·        We are busy getting things ready for the next Dzikwa culture party, to be held on Saturday 31st October, from 2 to 6 pm.

 

Click here for the pictures.

15.10.2009
Kansainvälisyyskasvatuskiertue etenee myötätuulessa/Internationalisation education tour forges ahead

KVK-kiertue käynnistyi hienosti Seinäjoen lukiolla 5.10.  Aktiiviset lukiolaiset tukivat myös Taksvärkki-päivän tuoton kautta orpolasten elämää. Kiitokset siitä heille! Seinäjoella vierailtiin myös Marttilan koululla, jossa pienet alakoululaiset saivat kuulla orpolasten elämästä Zimbabwessa.

Nurmon lukion jälkeen matka jatkui Paimion yläasteelle ja Turkuun Vasarmäen koululle. Ohjelmassa on ollut myös tutustumista Nurmijärven tanssi- ja musiikkiopiston toimintaan Klaukkalan koululla, jossa Priscilla pääsi seuraamaan normaalia koulupäivää.

Priscillan ja Sepon tahti on ollut kova. Martinlaakson lukio, Kilterin koulu, Helsingin opettajainkoulutuslaitos, Lumon lukio ja Pohjois-Tapiolan koulu ovat olleet kohteina kiertueen puoliväliin mennessä. Koulujen aktiivinen ja myönteinen osallistuminen tilaisuuksiin on siivittänyt vieraiijoita innostaviin esityksiin. Myös muutamat suomalaiset Zimbabwessa käyneet opettajat ovat pystyneet irrottautumaan työstään ja osallistumaan vierailuille.

Voimia on saatu myös kummien tapaamisissa vapaa-aikoina lounailla ja päivällisillä, joista mainittakoon mm.  kirjailija Raili Mikkasen ja Tappari Leväahon sekä Emeritus Actor Matti Raninin tarjoamat hetket.

Lokakuun loppupuolella vuorossa ovat mm. Hagelstamska Skola Kauniaisissa, Sotungin lukio Vantaalla, Åland lyseum Maarianhaminassa, Varian ammattioppilaitos Vantaalla, Metropolia AMK Helsingissä, Siuntion yläaste ja Etelä-Tapiolan lukio.

Lepohetkiä on harvassa, mutta tehokas kiertue saavuttaa tavoitteensa vain työtä tehden!

Arkadian yhteislyseossa vietetään kv-päivää lapsenpäivänä, varsinaisen kiertueen jo päätyttyä, mutta aids-orvot muistaen.

......

The internationalisation education tour got off to a flying start at Seinäjoki Upper Secondary School on 5 October. Besides supporting the tour, the enthusiastic pupils have donated the proceeds of their Charity Day work to the AIDS orphans. Many thanks to all of them. As well as Seinäjoki, the tour included Marttila Elementary School, where the young children listened spellbound to the accounts of orphans’ lives in Zimbabwe.

 After Nurmo Upper Secondary School, the next stop was Paimio Upper Secondary School and then Vasarmäki School in Turku. Apart from school visits, the agenda has included an introduction to the Nurmijärvi dance and music institute at Klaukkala School, where Priscilla was able to take part in a normal school day.

 The pace of Priscilla’s and Seppo’s tour has been relentless. They’re only half way through and have already visited Martinlaakso Upper Secondary School, Kilteri School, Helsinki Teacher Training Institute, Lumo Upper Secondary School and North Tapiola School. The visitors have been encouraged by the active and enthusiastic participation of the schools. Some of the Finnish teachers who have visited Zimbabwe have put their work to one side and made an important contribution to the success of the tour.

 Some memorable moments have been spent over lunch and dinner with a number of sponsors, among them, the author Raili Mikkanen, Tappari Leväaho, and the grand old man of the Finnish stage, Matti Ranin.

 Towards the end of October, the tour will visit Hagelstam School in Kauniainen, Sotunki Upper Secondary School in Vantaa, Åland Upper Secondary School in Mariehamn, Varia Vocational College in Vantaa, Helsinki Metropolia University of Applied Sciences, Siuntio Upper Secondary School and South Tapiola Upper Secondary School.

 Moments to relax have been few and far between, but the hard-working tour can’t afford to ease up if it wants to achieve its aim.

 International Day will be spent as a special day for children at Arkadia Upper Secondary School. The actual tour will already be over by then but the AIDS orphans will feature prominently.

 

14.10.2009
Kummikirje - Letter to sponsors 13/2009

Z I M B A B W E N   A I D S – O R V O T   R Y

Lokakuun alku 2009

 1.               Marun kemian opetus päättyi

Metropolia Ammattikorkeakoulun kemian opettaja Marja-Leena/ Maru lähti uupuneena, mutta onnellisen tyytyväisenä takaisin Suomeen 3.10. Oppilaat neljästä eri koulusta olivat koko ajan aktiivisia ja innostuneita. Palautelomakkeen mukaan he olivat erityisesti oppineet kemian laboratoriotöiden turvallisuudesta, astioiden käsittelystä, näytteiden otosta ja laboratoriokokeiden tekemisestä hyvässä järjestyksessä ja huolellisesti.

 Maru piti oppilaille päätöspirskeet DZ High I:ssä. Yhdessä Sepon kanssa he  pitivät myös virallisemman lopetuspalaverin DZ High I rehtorin ja luonnontieteiden opettajien kanssa; mukana oli myös opetushallinnon alueellinen virkailija. Kaikki olivat kovin tyytyväisiä tähän opetuskokeiluun.

 Ennen lähtöään Suomeen Maru ryhtyi kummiksi Aidenille!

 2.               Friends of Dzikwa –yhdistys sai hallituksen

Hararessa perustettiin jo toukokuussa uusi yhdistys, kansalaisjärjestö Dzikwa -säätiön toiminnan tueksi. Nyt on päästy eteenpäin – yhdistys sai ensimmäisen hallituksensa. Puheenjohtajaksi valittiin Mrs. Marah Hativagone, joka on tunnettu liikenainen ja vaikuttaja, mm. Zimbabwen Kauppakamarin entinen presidentti. Muut 7 jäsentä valittiin siten, että he edustavat mahdollisimman laajasti Dzikwan toiminnassa tarvittavia ammatteja ja taitoja. Edustettuina on koululaitos ja korkeakoulut, Hararen kaupunki, liike-elämä sekä pankkimaailma.

 Seuraavana on vuorossa yhteistyösopimuksen laatiminen yhdistyksen ja Dzikwan työnjaon konkretisoimiseksi. Tarkoituksena on, että yhdistykseen liittyy lisää jäseniä (sekä yksilö- että yhteisöjäseniä) ja että yhdistys alkaa kerätä täällä Zimbabwessa paikallista tukea eri tavoin. Friends of Dzikwa rekisteröidään kansalaisjärjestöksi (Private Voluntary Organisation/ PVO).  Jatkossa yhdistys voi myös toteuttaa osan Dzikwan  ohjelman säännöllisistä tukitoimista, kuten järjestää vaikkapa vuosittaisen urheilutapahtuman ja muita tapahtumia lapsille.

 3.               Käynti Dewuressa

Oli  jälleen aika viedä oppilaille Dewuren sisäoppilaitoksessa ja Gutu High Schoolissa lisää koulutarvikkeita ja muonaa. Dewuresssa on III lukukaudella kaikkiaan 735 oppilasta, joista 540 asuu koululla. Opettajia on 35, rehtori mukaan lukien.  Tuomisemme ilahduttivat, mutta Dzikwan oppilaat kaipasivat lisää pähkinävoita, noodeleita, purkkipapuja, Cerevita-puuroa ja Mazoe -applesiinimehua. Kaikkiaan 15 oppilaalta puuttuu yhä sadetakki! Samoin tarvittaisiin lisää ladattavia lyhtyjä tai tehokkaita taskulamppuja. Ja tietysti kirjoja ja vihkoja...........

 4.               Retkiä ja harrastuksia

Zimbabwen Aids-orvot ry:n hallituksen jäsen ja kummi Terhi oli vieraanamme kaksi viikkoa ja niinpä sunnuntaina 4.10 oli vuorossa retki Imiren eläinten luokse. Mukaan otimme muutaman tosi pienen ja hiljaisen lapsen - Munashen ja Chiedzan, sekä lisäksi Blessing-tytön suojakodista, Aidenin Junior Housesta, Grade 7 -tytön Constancen ja kenttätyöntekijämme Petronellan. Tällä kertaa istuksimme vilttien alla traktorin lavalla, sillä ilma oli pilvinen ja tuulinen ja saimme jopa pienen sadekuuron lounaan aikaan. Lapset ihastuivat ikihyväksi 5 kk ikäiseen Kutanga-norsuun, joka pelasi jo aivan näytösluonteisesti jalkapalloa! Ja kiitokset Imiren väelle, kun he taas järjestivät lapset isojen norsujen kyytiin.

 Keskiviikkona 7.10. veimme 24 isompaa oppilasta sekä Pettyn ja Levitan Theatre in the Park –teatteriin. Vuorossa oli näytelmä nimeltä ”The New Road” , joka kertoo UK:sta Zimbabween yli 10 vuoden poissaolon jälkeen palaavista veljeksistä. He eivät ole pitäneet perheeseensä yhteyttä, joten äidin kuolema ja kotitalon myynti yllättävät pahasti, samoin maaseudun ihmisten vaikeudet. Keskustelutuokio ohjaajan ja näyttelijöiden kanssa oli varsin vilkasta näytelmän päätteeksi ja Dzikwan nuoret esittivät aktiivisesti kysymyksiä.

 5.               Vierailuja, asioiden junailua ja ostoksia

Sepon yhden verkoston tutut, Tony & Nick kävivät kanssamme DZ:ssa. Heillä on oma pieni hyväntekeväisyysprojekti ja he halusivat nähdä , miten me toimimme käytännössä.  Heitä kiinnosti myös kovasti yhteydenpito kummeihin ja tukijoihin, raportointi ja sen läpinäkyvyys.

 Harare International School/ HISin oppilaita tuli taas isommalla joukolla lauantaina 27.9. Dzivarasekwaan. He järjestivät jalkpalloa, koripalloa ja muuta hauskaa liikuntaa dzikwalaisille. Dzikwasta mukana oli 90 tyttöä ja 62 poikaa.

 HIS:n entinen oppilas Britt ja hänen ystävänsä Kim Israelista ovat Hararessa nyt joitakin kuukausia ja ovat lupautuneet Dzikwalle vapaaehtoisiksi. He antavat lisäopetusta erityisesti matikassa ja englannin kielessä, sekä Grade 5-7 oppilaille että Form 1-3 oppilaille.

 Metsänistutuksemme sai taannoin hiukkasen takapakkia, kun ruohopalo levisi Mr. Mhakayakoran alueelle ja tuhosi 740 Dzikwa puuntainta. Onneksi ei mennyt enempää. Nyt on vuorossa 6000 taimen koulutus ja sitä varten kävimme ostamassa Alma Plastics –firmalta 6000 erityistä mustaa muovipussia. Kaupassa oli varmasti maailman paras palvelu: Oilin sormet olivat pussien käsittelystä aivan harmaanmustat, joten ensin tuotiin vati puhdasta vettä ja sitten vielä vieressä seisova herra pyysi luvan pesta Oilin tassut!

 Maria ja Terhi kävivät  karjafarmilla ostamassa seuraavat kaksi mullikkaa Dzikwan kouluruokailuun. Paloitellut lihat noudettiin tiistaina 13.10 ja pakastimiin meni noin 350 kg lihaa.

 Varsin eksoottinen vierailukohde on Mbare Musika –tori keskustan laitamilla. Kävimme siellä Terhin ja Marian kanssa, Dzikwan kirjanpitäjän Assanin ”avustamina” ja otimme parkkipaikalta myös tarmokkaan Mbare-oppaan. Mbare Musikasta saa ihan mitä vaan! Siellä myös ostetaan ihan mitä vaan – Mariasta alkoikin tulla tarjouksia....mutta Oilin pokka onneksi piti! Vihannestorin kauppiaat myyvät kaikkea mahdollista Zimbabwessa kasvavaa, tuotteet ovat hyvin esillä ja tinkiäkin passaa. Käsityöläisille on ihan oma suuri halli. Tällä kertaa mukaan tarttui lähinnä kauniita koreja ja yksi lehmänkello, mutta suunnittelemme jo seuraavaa monen tunnin käyntiä.

 Tiistaina 13.10. junailimme yhden Dewuren-tytöistä korvalääkärille. Omaa huolimattomuuttaan tyttö oli saanut korvakäytävään jonkin isomman roskan, joka aiheutti hiljalleen kipuilua ja tulehdusta ja koulu lähetti potilaan lopulta kotiin. Onneksi saimme erikoislääkärille nopeasti vastaanottoajan ja saimme tingityksi hinnankin alle puoleen. Ainakin yksi muistaa nyt: Ei mitään halkoa pienempää korvaan!

 Uusimmat kuvat tästä linkistä.

ZI M B A B W E   A I D S   O R P H A N S

Early October 2009

 1.                  Maru's chemistry lessons draw to a close

Marja-Leena "Maru", the chemistry teacher from the Helsinki Metropolia University of Applied Sciences – who has been with us for many weeks – left Harare for Finland exhausted but happy on 3rd October.  Pupils from four different schools benefitted from her teaching and had been actively and enthusiastically involved in her classes. According to the feedback received, they had learnt particularly much in the areas of safe laboratory procedures, handling the various containers and equipment, taking samples, and making lab. experiments systematically and carefully.

At the end of it all, Maru held a closing party for her many pupils at DZ High I. She and Seppo also held a more official leaving meeting with the Headmaster of DZ High I and the schools natural sciences teachers; the meeting was also attended by the regional school board representative. Everybody expressed their enormous satisfaction with this educational experiment.

 Before leaving, Maru decided to sign on as Aiden's sponsor! Lucky Aiden!

 2.                  Friends of Dzikwa gets an Executive Committee

Back in May, we established the Friends of Dzikwa, to act as a major support organisation for the activities of the Dzikwa Trust. We have now taken the next important step forward and have appointed the Friends' first Executive Committee. Mrs. Marah Hativagone, a well respected and widely-known business woman and 'mover-shaker', former President of the Chamber of Commerce of Zimbabwe, has done us the honour of agreeing to Chair our first Committee. The remaining 7 members were chosen to represent Dzikwa operations as broadly as possible, bringing together a wide range of professions and skill-sets. They represent high schools and universities, Harare City, as well as both the business and financial sectors.  

The next order of play is to draw up a Memorandum of Cooperation between the Friends of Dzikwa and the Dzikwa Trust itself, outlining and making the division of activities and functions more concrete.  Our intention is to recruit more members to the Friends' organisation (both private persons and companies or organisations) and see that the Friends start to gather local support of various kinds, here in Zimbabwe. Friends of Dzikwa is to be registered as a PVO (Private Voluntary Organisation).  In the future, we hope that the Friends' organisation will be able to bring about a proportion of the Dzikwa Trust's programme through its support activities, such as arranging the annual Sports Day and other happenings for the children.

 3.                  Visit to Dewure Boarding School

It was again time to make a visit to our children at the Dewure Boarding School and nearby Gutu High School, bringing more school equipment and food supplies. There are now 735 children attending the school term III at Dewure, of whom 540 are boarders. There are only 35 teachers, including the Head Master. Our supplies brightened our Dzikwa children, but we left them wishing for still more peanut butter, noodles, cans of beans, Cerevita porridge and Mazoe orange squash. Fifteen of the children still have no raincoats! We also need rechargeable lanterns and powerful  flashlights - to say nothing of books and notebooks… the list goes on!

 4.                  Trips and activities

Terhi, a member of the Board of Zimbabwe AIDS Orphans, stayed with us for the first two weeks of October and so was able to join us on 4th October to visit the animals at Imire Safari Park. We took with us a small group of very small and very quiet children – Munashe and Chiedza, as well as Blessing from our Shelter plus Aiden from our Junior House and Grade 7 pupil Constance, in addition to our field worker Petronella (Petty). This time we wrapped ourselves in blankets as we took the covered tractor-bed ride around the estate as the day was cloudy and windy, with even a little shower at lunch time. The children were particularly excited about 5-month old elephant baby Kutanga, which played a skilled football game already at this tender age!! Thank you all at Imire – once again you arranged rides for the children on one of the adult elephants.

On Wednesday 7th October, we took 24 of our bigger pupils, accompanied by Petty and Levita (matron at the Shelter ), to the Theatre in the Park, where we saw a play entitled 'The New Road', telling of a couple of brothers who return to Zimbabwe after spending 10 years in the UK. They haven't kept up contact with their family in the intervening years so that their mother's death and sale of the family home take them by surprise, as do the dire straits in which they discover the people in the rural areas are now living. The discussion session with the director and actors was understandably lively at the end of the performance and our Dzikwa children took an active part in the questions session.

 5.                  Visits, setbacks and shopping

Tony and Nick, some of Seppo's networking acquaintances, came with us to visit Dzivarasekwa. They have their own, small-scale, charity project and wanted to see for themselves how we work in practice. They were particularly interested in how we maintain contact with our sponsors and other supporters, our reporting systems and the transparency of our reporting.

The students from Harare International School (HIS) again arrived in numbers at Dzivarasekwa, on Saturday 27th September.  They arranged football and basketball games, as well other kinds of fun sports for our Dzikwa children; altogether 90 of our girls and 62 of our boys took part.

Britt, a former student of HIS, and her friend Kim from Israel, are visiting Harare for a few months and have promised to do some voluntary work for the Dzikwa Trust. They have given extra coaching in Maths and English to both Grade 5–7 pupils and the older Form 1–3 pupils.  

Our forestry project suffered a setback recently when a grass fire spread into Mr. Mhakayakora's area and destroyed 740 Dzikwa saplings. Luckily it wasn't any worse. Now it's time for us to handle the next 6000 seedlings, for which we went to a company called Alma Plastics to buy 6000 special black plastic bags. The shop must have the best service in the world: Oili's fingers turned a strange dark grey from handling all the black bags, first they brought her a bowl of clean water then the man standing next to her asked if he could wash her paws for her!

Maria and Terhi joined the trip to the cattle farm to buy the next two bullocks for our Dzikwa kitchen, to feed the school children. We returned on Tuesday 13th to pick up the butchered meat and managed to pack 350 kg of fresh meat into our freezers. We also brought back the heads and feet for our staff members to cook, and the offal, which went to our Dzikwa kitchen. Nothing was wasted.

One of our more exotic visits was to the Mbare Musika – the main trading market for Zimbabwe's agricultural goods – on the outskirts of town. Assan, our bookkeeper, accompanied Oili, Terhi and Maria and acted as 'assistant' and at the car park we also picked up an energetic Mbare guide to help us. In the market at Mbare Musika you can get whatever! They also want to buy whatever too! We started to get really good offers for Maria...fortunately Oili kept her cool and Maria was returned safely to Findowrie! The vegetable market sells everything that grows in Zimbabwe; all possible produce is displayed well and haggling is allowed. There is also a massive hall for the makers and sellers of handcrafted goods. This time we mostly went for beautiful jewellery and a cow bell, but next time we plan to give ourselves many hours there.

On Tuesday 13th October, we took one of our Dewure girls to the ear doctor's. Due to her own carelessness she had managed to get a large bit of rubbish stuck in her ear canal. This had caused her some discomfort and infection, eventually causing the school to send her home. Luckily, not only did we quickly get to see a specialist but we also managed to negotiate the price, bringing it down by more than half. At least one of the children will now remember the saying: Don't put anything smaller than a log in your ear!! (What strange sayings Finns have!!)

Click here for the pictures.

 

12.10.2009
Kansainvälisyyskasvatuskiertue Seinäjoella/Internationalisation education tour in Seinäjoki

Ilkka-lehti kirjoittaa kansainvälisyyskasvatuskiertueesta 7.10.09 ilmestyneessä numerossaan. Lue koko artikkeli tästä linkistä.

The Ilkka newspaper featured a report on the tour in its 7 October issue. Click here to read the whole article - in Finnish only!

4.10.2009
Kummikirje 12 - Letter to Sponsors 12/2009

 Z I M B A B W E N   A I D S – O R V O T   R Y

Syyskuun loppupuoli 2009

 1.                  Imiren retki

Tällä kertaa Imiren eläinfarmille lähdettiin sunnuntaina 20.9. Oilin kuskaamina, Seppo jäi raatamaan kirjanpidon tositteiden tarkistuksen kanssa. Mukaan pääsivät Marian ja Marun lisäksi 3 sellaista ala-asteen ja 3 yläasteen oppilasta, jotka olivat saaneet reilusti yli keskiarvon yleisarvosanan II lukukaudella: Albert, Brandon, Percious, Talent, Linnet ja Mpumelelo. Imiren 4500 hehtaaria levittäytyy kaunille savannille, jossa on runsaasti erilaisia pensaita ja puita, ja kaukana horisontissa näkyy sinertävänä Wedzan kalliovuori. Päivä oli tuulinen, lapsia suorastaan palelsi traktorin katetulla lavalla.

 Päivän kohokohtia olivat elegantit kirahvit (furiramudenga), Tatenda-sarvikuono, joka tuli traktorin luokse rapsuteltavaksi. Imire joutuu leikkaamaan sarvikounojen sarvet säännöllisin väliajoin salametsästäjien vaaran vuoksi. Elefantit olivat myös suuri elämys. Imiren vauveli, 4  kuukautta vanha Kutanga opettelee kärsänsä 100,000 lihaksen käyttöä tomerana. Meidän ryhmä sai taas tilaisuuden ratsastaa aikuisilla norsuilla, kiitos Edmore-oppaan. Albert, Brandon, Linnet ja Mpumelelo saapuivat pienen kierroksen jälkeen lounaspaikkaan kauniin järven rannalle norsujen selässä. 

 Imiren vanha Nzou-norsu luulee yhä olevansa puhveli ja kaitsee laumaansa entiseen malliin. Aivan erityinen tapaus retkellä oli se, kun ajoimme arviolta viisimetrisen python-käärmeen ohi muutaman metrin päästä. Päätä emme nähneet, kun käärme oli jo luikertelemassa maakuoppaan piiloon.

 2.                  Lahjoituksia ja vierailuja

Onneksi saamme siltä täältä tukea Hararessakin. EnBee Stores lahjoitti Dzikwalle 13 säkillistä erikokoisia ja –värisiä koulupukuja, hiukan haalistuneita sieltä tältä, mutta muutoin aivan käyttökelpoisia.

 Hararen Kansainvälisen koulun (HIS) 6 hengen oppilasryhmä, opettajansa Melisan ja yhden äidin saattamina, vieraili Dzivarasekwan vammaisten lasten luona tiistaina 22.9. Kävimme ensin Batsinarayi-talolla, joka on vammaisten lasten äitien yhteinen käsityöpaja ja samalla päiväkoti lapsille. Sitten vierailimme 6 lapsen kotona. HIS-oppilaat toivat tullessaan maissijauhoja, ruokaöljyä, sokeria ja suolaa perheille.

 3.                  Henkilöstön koulutusta

Toukokuinen viestintätaitojen koulutuspäivä sai jatkoa, kun perjantaina 18.9. ja keskiviikkona 23.9. pidimme Dzikwan koko operatiiviselle ryhmälle koulutustilaisuudet. Perjantain koko päivän kolutus keskittyi ensin purkamaan palautetta viestintäseminaarista. Pohdimme tiedonkulun esteitä, niiden poistamista ja oman työn hallinnan parantamista. Iltapäivän omistimme toiminnan suunnittelulle ja budjetoinnin perusteille Sepon ohjaamina. Ohjelma sisälsi myös esitykset laadunhallinnasta (Primrose), Dzikwan visiosta, tavoitteista ja arvoista (Oili) sekä Mrs. Paxina Kalulun esitys tiimityöstä.

 Keskiviikkona jatkoimme puoli päivää Paxinan johdolla tiimityön taitojen parissa. Ohjelmaan kuului kiinnostava harjoitus, jossa jokainen ensin arvioi omia luontaisimpia toimintatapojaan ja vahvuuksiaan 8 eri osa-alueella ja sen tuloksena saimme kukin oman profiilimme, tyyppimme. Paxina valotti sitten kunkin tyypin vahvuuksia ja ns. sallittuja heikkouksia, sekä sitä, miten itse kukin voi heikkouksiensakin kanssa saada onnistumisen elämyksiä.

 Tämän jälkeen otimme esiin Dzikwan yhden keskeisimmän prosessin: tuettavien lasten listojen viimeistelyn joka lulukauden päätteeksi (täyden tuen Alfa-lista ja suppean tuen Omega-lista). Nyt prosessi pätkii ja viivästyy joka kerta lukukauden vaihtuessa. Prosessin omistajaksi nimettiin kirjanpitäjä Assan. Kävimme läpi eri toimihenkilöiden sekä Sepon ja Oilin roolit ja vastuut prosessissa, muotoilimme yhdessä vision ja perustelut sille - miksi koko juttu ja visiomme ovat tärkeitä! Aivan lopuksi itse kukin määritteli tulevat toimenpiteensä ja avaintuloksensa III lukukauden 2009 päätökseen.

 Toiminnan suunnittelu ja budjetointi jatkuu marraskuun alussa, jolloin laadimme yksityiskohtaiset budjetit toiminnan jokaiselle lohkolle ensi vuodeksi.

 4.                  Teatterissa

Torstaina 24.9. kävimme isolla joukolla Theatre in the Parkissa katsomassa Dzikwan pj. Stephen Chifunyisen uusimman näytelmän nimeltä ”Healing the Wounds”. Näytelmä kertoo kansallisen sovinnonteon alkuvaiheista monien vuosien poliittisten kahinoiden, vainojen ja väärinkäytösten jälkeen. Kuten aina, Stephen näyttää kirpeän huumorin keinoin, miten kaukana kaupungistuneen nuoren sukupolven ja maasedulla asuvan vanhemman polven näkemykset asioista voivat olla. Näytelmä ei anna valmiita vastauksia, vaan herättelee pohtimaan konkreettisia toimia sovinnon synnyttämiseksi ja anteeksiantamisen edellytyksiä.

 Näytelmän päätteeksi on aina keskustelujakso. Ohjaaja oli erityisen iloinen, kun paikalla oli niin suuri joukko koululaisia – dzikwalaisia siis. Meidän upeat tyttömme, Clotilda ja Alice uskalsivat myös esittää kysymyksen ja oman mielipiteensä oikein fiksusti

 5.                  Muuta ajankohtaista

Zimbabwen Aids-orvot ry:n hallituksen jäsen Terhi saapui tutustumismatkalle pariksi viikoksi maanantaina 28.9., ajoittaen tulonsa juuri jakaranda-puiden kukinnan huippuhetkiin.

 Listat III lukukaudelle ovat hiljakseen täsmentyneet ja nyt ohjelmassa on 445 lasta, joista 275 on ala-asteella, 164 yläasteella ja 6 jatko-opinnoissa. Koko määrästä 63 % on tyttöjä.

Uusimmat kuvat tästä linkistä.

                                           September 2009 draws to an end

 

1. Outing to Imire

On Sunday 20 September we set out for Imire safari ranch, this time with Oili at the wheel. Seppo was left behind to pour over the bookkeeping receipts. As well as Maria and Maru, we took three primary and three secondary-level children whose overall grade had been well above average for term II. The lucky ones were Albert, Brandon, Precious, Talent, Linnet and Mpumelelo. The 4500 hectares of Imire extend over the beautiful savannah with its diversity of trees and shrubs. The Wedza mountain range rises up blue on the distant horizon. It was a windy day and the children felt the cold on the tractor’s covered trailer.

The highlights of the day were the elegant giraffes (fururamudenga) and the black rhino Tatenda, who came right up to the tractor to be scratched. At regular intervals, the horns of the rhinos have to be cut because of the danger from poachers. The elephants, too, were a marvellous experience. Imire’s very own baby - 4-month-old Kutanga – was busy learning to use all 100,000 muscles in his trunk. Thanks to our guide, Edmore, our group was once again lucky enough to get some elephant rides. At the end of their turn, Albert, Brandon, Linnet and Mpumelelo arrived for lunch on the shore of the beautiful lake carried by elephants.

Imire’s old elephant Mrs. Nzou thinks she’s a buffalo and looks after her herd like a true matriarch. A thrilling moment was when we drove right past a huge python, only a few metres away. At a guess it was at least 5 metres long, though we couldn’t see its head because it was already slithering into a pit to hide when we passed.

2. Donations and visits

Luckily we receive support locally, too. For instance, EnBee Stores presented Dzikwa with 13 sacks of school uniforms in different sizes and colours. Some were a bit faded in places, but otherwise they were in good condition.

Along with their teacher, Melisa, and one mother, a six-pupil group from Harare International School (HIS) visited Dzivarasekwa’s handicapped children on Tuesday 22 September. First we went to Batsinarayi House, which serves as a workshop for disabled mothers as well a day-care centre for the children. After that we visited the homes of six children. The HIS pupils had brought along maize flour, cooking oil, sugar and salt for the families.

3. Staff training

On Friday 18 and Wednesday 23 September, we continued the communication skills training started in May. These courses are intended for the whole operative group. On the Friday, the day started with an assessment of the feed-back from the communication skills workshop. We pondered what obstacles there were to the flow of information, how they could be removed, and how we could manage our own work better. The afternoon session was devoted - under the direction of Seppo - to the planning of operations and the principles of budgeting. Also on the agenda were presentations about quality control (Primrose), Dzikwa’s vision, aims and values (Oili), and team-work (Mrs Paxina Kalulu).

The following Wednesday, we spent half the day with Paxina teaching us how to build up our team-work skills. The session included an interesting exercise in which each of us first evaluated our own most natural strengths and ways of working in 8 different areas. On the basis of this, we were each assigned our own profile, or type. Paxina then analysed the strengths of each type and also the ‘permitted’ weaknesses, and showed us how we can all succeed despite our weaknesses.

Next we brought up a process that is crucial to Dzikwa: compiling the lists of the children needing support (the full-support Alpha list and the restricted-support Omega list). We do this at the end of every school term, three times a year. At present the process doesn’t go at all smoothly, with disruptions, delays and re-writing the lists many times. Our accountant Assan was appointed as the process owner. We went through the roles and responsibilities of the various officials, and of Seppo and Oili. Together we formulated a vision for this key process and stated our grounds for it – thinking: what is at stake if we do not manage the process properly? We finished up with each participant defining his or her own future actions and key results/deliverables for the end of term III 2009.

Operational planning and budgeting will continue at the beginning of November, when we’ll draw up detailed budgets for each activity sector for 2010.

 4. Visit to the theatre

On Thursday 24 September a big crowd of us went to see Stephen Chifunyise’s latest play, “Heal the Wounds”, at Theatre in the Park. The play deals with the early stages of national healing after many years of political strife, persecution and corruption. As always, Stephen uses bitter humour to illustrate the vast gulf between the views of the urbanised younger generation and the rural older folk. The play gives no ready answers; instead it encourages the audience to ponder tangible ways of bringing about reconciliation and forgiveness.

At the end of the play there is always a discussion. This time the director was particularly pleased that there were so many schoolchildren (Dzikwa kids!) in the audience. We were proud of our smart girls Clotilda and Alice, who stood up bravely to ask their own questions and present their opinions.

5. Other news

Terhi, a member of the Zimbabwe-AIDS Orphans Society Board, joined us from Finland on Monday 28 September. She timed her arrival to coincide with the peak flowering of the jacaranda trees.

Our lists for term III tell us that, altogether, we have 445 children in the programme: 275 at primary school, 164 at secondary school and 6 at college. Sixty-three per cent of them are girls.

Click here for the pictures.

 

 

2.10.2009
Kansainvälisyyskasvatuskiertue lokakuussa 2009/Internationalisation education tour October 2009

"KÖYHÄN ORPOLAPSEN KOULUTIE ZIMBABWESSA"

Zimbabwen aids-orvot ry sai Suomen ulkoasianministeriöltä kehitysviestintätukea vuodeksi 2009. 

Yhdistys on suunnitellut yhteistyössä  OAJ:n kanssa yläasteille ja lukioille suunnatun koulukiertueen, johon osallistuu lähes 20 oppilaitosta Vantaalta, Espoosta, Helsingistä, Turusta, Paimiosta ja Seinäjoelta.

Kiertuetta valmisteleva työseminaari, johon osallistui koulujen edustajia, järjestettiin elokuussa Helsingissä. Seminaarissa käytti avauspuheenvuoron professori Helena Ranta. Lisäksi vierailijoina oli OPM:n, UM:n, YK-liiton ja OAJ:n edustajia.

Kiertueen tavoitteena on täydentää suomalaisten koululaisten tietämystä kehitysmaan lasten ja nuorten elämästä ja koulunkäynnistä. Dzivaresekwassa kuvattu DVD- elokuva herättelee globaaliin vastuuseen kasvamista, lisää kulttuurien ja kansojen tuntemusta sekä suvaitsevaisuutta.

Toteutuvan kouluvierailun pääroolissa ovat Seppo Ainamo ja opettaja Priscilla Takawira. Lisäksi koulut ovat valmistelleet omaa kv-ohjelmaansa vierailujen ajankohtaan.

"A POOR ORPHAN'S WAY TO SCHOOL IN ZIMBABWE"

Finland's Ministry for Foreign Affairs awarded the Zimbabwe-AIDS Orphans Society a develoment communication grant for 2009.

Together with the Finnish Teachers' Association (OAJ), the Society has planned a tour of secondary schools that will include 20 schools in Vantaa, Espoo, Helsinki, Turku, Paimio and Seinäjoki.

A preparatory seminar, organised in Helsinki in August, was attended by representatives of the schools. The opening address was given by Professor Helena Ranta. Also present were members of the Ministry of Education, the Ministry for Foreign Affairs, the UN and the Finnish Teachers' Association. representatives.

The tour aims to broaden Finnish schoolchildren's knowledge of the daily lives and school routines of their counterparts in the developing world. Filmed in Dzivarasekwa, the DVD contributes to education for global responsibility, and increases tolerance and awareness of other cultures and peoples.

The leading roles in the school visits will be played by Seppo Ainamo and Priscilla Takawira, a teacher from Dzivarasekwa. In addition, the schools have created their own international programmes to back up the visits.

21.9.2009
Kummikirje 11 - Letter to sponsors 11/2009

                                                                                                                                                                     

 Z I M B A B W E N   A I D S – O R V O T   R Y

Syyskuun loppupuoli 2009

 

1.               Shiny Shelter Day

Lauantaina 19.9.2009 Dzikwan suojakodilla kävi myllerrys – Maria oli päättänyt näyttää malliksi, miten huushollin siivous suomalaisittain oikein tapahtuu! Pontimena tapahtumalle oli eräs kerta, jolloin Oili aivan kyynelehti lasten huoneiden ja kaappien sotkuisuutta. Nythän onkin kevätsiivousten aika.

Maria oli laatinut päivään ohjelman:

8.00  Avausseremonia – Miksi siisteys on tärkeätä? Hyvät niksit perussiivoukseen.

8.30 -10.30 Siivousta.

10.30-11.00 Välipala

11.00-12.30 Siivousta

12.30-14.00 Lounas

14.00-15.00 Siivousta

15.00-16.00 Hauskutusta

16.00 Lopetusseremonia – Mitä opimme? Säännöt tästä eteenpäin.

Sekä Suojakodin että Junior Housen porukat olivat paikalla. Apureina toimivat Maru, Petty, Piona, Oili, Belta, Linda ja erityisavustajana Marialla oli Shyleen Suojakodilta. Apuvälineitä oli tuotu runsaasti: suomalainen mattopiiska, moppeja, harjoja, sankoja, kumihanskoja, saippuaa, tehopesuaineita (Harpic) jne.

Homma alkoi perussäännöillä: Ensin kaikki tavarat ulos, sitten pölyt pois; sitten pesut/ moppaus/ puunaus, tamppaus; puhtaaseen kotiin puhtaat tavarat sisään ja lopuksi kodin kaunistelu!

Lapset touhusivat eri tiimeissä, joihin heidät jaettiin Hullunkuriset Perheet –korteilla. Huonekalujen, mattojen, patjojen, peittojen ja tyynyjen tomutus ja tamppaus ulkona sai aikaan varsinaisen tomupilven....Kaikki likainen meni pyykättäväksi ja sitten aidalle kuivumaan. Siivous sujui niin joutuisasti, että hauskanpitoon päästiin jo lounaan jälkeen. Kävimme yhdessä istuttamassa yhden puuntaimen Dzikwan tontille, sitten piirrettiin ja lopuksi leikittiin pihalla. Tietysti lapset myös lauloivat hienosti Shyleenin johdolla.

Shelterin sohville tulee uudet suojapeitteet ja kaikkiin sänkyihin tulee uudet päiväpeitot Oilin tuomasta kankaasta. Jokainen piirsi kivan piirustuksen ja ne ripustettiin seinille antamaan iloa ja peittämään kulumia. Piona laitteli esiin laatimansa lyhyet käytösohjeet lapsille sekä englanniksi että shonaksi.

Ensimmäinen testi hyvän siivon pysymiselle oli muuten välipalan syönti - kuorittuja applesiinin palasia ja toinen testi oli lounaan syönti, riisiä pähkinävoilla. Kummankin jälkeen liikkeelle lähti siivouspartio jälkiä korjaamaan!

Nyt me jännityksellä odotamme, milloin erään paikallisen kirkon ryhmä tulee maalaamaan Shelterin uudelleen. Ja tällä kerralla sisäseinät maalataan pesunkestävällä maalilla!

 

2.               Marun kemian laboratoriossa

Maru lähtee joka päivä noin klo 9:ksi DZ High I:seen opettamaan kemian käytäntöä neljän koulun oppilaille. Ryhmät ovat eri kokoisia, suurin on 15 oppilaan ryhmä. Tähän mennessä on tehty seuraavat kokeet:

  •      Lasitastioiden tarkkuuden määritys (Volumetric glassware calibration)
  •      Viinietikan titraus (Titration of vinegar)
  •      Aromaattisten öljyjen vesihöyrytislaus (Steam-distillation of aromatic oils)
  •      Saippuan valmistaminen (Synthesis of soap)
  •      PH:n määritys maa- ja elintarvikenäytteistä (Determination of PH of soil and food samples)
  •      Johtokyvyn määritys eri vesinäytteistä (Determination of conductivity of water samples)

Millaisia ongelmia Maru on kohdannut? Viime viikolla koulun vesijohdoista ei vettä herunut, ja niinpä kaikki vesi kannettiin kanistereilla labraan. Oppilaat ovat olleet niin innostuneita, että eivät ehdi keskittyä tehtävien ohjeisiin ja miettimiseen, vaan rynnistävät tekemään! Osa laitteista toimii pattereilla ja tänään sitten jo jouduttiin patteriostoksille. Oikein kuumina iltapäivänä oppilaat väsähtävät kesken kaiken; heillä kun ei yleensä ole vettä tai mitään naposteltavaa mukanaan.

Tänään oli aivan uusi ongelma, kun opettajien lakko loppui ja yhtäkkia koulu olikin täynnä opettajia...Maru joutui oikein ”taistelemaan” matikan opettajan kanssa oppilaistaan!

 Oppilaat ovat jo antaneet Marulle sellaisen palautteen, että so far kurssi on antanut enemmän kuin he olivat odottaneet!

 

Report for end of September 2009

1. Shiny Shelter Day

Saturday 9 September 2009 and everything’s topsy-turvy at the Shelter. Today’s the day that Maria has decided she’s going to show the kids what cleaning a house Finnish style really means. She hadn’t forgotten the day that Oili actually burst into tears at the sight of the kids’ messy rooms and cupboards. Never again – spring cleaning was about to start in earnest!

Maria had drawn up a timetable for the day:

8.00 Opening ceremony – Why should we be clean and tidy? Some cleaning hints.

8.30–10.30 Cleaning

10.30-11.00 Snack

11.00-12.30 Cleaning

12.30-14.00 Lunch

14.00-15.00 Cleaning

15.00-16.00 Fun and games

16.00 Closing ceremony – What did we learn? Some rules for the future.

The children living in both the Shelter and Junior House took part. Maru, Petty, Piona, Oili, Belta and Linda acted as helpers, and Shyleen from the Shelter was Maria’s right-hand. There was no shortage of equipment – a Finnish mat-beater, mops, brushes, buckets, rubber gloves, soap, power cleaning agents (e.g. Harpic), and more.

The job started with the basic rules: First, take all the moveables outside; next get busy with dusters, mops and polish; then beat the mats; finally bring the clean things back into the scrubbed rooms and put everything neatly in its place.

The children were divided into teams with the help of Happy Families cards. Beating the soft furnishings, mats, mattresses, bed covers and pillows outside sent up great clouds of dust. Dirty clothes and textiles were washed and hung on the fence to dry. The whole operation went so smoothly that the fun part could start straight after lunch. Afterwards we joined forces to plant a tree on the Dzikwa plot, then relaxed for a drawing session and finally enjoyed games in the yard. The children – as always – sang wonderfully under the direction of Shyleen.

Material that Oili brought with her will be used to make new bedspreads and covers for the Shelter sofas. The children’s colourful drawings were hung on the walls to brighten the place up and cover some of the worn patches. Piona also hung up very concrete and concise rules of behaviour she’d written in English and Shona.

The first test of the durability of the cleaning operation came at snack-time – how to eat peeled oranges without making a mess; the second came at lunch time – doing the same with rice and peanut butter. After each test, a cleaning crew cleared up any remnants.

Right now we’re eagerly looking forward to the visit of a group from a local church, who are going to give the Shelter a new coat of paint. This time the indoor walls will be painted with washable paint!!

2. A peep into Maru’s chemistry laboratory

Every morning Maru leaves for DZ High I to give lessons in applied chemistry to the pupils from four schools. The lessons start at 9 am. The groups are of different sizes – the largest has 15 pupils. So far they’ve done the following experiments:

  • Volumetric glassware calibration
  • Titration of vinegar
  • Steam-distillation of aromatic oils
  • Synthesis of soap
  • Determination of PH of soil and food samples
  • Determination of conductivity of water samples

What kinds of problems has Maru come up against? Last week the water pipes didn’t produce a drop of water, so all the water had to be carried to the lab in canisters. The pupils have been so full of enthusiasm that they rush to get started instead of listening to instructions and thinking about what they have to do. Some of the equipment is battery driven, and we’ve already had to make one shopping expedition to buy new batteries. It can get very hot in the afternoon, and then the pupils tire easily; after all, they don’t usually have water or anything to eat with them.

On Monday 21 September Maru had to face a totally new problem: the teachers’ strike had ended and suddenly the school was full of teachers … Maru had quite a battle with the Maths teacher for her pupils!

Feedback has been good: The pupils have told Maru that ‘so far’ they’ve gained far more from the course than they expected.

15.9.2009
Kummikirje 10 - Letter to Sponsors 10/2009

 Z I M B A B W E N   A I D S – O R V O T   R Y

Syyskuun puoliväli 2009

 1.               Kemian opetusta suomalaisvoimin

Marja-Leena/ Maru Metropolia Ammattikorkeakoulusta aloitti opetuksen Dzivarasekwa High I:ssa maantaina 7.9. Maru vetää hyvin käytannönläheisen sarjan kemiantunteja ja pääpaino on siis alkuverrytelyn jalkeen laboratoriokokeissa. Maru toi upeasti matkalaukussaan kasan labravälineitä: lasipulloja, mittoja, vaaka, Bunsenlamppu!

Koulu oli resurssien puutteessa valmistautumaton ja opetuksen aloitus vaati hieman erityisjärjestelyjä. Seppo aloitti jo edellisella viikolla kemikaalien hankinnat ja opetukseen ostettiin lopulta 120 kg erilaisia kemikaaleja. Jouduimme ostamaan tukkupakkauksia vähittaiserien puutteessa. Koulu saa sitten tietysti pitää loput kemikaalit. Koulun rehtori vaihtui myos samana paivänä, kun opetus alkoi, mika aiheutti hieman lisätohinaa. Opetushallinnon aluevastaava (DEO/Dstrict Education Officer) oli aktiivisesti kutsunut mukaan oppilaita neljästä muusta lähikoulusta.

Maru on jakanut oppilaat Hullunkuriset Perheet pelikorttien avulla 4 ryhmään, maksimi 15 kussakin. I viikko meni perusteiden kertauksessa ja turvallisuusohjeiden sisäistämisessä. Sitten on 2 viikkoa labrakokeita, mm. saippuan tekoa. Jokainen pitää työkirjaa, jonka Maru sitten tarkastaa ja jokainen tekee yhden syvällisen labraraportin. Maru antaa oppilaille kurssista arvosanan. Viimeisellä viikolla reflektoidaan ja puidaan palaute.

 2.               Dzikwan suojakodille huomiota

Dzikwa Shelter on saanut ilahduttavasti erityisiä lahjoituksia viime viikkoina. Familjen Lerche Stiftelsen teki suojakodin ylläpitoon € 4000 lahjoituksen – kiitos kitaristi Peter Lerche ja suvun muut jäsenet! Tämä on Isak Räsäsen säätiön ohella nyt toinen perhesäätiö orpojamme tukemassa. Lahjoituksen turvin maksamme Suojakodin vuokrat ja talon huolto- ja korjauskuluja 12 kk ajan. Tatenda – Tack!

Lauantaina 12.9. vieraaksemme Dzivarasekwaan tuli Mrs. Dunen opastamina kolmen hengen seurue Celebration Church –kirkosta. He lahjoittivat tutustumisvierailullaan Dzikwan toimintojen parissa yhteensä 114 pakettia riisi/soija/liha kuivamuonaa. Kirkon edustajat lupasivat myös tulla auttamaan suojakodin uudelleen maalauksessa sekä hankkia aina tarpeellisia hygieniatarvikkeita.

Dzikwa Shelter vaatiikin nyt pientä ehostusta 3 vuoden jälkeen. Maria on luvannut ensialkuun järjestää Suojakodin kevätsiivouspäivän lauantaina 19.9.!

 3.               Ostoksilla

Viikon alussa oli aika hakea kahden mullikan lihat karjafarmin teurastamolta. Maria ja Oili seurasivat silmä tarkkana ruohojen palastelun, lihan leikkuun ja pakkauksen 5 kg muovisäkkeihin. Isoihin pakastearkkuihin saatiin yhteensä noin 400 kg lihaa.

Suuria hankintaeriä on vielä useita tiedossa: Uudet koulupuvut ja koulukengät tarvitaan noin 300 oppilaalle; kyniä ja kuulakyniä tarvitaan lähes 2000 kpl, samoin suuri määrä uusia työvihkoja ja kenkäplankkia satamäärin.

Koulupukujen merkittävin valmistaja ja myyjä, Enbee Stores on luvannut antaa meille lahjoituksena näyteikkunoissa vähän haalistuneita koulupukuja ja myydä uusia tukkuhintaan.

 4.               Kontin kuulumisia

Huolintaliike ExZim soitteli ja kertoi, että konttimme on jo seilannut Durbaniin, josta se lastataan edelleen Beiraan Mosambikiin. Paperisota on käynnistetty täällä päässä. Samoin etsimme nyt kuumeisesti sopivaa isoa ja turvallista, valaistua varastotilaa noin 4 kuukaudeksi.

 5.               Muuta hauskaa

Olimme erikoislounaalla sunnuntaina 13.9., kun Royal Society of St. George järjesti v. 1940  käydyn Battle of Britain ilmataistelun muistolounaan. Paikalla oli myös muutama II maailmansodan veteraani ja kunniavieraana Englannin uusi suurlähettilas. Lounas tarjottiin sota/pula-ajan ruokailun malliin, ”juomalaseina” emalimukit. Saimme lopuksi Dzikwalle ison kasan mukeja (61 keskikokoista ja 5 isoa) talteen, käytettävaksi lasten yhteisissä tapahtumissa.

 6.               Talouden pikkusignaaleja

Olemme alkaneet kerätä positiivisia merkkejä talouden elpymisestä ja muutama sellainen on jäänyt haaviin:

·        Harareen on kuulemma tulossa uusi mobiiliverkko;

·        Paikallinen Econet tarjoaa G3-liittymää & laajakaistaa, kiinteään usd 25/kk hintaan;

·        Kuuleman mukaan iso ulkomainen pub-ravintolaketju on tulossa Harareen;

·        Suuria kastelujärjestelmia valmistava yritys ei pysty tarjoaamaan riittävästi tavaraa, kysynta ylittää tuotantokapasiteetin;

·        Puutarhojen kastelulaitteita valmistava yritys kertoi busineksen olevan mainiossa vedossa;

·        David Whitehead, joka myy kankaita/ tekstiileja esitteli tyhjia varastohyllyjaan, jotka toukokuussa olivat viela täynnä. Nyt haaste on saada lisaa tuotetteita tehtailta;

·        Flame Lily Dairy Farm  on hyvin busy - juuston, jäätelon etc. kysynta ylittää tuotantokapsiteetin;

·        Amanzi-ravintolassa oli suuri pöytävaraus ulkomaiselle investoijaryhmälle – ja he tosiaan ilmestyivät sinne!

·        Bally Vaughan Game Ranch kertoi busineksen olevan kohtalaisen vilkasta;

·        Kaupoissa on tavaraa, eivatka hinnat ole juurikaan nousseet, silla kilpailua on enemmän;

·        Dzivarasekwassa jatkuu ympäristön puhdistuskampanja, GOAL Zimbabwe puhdistaa ojia ja kadunvarsia irlantilaisen rahan turvin.

·        Sähkötolppien muuntajia on korjailtu jopa Dzivarasekwassa!

 Talous on toki yha lamassa, eivätkä rahamarkkinat tai pääomamarkkinat vielä toimi normaalisti. Valtion kassa on aika tyhjä....mutta toisaalta, viime aikoina mm. Maailmanpankin, EU:n ja Kansainvälisen Valuuttarahaston edustajia on ollut paljon liikkeellä täällä päin. Yhdistetään siis kaikki myönteiset havainnot  - ja toiveikkuus ihmisten mielissä jatkuu!

Kummikirjeen uusimmat kuvat tästä linkistä.

 

 Mid-September report 2009

1. Chemistry classes - with a visiting Finnish teacher

Monday 7th September saw the start up of Chemistry classes at Dzivarasekwa High I, by Marja-Leena 'Maru' from the Metropolia University of Applied Sciences in Vantaa. Maru is giving a series of very practical-based chemistry classes where, after a brief theoretical introduction, the main emphasis is on laboratory work. Maru's suitcases were filled with a cornucopia of lab supplies: glass bottles, meters of all kinds, even a Bunsen burner!

The school had been unable to prepare for Maru's classes as their resources were non-existent, so it took some special arrangements to get everything ready for classes to begin. Seppo had begun to collect chemicals ahead of time – in all he managed to acquire 120 kg of various chemicals. We ended up getting them in bulk, as it wasn't possible to buy them in retail quantities. The school will be able to keep what is left. The headmaster happened to change on the same day we started lessons,  which caused extra complications. The Education Authority's regional representative (DEO/District Education Officer) had been very active and invited pupils from four local schools to take part, too.

With the help of a pack of 'Happy Families' cards, Maru divided the students into 4 groups, with a maximum of 15 in each. Week 1 was taken up with revision of some of the basics along with absorbing the safety rules that are essential for lab work. Week 2 was straight into lab experiments, including, for example, making soap. Each pupil was expected to keep a detailed lab notebook, which is marked by Maru and everyone is also expected to complete a lab report. At the end of the course everyone's work will be graded. The last week of the course is a reflection back on what has been covered and the chance go over the feedback on performance.  

2. Dzikwa Shelter news  

The Dzikwa Shelter has received a number of special donations in recent weeks. Particularly welcome was the €4,000 received from The Lerche Family Foundation for maintenance of the building. Our warmest thanks to guitarist Peter Lerche and other family members. This is the second donation we have received from a family foundation; the other was from the Isak Räsänen foundation. Thanks to the latest donation, we can now pay the rent and the maintenance and upkeep costs for the next 12 months. Tatenda – Tack!

On Saturday 12th September, we had a visit by a three-person party from the Celebration Church, who had been invited to Dzivarasekwa by Mrs. Dune, as she wished to show them our work. During their visit they donated a total of 114 packets of rice/soya/dried meat rations. The Church's representatives also promised to return to help with the painting of the Shelter and in gathering a donation of ever-needed hygiene products.

Our Dzikwa Shelter is now in need of a little work after 3 long years of intensive use. Maria has already promised to arrange a major spring clean (it's now spring in Southern Africa) on Saturday the 19th!

3. Purchases

At the beginning of the week it was time once again to collect the meat of a couple of bullocks from our favourite farmer's slaughterhouse. Maria and Oili followed with watchful eyes the butchering and cutting, as the meat was packed into 5 kg plastic sacks. In all, we were able to pack some 400 kg of meat into our freezers.

We have several large acquisitions ahead of us: We need new school uniforms and school shoes for about 300 children; almost 2,000 pens and pencils; the same number of notebooks and 100 tins of shoe polish.

The main manufacturer and supplier of school uniforms, Enbee Stores, has promised to give us some of the uniforms they had in their display windows, which have been bleached somewhat by the sun, and sell us the rest of the uniforms at wholesale prices.

4. News of the freight container

The freight company ExZim called us recently and informed us that our container has already arrived in Durban, where it will be loaded up for delivery to Beira in Mozambique. The battle with the paperwork is already underway here in Harare. Meanwhile we're busily hunting for suitably large and secure storage space – with lighting – for the following 4 months.

5.Other pleasurable news

On Sunday 13th September, we attended a special memorial luncheon, arranged by the Royal Society of St. George to commemorate the Battle of Britain in 1940, the major air battle that was an important turning point in the Second World War. The lunch guests included a few veterans of WWII. The guest of honour was the newly appointed British Ambassador. Lunch was along the theme of wartime rations and our drinking 'glasses' were enamel mugs. The delightful result of this was that Dzikwa was given a pile of these enamel mugs as a gift at the end of the celebration (61 medium-sized mugs and 5 big ones). These we can use at our children's own events.

6. Small signals from the economy

We have started to spot a few positive signals of economic recovery (green shoots!) and thought we'd list a few of them:

· Harare is, apparently, going to get a new mobile phone network

· The local server Econet has started offering G3 connections and broadband Internet for a fixed price of USD 25/month (fixed prices were unthinkable during the mad time of hyper-mega-inflation)

· Rumour has it that a large international pub/restaurant chain is coming to Harare soon

· A large irrigation system producer has been unable to manufacture enough of their products to meet demand - they just don't have enough production capacity for current demand levels!

· A garden irrigation company told us that business is booming

· David Whitehead, who sells fabrics and textiles, showed us his empty storeroom shelves, which were still full in May. The challenge now is to get enough supplies from the factories and mills.

· Flame Lily Dairy Farm is extremely busy – demand for cheese, ice cream etc is beyond their production capacity

· The Amanzi Restaurant received a large booking from an overseas investment group – and the diners turned up, too!

· The Bally Vaughan Game Ranch told us that business is picking up

· Shops are stocking goods again and prices have hardly risen at all as there is increasing competition in the market

· The campaign to clean up the area around Dzivarasekwa continues, GOAL Zimbabwe has been cleaning ditches and roadsides with the help of Irish funding

· The electricity transformer serving the pylons in Dzivarasekwa has been repaired!!

You cannot deny that the Zimbabwean economy is still in depression, and the money market and capital markets are not yet up and functioning normally. The treasury's coffers are still empty… but, on the other hand, representatives from the World Bank, the European Union and the International Monetary Fund (IMF) have been seen a lot around here recently. So, if we look at the sum of all these positive signs we can see why there is a positive and hopeful atmosphere here.

Klick here for the pictures.

 

10.9.2009
Kummikirje 9 - Letter to sponsors 9/2009

                                           Elokuun loppu - syyskuun alku 2009

 1.                  Takaisin kenttätöihin

Oli mukava saapua Hararen sinitaivaan alle, alkukesän miltei aina taattuun aurinkoon vapaaehtoisemme Marian kanssa sunnuntaina 24.8. Ensimmäisiin Harare-viikkoihin mahtui taas monenlaista: kirjeiden ja pakettien jakelua, lapsilistojen valmistelua III lukukaudelle, urheilukisojen järjestelyjen loppuun vienti, varustelut Dewure-sisäoppilaitokseen lähteville 41 oppilaalle, koulujen  lukukausimaksujen selvittelyä, vanhan kunnon (15-vuotiaan) Nissanin moottoriremonttia, varastojen täydennystä, mullikkaostoksilla käyntiä. Lokakuussa Suomeen tuleva Dzikwan työntekijä Priscilla matkusti päiväkeikalle Sambiaan, Lusakaan asti hakemaan viisumia Suomeen; viisumi nyt passissa.

Eräs pojistamme, Lele, oli saanut elokuun puolivälissä ikäviä palovammoja kuuman teekattilan kaaduttua hänen päälleen ja  niinpä vierailimme useaan otteeseen Parirenyatwa-sairaalassa. Olimme iloisesti yllättyneitä hoidon tehokkuudesta; sairaalat näyttävät saaneen resursseja sitten alkuvuoden. Lele on nyt jo kotona ja käy koulua.

2.                  Dzikwan yleisurheilukisat

Perjantaina 28.8. Zimbabwen Yliopiston urheilukenttä oli taas Dzikwan yleisurheilukisojen näyttämönä aamu 8:sta ilta 6:een. 250 lapsen kuljettaminen paikalle Dzivarasekwasta on aina haasteellista, varsinkin kun meillä oli käytössä vain yksi iso bussi. Niinpä tositoimiin päästiin vasta klo 9 aikaa. Seppo kulki kärppänä ryhmästä toiseen megafonin kanssa ja sai lajit käynnistymään.

Kaikkiaan 250 lasta kisasi yhteensä 5 juoksulajissa ja 5 kenttälajissa. Joukkueita oli neljä. Muissa juoksulajeissa, paitsi vapaaehtoisessa 800 m juoksussa, järjestettiin tytöille ja pojille ikäryhmittäin alkuerät ja loppukilpailu. Joukkuelajina oli köydenveto.

Toimitsijoina oli tuttuun tapaan vapaaehtoisina Zimbabwen urheiluliiton johtavat ajanottajat, opiskelijoita ja Dzivarasekwan opettajia. Kunniavieraana oli Kauppakamarin entinen puheenjohtaja Mrs. Marah Hativagone. Dzikwalaisten urheiluinto ja –lahjat tekivät häneen vaikutuksen ja hän lupasikin hankkia Dzikwalle tukea liike-elämän parista entistä laajemmin.

 Ensimmäistä kertaa voittajille oli jaossa hienoja pokaaleja – kiitos lahjoitusten Kimmolta ja Oivalta Suomesta! Dzikwan johtokunnan jäsenen Unityn ja tukijamme Chrisin hankkimat T-paidat olivat haluttua tavaraa, samoin taskulamput, laskimet ja reput. Kootut tulokset löydätte netistä linkin takaa.

3.                  Kulttuuriretki

Dzikwa sai kutsun Opetusministeriön varaministeriltä tulla vierailemaan Rushinga Annual Arts Festival –tapahtumassa, jonka suojelija varaministeri Dokora itse on. Rushinga sijaitsee noin 200 km koilliseen Hararesta. Kutsuun sisältyi mahdollisuus antaa Dzikwan lasten esiintyä festivaaleilla (kilpailun ulkopuolella) ja tietysti otimme kutsun vastaan! Oilin ja Marian mukaan lähtivät säätiön varapj. Dune ja kenttätyötekijä Petronella sekä rumpu/ laulu/ tanssitiimi: Takawira, Mavis, Michelle, Caroline, Talent, Kudzai, David ja Tafadzwa.

Festivaaleilla kilpaili yli 20 paikallista ryhmää, joista meihin teki erityisen vaikutuksen vanhempien naisten ja miesten kansantanssiryhmät. Jopa Rushingan alueen heimopäällikkö (Chief) intoutui heidän mukaansa tanssimaan. Dzikwa sai kutsun tulla isommalla joukolla ensi vuonna.

4.                  III lukukausi 2009

Koulut avasivat keskiviikkona 2.9. Lukukausi alkoi ikävä kyllä opettajien lakolla. Koulujen tilanteesta kovasti epätietoisuutta. Valtion osuus koulumaksuista eli ”tuition fee” pysyy ennallaan II lukukauden tasolla ja vanhempain yhdistykset pitävät nyt kokouksia, joissa käsitellään koulukohtaisia maksuja (”levy”). Opetushallinnon ohjeiden mukaan tästä jälkimmäisestä maksusta voidaan käyttää 20 % opettajien kannustepalkkioihin, peruspalkkahan tulee valtiolta. Kannustimia tarvitaan, koska peruspaklkka on luokkaa € 70/kk.

Dzikwan lasten kokonaislukumäärä III lukukaudelle on nyt 491.

5.                  Luontoretketkellä

Teimme lauantaina 5.9. ensimmäisen luontoretken, jonne lapsista lähti parhaiten pärjänneitä ala-asteen oppilaita, Tawanda, Ashely, Wintana, Taona, Tatenda ja ”isosiskona” Brenda (Form 3). Kohteemme oli Bally Vaughan Game Park/ Mwanga Lodge, 40 km luoteeseen Hararesta. Koko päivän retkellä näimme kaikkiaan 28 eri eläinlajia. Kohokohtia olivat norsuratsastus, melonta kanooteilla patojärvellä (ei krokotiileja Patrick-oppaan mukaan) sekä Brian-The-Lion ilta-aterian tähteiden vartioinnissa. Brian-leijona on puiston vanhin uros ja vielä syötyään mahansa miltei maata viistäväksi se jaksoi vahtia jämäpaloja läähättäen ja hampaat irvessä! Leijonan ja meidän välissä oli vain teräksinen verkkoaita, ja jokainen meistä kahahti kauemmaksi, kun Brian säntäsi metrin päässä täysillä aitaa vasten.

Myös johtavan puhveliuroksen sarvien ihailu alle 10 metrin päästä oli vaikuttavaa, turvallisesti auton lavalta siis. Saimme kuunnella lopuksi Brian-leijonan pojan, Brutuksen kumeaa karjuntaa, kun opaamme kiihdytteli auton moottoria tyhjäkäynnillä ja Brutus säntäsi aidalle vastaamaan luonnonäänin moiseen meluun. Brutus voitti.

6.                  Muuta mukavaa

Meitä odotti iso kasa hauskoja yrttipussukoita, joita tuomme sitten joulukuun kummilounaalle myyntiin – kiitos vapaaehtoisellemme Maritalle työn käynnistyksestä!

Metsänistutus on jatkunut Mhakayakoran johdolla. Edellisten 2000 puuntaimen lisäksi 750 uutta eukalyptuspuun tainta kasvaa nyt Takawiran ja Trynoksen istuttamina ja 250 istutetaan lähiaikoina. Lisäksi meillä on kasvamassa 6000 tainta istutukseen marraskuussa, jolloin sateet taas alkavat. Maa on jo muokattu.

 Kiitos Seinäjoen Lukion oppilaskunnalle – he ovat valinneet Dzikwan orpolapset tämän vuoden taksvärkkikeräyksensä toiseksi kohteeksi! Koulu on myös yksi kohteemme Zimbabwen Aids-orvot ry:n kansainvälisyyskasvatuskiertueella lokakuussa.

Kiitos  - tatenda - myös Ollille, suomalaiselle lasten sydänlääkärille, joka lahjoitti meille kirjoituspalkkionsa; sen käytämme terveydenhoidon kuluihn. 

Metropolia Ammattikorkeakoulun kemian opettaja Marja-Leena Åkerman saapui onnellisesti perille sunnuntaina 6.9. Hän pitää yhden kk kemian opetusta DZ High I:ssä.

Kummikirjeen kuvat tästä linkistä.

                 Newsletter 9/2009

End August – Beginning September 2009

 

1. Back to the field

What a pleasure it was to return to the blue skies of Harare on 24 August, to the guaranteed sunshine of early summer. This time our new volunteer, Maria, came with us. The first weeks were full of all kinds of jobs: distributing letters and parcels, compiling lists of children for the third term, finishing off the preparations for Sports Day, equipping the 41 pupils leaving for Dewure Boarding School, sorting out school fees, overhauling the engine of our trusty, 15-year-old Nissan, replenishing the stores, and buying some bullocks. Our Dzikwa worker Priscilla had to go all the way to Lusaka, Zambia, to get a visa for her visit to Finland in October.

In mid-August, one of our boys, Lele, was badly burned when a pot of hot tea fell on him.  After the accident he had to spend several days in Parirenyatwa Hospital. We were agreeably surprised at the efficiency of his treatment; hospitals have apparently received resources since the beginning of the year. Lele is now home again and back at school.

2. Dzikwa Sports Day

On Friday 28 August, the University of Zimbabwe sports ground was once again the venue of Dzikwa’s annual sports day from 8 in the morning till 6 in the evening. It’s always a challenge transporting 250 children from Dzivarasekwa to the sports ground, this time more than ever since we only had one big bus. So it was 9 a.m. before the games could get properly under way. Seppo was everywhere at once with his megaphone, getting the teams into position until, finally, the races could begin.

Altogether 250 children, divided into four teams, took part in five track and five field events. In all the sprint events, except the voluntary 800 metres, the girls and boys were entered in preliminary heats and finals by age. The team event was tug-of-war.

As in previous years, the games were run by volunteers: top referees from the Zimbabwe Sports Commission, students and Dzivarasekwa teachers. Guest of honour was Mrs Marah Hativagone, former President of the National Chamber of Commerce. She was most impressed by the children’s sporting enthusiasm and prowess, and promised to attract more extensive support for our orphans from the local business world.

For the first time ever – thanks to gifts by Kimmo and Oiva in Finland -  we had fine trophies to present to the winners. Also, the t-shirts acquired by Unity, a member of the Dzikwa Board, and Chris, one of our local backers, were much sought-after prizes – as were the torches, calculators and back-packs. To see the final results click on the link (Sports Day results) at our website.

3. Cultural outing

The Deputy Ministry of Education Sports & Culture, Lazarus Dokora, invited Dzikwa to attend the Rushinga Annual Arts Festival, of which he is the patron. Rushinga lies about 200 km northeast of Harare. The invitation included the opportunity for the Dzikwa children to perform at the festival (not as competitors) and of course we accepted. As well as Oili and Maria, the party that left for Rushinga included Dzikwa’s vice chairperson, Mrs Yedzai Dune, our field officer, Petronella, and a drum/singing/dance troupe comprising Takawira, Mavis, Michelle, Caroline, Talent, Kudzai, David and Tafadzwa.

There were over 20 local groups competing at the festival. We were particularly impressed by the older male and female folk dancers, who were joined by the Chief of the Rushinga District himself. Dzikwa was invited to come back next year with a bigger group of performers.

4. Term III 2009

Schools re-opened on 2 September though, sadly, with the teachers on strike. The whole school situation is marked by uncertainty. The Government school fees, the ‘tuition fee’, will remain the same as in term II. Parent associations are now holding meetings to discuss the level of the ‘levy’, or maintenance charge set by individual schools. According to the education administration, 20% of the levy can be used as an incentive payment for teachers, their basic salary being paid by the Government. Incentives are badly needed as the basic salary is around €70 per month.

Dzikwa seems to have a total of 491 children in school in term III. But we are still working on the numbers.....

5. Wildlife outing

On Saturday 5 September we went on our first wildlife outing of the term. This was a reward for the primary school pupils who had done particularly well, Tawanda, Ashely, Wintana, Taona and Tatenda plus one ‘big sister’, Brenda, from Form 3. Our destination was the Bally Vaughan Game Park/Mwanga Lodge, 40 km northwest of Harare. In the course of the day we saw a total of 28 different animal species. Highlights of the expedition were the elephant rides, canoeing on the reservoir (our guide Patrick having assured us there weren’t any crocodiles), and watching Brian the Lion guard his supper left-overs. Brian is the park’s oldest male lion, and even when he’d eaten so much that his distended stomach practically touched the ground, he kept a close watch over his left-overs, panting and barring his teeth. There was only a steel-netting fence between us and the lion, and we all took a very brisk step backwards when Brian flung his full weight against it. After all, he was only a metre away!

The horns of the dominant bull buffalo were an awe-inspiring sight from a distance of under 10 metres – from the safety of the back of a truck, that is. Finally, we listened to the deep roar of Brutus, Brian’s son, when our guide accelerated the idling engine and Brutus charged up to the fence to respond to that awful noise with the voice of the wild. Brutus won!

6. Good news from here and there

Waiting for us was a big pile of attractive herb sachets that we’ll be selling at the sponsors’ Christmas lunch in December – a big thanks to our volunteer Marita for turning a good idea into reality!

Our forestation project has continued under the direction of Mr Mhakayakora. As well as the original 2000 seedlings, we now have 750 new eucalyptus seedlings planted by Takawira and Trynos, and another 250 to go into the ground very soon. We are also cultivating 6000 seedlings for planting in November when the rains come again. The soil has already been prepared.

Many thanks to Seinäjoki Senior Secondary School pupils’ council for adding the Dzikwa orphans to their ‘charity work day’ agenda. The Seinäjoki school is on our list of schools to be visited on the Zimbabwe AIDS Orphans Society’s international education tour in October.

Our warmest thanks – tatenda - also to Olli, a Finnish paediatric cardiologist who donated his author’s fees to our programme: we shall be using the money to cover health care costs.

Marja-Leena Åkerman, a chemistry teacher from the Metropolia University of Applied Sciences in Vantaa, arrived here safe and sound on 6 September. She’ll be teaching Chemistry for one month at DZ High I.

For Newsletter pictures, click on this link.

7.9.2009
Urheilukilpailun tuloksia/Sports Day results

Perjantain 28.8. yleisurheilukilpailun tuloksia voitte lukea täältä. Klikkaa tästä kenttälajien tuloksiin, tästä juoksujen tuloksiin.

Now we are able to bring you the results of the Sports Day competitions on 28 August. Click here for the field events and here for the track events. 

3.9.2009
Päivittäinen ruokailu/Daily meal

Dzikwan lasten ruokkiminen joka päivä lämpimällä aterialla vaatii hankintoja. Tällä kertaa Maria lähti Levitan kanssa hommaamaan lisää lihaa sadzan höysteeksi. Ohessa siitä kuvia ja kuvia keittiöpuutarhasta, josta on saatu kaikki tarvittavat vihannekset viime kuukausina. Kuvat tästä linkistä.

.....

It takes a lot of ingredients to ensure that our Dzikwa children get one hot meal a day. This time Maria set off with Levita to buy meat to make the sadza go further! For pictures of their expedition and also of our kitchen garden, which has provided us with all our vegetables over the past few months, click here.

 

2.9.2009
Hararessa Dzikwan perinteiset urheilukilpailut/Traditional Dzikwa sports day in Harare

Kisat pidettiin pe 28.8.  klo 8 – 17 Zimbabwen yliopiston urheilukentällä. Yhteensä 250 lasta osallistui kisoihin.  Tytöt ja pojat  jaettiin ikäryhmittäin yksilölajeihin ja kaikki neljään eri joukkueeseen. He kilpailivat juoksu- ja kenttälajeissa:

60 m pienille, 100 m , 400 m ja vapaaehtoinen 800m sekä juoksujen viestit, 60 m ja 100 m. Sitten oli korkeushyppy isoille pojille ja pituushyppy kaikille, kiekonheitto isommille ja pallonheitto pienille. Myös kuulantyönnössä kilpailtiin. Köydenveto oli ainoa joukkuelaji.

 Palkintoja oli saatu kummeilta ja tukijoilta, ml. hienoja pokaaleja ensi kertaa. Kaikki kulki Sepon, Oilin ja Marian matkalaukuissa Harareen. Hararessa saimme yli 60 T-paitaa, kiitos Dzikwan johtokunnan  uuden jäsenen, Unityn ja erään paikallisen tukijan, Chrisin ponnistelujen.  

Paikalla oli vieraina Dzikwan johtokuntaa, Dzivarasekwan koulujen edustajia ja muutama muu tukijamme. Ensiapuryhmä oli myös mukana koko päivän. Toimitsijoina oli tuttuun tapaan vapaaehtoisia. Kunniavieraana oli kauppakamarin ent. Toimitusjohtaja Mrs. Marah Hativagone. Hän sitoutui kertomaan Dzikwan tukitoiminnasta ja orpojemme tarpeista liikemaailmassa ja hankkimaan paikallista tukea lisää. Tukea todella tarvitaan!

Dzikwan kuoro esiintyi hienosti Anywayn johdolla. Kisakuvat tästä linkistä.

............

This year the games were held on Friday 28 August, from 8 in the morning till 5 in the evening. The venue was the University of Zimbabwe sports ground. Altogether 250 children took part. Girls and boys were divided into individual events by age, and everyone was divided into four different teams. Competitions were held in the following track and field events:

60 m (for little ones), 100 m and 400 m sprint, voluntary 800 m middle distance, plus 60 m and 100 m relay. The big boys could compete in high jump and all ages in long jump. The bigger children could also compete in discus throwing. The little children threw balls instead of discuses. The only team event was tug-of-war.

Among the prizes, which had been donated by sponsors and backers, were - for the first time - some splendid trophies. Seppo and Oili had brought everything with them in their luggage from Finland. Here in Harare we received more than 60 t-shirts thanks to the efforts of Unity - a new member of the Dzikwa Board, and Chris - one of our local backers.

Visitors to the Games were Dzikwa Board members, representatives from Dzivarasekwa schools and some of our backers. A first-aid team was on duty the whole day. As in previous years, the whole event was run by volunteers. Guest of honour was the former President of the National Chamber of Commerce, Mrs Marah Hativagone, who promised to bring the Dzikwa support programme and the needs of our orphans to the notice of the business world and also to attract more local support. And support we need!

The Dzikwa Choir put on a magnificent performance under the direct of Anway. For pictures of the games, click here.

 

1.9.2009
Kummilasten pituudet ja painot/Children's heights and weights

Hyvä Kummi!

Voit käydä katsomassa oman kummilapsesi pituuden ja painon linkin takana olevasta listasta!  Dzikwan yleisurheilukisojen yhteydessä kaikki osallistujat mitattiin ja punnittiin  - kiitos vapaaehtoisemme Marian. Klikkaa tästä.

Dear Sponsor,

Would you like to know how tall your child is and how much he or she weighs?  The following link will take you to a list showing the children's heights and weights. Many thanks to our volunteer Maria, who weighed and measured every single participant in the annual Dzikwa Sports Day. Click here.

 

23.8.2009
Kummittomien lasten lista päivitetty/Updated list of children without sponsors

Kummittomien ala-astelaisten lasten lista on nyt päivitetty. Mikäli haluatte kummiksi lapselle, ottakaa yhteyttä Oiliin ja Seppoon osoitteeseen: seppo.ainamo@kolumbus.fi. Paluupostissa saatte lisätietoa lapsesta. Lista kummittomista lapsista tästä linkistä.

We have now updated the list of primary school children without sponsors. If you would like to sponsor an orphan, please get in touch with Oili and Seppo at seppo.ainamo@kolumbus.fi. We'll send you details of your child by return post. Click  here to see the list of children still in need of sponsors.

22.8.2009
Uusi yleisesite/The new brochure

Uusi yleisesite ladattavissa tästä.

The new brochure about the Zimbabwe AIDS Orphans Society will soon be available in English, too. In the meantime you can download it in Finnish only by clicking here

20.8.2009
Kuuntele Talent-tytön esitys/Enjoy little Talent's song

Yhdistys pitää tärkeänä tukea lasten harrastuksia. Joukossa on joskus todellisia lahjakkuuksia kuten esimerkiksi 9-vuotias Talent, joka pääsi harjoittelemaan yhden kuuluisimman Zimbabwelaisen muusikon, Sam Mtukudzin, ja hänen bändinsä kanssa. Esityksen voi kuunnella youtubesta klikkaamalla tästä.

.................

The Society does all it can to encourage the children's hobbies. Some of the children are really gifted as this performance by the very aptly named little girl Talent shows. Click on http://www.youtube.com/watch?v=_7rkU40qTtg to listen to Talent singing, accompanied by one of Zimbabwe's best known musicians, Sam Mtukudzi, and his band.

20.8.2009
Toimintakeskushankkeen esite/Dzikwa Activity Centre brochure

Toimintakeskushankkeen uusi esite on ladattavissa tästä.

To download the new brochure about the Dzikwa Activity Centre, so far only in Finnish, click here

19.8.2009
CONTAINER ON ITS WAY

The weekend of 1-2 August saw a busy crowd of packers - 51 in all, plus Oili and Seppo - at Klaukkala School. They started work at 8 am on the Saturday and had the container pretty well packed by evening. The packers were divided into teams for different types of goods, which were sorted and stacked in their own areas - all clearly marked. From there it was a matter of packing, labelling, weighing, recording and - crucially - fitting into the container. By 7.10 pm the container was almost full and work stopped for the day. The vital job of recording and weighing every single package, whatever the size or shape, was handled by a tireless 4-man team and the actual packing of the huge container was handled with accomplished expertise by Tapio and his gang. This was no mean task as the temperature inside the container rose to 50 degrees Celsius at times! All that hard work couldn't be done on an empty stomach: many thanks to Allun Grilli restaurant for the excellent pea soup and delicious fresh bread.

On Sunday morning, a small group of six put the finishing touches to the container, and on Monday it was driven off by the Eculine company. Right now it is on the high seas, sailing for Beira in Mozambique, from where it will continue to Harare by rail. The whole journey should take about 2-3 months.

This time we packed 13,300 kg of goods, comprising 1,476 articles assigned their own number in 17 different product groups.  A BIG thank you to everyone - donors and helpers alike.

The total cost of shipping this enormous container from Helsinki to Harare is €7,500.00 including insurance.  This is a lot of money to find, particularly now that school fees and the price of food have risen drastically in Zimbabwe, and the budgeted funds of the Zimbabwe AIDS Orphans Society will have to go towards covering these extra costs. Once again, then, we call upon our sponsors, members and other friends for your help. We will be grateful for any contributions, no matter how small, towards the cost of the freight. The account no. is Nordea 174530-61640, and the reference number (viite) in Finland 1106. 

For some snapshots of the container being packed, click here

18.8.2009
Joululounaan ajankohta kalenteriin/Christmas lunch

Yhdistys järjestää perinteisen joululounaan sunnuntaina 13.12. klo 13. Paikka on uudessa Kampin keskuksessa sijaitseva Crush Bar. Tilaisuuden ohjelma ja ilmoittautumisohjeet syksyn kuluessa.

Ennen lounasta yhdistyksen syyskokous klo 12. Kaikki yhdistyksen jäsenet ja muut asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

...........................................

This year we'll be holding our Christmas Lunch in the Crush Bar of the Kamppi Centre, Helsinki, at 1 pm on Sunday 13 December. We'll let you know about the programme and collect the names of those who wish to attend later. 

The lunch will be preceded - at 12 midday - by the Society's autumn meeting, to which all members and interested persons are heartily welcome.

5.8.2009
KONTTI SEILAA JO!

Kontin pakkaustalkoot viime viikonloppuna 1.-2.8. onnistuivat hienosti. Lauantaina 1.8. työt aloitettiin klo 8.00 aamulla ja lopetettiin klo 19.10 illalla. Talkoissa oli päivän mittaan mukana Sepon ja Oilin ohella 51 kummia ja tukijaa, lämmin kiitos teille: Alisa, Aino, Anni, 2xAnu, Birgit, 2xEeva, Elina, Gillian, Hanna, Hannu, Heikki, Helka, Henna, Iiro, Ilkka, Ines, Inkeri, Irina, Jari, Kaija-Leena, Kaisa, Kari, Katri, Laura, Liina, Louise, Maisa, Marjaana, Milla, Minna, Percy vaimoineen, Pertti, Petri, Rauno, Reijo, Riika, 2xRisto, Sonja, Tapani, Tapio, Taru, Terhi, Tiina, Timo,Tuomo, Ulla, Ville! Talkoolaiset jaettiin tuoteryhmittäin tiimeihin, jotka lajittelivat, tsekkasivat, pakkasivat, merkkasivat ja kantoivat punnitukseen ja kirjaukseen. Kirjausta hoiti väsymätön 4 hengen tiimi. Tapio johti tuttuun tapaan kontin ”ahtaajien” työtä ja heillä olikin kuuma urakka, sillä lämpötila nousi katon tuntumassa lähes + 50 asteeseen.

Kiitokset talkoomuonasta menevät Allun Grillille – kyllä maittoi hernekeitto ja patonki!

Sunnuntaina kuuden hengen porukka viimeisteli kontin lähtökuntoon ja Eculine haki sen maanantaina. Yli 10 kummia kävi vielä tuomassa paketin omalle kummilapselleen viikonlopun aikana.

Pakkasimme konttiin tällä kertaa tavaraa noin 13,500 kiloa, yhteensä 1476 omalla numerolla varustettua artikkelia 17 eri tuoteryhmässä.

Kontti seilaa Euroopasta Mosambikiin Beiran satamakaupunkiin ja sieltä junalla Harareen, viipyen matkalla 2-3 kk.

Kuvia löytyy Kuvagalleriasta ryhmästä ”Kontti 2009”, klikkaa tästä.

19.7.2009
Kontin pakkaustalkoot 1.8.
HEI KAIKKI YSTÄVÄT,

1) TAVAKONTTI LÄHTEE KOHTA ZIMBABWEEN:
Suomen suvessa on siirrelty lahjoitustavaraa ahkerasti Klaukkalan koululle. Useat eri tiimit ovat rehtori-Hennan luvalla hyörineet koulun käytävillä ja luokissa lajittelemassa nyssyköitä tai tarkistamassa tietokoneiden kuntoa ja latamaassa ohjelmistoja.

Yhdistyksen hallitus kiittää tässä vaiheessa erityisesti Kuljetusliike Niemeä hienosta 1,5 päivän avusta. Ilman Niemen isoa kuorma-autoa ja osaavia, ahkeria nuoria miehiä emme olisi saaneet tyhjäksi Allun Grillin, Suomen Pankin ja Lohjan Rotareiden varastoja, emmekä kuljetetuksi Hansakallion koulun lahjoittamia suuria keittiölaitteita ja kouluhuonekaluja! Tatenda,Esa Niemi!

Tavarasta ei ole todellakaan puutetta, pelkästään polkupyöriä noin 50 kpl, samoin tietokoneita.

HUOM: Tässä vaiheessa ottaisimme konttiin vielä mukaan:

a) nimetyille kummilapsille lähteviä paketteja - olisi hyvä, jos laitatte mahdolliset joulupaketit jo tähän lähetykseen (Oili ja Seppo saavat ikävä kyllä vastedes koneen ruumaan vain yhden laukun/hlö);
Lisäksi:
b) hyväkuntoisia lasten urheilu- ja erityisesti jalkapallotossuja (pakattuna tavallisen kokoisiin muovipusseihin);
c) hyväkuntoisia koulureppuja/ koululaukkuja
d) Pingis-mailoja ja -palloja
e) Koripallorenkaan "sukkia"
f) Tietokoneprinttereiden varikasetteja (erittely  - mitä lajia - tulee ensi tiistaina 21.7.)

2) TERVETULOA TALKOISIIN LAUANTAINA 1.8. klo 8.00 ALKAEN:
Alamme hommiin siis kello 8.00 aamulla Klaukkalan koululla, Kuntotie 1, Klaukkalan keskustassa. Työ jatkuu kello 17.00 saakka ja tarpeen mukaan jatkamme SUNNUNTAINA 2.8. taas aamusta alkaen.

Tulkaa mukaan auttamaan!

Kaikki tavara merkataan juoksevasti omissa lajiryhmissään ja punnitaan (tai arvioidaan paino) ennen konttiin menoa. Perustamme taas kontin ekspertti-pakkaustiimin ja erillisen kirjaustiimin. Lisäksi tarvitaan runsaasti väkeä kantamaan tavaraa kirjaustiimille ja siitä konttiin - kukin voimiensa mukaan. Kirjaustiimi kirjaa kaikki noin 2000 laatikkoa, pussia ja irtotavaraa  Excel-taulukkoon etukäteen tehdyn ryhmittelyn mukaisesti. Ja pakkaustiimi ahtaa tavarat konttiin jälleen kerran niin, ettei mahdu kuin korkeintaan postimerkki lopuksi sisään!

Tarjoamme talkooruuan.

3) KONTIN RAHDIN RAHOITUS:
Kontin lähettäminen maksaa noin € 7,500.00 kaikkine kuluineen ja vakuutuksineen Helsingissä ja Hararessa. Koska budjetoidut varat onkin käytetty kohonneisiin koulumaksuihin ja ruokakustannuksiin, joudumme turvautumaan jälleen kerran kummien, jäsenten ja muiden tukijoiden tukeen.

Kiitämme Matti-kummia jo saadusta € 100.00 lahjoituksesta kontin rahoitukseen.

Olemme kiitollisia kaikesta tuesta kontin kustannuksiin!
Voit auttaa maksamalla sopivaksi katsomasi summan Zimbabwen Aids-orvot ry:n Nordean tilille 174530-61640 ja omalla erityisellä VIITENUMEROLLA 1106.

Kyselkää, jos on epäselvyyksiä! Voi soittaa meille: 040-5922543 tai 040-7211405.

Parhain helleterveisin/Oili ja Seppo Purotieltä
(P.S. Olemme Mikkelin metsissä ajalla: 21.8. - 28.8.)

26.6.2009
Letter to Sponsors 8/2009

 End of May – June 2009

 

1. Number of children in second school term

What a job that was finishing the lists of children for the second term! In the end, we had 292 children on Dzikwa’s full-support Alpha list and 225 on the limited-support Omega list. That makes 517 children in all, which is well in excess of the 400 taken as the basis of our 2009 Operating Plan. We are going to have to make further cuts once we get school reports at the end of August. This will be extremely difficult as there are so many in need of help.

In the second school term, Dzikwa paid a total of €20,000 in fees and levies (maintenance charges set by individual school development committees). We have recently heard from the schools that teachers are to receive a "top-up payment" or “incentive”. To cover this, guardians will be required to pay an extra US$2 to 5 per pupil per month. According to the school principals, the payment is intended to finance teachers’ transport fares. For us, it means an extra outlay of US$1,000 for the second term.  Seppo has calculated that our operating budget for the whole year is currently showing a deficit of just under €40,000.

At present, we have 54 children without sponsors.

2. Farewell to our IT "professor"

Markku, Seppo’s retired computer-expert son, spent the first months of the year in Harare teaching basic IT skills to our Dzikwa children. According to the detailed record kept by Markku, during five months 175 children took part in intensive sessions, learning the basics about computers and text processing in Word. By way of thanks, Markku took the eight hardest-working pupils out for a hamburger and a visit to the cinema. Anesu, a seventh grader who attended every single session, has promised to continue the classes.

Markku’s farewell party was held in the yard of DZ #4 school on Saturday 31 May. Dzikwa’s cultural groups were in full swing and put on a memorable show of songs, marimba music, a play, poetry recitals and speeches for their "professor".

 3. Full steam ahead for filming in Dzivarasekwa

The first week in June kept us busy from morning till night filming the daily lives and school routines of our orphans in Dzivarasekwa. Our volunteer Marita had spent many weeks setting the project up – choosing the filming locations, casting and training the cast, compiling filming schedules and finalising the script. The director is Antti, who came all the way from Vantaa, Finland, equipped with the very latest in cameras, and the chief cameraman is Esko, a professional living permanently in Harare. Anssi will be cutting six days of film material into a 30-minute DVD back at home in Finland in the summer.

Marita returned to Finland during the Midsummer break and has promised to work on material she filmed for another DVD to be entitled “Food for the Soul”, which will present Dzikwa marimba music, singing by various groups, and dancing.

We’ll be able to watch these new DVDs together at our Christmas lunch in Helsinki on 13 December.

4. Progress on the building project

The site now boasts a simple storage-cum-workshop building with a roofed-over front yard and toilets for boys and girls. The building was put up by Durawall, a company specialising in prefabricated structures. The bulk of the funds for the construction were received as a donation from Scotland already last year.

Dzikwa has applied to the Finnish Embassy in Lusaka, Zambia, for a grant of over €18,000 from local cooperation funds. This sum would enable us to complete the connection of electricity, water and sewerage to the site and, we hope, install the bore well pump and two 5,000-litre water tanks. The water supply in the well sunk last year is good, 1.8 cubic metres an hour. Once these works are completed, we’ll have enough water for our own needs plus the children’s guardians and their families and also other people living in the neighbourhood.

The next job is to surface and fence the ball court. When that is ready, our cultural groups will continue to use the court for both rehearsals and performances. This work is also being financed by private donations, thanks to the birthday celebrations of sponsor Sirkka and of Jaakko in May and June. Thank you also to the Society’s new chairman, Peter, for donating his retirement gifts to the building project.

 5. Harare International School remembers our orphans

Our project is on the Interact Programme of Harare International School (HIS), and for some time now Dzikwa children have been receiving support from the school. Every week, numbers of HIS fifth formers have come to Dzivarasekwa to interact with Dzikwa children. At the end of the term, they set up a striking exhibition called “Sharing the Planet”, based on what they themselves have learnt and experienced. The underlying theme in the children’s work is the Rights of the Child as promulgated by the UN. The HIS fifth formers have also given Dzikwa USD 1,000 they collected and a large amount of clothes, shoes, games and toys plus sports outfits for our soccer players. One girl has set about acquiring wheelchairs for disabled children.

6. Container

Goods for the container are flowing in. This time we have a lot of large items. Hansakallio School in Kauklahti, Espoo, has donated the furnishings of the dismantled school kitchen, chalkboards, desks, gym mats and many other things. Once again, the Lohja Rotary club has given us overhauled bicycles plus 50 or so computers with flat-screen monitors. We have also received a couple of cubic metres of tiles in various shapes and colours.

On Tuesday 16 June we had a busy day transporting goods from various storage places to Klaukkala School. Esa Niemi put a big lorry from his haulage firm at our disposal free of charge and also loaned us a very effective three-man team comprising driver Mikko, master packer Jukka and packer Seppo. They got through the work cheerfully and skilfully - for which our warmest thanks. On Tuesday our own team comprised Hannele, Henna, Juha, Mari, Marita & Tuomas, Timo, and Seppo & Oili.

The lorry was at our disposal once again on Thursday 25 June.

We’ll be delighted to receive items to go in the container on the actual packing day, Saturday 1 August. We specially need:

  • Children’s shoes, trainers and football shoes
  • Balls and ball games
  • Plastic plates and mugs
  • Plastic containers, all sizes
  • Self-charging "shake" torches (no batteries needed)
  • School backpacks in good condition
  • Books in English

 We’ll be packing from dawn till dusk in the lower playground of Klaukkala primary school (ala-aste), Kuntotie 1.

NB On the actual day, Saturday 1 August, we need a team to keep a meticulous record of every single box, parcel, package and item on Excel spreadsheets. (The template is ready.) Any volunteers?

 7. Other news and thanks

In May, boxes of clothes, shoes, bed linen and towels, exercise books, soap and toothbrushes arrived in Harare from Wiebke in Bonn, Germany: a big thank you to Dzikwa’s friends in Germany. Our Bonn supporters had managed to get the goods for Dzikwa into the container sent by the local Lutheran church to the Lutheran Church in Zimbabwe. Many thanks also to Rev. Edinger in Harare.

We’re looking forward to having a Finnish teacher give chemistry lessons in Harare in the autumn. The Zimbabwe Ministry of Education has approved the proposal that Marja-Leena, a chemistry teacher from the Helsinki Metropolia University of Applied Sciences, will run courses in chemistry at Dzivarasekwa High I Secondary School in September. Pupils from the other secondary schools in the area will also be able to attend Marja-Leena’s courses.

Our sincere gratitude once again to Arne and his network! Thanks to them we have two brand-new brochures: one about our work in general and one about the Activity Centre building project in particular. We’re hoping to get the brochures posted on the net. Please contact Oili or Seppo if you’d like to fetch brochures from their Purotie flat or have them mail you a few.

We wish you all an enjoyable summer, and hope to hear from you. Please keep in touch!

PS We got good press in a big article about Zimbabwe in the Helsingin Sanomat monthly supplement for June.

PPS There was also an article about Chipangali Wildlife Orphanage in the Helsingin Sanomat daily paper on June 19.

17.6.2009
Kummikirje 8/2009

                                                                                                                               17.6.2009

 

 Z I M B A B W E N   A I D S – O R V O T   R Y

Toukokuun loppu -  kesäkuu 2009

 

1.                  Lasten lukumäärä II lukukaudella

Olipas urakka – saimme lopulta II lukukauden lapsilistat viimeistellyiksi. Dzikwan täyden tuen Alfa-listalla on 292 lasta ja suppean tuen Omega-listalla 225 lasta eli yhteensä 517 lasta. Tämä on vielä reilusti yli vuoden 2009 toimintasuunnitelman pohjana olleen 400 lapsen, ja meillä onkin edessä lisää karsintaa kunhan saadaan taas todistukset lukukauden päätteeksi elokuun alussa. Karsinta on todella vaikeata, kun avuntarvitsijoita riittää.

 

Dzikwa maksoi II lukukaudella yhteensä noin € 20 000 lukukausimaksuja (fees) ja koulujen kannatusyhdistysten määräämiä huoltomaksuja (levies). Olemme juuri saaneet tiedot eri kouluista ns. kannustusmaksuista opettajille; huoltajilta pyydetään kutakin oppilasta kohden lisämaksu, joka vaihtelee USD 2,00 – 5,00/ kk. Rehtorien ilmoituksen mukaan maksu on tarkoitettu opettajien työmatkojen rahoittamiseen. Meille tämä tarkoittaisi enimmillään noin USD 1 000 lisäkustannusta II lukukaudella.

 

Seppo laskeskeli juuri, että koko vuoden toiminnallinen budjettimme on enää € 40 000 alijäämäinen.

 

Kummittomia lapsi on tällä hetkellä 54.

 

2.                  Atk-professorin läksiäiset

Eläkkeellä oleva datanomi, Seponpoika Markku vietti Hararessa koko alkuvuoden ja opetti ahkerasti ATK:n perustaitoja Dzikwan lapsille. Markun pitämien tarkkojen tilastojen mukaan yhteensä 175 lasta osallistui viiden kuukauden aikana kaikkiaan 565 istuntoon, joissa he oppivat perusasiaa tietokoneista ja lähinnä tekstinkäsittelyä wordillä. Ahkerimmat 8 oppilasta Markku vei kiitokseksi elokuviin ja hampurilaiselle. Kaikilla tunneilla käynyt seiskaluokkalainen Anesu on luvannut jatkaa tuntien pitoa.

 

Markun läksiäiset järjestettiin DZ # 4 –koulun pihalla lauantaina sunnuntaina 31.5. Dzikwan kulttuuriryhmät olivat hyvässä vauhdissa ja ”professorille” esitettiin monta laulua, marimban soittoa, näytelmä, runonlausuntaa ja puheita.

 

3.                  Dzivarasekwassa kuvattiin urakalla

Kesäkuun ensimmäinen viikko oli aamusta iltaan dokumenttielokuvan tekoa orpojen elämästä ja koulunkäynnistä Dzivarasekwassa. Vapaaehtoisemme Marita oli puurtanut jo monta viikkoa ja tehnyt tarpeelliset pohjustustyöt: valinnut kuvauspaikat, koulinut päähenkilöt, laatinut kuvausaikataulut ja viimeistellyt käsikirjoituksen. Ohjaajaksi tuli Anssi huippukameroiden kanssa Vantaalta asti ja pääkuvaajana toimi Hararessa pysyvästi asuva alan ammattilainen Esko. Anssi leikkaa kuuden päivän kuvausaineiston kesän mittaan Suomessa noin 30 minuutin DVD-filmiksi.

 

Marita palaa Suomeen juhannuksen aikaan ja hän on puolestaan luvannut työstää kuvaamastaan aineistosta erillisen ”Food for Soul” DVD-filmin, joka esittelee Dzikwan marimba-ryhmän soittoa, laulua eri kokoonpanoissa ja tanssia.

 

Katsomme nämä uudet DVD-elokuvat sitten yhdessä joululounaalla 13.12. Helsingissä!

 

Kävimme kuvaustiimin vierailun aikana katsomassa jälleen kerran Imire Game Ranchin ihmeitä, mm. 2 kk ikäistä norsuvauva Kutangaa. 

 

4.                  Rakennusprojektissa tapahtuu

Tontille on nyt valmistunut yksinkertainen varasto/työpajarakennus, jossa on katettu etupiha ja tyttöjen ja poikien vessat. Urakan hoiti elementtirakentamiseen erikoistunut Durawall-yhtiö. Varat rakentamiseen saatiin pääosin jo viime vuonna lahjoituksina Skotlannista.

 

Dzikwa on anonut Suomen Lusakan suurlähetystöltä ns. paikallisen yhteistyön määrärahoista runsaan € 18 000 avustusta, jonka turvin saataisiin hoidetuksi kuntoon tontin sähkö-, vesi- ja viemärikytkennät. Lisäksi varoilla olisi tarkoitus asentaa porakaivon pumppu ja pystyttää kaksi 5 000 litran vesisäiliötä. Meillä on viime vuonna poratussa kaivossa hyvä vedensaanti, 1.8 kuutiometriä/tunti. Näiden investointien jälkeen vettä riittää Dzikwan omien tarpeiden ohella lasten huoltajien perheiden ja koko kulmakunnan tarpeisiin!

 

Seuraavan on vuorossa pallokentän pinnoitus ja aitaus. Pallokenttä palvelee jatkossa myös kulttuurikerhojen harjoitus- ja esiintymistilana.

 

Tämäkin investointi saadaan tehdyksi yksityisten lahjoitusten turvin, kiitos kummi Sirkan ja Fivan Jaakon syntymäpäivien vieton touko-kesäkuulla! Tatenda – kiitokset – myös Peterille, joka eläkkeelle jäädessään ohjasi huomionosoitukset Dzikwan orpojen toimintakeskuksen rakennusprojektin hyväksi!

 

5.                  Hararen kansainvälinen koulu muisti lapsiamme

Dzikwan lapset ovat jo pidempään saaneet tukea HIS:ltä (Harare International School), sillä ohjelmamme on koulun yksi virallinen yhteiskuntavastuukohde (”Interact programme”). Viidesluokkalaiset ovat käyneet viikoittain joukolla Dzivarasekwassa ja he olivat valmistaneet havainnollisen näyttelyn nimeltä ”Sharing the Planet” kaiken kokemansa ja oppimansa perusteella. Laajana teemana lasten työssä oli YK:n lasten oikeudet. HIS:n viidesluokkalaiset luovuttivat Dzikwalle myös keräämänsä noin USD 1 000 lahjoitusvarat sekä suuren määrän vaatteita, kenkiä, pelejä ja leluja sekä peliasut jalkapallopojillemme. Eräs tyttö on lisäksi ryhtynyt aktiivisesti hommaamaan pyörätuoleja vammaisille lapsille DZ:ssa.

 

6.                  Kontti

Kontillinen tavaraa alkaa olla kasassa! Tällä kertaa meillä on paljon isoa tavaraa. Hansakallion koulu Espoon Kauklahdesta lahjoitti purkamiaan koulukeittiön varusteita, liitutauluja, pöytiä, jumppamattoja jne. Lohjan Rotaryiltä tuli jälleen kunnostettuja polkupyöriä ja lisäksi miltei 50 tietokonetta litteine näyttöineen. Olemme myös saaneet parin kuution verran erikokoisia ja –värisiä laattoja.

 

Pidimme tehokkaat tavaran kuljetustalkoot eri varastoilta Klaukkalan koululle tiistaina 16.6. Esa Niemi antoi korvauksetta käyttöömme kuljetusliikkeensä ison kuorma-auton ja todellisen tehotiimin, johon kuului kuski Mikko, pakkausmestari Jukka ja kolmantena pakkaajana Seppo. He hoitivat hommat iloisesti ja taitavasti – lämpimät kiitokset! Saamme auton vielä käyttöömme uudelleen päiväksi ensi viikon torstaina 25.6.

Tiistain talkoissa oli mukana Hannele, Henna, Juha, Mari, Marita & Tuomas, Timo sekä Seppo ja Oili.

 

Konttiin voi tuoda lahjoituksia vielä pakkauspäivänä lauantaina 1.8. Erityistoiveita ovat:

·         Lasten kengät, tossut, jalkapallotossut

·         Erilaiset pallot ja pallopelit

·         Muoviset lautaset ja muoviset mukit

·         Muoviset säilytysastiat, eri kokoiset

·         Käsin veivattavat taskulamput (ei pattereiden tarvetta!)

·         Ehjät koulureput

·         Englannin kielisiä kirjoja

 

Pakkaamme siis aamusta iltaan Klaukkalan koululla (ala-aste), Kuntotie 1, ja siellä koulun alapihalla.

 

HUOM: Tarvitsemme LA 1.8. hommiin huolellisen kirjaustiimin, joka kirjaa tietokoneelle Excel-taulukkoon jokaisen laatikon, pakkauksen, nyssykän, tavaran (valmis työpohja on olemassa). Vapaaehtoisia?

 

 

7.                  Muita kuulumisia ja kiitoksia

Saksasta tuli toukokussa Harareen laatikoittain vaatteita, kenkiä, liinavaatteita ja myös vihkoja, saippuoita, hammasharjoja – kiitos Bonniin Wiebkelle! Bonnin tukijamme saivat Dzikwalle tulevat lahjoitustavarat mukaan konttiin, jonka lähetti paikallinen luterilainen kirkko Zimbabwen luterilaiselle kirkolle. Kiitokset avusta myös pastori Edingerille Hararessa.

 

Kemian opetusta suomalaisin voimin luvassa syksyllä Hararessa: Zimbabwen Opetusministeriö on hyväksynyt ehdotuksen, jonka mukaan Metropolia Ammattikorkeakoulun kemian opettaja Marja-Leena tulee vetämään syyskuun ajaksi kemian kursseja Dzivarasekwa High I -koululle. Myös muut alueen yläasteet/lukiot voivat lähettää osanottajia kursseille.

 

Lämmin kiitos menee vielä kerran Arnelle ja hänen verkostolleen. Heidän ansiostaan meillä on hienot uudet esitteet: uusi yleisesite toiminnasta ja erillinen esite toimintakeskuksen rakennushankkeesta. Koetamme saada esitteet myös nettiin.

 

Pyytäkää Oililta ja Sepolta, jos haluatte hakea esitteitä Purotieltä tai saada postissa useampia kappaleita.

 

 

Kaikille mukavaa kesää 2009 ja pitäkää yhteyttä!

 

 

P.S. Huomasittehan Hesarin kesäkuun kuukausiliitteen ison jutun, jossa oli esillä myös lapsiprojektimme!

 

P.S.2 Seurailkaa Hesaria – tulossa juttu myös Chipangalin eläinorpojen tilanteesta.

 

Tästä linkistä voit katsoa uusimmat kuvat!

 

 

25.5.2009
Kummikirje 7 - Letter to Sponsors 7/2009

       Toukokuun 2009 tapahtumia

 1.     Tarvikkeita Dewureen ja retki Chipangaliin & Antelope Parkiin

Lauantaina 9.5. pakkasimme taas kerran autoon ison kasan tavaraa 40 oppilaallemme Dewure-sisäoppilaitoksessa. Sepon, Oilin ja Maritan mukaan lähti myös neljä retkeläistä. Violet, Paidamoyo, Munyaradzi ja Simon. Nämä nuoret esiintyvät tulevassa uudessa dokumenttifilmissä, johon Marita parhaillaan valmistelee käsikirjoitusta.

 Dewure-ryhmä oli iloissaan saadessaan puuttuvat päiväpeitot, laskimia, harjoitusvihoja, urheilutossuja, kouluasusteita. Kävimme tyttöjen asuntolassa ihmettelemässä täysin irronnutta ulko-ovea, jonka korjaamiseen annoimme sitten rahat. Lopuksi Dewure-ryhmä lauloi Nadinen johdolla upeasti monta laulua ja Marita sai taas aineksia kulttuuri-DVD-filmiin.

Poikkesimme myös tervehtimässä Antiochia Gutu High Schoolissa ja sitten matka jatkui Masvingon, Zvishavanen ja Mbalambalan kautta Chipangali Wild life Orphanageen. Tuttuun tapaan saimme Keviniltä ja Nickyltä lämpimän vatsaanoton ja ylimääräinen bonus oli vajaan 2 kk ikäinen lejonanpentu, Dante. Seuraisimme Danten pulloruokintaa, kuuntelimme isojen leijonien (28) kumeaa iltakarjuntaa ja asetuimme taloksi. Sunnuntaiaamuna kiertelimme katsastamassa kaikki eläimet, leijonat, leopardit, Sepon ystävän shaakaali-Jackien, krokotiilit, linnut, apinat ja käärmeet. Näimme myös juuri syntyneen leopardi-vauvan. Chipangali suree yhä syvästi suippohuulisarvikuonojaan, jotka kaikki joutuivat salametsästyksen uhreiksi.

Kevin esitteli Sepon ja Oilin avustuksella hankitun Husqvarna raivaussahan, jolla nyt katkotaan näppärästi kaiken valtaavaa pusikkoa ja raivataan pikku hiljaa kaunista kiertoajelureittiä Chipangalin puistoon.  http://www.chipangali.com/

Paluumatkalla toinen kohteemme oli Antelope Parki eläinpuisto. Majoittuminen sai ensin dramaattisen käänteen, kun Munyaradzi huomasi tyttöjen ja Maritan majan edustalla mustan mabman loikoilemassa aurinkossa ruohopedillä. Opas Lovemore joutui ampumaan tämän tappavan myrkyllisen käärmeen lopulta. Muuten vierailu sujui rauhallisesti ja nuoret nauttivat safariajelusta, norsujen kouluttamisesta ja norsujalkapallon seuraamisesta sekä veneajelusta. Heille oli erityisen hienoa nähdä ja kuulla Zimbabwen kansallislintua Fish Eaglea, joka kuulemma tietää hyvää onnea.

 2.     Metsäprojekti etenee

Otimme taas harppauksen eteenpäin. Pieni kolmen hengen tiimi, Takawira, lloyd ja Trynos teki töitä oikein olan takaa Metsäprojektinohjaajan Mhakayakoran johdolla ja kolmessa päivässä he raivasivat uuden alueen ja istuttivat 1,500 uutta eukalyptuspuun tainta. Puuntaimien juurille kasattiin kosteuden ylläpitämiseksi kaadettujen maissintähkien rungot ja karkeaa heinää. Mhakayakoralla on onneksi metsässään myös kaivo kasteluveden ottoon tarvittaessa.

Seuraavaksi aiomme kasvattaa 6,000 tainta lisää marraskuun alussa tapahtuvaan isopmpaan istutukseen.

Ryhdymme myös kasvattamaan omia yrttejä Mhakayakoran metsässä. Takawira opettelee nyt näitä metsähommia ja taimien kasvatusta.

3.     Uuden yhdistyksen perustamiskokous

Olemme kääntäneet uuden lehden dzikwan historiassa: perhjantainan 15.5. perustettiin yhdistys nimeltä Friends of Dzikwa Association. Kokoonnuimme DZ:n Community Hall-tiloissa ja paikalla oli 54 osanottajaa. Perustamiskokouksen puheenjohtajana toimi arvovaltainen  David Mutambara, joka toimii Zimbabwe Busines Council on Aids –järjestön johtajana. Dzikwan marimba-ryhmä tanssiojoineen esiintyi ja ensimmäinen yliopistotutkinnon suorittanut nuoremme, Blessing Chitanda piti kauniin puheen. Seuraava vaihe on yhdistyksen hallituksen järjestäytyminen ja yhteistyösopimuksen laatiminen Dzikwa Trust Fundin ja yhdistyksen välille.

4.     Juhlat Sepolle

Lapsille on aina mukava järjestää hupia, joten päätimme juhlistaa Sepon synttäreitä kutsumalla Dzikwa-lapset ja työntekijät DZ #4 –koulun pihalle lauantaina 16.5. juhliin saapui kaikkiaan 292 lasta ja noin 30 aikuista sekä koulun vahtikoira Tiger. Juhlan avasi aivan liikuttavasti gospel-laululla pikkuinen Talent-tyttö. Muuten ohjelmaan sisältyi laulua, kurolaulua, marimban soittoa, tanssia, runonlausuntaa, puheita ja Alouisin kirjoittama näytelmä. Se olikin vallan hauska juttu, sillä siinä esitettiin Sepon ja Oilin toimintaa kentällä ensin komediana, sitten tragediana ja lopuksi action-tyyliin! Pisin poikamme Anyway oli kuin ilmetty Seppo. Seppo sai myös 192 itse tehtyä onnittelukorttia.

5.     Piipahdimme Zimbabwen musiikin Grand Old Man Oliver ”Tuku” Mtukudzin taidekeskuksessa

Olemme viritelleet yhteistyötä uuden DVD:n taustamusiikin saamiseksi Tukulta ja torstaina 20.5. ajoimme Nortoniin neuvottelemaan asioista. Mukaan lähti marimbaa soittava Prince ja gospel-tähtemme Talent.

Pakare Paye-taidekeskus oli hieno nähdä, vaikka itse Tukulle olikin tullut esteitä. Meitä johdatteli erittäin ystävällisesti toiminnajohtaja Watson ja tapasimme myös Mrs. Mtukudzin ja perheen muusikkopojan Samin, joka harjoitteli illan konserttia varten bändinsä kanssa. Vierailun kohokohta oli, kun Prince pääsi kokeilemaan ensimmäisen kerran elämässään keyboardia Samin ja bändin kanssa. Hyvin sujui, ihan kuin poika olisi aina ollut kosketinsoitinten kimpussa. Ja lopuksi liikutuimme miltei kyyneliin, kun Talent sai istahtaa Samin jakkaralle, ottaa mifrofonin ja laulaa meille gospelia Samin ja bändin säestyksellä! Onneksi Marita sai tämän videolle.

6.     Niitä näitä kentältä

Meillä on ollut epäsäännöllisen säännöllisiä sähkökatkoksia. Yksi pahin sattui juuri silloin, kun maanantaina 11.5. meille toimitettiin Chisipiten pakastimiin 320 kg lihaa. Zesa oli poissa miltei 4 vrk ja pidimme lihat kylmässä useiden generaattoreiden avulla, yhden ison ja parin pienen.

Dzikwa Shelterissä on jouduttu pitämään rottamyrkytys, kun alkoi tuntua siltä, että rottia on enmmän kuin lapsia. Suojakotiin ja Junior Houseen on suunnitteilla yksikertaisten hälytyslaitteiden asentaminen oviin, sillä varkaita on jonkin verran liikkeellä öisin.

Seppo ja Oili pitivät esityksen Hararen Kansainvälisen koulun Grade 5 –oppilasryhmälle, joka on ahkerasti vieraillut Dzikwan lasten luona (osa koulun Interact –ohjelmaa). Lapset ovat myös keränneet varoja ja lahjoituksia, jotka otamme vastaan ensi perjantaina 29.5.

 Dzikwan tuen piirissä on nyt vähän yli 500 lasta, mikä on vielä runsaasti yli pitkän ajan tavoitetaston 400 lasta. Olemme jo karsineet 60 lasta pois kummittomien lasten Omega-listalta. Seuraava karsintakierros on sitten edessä II lukukauden todistusten jälkeen.

  Tästä linkistä uusimmat kuvat - klick - the latest photos.    

    

 May 2009 happenings and news

 1.     Deliveries to Dewure and a trip to Chipangali & Antelope Park

On Saturday 9 May we packed ourselves into the car, along with a vast amount of stuff for our 40 children at the Dewure boarding school. As well as Seppo, Oili and Marita, there were four of our children: Violet, Paidamoyo, Munyaradzi and Simon. These four are going to appear in our new documentary, which Marita is currently scripting.

Our Dewure group was thrilled to see us and receive the missing bedding, calculators, notebooks, sports shoes and school uniforms. We visited the girls’ dormitory to wonder at the missing front door, for which we had already supplied the funds to have it repaired. As we left, the Dewure group serenaded us, led by Nadine, with many fabulous songs, providing Marita with yet more material for our culture DVD. 

We also popped in to see Antiochi at Gutu High School, and then continued on via Masvingo, Zvishavane and Mbalambala to the Chipangali Wild life Orphanage. As always, Kevin and Nicky gave us the warmest of welcomes and we had the added bonus of Dante – a lion cub born less than two months ago. We watched Dante being bottle fed, listened to the evening roar of the orphanage’s 28 adult lions and settled down for the night. On Sunday morning, we toured the zoo, looking at all the animals: lions, leopards, Seppo’s friend – Jackie the Jackal, crocodiles, birds of all types, apes and snakes. We also got the chance to see a new-born leopard cub. Chipangali was still in mourning over the loss of one of its black rhinos, which had been the victim of a poacher’s bullet. 

Kevin proudly showed off the Husqvarna land-clearing saw acquired by Oili and Seppo to help Chipangali. We watched how it was put into service, making short shrift of massive shrub and allowing them to slowly clear a safari route around the Chipangali orphanage’s parkland. http://www.chipangali.com/

On the return journey, we spent time at the second safari park on our itinerary - Antelope Park, near Gweru. Our accommodation took a dramatic turn, when Munyaradzi noticed a highly deadly black mamba taking the sun in the grass in front of the girls’ and Marita’s safari tent.  Our guide, Lovemore, ended up shooting this venomous snake.  Other than that, our visit went without incident and the children enjoyed their safari ride, training the elephants as well as watching an elephant football match, followed by a boat ride on the lake. They were particularly excited to see and hear a Fish Eagle, the Zimbabwean national bird, as hearing one screech is said to bring great luck.

2.     Our forestry project progresses

We again made a great leap forward with our forestry project. The small, three-man team of  Takawira, Lloyd and Trynos have worked their socks off under the watchful eye of Mr. Mhakayakora, forestry project manager, and in only three days have cleared new ground and planted 1,500 eucalyptus seedlings. The seedlings' roots were covered with maize plant stems and coarse hay to maintain moisture levels, although Mr. Mhakayakora is fortunate enough to have his own well in the woodland with which he can water his and our crop.

The next phase of the project will be to start cultivating 6,000 saplings, starting with a bigger planting session in November. 

We also intend to start growing our own herbs in Mr. Mhakayakora’s woodland. Takawira has promised to learn all there is to know about the herbs and the saplings.

3.     Founding meeting of the new Friends organisation

We turned a new page in Dzikwa history on Friday 15 May, with the establishment of a new support organisation called Friends of Dzikwa Association. The founding meeting, held in Dzivarasekwa’s Community Hall, was attended by 54 participants. The meeting was chaired by David Mutambara, an eminent Zimbabwean who is Executive Director of the Zimbabwe Business Council on AIDS. The Dzikwa marimba group played for us, accompanied by our dancers, and our first university graduate,  Blessing Chitanda, gave a beautiful speech. The next stage is to establish an Executive Committee and draw up a Memorandum of Understanding with the Dzikwa Trust Fund.

4.     A party for Seppo

The children always enjoy an excuse to arrange some fun, so we decided to throw a party in honour of Seppo’s birthday. We invited the Dzikwa children and staff to the grounds of DZ #4  School on Saturday 16 May, and a total of 292 children and about 30 adults, as well as the school guard dog Tiger, turned up. The party was opened with a Gospel song sung by one of our little girls – tatenda/thank you Talent. The rest of the programme also included singing, as well as a performance by the choir, the marimba group, dancing, other music, poem recitals, speeches and a play written by Alouis. The play was hilarious and depicted Oili and Seppo at their work in Dzivarasekwa – first as a comedy, then as a tragedy, then as an action story! Our tallest boy, Anyway, did a wonderful imitation of Seppo. Seppo was also the happy recipient of 192 home-made birthday cards.

 5.     A quick visit to Zimbabwean music world’s Grand Old Man – Oliver ‘Tuku’ Mtukudzi’s arts centre

We have been discussing getting background music for our new DVD documentary from Tuku and, with that in mind, we drove to Norton on Thursday 20 May to discuss the matter. We took along with us our marimba player Prince and our gospel star Talent.

The Pakare Paye Arts Centre was delightful to see, even if Tuku himself was unable to make the appointment.  We were shown round by a very friendly head of operations, Watson, and were also able to meet Mrs. Mtukudzi and their youngest son, Sam, who was practising with his band for the evening’s concert. The highlight of the visit came when Prince was give the chance to try playing keyboard – for the first time in his life – with Sam and the band. It went so well that you could have imagined he had been playing keyboard his entire life! Finally, we were moved to tears by Talent, who was placed on a stool by Sam and given a microphone, and who sang us gospel songs, accompanied by Sam and the band. We were delighted that Marita captured all of this on camera!

 6.     This and that from the field

We have regularly been the receivers of a very irregular electricity supply. One of the worst power blackouts happened on Monday 11 May as we were taking delivery of 320 kg of meat for storage in our freezers in Chisipite. Zesa was away on a four-day break but we were able to keep the meat cold with the aid of several generators – one big one and a couple of smaller ones.

We had to lay rat poison at the Dzikwa Shelter, when it started to be clear that we had been infested with more rats than we had child residents. The Shelter and Junior House doors will be fitted with straightforward alarm systems, as there have been some unwanted night-time visitors in the area.

Seppo and Oili gave a presentation to Harare International School’s Grade 5 pupils – some of whom have already been very active in helping out with our Dzikwa children, as part of their school’s Interact programme. The children have also collected donations and gifts, which we shall be formally taking receipt of on Friday 29 May.

Dzikwa’s support programme now covers a little over 500 children, which far exceeds our planned 400! We have already let 60 children go from our Omega list, that is, those who don’t have personal sponsors. These were children who either did not bring school reports or failed totally in Term I. The next time to make such decisions will be at the end of the second school term, when we have seen their reports for Term II 2009.

 

 

25.5.2009
Operating plan 2009 / Annual report 2008

 

Operating plan 2009 - click here.

Annual report 2008 - click here.

14.5.2009
Tuoreet kuulumiset Hararesta - The latest news from Harare

                                                                                                                                                               Kummikirje - Letter to Sponsors 6/2009

                                                                                                                                                                                Harare 12.5.2009

 

 Z I M B A B W E N   A I D S – O R V O T   R Y

Huhtikuun loppupuoli ja toukokuun alku 2009

 

1.                  Saapuminen & yleistunnelmia

Saavuimme taas Hararen syksyyn 22.4., tällä kertaa uuden vapaaehtoisen Maritan kanssa yhtäaikaa. Marita on media-alan ammattilainen ja viipyy projektin parissa juhannuksen alle. Talvi tuntuu tulevan varhain. Varsinainen sadekausi päättyi huhtikuun puolivälissä ja kylmät talvikelit ovat nyt täällä, sillä yölämpötila on käynyt usein jo reilusti alle 15 asteen. Ja kaikkein hurjin uutinen oli, että maan keskiosissa, Gwerussa satoi isoja rakeita viime viikolla!

 

Ensimmäisten havaintojen perusteella vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat yhä varovaisen toiveikkaita ja halukkaita antamaan uudelle yhteishallitukselle aikaa todellisiin näyttöihin. Kauppojen valikoimat ovat edelleen parantuneet alkuvuodesta ja peruselintarvikkeiden USD-hinnat laskivat ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Saimme juuri kuulla Harare Central Hospital –sairaalan johtajalta, etä sairaalan kaikki osastot ovat taas toiminnassa. Edistystä on tapahtunut sikälikin, että teitä on taas pitkästä aikaa korjailtu sadekauden jäljiltä.

 

2.                  Koulujen II lukukausi käynnistyi

Koulut avasivat ovensa viikko sitten, 5.5. ja opettajat ovat töissä. Tosin opettajien ammattiliitto on kyllä vaatimassa opettajille kunnon korotusta nykyiseltä USD 100 kk-palkkatasolta. Hallitus on ilmoittanut olevansa valmis nostamaan palkkoja vaiheittain; neuvottelut jatkuvat ja rahoituslähteitä etsitään kiivaasti. Ammattiliitto on vedonnut jäseniinsä ja pyytänyt kärsivällisyyttä ja sovinnollisuutta tässä kriittisessä vaiheessa.

 

Meille iso uutinen oli hallituksen ilmoitus II lukukauden maksuista valtionkouluissa. Maksurakenne on nyt sellainen, että ala-asteilla varsinainen koulumaksu (”Tuition”) on USD 5/lapsi/lukukausi ja yläasteilla ja lukioissa USD 10/lapsi/lukukausi. Tämän perusmaksun päälle tulevat koulukohtaiset ylläpitomaksut (”Levy”), jotka Dzivarasekwassa vaihtelevat USD 20:sta USD 65:een.

 

3.                  Dzikwan koulukeittiö ja vihannespuutarha

Dzikwan järjestämässä ruokailussa on ollut vilskettä lulukausilomankin ajan. Lomakaudella syömässä kävi päivittäin keskimäärin 380 lasta ja nyt koulujen avattua ruokailijoiden lukumäärä on noussut keskimäärin 450:een.

 

Polttopuun hankinta sujuu hyvin lähimetsästä, Mr. Mhakayakoralta, joka on muuten aivan ihastuksissaan yhdistyksen varapuheenjohtajan Esan lahjoittamasta moottorisahasta! Myös koulun rehtori on luvannut meille yhden  salskean eukalyptuspuun, jos kaadamme ja pätkimme koululle samalla yhden puun. Pieni takaisku keittiöllä oli 200 uuden lautasen häviäminen joulujuhlan humussa.

 

Viime vuoden loppupuolella perustettu oma vihannespuutarhamme DZ # 4 –koulun takapihalla on vihdoin alkanut kukoistaa. Uusi työntekijämme Alouis on ottanut ohjat tukevasti käsiinsä ja Dzikwa kasvattaa nyt seuraavia lajikkeita: kaalia, tomaattia, sipulia, papuja, porkkanaa ja aikallisia viherkasevja (”covo” ja ”rape”). Suuri edistysaskel otettiin juuri tällä kuluvalla viikolla, kun puutarhan anti riittää kouluruokailun ja suojakodin tarpeisiin koko viikoksi. Suojakodin emännöitsijä Piona säästyy viikottaisilta vihannesten ostosmatkalta Mbaren tukkutorille.

 

4.                  Metsänistutusprojekti

Olemme siirtyneet vaiheeseen II metsänistutuksessa. Mr. Mhakayakora on hoivaillut Dzikwan 1500 eukalyptuspuun taimia uskollisesti ja olemme käynnistäneet näiden 1500 puun istutuksen noin yhden eekkerin alalle. Istuttamista ja taimien hoitoa valvoo Mhakayakora ja hommaan on palkattu Dzikwan oma kasvatti Takawira sekä kaksi paikallista työtöntä miestä, Lloyd ja Trynos. Tiimille hommattiin uudet kumisaappat ja työhaalarit. Istuttaminen käynnistettiin niin, että Seppo ja Oili saivat kumpikin istuttaa ikioman puunsa.  Projektin tämä vaihe kestää kolmisen viikkoa.

 

Mhakayakora on myös luvannut opastaa Dzikwaa yrttikasvien viljelyssä ja Marita kehitteli heti hauskaa projektia, jossa pussitamme talkoilla omia ihania tuoksupussukoita Suomessa myytäviksi!

 

5.                  Dzikwan rakennusprojekti

Toimintakeskuksen tontillakin tapahtuu sentään jotakin. Uusi Durawall-aita on lähempääkin tarkasteltuna oikein tukevan ja kunnollisen oloinen, joten koko tontti on nyt turvallisesti aidattu.

 

Old Mutualin johdolla on suunniteltu rakentamisen seuraavia etappeja. Dzikwalla on kova tarve saada kouluruokailu väljempiin ja paremmin järjestettyihin tiloihin ja samalla päästä eroon avonuotioilla keittämisestä. Suunnitteilla on nyt siis varastorakennus, joka voisi toimia väliaikaisena keittiönä ja johon tulisi myös tyttöjen ja poikien WC-tilat. Siinä olisi katettu etupiha, jossa lapset voisivat istua ruokailemassa. Haluamme myös ottaa porakaivon käyttöön siten, että siihen asennetaan vihdoinkin pumppu ja kaivosta johdetaan vesijohdot varastorakennukseen ja kahteen 5,000 litran vesitankkiin.

 

Olisimme halunneet rakentaa jo tässä vaiheessa kunnollisen talonmiehen asunnon, mutta  nyt käytettavissä olevat varat eivät tähän riitä.

 

6.                  Perustamme Friends of Dzikwa –yhdistyksen Zimbabwessa

Kuten muistatte, saimme joltisenkin kriittistä palautetta Ulkoasiainministeriöltä hanketukihakemuksemme yhteydessä siitä, että meillä ole täällä Zimbabwessa paikallista laajaa kansalaisjärjestöä, vaan vain yksityinen säätiö. Kyse on ennen muuta kunnon edellytyksistä toiminnan pitkän aikavälin kestävyydelle ja periyttämiselle zimbabwelaisiin käsiin tehokkaan resurssien mobilisoinnin, tiedottamisen ja asiantuntijaverkoston avulla.

 

Niinpä ryhdyimme tositoimiin ja tulevana perjantaina 15.5. klo 15.00 pidämme uuden yhdistyksen, Friends Of Dzikwa Associationin perustavan kokouksen. Tämä uusi yhdistys kokoaa yhteen  zimbabwelaista vapaaehtoistyöstä ja orpolasten koulutuksen tukemisesta kiinnostunutta väkeä. Tulevat jäsenet ovat Dzivarasekwan asukkaita, jotka tukevat toimintaamme, Hararen verkostomme eri alojen ihmisiä sekä tietysti sellaisia Dzikwan omia kasvatteja, jotka ovat jo päättäneet peruskoulunsa.

 

Yhdistyksen sääntöjä on hiottu vielä tänä tiistaiaamuna Zimbabwen naisjuristien järjestön, ZWLA:n asiantuntijan Abigailin avustuksella. Kutsuja tilaisuuteen on jaettu yhteensä 131 kappaletta.

 

7.                  HIFA 10 vuotta

Harare International Festival of the Arts täytti 10 vuotta teemalla “Enligh10ment” ja kulttuurianti oli jälleen kerran huippuluokkaa kuuden päivän ajan 28.4. – 3.5. Avajaiset pidettiin Hararen pormestarin johdolla kaupungintalolla.

 

Olemme Dzikwassa samalla astuneet uuteen aikaan – Dzikwan oma marimba-ryhmä laulajineen ja tanssijoineen esiintyi kokonaisen tunnin ohjelmalla HIFAn UNICEF Youth Zone –areenalla. Ohjelmistossa mainostettiin: ”Dzikwa Trust Kids: A marimba outfit set to entertain!” Historiallista esiintymistä oli seuraamassa kaikkiaan reippaasti yli 200 muuta Dzikwa-lasta. Suunnitelmat oli kylläkin tehyt alunperin 100 lapslle, mutta bussiin mahtui enemmänkin porukkaa....Hanhenmarssi Youth Zone –katsomoon kesti enemmän kuin hetken! Marimba-ryhmä esiintyi innolla ja upeasti ja sai paljon myönteistä huomiota osakseen.

 

Saimme myös erinomaista tukea HIFAn johdolta, joka myönsi Dzikwalle vapaalippuja kaikkiaan 97 lapselle neljään eri tilaisuuteen, konserteista näytelmiin. Kiitos Maria Wilson! Lisäksi HIFAn huoltojoukot paikan päällä auttoivat hienosti Dzikwan esiintyjiä ja lapsia tuomalla juotavaa.

 

HIFA-aika on myös vapun aikaa ja tänä vuonna Hararen suomalaiset olivat kutsuneet Sambian suomalaiset joukolla tänne juhlimaan. Idea oli mainio ja niinpä Lusakasta saapui viiden perheen seurueet suurlähettiläs Sinikka Antilan johdolla vappua viettämään ja HIFAn antiin tutustumaan.

 

8.                  Uudet DVD-filmit työn alla

Maritan päähommana on tehdä valmistelut ja käsikirjoitus uuteen kesäkuun alussa kuvattavaan dokumenttifilmiin Dzivarasekwan orpojen elämästä ja koulunkäynnistä. Aiomme esittää DVD:n syksyllä suomalaisiin kouluihin (yläasteet &  lukiot) suunnatuilla vierailuilla, joiden teemana on kansainvälisyyskasvatus; miten kohdata maailman lasten hätä, sekä miten voimme sitä lievittää.

 

Lisäksi Marita filmaa ahkerasti koko ajan Dzikwan lasten musiikki-, tanssi- ja lauluesityksiä, jotta saamme ainekset omaan ”Dzikwa esittää –DVD:hen”.. Marita leikkaa ja editoi tämän ”Food for Soul” -DVD:n kesällä Suomessa. Oilin entinen työkaveri Rachel keskuspankista levyttää gospel-musiikkia ja innostui Dewure-ryhmän esityksistä kovasti. Meillä on myös vireillä tapaaminen Oliver ”Tuku” Mutukudzin kanssa, joka lupasi kuunnella Dzikwan ”taiteilijoita” ja mahdollisesti tehdä yhteisen levytyksen.

 

9.                  Muuta mukavaa

Olemme saaneet hienosti taas erityisiä lahjoituksia Suomen kummeilta! Ainakin pari kummia on juhlistanut syntymäpäiviään muistamalla Dzikwan orpoja – lämmin kiitos Sirkalle ja Fivassa Jaakolle! Suurkiitos myös Jukalle, joka antoi saamansa perintörahat Dzikwan lasten ruokailun, terveydenhuollon ja suojakodin tukemiseen.

 

Helsingin Emmaus on tehnyt päätöksen projetimme tukemisesta; he kohdistavat tukensa Dzikwan suojakodin kuluihin. Tämän lahjoituksen turvin maksamme loppuvuoden vuokrat – lämmin kiitos Emmaukselle.

 

Marita on luvannut vetää Dzikwan operatiiviselle tiimille työpajan kommunikaatiotaidoista ja niiden merkityksestä työteholle. Aiomme myös pitää lauantaina 16.5. kulttuuritapahtuman, jossa Dzikwan eri harrastusryhmät pääsevät näyttämään taitojaan ja samalla juhlistamme Sepon toukokuista syntymäpäivää.

 

Uusimmat kuvat tästä linkistä.

 

End of April – beginning of May 2009

1.                  Arrival in Harare & the general atmosphere

We returned to autumnal Harare on 22 April, this time along with our new volunteer Marita.  Marita is a professional in the media sector and will work with us on a special project until mid-summer. It feels as if winter has appeared early this year; particularly as the rainy season ended mid-April and the chilly winter weather has already arrived, with night-time temperatures dropping to below 15 degrees. And the most extreme news of all was that it apparently rained hailstones the size of Nokia mobile phones in the Zimbabwean midlands area around Gweru, last week on Saturday!

Our first impressions of the situation in the country at present are that the people are still cautiously optimistic and willing to give the new government time to show what they are made of. The selection in the shops is better than it was earlier in the year and the price, in US dollars, of basic commodities came down over the first three months of the year. We also heard from the director of the Harare Central Hospital that all of the various departments of the hospital are up and running again. One sure sign of improvement is the repair work done, for the first time in ages, to the roads after the damage of the rainy season.

2.                  Second school term begins

The schools opened their doors again, a week ago, on 5 May and the teachers returned to work. True, the teachers’ unions are demanding that teaching staff be given a proper pay rise from the current monthly salary of USD 100. The government has announced that it is prepared to slowly introduce pay rises; negotiations continue and a source of funding is fervently being sought. The trade union has appealed to its members to be patient and accommodating at this critical phase of the process.  

A major piece of news, which had an impact on us, is the government’s announcement concerning state school fees for the second term of the year. The payment structure is now such that primary school actual school fee – tuition – is USD 5/child/term and the fee for secondary and A-level pupils is USD 10/child/term. On top of this basic fee there will be a school-specific maintenance fee or ‘levy’, which varies in Dzivarasekwa between USD 20 and USD 65.

3.                  Dzikwa school kitchen and the vegetable garden

Dzikwa’s kitchen has been busy during the school holidays. During the break 380 children, on average, came to eat a daily meal and once school started the numbers rose to a daily average of 450 children.  

Our wood for the cooking fires is being supplied from the local forest, and our forester Mr. Mhakayakora is absolutely smitten by the motor saw donated by our deputy chairman Esa!  On top of this, the headmaster of the school in whose grounds the kitchen is situated promised us a massive eucalyptus tree if we felled and chopped another tree at the same time, for the school to use. However, we had a small setback to our kitchen operations when it was realised that 200 new plates had disappeared from the kitchen in the heat of the Christmas party

The vegetable garden that we established in the back yard of DZ #4 School has finally started to produce a crop. Our new employee, Alouis, has taken matters firmly in hand and Dzikwa is now the proud grower of the following: cabbage, tomatoes, onions, beans, carrots and a local green leaf plant “covo” (rather like spinach). A major step forward was made this week, when the vegetable garden was able to produce enough to cover our kitchen’s own needs as well as those of the Dzikwa Shelter for the entire week. The Dzikwa Shelter’s matron, Piona, was spared her weekly vegetable buying trip to the Mbare wholesale market.

4.                  Forest-planting project

We have moved to phase II of the forest planting project.  Mr. Mhakayakora has taken great care of Dzikwa’s 1500 eucalyptus saplings and they will now be planted in about an acre of land. The planting will be overseen by Mr Mhakayakora and we have paid one of our own Dzikwa boys, Takawira, as well as two local workmen, Lloyd and Trynos. The team has been kitted out with new wellington boots and overalls. The planting was started off by Oili and Seppo each planting their own trees.  The planting is expected to take three weeks.

Mr. Mhakayakora has also promised to teach us at Dzikwa about growing herbs and Marita immediately came up with a fun project, suggesting that we bag up our own dried herbs and sell these fragrant pot pourri in Finland!

 5.                  Dzikwa building project

At least something is happening on the Dzikwa Activity Centre land. The new Durawall perimeter wall bears close inspection and looks as solid as a rock and really good, meaning that the whole plot of land is now safely walled in.

The management at Old Mutual have planned the next stage of the building project.  Dzikwa has a dire need to get the lunch catering provision into more spacious and better-organised facilities and we desperately need to move on past cooking on open fires. We are therefore planning to build a storage building which could, in the meantime, also serve as our kitchen building in which we could also have proper toilet facilities for both boys and girls. There would be a roofed area in front of it, where the children could sit in the shade to eat. We also want to take our bore well into use, finally getting round to fitting it with a pump and taking piping to the storage building as well as a 5,000 litre storage tank.

We would have wanted to have accommodation already built for a caretaker, but sufficient funds are just not available.

 6.                  Establishing a Friends of Dzikwa Trust organisation in Zimbabwe

As you recall, we received somewhat negative feedback from the Finnish Ministry for Foreign Affairs in connection with our funding application, partly because because of the lack of a Zimbabwe-based support organisation, and partly because that we were only in the form of a private Trust. More than anything else, it is a matter of ensuring the sound prerequisites for the sustainability of our work and the means of passing on the programme to Zimbabwean hands along with the effective mobilisation of an information channel and a network of experts.  

Therefore we set to work and on Friday 15 May, at 3 pm our new organisation, Friends of Dzikwa Association, held its founding meeting. The organisation brings together Zimbabwean volunteer workers and those otherwise interested in supporting the education of the orphans. Future members will include residents of Dzivarasekwa, who are in some way involved in supporting our work, people from Harare hailing from a variety of backgrounds who are interested parties as well as a number of our own children, now grown, who have already passed through the school system.

The rules of the Association were finalised at the meeting of a group of Zimbabwean women lawyers, ZWLA, with the help of an expert in the field, Abigail. A total of 131 invitations to the meeting were sent out and 54 people came.

7.                  10th anniversary of HIFA

The Harare International Festival of the Arts celebrated its 10th anniversary with the theme “Enligh10ment” and once again the cultural selection was superb - six days of top class delight 28 April – 3 May. The opening was hosted by the Mayor of Harare, in the Harare City Hall.  

 Here at Dzikwa we have entered a new era – Dzikwa’s own marimba group, accompanied by singers and dancers performed for an entire hour as part of the Festival’s programme at the UNICEF Youth Zone arena. The programme read: Dzikwa Trust Kids: A marimba outfit set to entertain! The historic performance was witnessed by over 200 more of our Dzikwa children. Admittedly plans had been made for only 100 of the children to be in the audience, but as more than that could fit on the bus... Goose marching all those children into the Youth Zone stalls took more than just a minute or two!  The Marimba group performed splendidly and with enthusiasm, receiving a significant amount of praise.  

 We also received a lot of support from the management of the Harare International Festival of the Arts, who gave us a total of 97 free tickets to take the children to four different happenings, ranging from concerts to plays. Thank you, Maria Wilson! On top of which, the HIFA support group helped out our performers on the night by supplying them with something to drink.

HIFA also falls during the May Day period (Vappu, to all you Finnish readers) and this year it was celebrated by the Harare Finns inviting all Finnish residents of Zambia to celebrate here. The idea was great and a total of five families arrived from Lusaka, led by Ambassador Sinikka Antila, to celebrate May Day and enjoy the pleasures of HIFA.  

 8.                  New DVD under way

Marita’s main objective is to do the preparatory work and script for a new documentary film on the lives and schooling of the orphans of Dzivarasekwa. Filming is due to start in early June.  We intend to show the film to Finnish school children (secondary and A-level/lukio level) in the school visits planned for the autumn, where the theme will be international education; how to meet the urgent needs of children of the world and how we can ease the crisis.

 In addition to all this, Marita has been busy filming the Dzikwa children’s music-making, dancing and singing for a new Dzikwa presentation DVD for us. Marita will cut and edit this “Food for the Soul” DVD in the summer, once back in Finland. Oili’s former colleague, Rachel, from the central bank has recorded a gospel music record and was extremely taken by the Dewure group's performance. We also have a meeting arranged with the renowned Zimbabwean musician Oliver “Tuku” Mutukudzi, who has promised to listen to our Dzikwa “artists” and possibly make a record with them.

  9.                  Other nice news

We have again received special donations from our Finnish sponsors! At least a couple of sponsors have celebrated birthdays by asking for donations to be made to our Dzikwa orphans – warmest thanks to Sirkka, and also to Jaakko at the Financial Supervisory Authority! Special thanks also to Jukka, who donated money he had inherited to help feed the children of Dzikwa, as well as to support the children’s health care and the upkeep of the shelter home.  

 The Emmaus organisation in Helsinki has decided to make a donation in support of our project; they have directed their donation towards covering the shelter home’s expenses. With the help of this donation, we will be able to pay the home’s rent for the rest of the year – our warmest thanks are extended to Emmaus.

 Marita has promised to hold a workshop for the Dzikwa operative team on communication skills and efficiency. On Saturday 16 May we intend to a arrange cultural happening, when various activity groups can come to show their skills to us and we can celebrate Seppo’s birthday.

 

22.4.2009
Vuosikertomus 2008 ja toimintasuunnitelma 2009

Vuosikertomus vuodelta 2008 luettavissa tästä linkistä.

Vuoden 2009 toimintasuunnitelma luettavissa tästä linkistä.

3.4.2009
ZIMBABWEN AIDS-ORVOT RY:N VUOSIKOKOUS 18.4.2009

VUOSIKOKOUS LAUANTAINA 18.04.2009

KLO 15.00 MUNKKINIEMEN YHTEISKOULULLA (luentosali)

Laajalahdentie 21, 00330 Helsinki

 

Kokouksessa käsitellään seuraavat yhdistyksen sääntöjen mukaiset ja muut asiat:

1.             Kokouksen avaus

2.             Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi   pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3.             Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4.             Hyväksytään kokouksen työjärjestys

5.             Esitetään tilinpäätös ja vuosikertomus vuodelta 2008 sekä tilintarkastajien lausunto

6.             Päätetään tilinpäätöksien vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7.             Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet vuodelle 2009

8.             Valitaan hallitukselle puheenjohtaja ja muut jäsenet (5 varsinaista ja 2 varajäsentä)

9.             Valitaan KHT-tilintarkastaja ja varatilintarkastaja vuodelle 2009

10.           Yhdistyksen varainhankinta v. 2009-10 Dzikwan toimintakeskushankkeeseen – keskustelua ja aloitteita

11.           Kokouksen päättäminen

 

Kaikki kummit, tukijat ja muut projektista kiinnostuneet ovat tervetulleita vuosikokoukseen - yhdistyksen jäsenmaksun (€ 20) maksaneilla jäsenillä on äänioikeus vuosikokouksessa.

 

Miten löydät perille: Koulu löytyy aivan IMB:n pääkonttorin vierestä Laajalahdentiellä. Julkisilla  hyvä kulkuneuvo on ratikka # 4 Munkkiniemen Puistotien päähän ja sitten siitä ylös oikealle Laaajalahdentielle. Lisäksi pääsee bussilla # 52.

 

Muuta ohjelmaa varsinaisen koukouksen päättämisen jälkeen:

Osanottajilla on mahdollisuus kysellä yhdistyksen koulutusprojektista yleensä sekä erityisesti omista kummilapsistaan.

 

Lisäksi myynnissä zimbabwelaisia kivipatsaita, jokunen DVD, kankaita ja käsityötuotteita Zimbabwesta.

 

Lisätietoja:     Oili Wuolle/puhelin 040 – 5922543

                        Seppo Ainamo/puhelin 040 – 7211405

email:              seppo.ainamo@kolumbus.fi  

22.3.2009
Kummeja tarvitaan/Sponsors needed

Lasten hätä on kasvanut ja olemme joutuneet ottamaan suuren määrän uusia lapsia tuettaviksemme. Nyt tarvitsemme myös suuren määrän uusia kummeja! Lapsista on tehty lista, josta käy ilmi kouluaste, sukupuoli, koulumenestys, harrastukset jne. Lista löytyy tästä linkistä.

Lapsista löytyy myös valokuvat kuvagallerian kansiosta "Kummittomat lapset 2009", jonne pääsee tästä linkistä. 

Mikäli olette kiinnostuneet tukemaan innokkaita, varattomia koululaisia, pyydämme lähettämään sähköpostia Oilille tai Sepolle:   

seppo.ainamo@kolumbus.fi

Viestissä tulisi olla kummin yhteystiedot nimi, osoite, puh.nro, sähköpostiosoite. Samalla voitte ilmoittaa haluatteko yhdistyksen jäseneksi.

Sponsors Needed

The orphans are in greater need than ever, and we've had to take on several new children desperate for support. This means we need a lot of new sponsors. We've made a list of the children that shows their school class and achievement, their sex and their hobbies. Click on this link to see the list.

You can see photos of the children by clicking on this link (Kummittomat lapset -Children without sponsors).

If you would like to support our lively but needy orphans, please contact Seppo or Oili on seppo.ainamo@kolumbus.fi Your message should include the sponsor's name, address, telephone number and e-mail address. At the same time, you can let us know whether you'd like to become a member of the Society.

 

19.3.2009
Kummikirje - Letter to sponsors 5/2009: Lasten hätä on kasvanut - Children's distress growing

                                                                                                          19.3.2009

 

Hei taas hyvät kummit ja muut tukijat! Tässä tuoreimpia kuulumisia Hararesta ja muuta tähdellistä lapsiprojektin parista:

 

TUETTAVIEN LASTEN LUKUMÄÄRÄ  ja BUDJETIN YLITYS:

Olemme hädän ja tarpeen kasvaessa joutuneet ottamaan nyt alkuvuodesta niin paljon uusia lapsia tukilistoille, että lasten kokonaismäärä on nyt reilusti yli 500. Koulumaksut ovat kolminkertaiset verrattuna viime vuoteen, sillä kaikki maksut määritellään ja maksetaan USD:ssa. Tavallisten valtionkoulujen ala-asteen koulumaksu on USD 20/lapsi/lukukausi ja vastaavasti yläasteen tai lukion maksu on USD 100/lapsi/lukukausi. Lukukausia on vuodessa kolme. Dzivarasekwassa sosiaalinen hätä on valtava, sillä eihän asukkailla ole tuollaisia "oikeita" rahoja käytettävissään. Emmekä edes vielä tiedä, mikä on koko vuoden 2009 koulumaksujen taso USD:ssa.

 

Meidän koulumaksuihin budjetoimamme varat ylittyvät nyt ensimäisellä lukukaudella roimasti ja vuositasolla tilanne on aivan kestämätön näilläkin maksutasoilla. Seppo on käynyt tapaamassa Opetushallinnon viranomaisia, kysellyt koulujen toiminnasta ja rahoituksesta koko kouluvuonna 2009 ja kertonut Dzikwan hankalasta tilanteesta. Viranomaisten mukaan valtion maksut (fees) ovat pakollisia, mutta koulujen ylläpito/huoltomaksut (levies) voisi jättää maksamatta. Koulujen rehtorit ja kannatusyhdistykset (School Development Associations) ovat aivan eri mieltä.... Lapsethan ajetaan normaalisti pois koulusta, ellei kaikkia maksuja ole maksettu ja tämä kuulemma pätee yhä.

 

Meillä on nyt edessämme vaikea tehtävä, sillä ilman lisärahoitusta joudumme todellakin pudottamaan lasten lukumäärää toiselle lukukaudelle tultaessa. Dzikwan peruskriteeri on tukea nimenomaan lahjakkaiden, köyhien orpolasten koulunkäyntiä, joten joudumme karsimaan niitä huonosti menestyviä lapsia, jotka ovat Dzikwan kummittomien lasten listalla (Omega-lista). Viranomaiset ja koulut ovat nyt ihan tietoisia asiasta.

 

LASTEN RUOKAILU ja BUDJETIN YLITYS:

Tammikuun ja helmikuun tilastojen mukaan Dzikwan ruokailussa käyvien orpojen lukumäärä on noussut huimasti edellisen vuoden tasolta. Ruokailuun tulee nyt korkeimmillaan jopa 470 lasta ja keskimäärin helmikuussa kävijöitä oli päivittäin 432! Olemme budjetoineet tukiohjelman ruokailukulut sen mukaan, että syömään tulee keskimäärin 400 lasta päivässä ja että yksi ateria maksaa noin € 0,25. Lasten lukumäärän kasvu ja samalla kustannustason nousu (ateria tuleekin nyt maksamaan € 0.40) merkitsevät sitä, että ruokailukulumme v. 2009 miltei tuplaantuvat budjetoituun nähden! Tässäkin on siis etsittävä joko lisää rahaa tai karsittava ruokailijoita tai pienennettävä annoksia.

 

UUSIA KUMMITTOMIA LAPSIA PALJON:

Seppo on laatinut listoja kummittomista lapsista ja heitä on nyt yhteensä 61 - kaikenikäisiä. Meillä on tiedot ja tuoreet kuvat jokaisesta ja lista tulee nettisivustolle tuota pikaa. Kaikille nykyisille kummitarjokkaille on siis annettavissa ikioma kummilapsi!

 

SITTEN VETOOMUS: Tarvitsemme siis kovasti lisää kummeja! Toimi suoraan lasten hädän vähentämiseksi - vuosi 2009 on YK:n Lasten Oikeuksien Julistuksen juhlavuosi. Jokainen päivä on Dzivarasekwan orpolasten oikeuksien päivä!!!

 

  

PATJOJA LAPSILLE:

Rauno-kummin viime vuonna konttiin lahjoittamista vaahtomuovirullista on valmistetu jo 90 patjaa ja tusinan verran tyynyjä ja ne on jaettu tarvitseville. Iloiset kiitokset entistä paljon mukavammin nukkuvilta lapsilta ja muutamilta vanhuksilta!

 

RAKENNUSPROJEKTIN ETENEE HILJALLEEN:

Pari viikkoa sitten rakennustyömäälla käynnistyi tontin kolmen sivustan aitaaminen. Durawall-niminen yhtiö sai urakan ja betoniaidan rakentaminen on jo edennyt puoliväliin. Maaliskuun loppuun mennessä aita on valmis ja silloin voimme ryhtyä asentamaan tontilla jo olevaan porakaivoon pumppua. Vedensaanti Dzikwan kaivosta parantaa lastemme ja koko lähiympäristön elämänlaatua, sillä kaupungin vesijohtovesi ei ole sellaisenaan juomakelpoista ja sen saanti on usein katkolla. Sähkö- ja putkiasennusten valmistelu on alkanut lupien anomisella.

 

Dzikwa on myös tekemässä urakkasopimusta uuden keittiösuojan ja varastotilan rakentamisesta tontille. Nykyinen DZ #4 -koulun takapihan vaja ja avotulilla keittäminen alkaa käydä ihan kestämättömäksi lasten lukumäärän noustua ja muutenkin. Meillähän on Rotareiden kautta vetämässä rahoitusanomus keittiölaitteiden hankinnalle (toimivat, käytetyt jo löydettykin). Mikäli kaikki sujuu hyvin, voisimmme ehkä syyskuussa siirtyä omalle tontille uusiin tiloihin.

 

 

ENNAKKOINFO 2009 VUOSIKOKOUKSESTA:

Pidämme Yhdistyksen sääntömääräisen vuosikokouksen LAUANTAINA 18.4. 2009 Helsingissä Munkkiniemen Yhteiskoululla, ilmeisesti klo 15.30 alkaen. Laittakaa jo kalenteriin - virallinen kutsu tulee piakkoin.

 

HARAREEN lähtömme on sitten taas 22.4.

 

Aurinkoisia kevättalven päiviä kaikille/ Terv. Oili (Suomessa jo)  & Seppo (Hararessa 20.3. asti)

 

                                                                                                       

MORE AND MORE CHILDREN IN NEED OF SUPPORT:

 

THE NUMBER OF CHILDREN ON OUR LISTS AND EXCEEDING THE BUDGET:

As the distress and needs of the children in Dzivarasekwa grow, we have found ourselves taking on so many new children since the start of the year that we now have over 500 children on our lists!

 

School fees have tripled since last year, as all fees and payments are now fixed in US dollars. The fee at a regular, government primary school is now USD 20/child/term, and similarly fees for secondary schools (Forms 1 to 6) have risen to USD 100/child/term. There are three terms to the Zimbabwean school year. The level of social deprivation in Dzivarasekwa is enormous as the residents don’t have access to these amounts of “real” money/hard currency. At this point in time we can’t even say definitely what the actual sum for school fees/child will be in dollar terms for the school year 2009.

 

So, our school fee budget has already clearly been exceeded in the first term of the year. The prospect for the entire year is unbearable at these cost levels. Seppo has been consulting officials from the education authorities and has asked about the funding plans for the schools in 2009. He has also explained about the difficult situation that Dzikwa Trust finds itself in. According to the officials, school fees set by the government are mandatory, but the additional levies for such matters as upkeep and maintenance, set by the schools, can be ignored……. The headmasters and School Development Associations, however, completely disagree! Children are turned away from school if any of the fees or levies are left unpaid, and it seems that this still holds true.

 

We are now faced with an extremely difficult task, as without extra funding, we shall need to drop the numbers of children by the beginning of the next term. The principles of the Dzikwa Trust are that we help specifically those poor orphans who are scholastically gifted, meaning that we shall have to cut back those who are doing poorly in school, and who are on our non-sponsored (Omega) list. The authorities and schools have already been informed of this.

 

 FEEDING THE CHILDREN AND EXCEEDING THE BUDGET:

According to the statistics we keep, in January and February of this year, the numbers of children coming to our kitchen to eat has rocketed well past the numbers who visited the Dzikwa kitchen last year. On the busiest days we now get as many as 470 children coming for food and, on average, in February we had 432 children per day! In our annual budget we have calculated for 400 diners daily, at an individual cost of about €0.25. As the numbers of children grows so the costs also increase and each meal now costs approximately €0.40. This means that our food expenses have close on doubled over the budgeted sum for 2009. We are faced with the options of finding the additional money, reducing the numbers of children who come to eat or making portions smaller. Which way to go?

 

A LARGE NUMBER OF CHILDREN WITHOUT SPONSORS:

Seppo has drawn up a list of children who don’t have a sponsor and we now have as many as 61 of all ages. We have up-to-date pictures of all of them and their details will soon be made available on our website, as soon as possible. This situation means that we able to offer every sponsor-candidate a child of their very own to support!

 

OUR APPEAL: We still need to find more people to be sponsors! Please, do a little direct action in this, the 20th anniversary since the United Nations’ convention on the rights of the child was signed. Every day is a day to defend the rights of orphaned children in Dzivarasekwa!

 

MATTRESSES FOR THE CHILDREN:

Last year, our sponsor Rauno packed enough rolled foam into our freight container to make lots of mattresses. A total of 90 foam mattresses have now been covered and, along with dozens of pillows, have been distributed to those in greatest need. A massive thank you goes out from all the children – as well as a few old people - who are finally able to get a proper night’s sleep!

 

BUILDING PROJECT MOVES FORWARD SLOWLY BUT SURELY:

A couple of weeks ago, construction of the three remaining boundary walls to the plot got under way. A company called Durawall was given the contract and construction of this concrete wall is already half way to being completed. The walls should be ready by the end of March, after which we shall install the pump for the bore well, already drilled on the land. The anticipated reliable supply of water from our own pump should bring about a significant improvement in the lives of the children and the neighbouring area, as the water supply from the local authorities is not suitable for drinking without purification and its supply is unpredictable. We have already begun the process of applying for all the necessary permits for installing the electricity supply and plumbing.

 

Dzikwa is also in the process of negotiating a new contract for construction of a new kitchen building and storage facilities on the land. Our current kitchen-‘lean-to’ in the grounds of DZ #4 school is so very basic. Also, cooking on open fires is starting to become impossible to maintain, especially so as the numbers reach over 400 children per day! We have, with the help of the Rotary International, made an application for funds to cover the costs of new cooking equipment (functioning, used equipment has already been located). If all goes well, we may already be able to move into new facilities on our own land, in the autumn.

  

FOREWARNING OF THE AGM 2009:

The Society will hold its official AGM on SATURDAY 18th APRIL, 2009 in the lecture hall at the Munkkiniemi Yhteiskoulu, Helsinki, most probably at 15.30. Mark it in your calendars – an official invitation will follow, soon.

 

HARARE: We plan to return to Harare on 22nd April.  

Sunny spring greetings to you all, Oili & Seppo

 

22.2.2009
Kummikirje - Letter to Sponsors 4/2009

1)      Yleisinfoa

Aamut ovat raikkaat illan ja  yön sateiden jälkeen ja varhaisaamut usein pilviset.  Päivälämpötilat ovat olleet + 25 Celsiuksen tuntumassa, mutta viime päivinä mittarin lukemat ovat kivunneet kohti + 30 astetta. Onneksi miltei aina on mukava tuulenvire.  Joka puolella tuoksuu vasta niitetty (sirpitetty) heinä ja Oililla tulee ihan lapsuuden kesien heinänteko mieleen.

 Ihmisten mielissä on varovaista toiveikkuutta uuden yhteishallituksen myötä. Tosin meitä ihmetyttää hallituksen valtaisa koko – ministereitä ja apulaisministereitä on vissiin lahes 70!  Kohta alkaa olla jonkin konkreettisen näytön paikka...lupauksia on saatu riittämiin. Liikemaailmassa näkyy siellä täällä kuulemma piristymistä. Eräskin muovituoteyritys kertoi saavansa uusia tilauksia aivan eri tahtiin kuin viime vuonna. Tehdastyöntekijöiden kuukausipalkkoja ollaan tässä yrityksessä ehkä nostamassa nykyiselta USD 50 tasolta 100 dollariin. Polttoainetta alkaa taas olla saatavilla bensa-asemilla. Kohta kai mekin luovumme dieseltynnyreiden ostamisesta. Useimpien kauppojen hyllyt ovat täyttyneet, jopa tuoretta leipää on joka päivä (hintaan 65 – 85 US-senttiä/vuokaleipä). Joidenkin perustuotteiden hinnat ovat jopa alkaneet laskea, esim. ostamiemme mullikoiden lihan hinta on nyt USD 3/kg  verrattuna viime vuoden lopun USD 4 -4,50/kg hintaan. Samoin maissijauhon hinta on ollut lievässä laskussa.

 Talouden perusasiat ovat toki yhä pahasti rempallaan. Kuulimme juuri v. 2009 kaupallisesta maissituotannosta arvion, jonka mukaan sato oli v. 2008 noin 400 000 tonnia ja odotukset vuodelle 2009 ovat alemmat (ehka vain 65 %). Ruoka-apua siis tarvitaan tosiaan miljoonille. Ekonomistiti arvelevat maan valuuttatulojen putoavan edelleen v. 2009, silla platinan, nikkelin ja kromin hinnat ovat laskenet. Samoin ulkomailla työskentelevät (”Diasporalaiset”) Zimbabwelaiset joutuvat ahtaalle esim. UK:ssa talouden taantuessa. He ovat menettäneet työpaikkojaan, jolloin myös heidän Zimbabween sukulaisilleen lähettämät rahavirrat supistuvat. Täällä uskotaan, etta vauraat SADC-lähinaapurit, kuten Etelä-Afrikka ja Botswana, jatkavat nyt raha-avun antamista ja maan tukalan tilanteen avittamista.

 Koleran rekisteröityjä tapauksia alkaa olla 80 000 ja kuolemantapauksia vajaat 4000. Onneksi Unifec jakoi viime viikolla Dzivarasekwassakin 20 litran vesikanistereita ja vedenpuhdistustabletteja joka talouteen.

 2)      Koulujen ja koululaisten tilanteesta

Dollarisaatio toimii. Koulut haluavat lukukausimaksut USD:na ja osa rahoista annetaan opettajien ruoka- ja matkakuluihin. Ainakin Hararessa koulut ovat nyt lopultakin toiminnassa, maaseudulla kangerrellaan. Dzivarasekwan eri kouluissa miltei kaikki opettajat ovat palanneet töihin. Valtion osuus opettajien palkanmaksusta on tosin viela levällään, opettajien ammattiliiton vaatimus oli USD 2000+/kk ja tarjous kuulemma USD 100+/kk.

 Dzikwa Trust on päättänyt nyt kauden alussa maksaa valtionkoulujen ala-asteilla USD 20/lapsi ja yläasteilla ja lukioissa USD 40/lapsi. Katsotaan sitten, mitä uusi opetusministeri saa aikaan. Koulujen rehtorit ja rahastonhoitajat ovat olleet kovin tyytyvaisia tähänkin, vaikka alkuun Dzikwalta pyydettiin jopa USD 60 – 75 /lapsi!  Yksyityisen ylä-asteen (St. Mary’s) ja Dewure-sisaoppilaitoksen maksut  ovat paljon korkeammat, ainakin luokkaa USD 180 - 300/lapsi/lukukausi.

 Avuntarvitsijoiden määrä Dzivarasekwassa on reippaassa kasvussa dollarisaation vuoksi. Saamme päivittäin useita ehdotuksia uusista orpolapsista, kun niitä ennen tuli ehka viikoittain tai harvemmin. Niinpa Dzikwan listoilla onkin nyt yli 450 oppilasta. Viimeistelemme juuri listoja. Ei ole ollut sydäntä kieltää apua, kun edessa seisoo vanha puolirampa gog/seguru (isoäiti/isoisä) taluttaen lapsenlapsiaan, esitellen lasten koulutodistuksia ja vanhempien kuolintodistuksia. Jos maksut pysyvat samalla tasolla, kuin nyt I lukukaudella, joudumme supistamaan listoja. Olemme siis ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa emme voikaan auttaa kaikkia kriteerit täyttäviä orpoja.

 3)      Dewuressa voitiin hyvin

Sunnuntaina 15.2. ajoimme taas Gutuun ja Dewureen. Rehtori Ziki kertoi onnellisena saaneensa palkatuksi fysiikan & kemian opettajan. Dzikwalla on Dewuressa yhteensä 34 oppilasta, joista tyttöjä 23  poikia 11 ja lisaksi Antioch jatkaa Gutu Hgh Schoolissa vielä vuoden. Kaikki olivat ihan iloisella mielellä. Muutamalla tytolla oli huolia, kun koulun koirat vaeltelevat majoitustiloissa ja nakertavat pehmeat laukut hajalle ruokaa haistaessaan. Emme saaneet viela hankituksi kaikille uusille omaa metallista ja lukollista matka-arkkua. 
Lauluryhmaa vetää tänä vuonna pojista Kudakwashe ja tytöistä Nadine.

 4)      Tukea & toimintaa eri puolilta

Skotlannista tuli taas tukea – tällä kertaa Teutoni-Ritareiden Veljeskunta lahjoitti 500 puntaa!

 Paikallinen leipuri Barney Jones lahjoitti meille 6 x 30 kg säkkiä vehnärouhetta.

 Vantaalla Metropolia Ammattikorkeakoulussa kemian opettaja Marja valmistelee vapaaehtoiskeikkaa tänne  Dzikwa-lasten pariin tulevaksi syksyksi. Hän koettaa saada mukaan pienen kemian koelaboratorion perusvälineineen. Meillä on toiveita myos saada tänne syksylla valokuvauksen ammattiin opiskellut Mari; eiko oliskin hauska saada aikaan Dzikwan lasten ja DZ-elämänmenon valokuvanayttely? Saimme juuri yhteydenoton media-alan kokeneelta ammattilaiselta Maritalta, joka olisi myös kiinnostunut tulemaan tänne avuksi.

 Oilin vanha diilinghuonetuttu Thomas saksalaisesta Commerzbankista otti yhteyttä (kiitos Roylle Suomessa!) ja lupasi viritella ajatuksia mahdollisista uusista institutionaalisista rahoituskanavista Saksanmaalla.

 Hankintoja: Ostimme juuri 1060 paria erivärisiä kouluasuun kuuluvia sukkia ja David Whitehead-firma antoi Chris Veremun neuvottelemat kunnon alennukset. Sukkaparin hinnaksi tuli USD 1 – 1,25, kun kaupoissa on pyydetty jopa huimat USD 10! Koko tämän vuoden ja osa ensi vuodenkin tarpeista on nyt katettu. Chris autteli myös saamaan alennukset Art Corporationilta suureen määrään harjoitusvihkoja. Koulukenkiä hankimme tilaamalla suoraan BATA-tehtaalta Gwerusta 300 paria. Kouluasut on enimmäkseen teetetty alaan erikoistuneilla ompelijoilla ja hinnat ovat jopa 30 % edullisemmat kuin kaupasta ostettaessa.

 Kontin mukana tulleista papereista, vihoista, kynistä ja kirjoista on ollut paljon iloa!  Kohta alamme ”Suuren Patjaprojektin”. Kummi Rauno hommasi konttiin upeita vaahtomuovirullia, jotka ompelijatuttu Janet leikkaa lasten patjoiksi ja päällystää kestävällä kankaalla.

 Miltei kaikki lahajt on saatu ajetuksi, olipas urakka...mutta kannatti!

 Lasten noin 80 puuttuvan syntymätodistuksen hankinta etenee kovin hitaasti. Hararen maakunnan sosiaalitoimesta meidät on nyt ohjattu Action Aid-nimisen järjestön pariin, jolla on useita tähän hommaan perehtyneitä alueellisia yhteistyökumppaneita. Katsotaan, saammeko apua Dzivarasekwan lähistölla juuri toiminnan aloittaneelta ryhmältä.

 Dzikwan puheenjohtaja, naytelmakirjailija Stephen Chifunyise on luvannut rakentaa rungon kunnon tarinalle Dzivarasekwan orvoista koululaisista. Temme sen perusteella sitten käsikirjoituksen uuteen DVD-filmiin, jota on tarkoitus näyttää Suomessa koululaisille myöhemmin tänä vuonna. Zimbabwen Aids-orvot ry sai UM:lta erityistukea EUR 15,000 vuodelle 2009 kehitysviestintään Suomessa. Tämä vuosihan on YK:n Lasten Oikeuksien 20 v. juhlavuosi.

 Tästä linkistä uusimmat kuvat.

 

HARARE in late February- early March 2009

1. The general situation

The mornings are fresh after the evening and night-time rains. Early on it tends to be cloudy. Daytime temperatures have been around 25 degrees Celsius but during the last few days the thermometer has reached 30 degrees or so. Luckily there’s nearly always a nice breeze. All around us is the smell of hay freshly mown (with scythes), wafting Oili back to the haymaking of her childhood.

The new unity government has produced a sense of cautious optimism, though the vast size of the cabinet, with some 70 ministers and deputy ministers, makes us wonder how it will get anything done. It’s time for some tangible results - we’ve heard more than enough promises. Signs that things are picking up in the business world are visible here and there. A plastics producer says orders have been coming in at a totally different pace from last year and that it may be able to raise the salary of its workers from 50 to 100 US dollars a month. Petrol is once again available at service stations. At this rate we, too, will be able to stop buying barrels of diesel. Shelves have filled up in most shops and there is even fresh bread on sale daily (at 65-68 US cents a loaf). Prices of some basic goods have even fallen; at the end of last year, for instance, we were paying 4 to 4.50 US dollars for a kg of beef live weight; now we can get it for 3 dollars. The price of maize meal has also begun to come down slightly.

However, the economy is still in disarray. We have just heard that commercial maize production was down to 400,000 tonnes in 2008 and is expected to be lower still in 2009 (perhaps only 65% of that). This means that millions of people will continue to depend on food aid. Economists reckon that the country’s foreign currency revenues will continue to decline in 2009, as the prices of platinum, nickel and chromium have dropped. Shrinking economies, e.g. in the UK, are also making things more difficult for Zimbabweans working overseas (the Diaspora).  An increasing number of them have lost their jobs, and are unable to send money back home to Zimbabwe. It is widely believed here that prosperous SADC neighbours, e.g. South Africa and Botswana, will continue to give Zimbabwe financial aid and ease the country’s precarious situation.

According to official figures, cholera has infected over 80,000 people and claimed the lives of almost 4,000. Thank goodness last week UNICEF distributed 20 litre water canisters and water purifying tablets to every household in Dzivarasekwa.

 2. Schools and their pupils

Dollarization is working! Schools want their fees in US dollars, and are giving some of the money to teachers to cover their food and travel expenses. In Harare, at least, schools are finally open again; in rural areas things are going more slowly. Practically all teachers are back at work in Dzivarasekwa’s schools, though there is still confusion about the government contribution to teachers’ salaries: the teachers’ union was asking $US 2000 a month but was apparently being offered only $US 100.

Now at the beginning of the new school year, the Dzikwa Trust has decided to pay 20 US dollars per child at state primary schools and 40 dollars per child at state lower and upper secondary schools. We’ll wait and see what the new Minister of Education sorts out. School principals and treasurers have expressed their satisfaction with the present arrangement, though to start with Dzikwa was asked for 60 US dollars per child. The fees for the private secondary school (St. Mary’s) and Dewure boarding school are much higher, at least 180 – 300 US dollars per child per term.

One outcome of dollarization is the escalating number of people in Dzivarasekwa needing help. Not a day passes that we don’t receive proposals for new orphans whereas before we’d only get one proposal a week, if that. We now have over 450 pupils on our latest Dzikwa lists, which we are in the process of finalising. We haven’t had the heart to say ‘no’ when faced by a half-crippled old gogo/seguru (grandmother/grandfather) leading his or her grandchildren by the hand and presenting us with the children’s school reports and the parents’ death certificates. Nevertheless, if the fees remain at their current level (the first term of the school year) we’ll have to prune the lists. For the very first time we’re up against a situation in which we can’t help all the orphans fulfilling our criteria.

3. All’s well at Dewure

On Sunday 2 February we made the journey to Gutu and Dewure Secondary School once again. The principal Ziki was delighted to tell us that he had managed to hire a teacher for physics and chemistry. Dzikwa has 34 pupils – 23 girls and 11 boys -  at Dewure plus one boy, Antioch, at Gutu High School, where he is going to continue for one more year. Everyone was in good spirits. A few of the girls were upset by the school’s dogs getting into their rooms and, attracted by the smell of food, tearing their soft bags to shreds.  We still haven’t managed to get metal trunks with locks for all the new pupils.

The Dewure singers are led this year by Kukakwashe for the boys and Nadine for the girls.

 4. Support and activity galore

Once again we’ve received a notable donation from Scotland – this time in the form of £500 from the Teutonic Knights.

 A local baker, Barney Jones, presented us with six 30-kg sacks of cracked wheat.

In Finland, Marja, a chemistry teacher at the Helsinki Metropolia University of Applied Sciences in Vantaa, is planning to come and work with the Dzikwa children as a volunteer in the autumn. Her idea is to bring out a small chemistry laboratory fitted with the basic equipment. Also in the autumn, we’re hoping to be joined by Mari, who has studied professional photography; we’re already toying with the idea of mounting a photographic exhibition of our Dzikwa children and daily life in Dzivarasekwa! Just recently we were contacted by Marita, who has years of experience of working in the media sector and is also keen to come and help us.

Oili’s old dealing-room friend, Thomas from the Commerzbank of Germany, has also been in touch (thanks to Roy in Finland) and has promised to look into the possibility of new channels of institutional finance in Germany.

Acquisitions: We have just bought 1060 pairs of socks of various colours to go with school uniforms; Chris Veremu negotiated good reductions for us with the David Whitehead firm. We paid only 1 -1.25 US dollars per pair; in shops one pair can cost as much as 10 US dollars. Demand has now been satisfied for this year and even part of next year. Chris also helped us to get good reductions from the Art Corporation for a large batch of exercise books. We got enough school shoes by ordering 300 pairs from the BATA factory in Gweru direct. We’ve had most of the school uniforms made by specialist dressmakers; the final price has been at least 30% below the retail price.

The paper, exercise books, pens, pencils and books that came with the container from Finland have brought a lot of joy. Soon we’ll be embarking on our “Major Mattress Project”! Sponsor Rauno got hold of some marvellous rolls of foam rubber, which also came out with the container. Now a dressmaker friend of ours, Janet, is cutting these up into mattresses for the children and covering them with durable material.

 We’ve finally managed to transfer all the gifts from the container to their recipients – it was quite a job but worth it!

Progress is slow in getting the missing birth certificates for roughly 80 children. We’ve now been directed from the Harare district social services bureau to an organisation called Action Aid, which has several local partner organisations experienced in this kind of work. Let’s see if we get help from the group recently set up in Dzivarasekwa.

The Chairman of Dzikwa, playwright Stephen Chifunyise, has promised to work on the plot of a play about the orphan schoolchildren of Dzivarasekwa. We’ll use that as the basis of a new DVD, which we hope to show in Finnish schools later this year. The Zimbabwe-AIDS Orphans Society received 15,000 euros in special support from the Finnish Ministry for Foreign Affairs for its development communications in Finland in 2009. This year is, after all, the 20th anniversary of the UN Convention on the Rights of the Child.

 

10.2.2009
Kummikirje - Letter to Sponsors 3/2009

Tammikuun loppu ja helmikuun alku 2009

 1.               Kouluvuosi käynnistyi

Tiistaina 27.1 monet koulut tosiaan avasivat ovensa, joskin aikalailla vaisuissa tunnelmissa. Opettajien palkkaratkaisu ei tammikuulla vielä ollut selvä; hehän ovat vaatinet koko palkanmaksua US-dollareissa. Viime viikon lopulla julkistettujen valtiontalouden ja rahapolitiikan uusien linjausten jalkeen koulut, tukiyhdistykset ja valtionhallinnon edustajat ovat jatkaneet neuvottelujaan.  Näyttää siltä, että opettajat saavat osan korvauksistaan paikallisessa valuutassa, osan dollareissa ja osan peruselintarvikkeiden ostoseteleina. Lapset sentään nyt poissa kaduilta, vaikka opetus takkuileekin vielä!

 Koulujen lukukausimaksut ovat alkaneet pikkuhiljaa tipahdella tietoomme. Vaikuttaa siltä, etta perusmaksu (ns. levy) asettuu Dzivarasekwan valtionkouluissa USD 20-25 tasolle ja sitten koulut pyytävät vielä hetimiten ”top-up” maksua, jotta opettajille voidaan antaa bussi- ja ruokarahaa. Yksi yläaste on jo pyytänyt erikseen USD 6/oppilas opettajien bussimatkoihin ja toinen USD 15/oppilas. Uusien  koululaisten ja yläasteelle siirtyvien rekisteröintimaksu on ollut USD 20/oppilas.

 Sunnuntaina 1.2. pidimme sisäoppilaitokseen Dewureen lähteville 34 Dzikwalaiselle taas tarvikkeiden jakotilaisuuden. Dewure veloittaa lukukaudelta USD 180/oppilas. Lisäksi oppilaat vievät tietenkin mennessään koulun yhteiseen ruokailuun kilo- ja litrakaupalla riisia, ruokaöljya, sokeria, suolaa, papuja ja kapenta-kalaa. Pakkasimme lapsille mukaan myos maissivälipalaa, kaurapuurohiutaleita, pähkinavoita ja tietysti hygieniatarvikkeita, koulupukuja, kenkiä, ja muuta opiskeluun liittyvää tavaraa.

 Viime vuoden O- ja A-level tutkintojen (keskiasteen ja lukion päättötutkinnot) tulokset saataneen vasta toukokuulla, sillä kokeiden korjaajia ei ole saatu riittävästi hommiin. Grade 7 tutkinnon (ala-asteiden päättotutkinto) tuloksia on lupailtu nyt helmikuulle, samoin kesäkuun 2008 O- ja A-level tuloksia. Koetamme sijoitella tuloksiaan odottavia isompia lapsia tukiopetukseen avuksi ja kaksi poikaa on aloittanut kummiensa tuella Cambridge-ylioppilastutkinnon opiskelun.

 2.               Talouden uusimmat tuulet

Täällä sulatellaan nyt kovasti sitä, mitä juuri julkistetut valtiontalouden ja rahapolitiikan uudet linjaukset oikein tarkoittavat ja miten kaikki toteutetaan. Finanssivuoden budjetti on USD-määräinen ja loppusummaltaan USD 1,9 miljardia. Opetustoimeen on varattu USD 148 milj. ja terveystoimeen USD 157 milj. Ongelmana on ekonomistien mielestä se, etteivät tulopuolen oletukset ole ollenkaan realistisia.

 Keskuspankin pääjohtaja puolestaan poisti taas rahasta 12 nollaa (edellisen kerran poistettiin 10 nollaa heinä-elokuun vaihteessa 2008) ja vapautti maan valuuttamarkkinat. Zimbabwe on nyt virallisesti monivaluuttamaa! Enimmäkseen siis dollarisaation vallassa. Maanantaina 2.2. Zimbabwen dollarin vaihtokurssiksi julkistettiin 20 Zim-dollaria/yksi US-dollari ja sen jälkeen valuutta saa kuulemma kellua vapaasti. Markkinavoimat aloittivat työnsä, silla viikon lopulla kurssi kuulemma jo hipoi 40 ZWD/USD.

 3.               Matka Mutareen ja Mosambikin puolelle

Perjantaina 23.1. lähdimme anivarhain ajamaan kohti maan itäosaa ja Mutaren kaupunkia, aivan rajan tuntumassa. Tarkoituksena oli käydä tervehtimassä siellä toimivaa SPR:n tiimiä, joka nyt Heli Siikamäen johdolla avustaa koleraepidemian taltuttamisessa. Tapasimmekin puolet tiimista, toinen puoli oli maastossa kiertämässä eri reiteille perustettuja 23 hoitoasemaa. Saimme kuulla, etta sen hetkisten tietojen mukaan maassa on yli 43,000 raportoitua tartuntaa (nyt yli 56,000) ja 2,290 kuolemantapausta (nyt yli 3,000). Dzikwa sai SPR:lta hienon lahjoituksen: ison kasan shona-kielelle käännettyä valistuslehtistä sekä 600 pakkausta nesteytysjauhetta. Tatenda eli kiitos suomalaisille – myös näkkärikahveista! Olemme sittemmin jaelleet valistuslehtistä Dzivarasekwassa ja nesteytykseenkin on jo tarvittu muutama annospussi.

 Teimme sitten pikaisen hintatiedustelu- ja ostosmatkan Mosambikin puolelle, pieneen rajakaupunkiin nimelta Manica. Ainakin riisi oli reippaasti halvempaa kuin Zimbabwessa ja muitakin peruselintarvikkeita saattoi ostaa jonkin verran halvemmalla.

 4.               Terveydenhoitoa

Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu. Erään Dzikwa-lapsen serkkupoika tipahti puusta ja teloi ja mursi pahasti vasemman käsivartensa. Veimme pojan suurimman yleisen sairaalan tapaturma-asemalle, mutta sieltä ei herunut mitaan hoitoa, silla röntgen oli kiinni ja lääkärit lakossa. Puhuimme toisen ison sairaalan Harare Central Hospitalin johtajan kanssa, joka tuntee Dzikwan, mutta hän arveli saavansa oman sairaalansa jotkut osastot käyntiin vasta helmikuulla. Eipä auttanut muu, kuin soittaa terveysministeri Parirenyatwalle, joka ystavällisesti auttoikin meitä löytämään tarvittavan hoidon Chitungwiza-sairaalasta. Pojan käsi kipsattiin seuraavana aamuna. Kaikki kulut maksetaan US-dollareissa ja operaation kokonaishinnaksi tuli n. USD 200. Perusmaksu sairaaloissa on USD 20 – 40 välillä, vaikka lehtitietojen mukaan kaupunki on määrännyt aikuisen maksuksi USD 5 ja lapsen maksuksi USD 3/käynti.

 Harare Central Hospitalin johtaja kävi hakemassa meiltä ison lastillisen kontin mukana tulleita sairaalatarvikkeita ja kiitokset menevat siuntioon Pirkolle ja Lohjan sairaalaan lahjoituksista!

 5.               Dzikwan rakennusprojekti

Old Mutualin avustuksella olemme nyt saaneet järkevän tarjouksen tontin kolmen sivun aidan rakentamisesta Durawall-yhtiöltä. Sama yhtiö tekee myös tarjoukset talonmiehen asunnosta ja nyt erikseen suunnitellusta pienestä keittiö/varastorakennuksesta. Tarkoituksena olisi saada edes lasten ruokailutouhu omalle tontille ja kunnon tiloihin.

 

6.               Retkia ja taidekasvatusta

Olemme ehtineet jo kahdelle Imiren retkelle. Mukaan ovat pässeet: Troy, Patience, Patience ja Blessed sekä toisella kerralla Hannan kanssa pikkukundit eli Kuda, Tatenda,  Charles, Samuel ja Valentine. Imiren kuulumisista sen verran, etta herra Shumba eli vanhaleijona Kudakwashe oli menehtynyt käärmeen (puffadder) pistokseen, krokotiili Crispenin toinenkin uusi morsian oli livahtanut tiehensa ja pikkuorpo sarvikuono Tatenda  on siirtynyt johtajan olohuoneesta nyt isompien kavereidensa joukkoon savannille.

 

7.               Kummivierailuja ja häätouhuja

Brenda ja Eddie saivat toisensa ihka ensimmäisissä Dzikwa-häissa lauantaina 31.1.2009. Seppo-isä talutti suloisen morsiamen vihkialttarille, Oili-äiti istui liikuttunena etupenkissä ja mukana olivat myos Brendan toiset suomalaiset vanhemmat, Sirkka ja Bo,  Hanna ja Markku sekä Hararen pienesta suomalaisyhteisöstä Esko, Maija, Larry ja Palestiinan Zimbabwen suurlähettilas, suomalaisittain ”Hasse”, joka on asunut Suomessa 20 vuotta.

 

Uusimmat kuvat tästä linkistä.

                                                                                           10.2.2009

End January and beginning February 2009

 1. School year under way!

On Tuesday 27 January many schools, at least in towns, finally opened their doors, though in rather subdued mood. By the end of the month a decision had still not been reached about pay for teachers; they are demanding their entire salary in US dollars. Negotiations between schools, School Development Associations and government representatives have continued since the publication of the new national budget on 29 January. It looks as if teachers will receive part of their salary in local currency, part in US dollars and part in the form of grocery vouchers. At least the children are off the streets, even if teaching is still not going smoothly! And our little boys enjoy playing football all day long....

Information about school fees is gradually trickling in. As far as we can tell, the basic fee (known as a levy) will be set at about 20-25 US dollars per term in Dzivarasekwa government schools, in addition to which the schools will request a top-up payment so that teachers can be given money for bus fares and food. One secondary school has requested 6 US dollars per pupil and another 15 US dollars for teachers’ fares. The registration fee for new pupils and those transferring to secondary school has been 20 US dollars per pupil. Many issues will hopefully be formalised and clarified once the new coalition government takes office.

On Sunday, 1 February, we fitted out the 34 Dzikwa orphans leaving for Dewure boarding school. Dewure Secondary School in Gutu District charges 180 US dollars per term per pupil. The children will take along with them large stocks of rice, oil, sugar, salt, beans and kapenta fish for their shared meals. We also packed maize snacks, porridge oats, peanut butter and, naturally, toiletries, candles, matches, school uniforms, shoes and other things they need for school.

The results of last year’s O- and A-level exams (final examinations for junior and senior secondary schools) won’t be available until May, as there haven’t been enough teachers correcting the papers. The results of the Grade 7 exam (final examination for primary schools) have been promised for February, as have the results of the O- and A-level exams taken last June. We’re trying to organise the older pupils waiting for their results to help with the extra lessons. Two boys have started studying for their Cambridge A-level examination thanks to support from their sponsors.

2. Fresh winds blowing in the economy

Here on the spot we’re trying to work out what the proposals in the new national budget actually mean and how they’ll be put into practice. The total size of the budget, which is denominated in US dollars, is $US1.9 billion. Education services have been allocated 150 million and the health sector 157 million US dollars. The problem, according to financial experts, is that the projected revenue inflows are far from realistic.

The Governor of the Central Bank has knocked 12 zeros off the Zimbabwean dollar (having already removed 10 zeros last July/August) and liberalised the currency markets. Zimbabwe is now officially a “multi-currency’ country”! In practice, that means the economy has been dollarized. On Monday 2 February, it was announced that the exchange rate was 20 Zimbabwean dollars to one US dollar, after which the currency is apparently to be allowed to float freely. Market forces went to work immediately, and at the weekend the exchange rate was rumoured to be just short of 40 local dollars to one US dollar. It seems that there will be some kind of system of dual billing for commodities such as water and electricity, whereby charges are in US dollars in low-density areas and in Zimbabwean dollars in high-density areas.

3. Expedition to Mutare and Mozambique

On Friday, 23 January, we made an early start, heading for Mutare - a town on Zimbabwe’s eastern border. The purpose of our journey was to visit a Finnish Red Cross team that, headed by Heli Siikamäki, is helping cholera victims in the district. We met half of the team; the others were in the field, visiting the 23 treatment stations set up on different routes. We were told that the latest reported figures were 43,000 cases of infection (by now over 56,000) and 2,290 deaths (now over 3,000). Dzikwa received a very welcome donation from the Finnish Red Cross in the form of fact-sheets translated into Shona (“Chenjerai Cholera”) and 600 packs of rehydration powder. ‘Tatenda’, thank you, to the Finnish Red Cross team, also for the coffee and Finnish bread! We have now distributed lots of the fact sheets in Dzivarasekwa and also used some of the sachets of rehydration powder.

 

We made a brief sortie into Mozambique, to the small border town of Manica, to check prices and make some purchases. Rice, at least, was considerably cheaper than in Zimbabwe, and other foods, too, could be got a bit cheaper.

 4. Health care

Nothing’s ever straightforward where kids are concerned. The cousin of one our Dzikwa orphans fell out of a tree and broke his left arm badly. We took the boy to the emergency department of the biggest general hospital, but they couldn’t help as the X-ray room was closed and the doctors were on strike. So then we spoke to the director of another big hospital, Harare Central, who knows Dzikwa quite well. However, he didn’t expect to get some of his departments working until February. The only thing left to do was phone Minister of Health Parirenyatwa himself. He very kindly helped us to get the boy seen to at Chitungwiza Hospital, and the next day the patient’s arm was put in plaster. All expenses were paid in US dollars, the total cost coming to about 200 dollars. The basic charge in hospitals is anything from 20 to 40 dollars, even though the city is supposed to have set the charge per visit at 5 dollars for an adult and 3 dollars for a child.

The Director of Harare Central Hospital came to fetch a load of hospital supplies that had come with the Finnish container. A big thank you to Pirkko in Siuntio for collecting and storing and to Lohja Hospital for their donations.

 5. The Dzikwa building project

With the help of Old Mutual we have now received a reasonable tender from the Durawall company for building a wall round three sides of the site. The same company will be submitting tenders for the caretaker’s cottage and for the small kitchen/storage shed, now being planned separately. We would like, at least, to get the children’s meal service onto our own site and into decent facilities.

 6. Outings

We’ve made two visits to Imire Game Ranch. The first time, the lucky ones were Troy, our two Patiences and Blessed. The second time we went with Hanna and the little lads - Kuda, Tatenda, Charles, Samuel and Valentine.  The news at Imire was that Mr Shumba - the old lion Kudakwashe -  had died after being bitten by a poisonous snake (puff adder); poor Crispen the crocodile had been forsaken by his second bride, who had run off and left him; and the little rhino orphan Tatenda had moved out of the director’s living room to join his full-grown companions on the savannah.

 7. Visits by sponsors & wedding excitement

Brenda and Eddie sealed the bond in our very first Dzikwa wedding on Saturday 31 January. ‘Dad’ Seppo escorted the bride down the aisle, while ‘Mum’ Oili sat in the front pew, her eyes wet with tears. Also at the ceremony were Brenda’s other Finnish ‘parents’, Sirkka and Bo, along with Hanna and Markku from Finland, and Esko, Maija-Liisa and Larry from the small local Finnish community in Harare, plus Palestine’s ambassador to Zimbabwe, Mr. Hashem Dajani – known to us here as Hasse because he is married to a Finnish lady and has lived in Finland for 20 years. Most of Dzikwa Board members were also present. There was food in abundance, and the bridal dances – African rumba – were fascinating.

P.S. Those fluent in Finnish - keep an eye on a magazine called Eeva in March!!!!

 

21.1.2009
Kummikirje - Letter to Sponsors 2/2009

                                                                                                                     

I VIIKKO TAKANA HARARESSA

 1.               Sadekausi vauhdissa

Sulkekaa silmät ja ajatelkaa vehreyttä ja sateesta kiiltäviä kasveja, huojuvia maissiviljelyksiä jokaisella pienelläkin pläntilla Dzivarasekwassa, paljasjalkaisia lapsia juoksemassa sateessa, siellä täällä lapsia Dzikwan ostamissa keltaisissa sadetakeissa ja punaista kuravellia kaduilla, sekä tietysti runsain mitoin teräväreunaisia kraatereita vaanimassa autonrenkaita. Kasvukausi on siis hyvässä vauhdissa ja sadetta siunataan ainakin vielä tässä vaiheessa. Lämpötilat vaihtelevat 23 -30 asteen valillä.

 2.               Talous ja kustannustaso

Zimbabwen talouden dollarisaatio alkaa nayttää miltei täydelliseltä. Jokainen itseään kunnioittava kauppias lienee nyt hankkinut valuuttahinnoitteluun oikeuttavan lisenssin (usd 20,000 hintaan) ja US-dollari sekä Etelä-Afrikan randi ovat eniten käytetyt maksuvälineet. Eihän kukaan jaksa laskea sadoissa triljoonissa ja quintillioneissa. Lehdessa mainittin pikanttina yksityiskohtana dollarisaatiosta, etta keskuspankin pääjohtajan uunituore kirja on hinnoiteltu usd:ssa. Tiedättekö muuten, mitä ovat: FOLIWARs tai FELIPEs tai FELICOs tai FELOPADs....? Vinkki: ensimmäinen on “Foreign Exchange Licensed Wholesale and Retail Shops”!

Aivan lähiaikoina maan keskuspankki laskee liikkeeseen 100 triljoonan dollarin setelin!

Bussimatka yhteen suuntaan maksaa yhden US-dollarin tai triljoonia paikallista rahaa, summa tietysti kasvaa päivittäin tai jopa useasti päivassä. Säkillinen maissijauhoa (20 kg) maksaa usd 18 – 20 ja on tuontitavaraa Etelä-Afrikasta. Kaupoissa on oltava tarkkana, silla vaihtorahasta on puutetta. Usein kaupan ulkopuolella on erillinen tiski, josta asiakkaat saavat hyvityskuitin seuraavaa ostoskertaa varten. Oman kotitaloutemme viikkotäydennykseen saa helposti menemään usd 200, eika ostoskärryissä ole vielä mitään erikoista. Kustannustaso tuntuukin olevan perustarvikkeissa edelleen 3 -> 4-kertainen Etela-Afrikkaan ja 2-kertainen Sambiaan nähden.  Elektroniikan, koneiden ja laitteiden vähittäishinnat lienevat jopa 5-kertaiset. Hinnat elävät aika lailla ja onneksi suunta on joissakin tavaroissa ollut jopa alaspäin sitten vuodenvaihteen. Budjetointi tuottaa ongelmia; yritykset kuulemmat käyttivät vuoden lopulla ZIM-dollari budjeteissaan 80 milj. %:n kuukausi-inflaatiota. Palkansaajat ovat pulassa, sillä vain harvat yritykset voivat maksaa palkat valuutoissa. Parhaillaan on menossa esim. opettajien palkkaneuvottelut ja ammattiliito vaatii palkkoja usd:ssa v. 2009.

 Viimeiset 10 kk maa on ollut vailla toimivaa hallitusta. Uusi vuosi aloitettiin ensimmaistä kertaa sitten vuoden 1980 ilman, etta valtiovarainministeri oli esittänyt valtion tulo- ja menoarvion budjettivuodelle.

 3.               Avun tarve ja koulujen tilanne

Dzikwan kummillisen tuen listalla (Alfa) on nyt 219 lasta ja rajoitetun tuen listalla (Omega) on 158 lasta. Koulut eivät ole vielä alkaneet, silla valtio ja opettajien ammattiliitto neuvottelevat palkoista. Opettajat vaativat palkanmaksua usd:ssa. Toistaiseksi ilmoitettu alkamispäivä on 27.1. mutta samalla huhutaan, etta koulut avataan vasta helmikuulla.

 Dzivarasekwassa yksi yksityinen päiväkoulu, St. Mary’s on avannut lukukauden ja itsenäisesti päättanyt I lukukauden maksuista vaatien usd 100/lapsi/kk. Tämä on huima korotus viime vuoteen verrattuna, koska sen päälle tulevat viela kouluasut ja -tarvikkeet.

Ensimmäiset indikaatiot sisäoppilaitosten uusista maksuista, ml. asuminen, ruokailu ja tarvikkeet ovat suunnilleen samaa tasoa.

 Kouluasujen tarvekartoitus ja tilaukset ovat Dzikwassa juuri nyt työn alla ja pyrimme saamaan pakolliset koulupuvut + kengät hintaan enintään usd 50/lapsi. On selvää, että myös meidän budjetointimme kouluvuodelle 2009, joka siis tehtiin viime huhti-toukokuulla , menee osittain uusiksi.

 Dzivarasekwan lasten avuntarve on kasvamassa siis kaikin puolin. Nyt jo huomaamme, etta Dzikwan päivittaisessa ruokailussa käyvien lasten lukumäärä keskimäärin on noussut 200:sta lähes 300 lapseen. Joulukuussa tarjosimme runsaat 8000 ateriaa, vaikka oli lomakuukausi. Keittiömme alkeelliset keittojärjestelyt ovat koetuksella, samoin ruokailupaikat ja hygienian varmistaminen. DZ # 4-koululla on ollut jatkuvasti ongelmia porakaivon pumpun kanssa ja joudumme taas avustamaan korjaamisessa. Dzikwa aikoo hankkia myös kaksi isoa 200 litran vesisäiliötä keittiön käyttöön. Juomakelpoiselle vedelle on muuten uusi nimitys townshipeissa – nyt kysellaan, onko ”unicefia” saatavilla! Tietyillä alueilla Unicef toimittaa tankillisen vettä joka päivä.

 Koleravaara on edelleen olemassa ja viime viikolla kaksi Dzikwa-lasta sairastui ja joutui tiputukseen. Viranomaiset ovat sallineet ”Lääkärit Ilman Rajoja” –järjestön tulla avuksi Rujeko-klinikalle kolerapotilaita hoitamaan. Tapasimme sattumoisin Hararen kaupungin terveystoimen johtajan, joka pyysi, etta meidän toimintakeskuksen tontille saadaan pystyttää nesteytysasema ja me tietenkin suostuimme. WHO:n mukaan raportoituja koleratapauksia on sitten viime elokuun lähes 38,000 ja kuolemantapauksia vajaat 2000. Valistusinformaatiota on jaettu kotitalouksiin ja mekin teemme taas osamme. Dzikwan varastoissa on nyt myös jonkin verran vedenpuhdistustabletteja, desinfiointiaineita ja Suomesta saatuja lääkkeita.

 4.               Dzikwan toimintakeskuksen rakennusprojekti

Suunnittelemme rakennustöitä vuonna 2009 uudelta pohjalta, sillä emme voi aloittaa päärakennuksen rakentamista. Yhdistys sai UM:lta avustusta varsinaisen tukitoiminnan pyörittämiseen EUR 100,000 tälle vuodelle ja se tuleekin nyt todella tiukkaan tarpeeseen! Sen sijaan emme saaneet avustusta lainkaan rakentamiseen, joten voimme edeta vain olemassa olevien varojen turvin.

 Dzikwan konsultoiva yhteistyökumppani on vakuutusyhtio Old Mutual. Sen kiinteistöosaston tietotaito ja johtamistaidot ovat veloituksetta käytössämme. Tapasimme Old Mutualin Kiinteistöosaston johdon, joka onneksi ilmoitti, että yhteistyösopimus pysyy ja Old Mutual seilaa kanssamme läpi huonojen ja hyvien aikojen! Sovimme seuraavien ala-projektien toteuttamisesta:

Ø     Tontin muiden kuin julkisivun aitaaminen kunnolla
Ø     Talonmiehen asunnon ja varasto/huoltorakennuksen rakentaminen suunniteltua halvemmalla tavalla (ei siis tiilirakennus)
Ø     Sähkon saanti tontille kuntoon
Ø     Vesipumpun ja vesisäiliöiden asennus
Ø     Pallokentän pinnoitus

 5.               Iloiset lahjansaajat

Suomesta lähti meidän ja muutaman tänne tulevan kummin mukaan lahjapaketti yhteensä 79 lapselle ja kirje 22 lapselle. Jakelu on alkanut ja kiitoskirjeita luvassa!

 Uusimmat kuvat tästä linkistä.

 

ZIMBABWE AIDS ORPHANS SOCIETY

First week over in Zimbabwe

 1.  The rains have come to Dzivarasekwa

Close your eyes and picture a lush green landscape, plants glistening in the rain, maize swaying in every patch of ground, no matter how small, barefoot children splashing in the puddles, some of them decked out in the yellow raincoats bought by the Dzikwa Trust, streets deep in thick red mud and, of course, sharp-edged craters waiting to slice tyres. The growing season is in full swing and the rain is – for the time being at least – a most welcome visitor. The temperature ranges from 23 to 30 degrees C.

 2.  Economy and price level

The dollarisation of Zimbabwe’s economy is, to all intents and purposes, a fait accompli. There isn’t a self-respecting shop-keeper who doesn’t appear to have acquired the licence (at a cost of USD 20,000) entitling him to price his goods in foreign currency, most commonly the US dollar or South African rand. Who could be bothered to work out prices in hundreds of trillions and quintillions? Regarding the dollarisation, a nice little irony is that the latest book written by the Governor of the central bank is priced in dollars! Do you know, by the way, what FOLIWARS, FELIPES,  FELICOS and FELOPADS are? Clue: the first one is Foreign Exchange Licensed Wholesale and Retail Shops”!

 

On 16 January the central bank of Zimbabwe issued a 100 trillion dollar note!!

 

A one-way bus ticket costs 1 US dollar or a trillion local dollars, and costs more by the day – sometimes by the hour!  A 20 kg sack of maize meal, imported from South Africa. costs USD 18-20. You have to keep your eyes open in the shops as they’re short of change. There’s often a separate counter outside the shop where customers can get an IOU for the next time they make a purchase. Without buying anything special at all, we can easily spend USD 200 on a week’s groceries. The price of the most basic goods is still 3 to 4 times that in South Africa  and twice that in Zambia. Electronics, machinery and appliances cost 5 times as much. Prices are very fluid and luckily some have even gone down since the beginning of the year. Drawing up a budget is extremely difficult: at the end of 2008, firms were apparently reckoning with a monthly inflation rate of 80 million per cent in Zimbabwean dollars. Employees are in trouble as few firms can pay salaries in foreign currency. Teachers, for instance, are currently engaged in salary negotiations, the teachers’ union demanding that they be paid in US dollars in 2009.

 For the past 10 months the country has been without an effective government, and for the first time since 1980, the new year started without the Minister of Finance presenting a Budget for the fiscal year.

 3.  Need for help, situation at schools

Dzikwa currently has 219 children with sponsors (Alpha list) and 158 children receiving limited support (Omega list). The new school year has not yet begun due to the pay dispute between teachers and government. The reported date for the start of school is 27 January, but there are rumours that schools will not open till February.

 One private day school in Dzivarasekwa, St Mary’s, has opened, having unilaterally set fees for the first term at USD 100 per child per month. This is a vast increase on last year, particularly as it does not include school uniforms or other supplies.

 The first indications of the new fees to be charged by boarding schools for accommodation, meals and supplies are along the same lines.   

 Dzikwa is currently working on the need for school uniforms etc. We’re hoping not to have to pay more than USD 50 per child for the compulsory uniforms and shoes.  Obviously we’re going to have to rethink parts of our budget, which was drawn up last April/May.

 The children’s need for help in Dzivarasekwa is growing more acute by the day. We’ve noticed that the average number of children coming to Dzikwa for their daily meal has risen from 200 to almost 300. In December, we provided over 8000 meals even though the children were on holiday. The primitive cooking arrangements in our kitchen are being put to the test, as are hygiene and dining facilities. DZ#4 school has had continuous problems with its borehole pump and, once again, we’ve had to help with the cost of repairs. Dzikwa intends to buy two 200-litre water containers for the kitchen. In the townships you hear people asking if there’s any ‘unicef’ available; what they mean is drinking water! In certain places, UNICEF is delivering a tankload of water every day.

 The cholera epidemic is still not under control. Only last week, two Dzikwa children fell ill and had to go on the drip. The authorities have now permitted Médecins Sans Frontières to treat cholera patients at the Rujeko clinic. By chance, we met the head of Harare City’s Health Department, who asked us if a rehydration centre could be set up on our Activity Centre plot; naturally we agreed. According to the WHO, the number of reported cholera cases since last August is approaching 38,000 and

the number of deaths 2000. Information leaflets have been distributed to households and we, too, are doing what we can. We have a certain amount of water purification tablets, disinfectants and medicines from Finland in our Dzikwa stores.

  4.  Dzikwa’s Activity Centre building project

We are planning the building work for 2009 on a new basis, as we cannot start construction of the main building. The Finnish Ministry for Foreign Affairs awarded the Society a desperately needed grant of EUR 100,000 to run our actual support activities this year. However, we did not receive any assistance whatsoever for building, which means we can continue only with the funds already available.

 The Dzikwa Trust’s consulting partner is the insurance company Old Mutual, which has put the experience and management skills of its Property Department at our disposal free of charge. We met the head of the Old Mutual Property Department, who, to our great relief, told us that the partnership agreement still holds and that Old Mutual will stand by us through thick and thin. We agreed on implementation of the following  sub-projects:

 Construction of sturdy perimeter walls except at the front of the plot

  • Construction of the caretaker’s cottage and storage facilities using cheaper materials (not brick)
  • Connecting electricity to the plot
  • Installation of the water pump and water tanks
  • Surfacing of the basketball court

 5.  Gifts bring smiles

We and some other sponsors brought parcels for 79 children and letters for another 22. The children have received their gifts and will be writing thank you letters.

 Click on this link for the latest photos.

 

 

5.1.2009
Kummikirje - Letter to Sponsors 1/2009

               Z I M B A B W E N   A I D S – O R V O T   R Y

VUODENVAIHTEEN 2009 KUULUMISET

 1.               Hallituksen terveiset

Lämmin kiitos kaikille kummeille ja muille tukijoille vuodesta 2008! Saimme yhdessä paljon aikaan Dzivarasekwan orpojen hyväksi. Kiitos Hararessa kanssamme puurtaneille vapaaehtoisille, Hannalle, Katariinalle sekä Ilonalle ja Leenalle! Ja kiitos kummien vierailuista luonamme Zimbabwessa vuonna 2008!

 Suppea katsaus rahavirtoihin osoittaa, että säännöllisen kummituen (lähes € 48,000) ja valtion avustuksen (€ 60,000) ohella saimme v. 2008 runsaasti erityisiä lahjoituksia:

Ø     ruoka-avustusta reilut € 3,000
Ø     terveydenhoitoavustusta vajaat € 3,000
Ø     lipaskeräyksistä noin €2,000
Ø     kahden koulun päivätyökeräyksistä vajaat € 4,400
Ø     myyntituottoina vajaat € 3,700
Ø     kontin lähetyskuluihin € 5,200
Ø     merkkipäivien/ juhlien lahjatuottoina, annettuina luentopalkkioina ja muina yksittäisinä lahjoituksina vajaat € 20,000, josta yli € 10,000 merkkipäivistä/ juhlista Ø     Suomen Pankilta erityinen lahjoitus € 10,000 ja muita yhteisölahjoituksia Suomesta noin € 2,500
Ø     ja Skotlannista vielä yli € 15,000 erityinen lahjoitus aivan joulun alla.

 Olemme kohdistaneet kaikki erityiset lahjoitukset, myyntituotot, lipaskeräykset ja päivätyökeräysten tuotot Dzikwan toimintakeskuksen rakennushankkeelle.

 Viime vuoden yksi merkittävä saavutus oli ison tavarakontin lähettäminen Harareen ja lahjoitusten jakelu. Suurkiitos vielä kerran kaikille lahjoituksia keränneille! Erityiset kiitokset menevät Klaukkalan koululle, pakkaustiimille ja joulukuussa Sepon apuna Hararessa ahkeroineille Ilonalle ja Leenalle sekä Allun Grillin Airille, Siuntion asemakahvilan pitäjälle Amille ja Suomen Pankille varastotilojen järjestämisestä!

 2.               Zimbabwen tilanne ja lasten kuulumisia Dzivarasekwasta

Maan taloustilanteen ja olojen kurjistuminen jatkui viime vuonna kiihtyvällä kierteellä. Hintojen nousuvauhti alkoi mennä yli kaikkien ymmärryksen ja syyskuusta lähtien tavaroiden hinnoittelu oli enenevässä määrin valuuttamääräistä (USD tai randi). Näyttää siltä, että Zimbabwessa hinnat ovat nousseet reippaasti myös reaalisesti: monien peruselintarvikkeiden hinnat voivat olla jopa 3-> 4 -kertaiset Etelä Afrikan hintoihin verrattuna. Pystyimme kuitenkin turvaamaan ruuan ja muiden tarvikkeiden hankinnan upeiden verkostojemme ja naapurimaihin tehtyjen ostosmatkojen ansiosta. Terveydenhoitomenot nousivat selvästi ja loppuvuoden koleraepidemia aiheutti huolta. Jouduimme ostamaan runsaasti veden pudistusaineita, desinfiointiaineita sekä lääkitsemään kymmeniä lapsia.

 Vuoden lopussa lasten lukumäärä oli 376, joista kummillisia, Dzikwan viisi keskeistä kriteeriä täyttäviä ns. Alfa-listalaisia oli 224. Tämän lisäksi miellä oli koulunkäynnin perustuen piiriin otettuja, mutta kummittomia lapsia 152. Kouluvuosi 2008 oli poikkeuksellisen hankala sikäli, että opetus oli välillä miltei katkolla opettajien lakkoilun ja pahenevan opettajapulan vuoksi. Järjestimme lapsille entistä enemmän tukiopetusta. Nyt odottelemme todistuksia, sillä saimme ainoastaan yksityisen päiväkoulun (St. Mary’s) todistukset III lukukaudelle ja valtion kouluissa todistukset kirjoitetaan ainoastaan seuraaville luokille:

Ø     Grade 7 (ala-asteen päättötodistus) ,
Ø     Form 4 (keskiasteen päättötodistus)  ja
Ø     Form 6 (lukion päättötodistus).

 3.               Ulkoministeriön hanketukipäätös

Joulun alla saimme UM:n päätöksen vuosien 2009 - 2011 hanketuesta, joka oli sekä myönteinen että kielteinen. Hienoa on, että Zimbabwen Aids-orvot ry saa valtion avustusta orpojen koulunkäynnin ja hyvinvoinnin tukitoimintaan yhteensä € 280,000.

 Sen sijaan rakennushankkeelle tukipäätös oli kielteinen seuraavista syistä:

Ø     Zimbabwen epävakaat taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset olot
Ø     Kumppanuusjärjestömme Dzikwa-säätiön paikallisen omistajuuden ohkaisuus – ei lainkaan paikallisia yhteisöjäseniä ja hallituksessa yhä 2 suomalaista (Oili & Seppo)
Ø     Ei riittävästi tietoa rahoitusjärjestelyistä toimintakeskuksen valmistuttua.

Päätös sanoo, että mikäli paikallista omistajuutta saadaan vahvistetuksi, UM voi mahdollisesti harkita seuraavalla hakukierroksella sitoutumista rakennusprojektiin.

 Nyt siis uuden vuoden ensimmäisiä haasteita Hararessa on perustaa paikallinen kannatusyhdistys Dzikwa-säätiön tueksi. Varsinaisia jäseniä itse säätiöön on vaikea ottaa, sillä Dzikwa on tarkoituksellisesti yksityinen säätiö, eikä julkinen yhdistys.

 Dzikwa-säätiöllä on jo iso vakuutusyhtiö Old Mutual virallisesti sitoutuneena yhteistyökumppanina toimintakeskuksen rakentamisessa. Dzikwan ja Old Mutualin kesken on solmittu kirjallinen kumppanuussopimus.

 4.               Kummimaksut vuonna 2009

Kummimaksujen rakenne pysyy vuonna 2009 ennallaan:

Ø     Ala-asteet/ Grade 1-7/valtion päiväkoulut € 180,00
Ø     Yläasteet /Forms 1-4 ja lukio/ Forms 5-6 /  
        valtion päiväkoulut € 240,00
Ø     Yläasteet /Forms 1-4 ja lukio/ Forms 5-6/  
       yksit. päiväkoulu € 300,00
Ø     Yläasteet /Forms 1-4 ja lukio/ Forms 5-6/ 
        sisäoppilaitos € 360,00

 Mikäli kummilapsi jatkaa peruskoulun jälkeen ammatillisessa oppilaitoksessa tai yliopistossa/ammattikorkeakoulussa, kummimaksu on luokkaa € 600,00/v. Näistähän sovitaan aina vielä erikseen kummin kanssa.

 Kummimaksu kattaa Hararessa koulumaksut, koulupuvun, kirjat ja muut koulutarvikkeet, mahdolliset matkakulut, päivittäisen ruokailun ja perusterveyden huollon.

 Kummimaksut maksetaan Zimbabwen Aids-orvot ry:n tilille Nordeassa, tilinumero on: 174530-61640 ja viitenumero on: 1012.

 Yhdistyksen jäsenmaksun, € 20/jäsen voi maksaa samalle tilille viitteellä 1009.

 5.               Varainkeruun haasteita & ideoita vuonna 2009

Yhdistyksen mahdollisuudet rahoittaa Dzivarasekwan orpojen koulunkäyntiä ja yleistä hyvinvointia, sekä ylläpitää Dzikwan suojakotia ovat edelleen hyvät – kiitos laajan ja sitoutuneen kummiringin sekä valtion myöntämän avustuksen.

 Rakennushankkeelle tarvitsemme erityisponnistuksia! Dzikwan on tarkoitus edetä rakentamisessa nyt siten, että seuraavaksi viimeistellään urheilukenttä, suoja-aidat kaikille tontin sivustoille (vain kadunpuoleinen valmiina), talonmiehen asunto, sähköliitäntä ja porakaivon pumpun asennus. Tuo viimeksi mainittu edellyttää kyllä sitten 24-tuntista vartiointia tontilla.

 Yhdistyksen varainkeruulupa Suomessa (pl. Ahvenanmaa) toimintakeskuksen rakennushankkeelle meni umpeen 31.12.2008 ja hallitus päätti hakea tarkoitukseen uutta 2 vuoden lupaa Uudenmaan Lääninhallitukselta. Varainkeruusuunnitelma on työn alla. Toistaiseksi olemme ajatelleet, että varainkeruun muotoja ovat päivätyökeräykset lukioissa, myynnit ja lipaskeräykset eri tilaisuuksissa, tarkkaan kohdistetut anomukset yhteisöille/yrityksille, anomukset eräille kansainvälisille säätiöille. Lisäksi aiomme tehdä uuden hakemuksen UM:lle.

 Lippaita on saatavilla, kunhan uusi lupa on tullut ja lippaat leimattu. Kannustukseksi: eräs kummi keräsi yksinään miltei € 1,000 omassa kaupunginosassaan. Ja tietenkin olemme kiitollisia, jos merkkipäivien ja muiden juhlien viettäjät muistavat taas orpojamme tänäkin vuonna! Olemme kiitollisia kaikista ideoista varainkeruuseen!

 6.               Tavarakontin lähettäminen vuonna 2009

Hallitus on päättänyt lähettää tavarakontin myös vuonna 2009. Varastoissahan on jo paljon tavaraa: konttiin pakataan kaikki kuormasta yli jääneet polkupyörät ja muut lahjoitukset, ilmeisesti suurkeittiökalusteita sekä valikoidusti rakennustarvikkeita. Kontista tulee erikseen tietoa kevään mittaan.

 7.               Vapaaehtoisia tarvitaan aina!

Toivomme saavamme vapaaehtoisvoimia taas tänäkin vuonna toimintaan, sekä Harareen että täällä Suomessa. Tarvitsemme täällä Suomessakin jatkuvasti toiminnan tueksi vapaaehtoisia ja apua, esim. seuraavilla alueilla:

Ø     toimistotyö, tietokantojen päivittämiset, kuvamateriaalien järjestelyt jne.
Ø     tiedonhallinnan uusiminen, tietokantojen ja raporttien suunnittelu ja fiksut   sovellukset, niiden käyttöönotto
Ø     PR-työ ja varainhankinnan ammattimaistaminen (suurlahjoitukset)
Ø     anomusten ja toiminnan esittelymateriaalien työstäminen, kirjoittaminen
Ø     tekstien kääntäminen paitsi englanniksi (kiitos Gillian ja Louise!), myös ruotsiksi ja saksaksi
Ø     painettavien esitteiden tekoon liittyvät asiat, suunnittelu ja taitto
Ø      kuljetus- ja pakkausapua kesällä 2009

 Hallitus vetoaa - ottakaa yhteyttä ja tulkaa auttamaan!!!!

  8.               Tapahtumia, tärkeitä päivämääriä ja Oilin & Sepon jaksot Hararessa vuonna 2009

Ø     Alustava varausyhdistyksen vuosikokoukselle on LA 18.4.2009. Laittakaa kalenterihin!

Ø     Zimbabwessa:14.1. – maaliskuun alkuun (Oili) ja maaliskuun loppupuolelle (Seppo)

Ø     Zimbabwessa:huhtikuun loppupuolelta toukokuun loppuun

Ø     Zimbabwessa:elokuun puolivälistä eteenpäin joulukuulle – mutta Tarvittaessa Suomessa syksyllä 2009, lokakuulla

 

LATEST NEWS - END 2008/BEGINNING 2009

 

1. Greetings from the Board

Many thanks to all our sponsors and other supporters for your help in 2008. Together we achieved a great deal for our Dzivarasekwa orphans. Also a big thank you to our hard-working volunteers in Harare: Hanna, Katariina, Ilona and Leena. We also thank the sponsors who visited us in Zimbabwe in the course of 2008. Welcome again, and welcome new visitors; Mikko the Dog needs someone with boundless energy to throw toys and sticks!!!

 A glance at our cash flows for the past year shows that, as well as our regular sponsors’ support (€48,000) and the Finnish Government grant (€60,000), we received a gratifying number of special donations: 

  • food assistance over €3,000
  • medical assistance just short of €3,000
  • collection box proceeds €2,000
  • Day Work income at two schools just under €4,400
  • sales revenues €3,700
  • contributions towards cost of sending container to Zimbabwe €5,200
  • birthday and anniversary gifts, lecture fees and other individual donations almost €20,000, of which over €10,000 was from birthdays etc.
  • Bank of Finland’s special donation €10,000 plus other donations from organisations in Finland about €2,500
  • special donation from Scotland at Christmas over €15,000

We have channelled all special donations, sales revenues, collection box proceeds and income from schools’ Day Work to the Dzikwa Activity Centre building project.

 A major achievement last year was getting a 40-foot container full of donated goods from Finland through to Harare and the distribution of the contents when it arrived. Once again, many thanks to all those who were involved, particularly Klaukkala Primary School; the entire packing team, and Ilona and Leena, who toiled alongside Seppo in Harare in December. Special thanks go to Airi and her restaurant Allun Grilli; Ami, the owner of Siuntio Station Skencafé; and the Bank of Finland for providing safe storage space. Thanks to Global Plastics in Harare as well!

  2. Situation in Zimbabwe and news about Dzivarasekwa children

The national economy and overall conditions in Zimbabwe continued their downhill spiral at an ever increasing pace last year. Prices increased at a rate that exceeded the wildest imagination, and from September onwards goods were increasingly priced in foreign currency (US dollar or South African rand). Prices would seem to have risen in real terms as well, many staples now costing 3 to 4 times what they would cost in South Africa. Even so, we managed to secure our supplies of foodstuffs and other goods thanks to our magnificent networks in Harare and to shopping expeditions to neighbouring countries. Medical costs rose sharply, and the cholera epidemic that struck at the end of the year gave cause for concern. We had to buy large amounts of water purification chemicals and disinfectants, and treat dozens of children.

 At the end of the year, we had a total of 376 orphans. Of these, 224 fulfilled Dzikwa’s five key criteria for full support; all these children have a sponsor and are on what we now call the Alpha List. As well as them, we had 152 orphans who do not satisfy all five criteria. They receive Dzikwa’s basic support but do not have individual sponsors. School year 2008 was particularly difficult, as teachers’ strikes and staff shortages brought teaching almost to a standstill. We arranged more extra lessons than usual for our children. Now we’re waiting for reports. So far we have received reports for the third term from only one private day school (St. Mary’s). State school reports are being written only for the following classes:

  • Grade 7 (final report for primary school)
  • Form 4 (final report for lower secondary, O-level), and
  • Form 6 (final report for upper secondary, A-level).

 3. Finnish Ministry for Foreign Affairs (MFA) project support decision

Before Christmas we received the decision of the MFA regarding our application for project support for 2009-2011. The news was both good and bad. The good news was that the Zimbabwe AIDS Orphans Society was given a Government grant of €280,000 for three years to support the children’s education and welfare.

 The bad news was that we did not get any support for the Activity Centre building project. Three reasons were given:

  • Economic, political and social conditions in Zimbabwe are too unstable and becoming increasingly so;
  • The local ownership of our Zimbabwean partner, the Dzikwa Trust, is too thin; at present there are no local institutional stakeholders and there are still two Finns on the Board (Oili and Seppo);
  • There is too little information about financial arrangements for running costs once the Activity Centre is ready.

The decision suggests that if we can meaningfully strengthen the local ownership, the MFA may reconsider its commitment to the building project in the next application round.

 What next then? One of our first tasks in 2009 is to set up a local “Friends of Dzikwa” organisation to broaden the support base for the Dzikwa Trust. It is difficult to have regular members on the Trust itself as Dzikwa is purposely a private trust fund, not a public body/ NGO. We can invite a couple of trustworthy new local Board members.

 The Dzikwa Trust already has one major institutional co-operating partner/ stakeholder. Old Mutual, a leading insurance company, is officially committed to providing us in-kind support for the building of the Activity Centre. Dzikwa and Old Mutual have signed a written partnership agreement and Old Mutual Property Department experts are now in charge of the formal Project Management Committee.

  4. Sponsorship fees in 2009

The fee structure is the same as in 2008:

Primary school/Grades 1-7/state day school in DZ €180

Secondary school/Forms 1-4 & Forms 5-6 (O & A levels)/state day school in DZ €240

Secondary school/Forms 1-4 & Forms 5-6 (O & A levels)/private day school in DZ €300

Secondary school/Forms 1-4 & Forms 5-6 (O & A levels)/boarding school outside HRE €360

The cost for a child continuing his/her education at a vocational school, college or university in Zimbabwe is around €600 per child. This is always agreed on with each sponsor individually. The sponsor fee covers school fees, school uniform, shoes, books and other school equipment, any travel expenses, one daily meal and basic health care.

Sponsorship fees should be deposited with the Zimbabwe AIDS Orphans Society, Nordea Bank account no. 174530-61640, IBAN: FI7617453000061640. In Finland, the reference no. is 1012.

Society membership, €20 per person, can be paid to the same account, reference no. to be used (in Finland) is 1009.

When a reference number for the payment cannot be used, please state the reason for the payment in the information box.

 5. Fundraising and ideas for 2009

Thanks to our extensive and dedicated circle of sponsors and to the grant received from the Finnish Government, the Society is still in a good position to finance the education and welfare of Dzivarasekwa orphans and to run the Dzikwa Shelter for 32 orphans.

Major efforts have to be exerted, however, on our Activity Centre building project. Next on Dzikwa’s agenda are completion of the sports ground, the perimeter fences round the whole plot (at present only the street side is ready), and the caretaker’s cottage (initially to be used as secure storage). Then, electricity has to be connected and the borehole pump installed. Once the pump is in place, the plot will have to have to be guarded round the clock.

The Society’s fundraising permit in Finland (excl. the Åland Islands) for the Activity Centre building project expired on 31 December 2008. The Board has decided to apply for a new, 2-year, permit from the Uusimaa State Provincial Office. We are currently working on a fundraising strategy. For the present we have decided to concentrate on Day Work collections in high schools, sales of crafts etc and charity box collections at various events, applications to specific organisations, companies and/or private donors, and applications to selected international foundations. In due course, we also intend to submit a new application to the Ministry for Foreign Affairs.

Collection boxes are available; all that is needed is a new permit and the official label for the boxes. By way of encouragement to others, one sponsor collected almost €1,000 in her own neighbourhood in Helsinki. And of course we are always grateful when people remember us on their birthdays and other anniversaries. Any ideas for fundraising will be gratefully received!

6. Another container for Zimbabwe in 2009

The Board has decided to send another container of goods in 2009. We already have a fair amount in storage – bicycles and other donations that wouldn’t fit in the last container; kitchen furnishings; and building supplies. We’ll be sending out a separate newsletter about the container in the course of the spring.

 7. Volunteers always needed!

We hope to attract volunteers this year, too – both here in Finland and in Harare. In Finland we need volunteers for:

·       office work, updating databases, sorting photographs etc.

·       upgrading data management, planning databases and reports, and implementing practical applications

·       PR work and getting fundraising onto a more professional footing (for large donations)

·       writing and editing applications and introductory material about our operations

·       translating our texts into Swedish and German as well as into English (for which, thank you Louise and Gillian)

·       planning, design and lay-out of printed material, brochures etc.

·       transport and packing in summer 2009

APPEAL FROM THE BOARD – PLEASE GET IN TOUCH: WE NEED YOUR HELP!!

Also, should anyone need any special information sets or updates about the Dzikwa programme and its field activities - please let Seppo & Oili know by email!

 8. Important dates, and Oili and Seppo in Zimbabwe 2009

·       Provisional date for the AGM is the afternoon of Saturday 18 April. Please make a note now.

·       Oili & Seppo in Zimbabwe:

  • 14 January to beginning March (Oili) and to end March (Seppo)
  • end April to end May
  • mid-August to December, but (if necessary) in Finland in autumn (October).
         

 

31.12.2008
Kummimaksujen rakenne vuonna 2009 - Sponsorship fees in 2009

Zimbabwen Aids-orvot ry:n hallitus päätti pitää kummimaksujen rakenteen ennallaan v. 2009. Kummimaksu yhden lapsen koulukäynnin ja hyvinvoinnin tukemiseksi koko vuoden ajan on:

Ala-asteet/ Grades 1-7 € 180

Yläaste ja lukio valtion päiväkoulussa/ Forms 1-4 & Forms 5-6 € 240

Yläaste ja lukio yksityisessä päiväkoulussa/ Forms 1-4 & Forms 5-6 € 300

Yläaste ja lukio/ Forms 1-4 & Forms 5-6 sisäoppilaitoksessa € 360

Kummimaksun voi maksaa tilille: Zimbabwen Aids-orvot ry, Nordea Senaatintori, tilinro: 174530-61640 ja IBAN: FI7617453000061640. Käytäthän viitenumeroa : 1012

Sponsor fees in 2009

The Zimbabwe AIDS Orphans Society Board has decided to retain the structure of sponsor fees as it was in 2008. The cost of supporting the education and welfare of one child for the whole year is:

Primary school/Grades 1-7 €180

State secondary day school/Forms 1-4 & Forms 5-6 (O & A levels) €240

Private secondary day school/Forms 1-4 & Forms 5-6 (O & A levels) €300

Secondary boarding school/Forms 1-4 & Forms 5-6 (O & A levels) €360

Bank account number: Zimbabwe AIDS Orphans Society, 174530-61640, IBAN: FI7617453000061640. In Finland, please remember the reference no. 1012

29.12.2008
Suomen Pankki avustaa lahjoituksellaan Zimbabwen orpoja - Support from Bank of Finland

Suomen Pankki on päättänyt avustaa Zimbabwen Aids-orpoja 10 000 euron summalla pankin yhteiskuntavastuun ja joulumielen osoituksena. Suomen Pankki on tänä vuonna halunnut suunnata avustuksensa kohteeseen, jota pankin ja Rahoitustarkastuksen henkilökunta ja eläkeläiset sekä heidän lähipiirinsä tukevat vuosittain laajan vapaaehtoistyönsä lisäksi vähintään yhtä suurella rahamäärällä.

Lämmin kiitos Dzivarasekwan orpolasten puolesta!

Support for Zimbabwe orphans from the Bank of Finland

As an expression of Christmas and community spirit, the Bank of Finland has donated €10,000 to the Zimbabwe AIDS orphans. This sum is equal in value to the support given annually to the Zimbabwe AIDS Orphans as part of the extensive voluntary work as sponsors and otherwise, done by the staff, both present and retired, of the Bank and the Financial Supervision Authority.

 

23.12.2008
Rattoisaa Joulua! Merry Christmas!

Sydämellinen Joulutervehdys kaikille yhdistyksen jäsenille, kummeille ja tukijoille!

Maailman hätä koskettaa meitä kaikkia. Olette tuoneet valtavasti hyvää mieltä Dzivarasekwan orvoille ja lievittäneet monin tavoin lasten hätää taas tänäkin vuonna. TATENDA - KIITOS, sanovat Dzikwa-lapset!

With deep gratitude we wish Merry Christmas 2008 to all sponsors and other supporters! You have given wonderful support throughout the year to our orphans in Dzivarasekwa. You have chosen to act in order to give a chance in life to those whose voice is usually not heard. TATENDA - THANK YOU from all Dzikwa-children!

16.12.2008
Onnistunut joululounas Christmas lunch

Viime sunnuntaina Katajanokan Terminus-kahvilassa vietetty joululounas kokosi kasaan ison joukon kummeja ja tukijoita; 126 aikuista ja 24 lasta. Seppo ja Olli kertoivat uusimmat uutiset Hararesta ja kummilapsista. Afrikassa harjoittelijoina olleet Hanna ja Kata kertoivat omista Afrikan kokemuksistaan. Afrikasta tuodut kankaat ja muut käsityöt tekivät kauppansa.
Kuvia tilaisuudesta tästä linkistä.

Christmas Lunch

On Sunday, 14 December, our Christmas lunch at the Katajanokka Terminus Café in Helsinki attracted a large crowd of sponsors and backers: 126 adults and 24 children all told. Seppo and Oili brought us up to date on Harare and the Dzikwa children. Hanna and Kata, both of whom had spent several months working with the orphans, talked about their own experiences in Dzivarasekwa. The table selling fabrics, craftwork and other items from Africa did brisk business, and, finally, we enjoyed a delicious African-style lunch prepared by Oby Ikegwuonu, a Nigerian lady who has lived in Finland for 28 years.

12.12.2008
Konttituliaisten jakoa

Kummien lähettämät lahjat ovat ilahduttaneet lapsia. Mieltä lämmittäviä kuvia lapsista tästä linkistä.

Container

The container from Finland has arrived. The parcels sent by sponsors brought a lot of happiness to their recipients.

9.12.2008
Monenlaista mukavaa tukea

Olemme syksyn mittaan saaneet Hararessa Dzikwalle tukea mm. seuraavasti:

  • Hararelainen Nomads golfklubi toimitti lasten ruokailuun lahjoituksena 50 kg lihaa ja 200 kg maissijauhoja.
  • Global Plastic antoi Msasa Rotaryklubin yhden jäsenen pyynnöstä meille lähes 1000 neliön kuivan ja turvallisen varastotilan kontin purkamiseen ja tavaroiden säilytykseen. Saamme jättää Klaukkalan koulun lahjoittamat tuolit pitkäaikaiseen säilytykseen, kunnes toimintakeskus valmistuu.
  • REPS-teatteri antoi 120 lapselle ilmaiseksi liput joulunäytelmänä esitettävään "Hanhiemo" näytelmään.

Lisäksi toimintakeskuksen rakennusprojekti on saanut näin joulun alla ilahduttavasti erityisiä lahjoituksia: € 3,500 kertalahjoitus Tasmanian ja Malesian vapaamuurareilta; runsaat € 1,700 Lohjan Anttilan koulun yläasteen täksvärkistä; € 1,500 suomalaiselta ja € 1,000 ruotsalaiselta rahoituslaitokselta ja lisäksi eräs ulkomailla työskentelevä rahoitusalan asiantuntija pyysi tuttuun tapaansa ohjaamaan € 2,500 luennointipalkkiot lyhentämättöminä yhdistykselle!

Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus on päättänyt valita Zimbabwen Aids-orvot ry:n uudeksi kummikohteekseen vuodeksi 2009. Tämän tuen kohdistamme 30 lapsen Dzikwa-Suojakodin ylläpitokuluihin.

Kiitos! Tatenda!

More generous support

In the course of the autumn Dzikwa has received some very valuable support here in Harare:

  • The Nomads Golf Club donated 50 kg of meat and 200 kg of maize flour for the children's meals.
  • In response to a request by a member of the Msasa Rotary Club, Global Plastic provided us with 1000 sq m of dry and safe storage space where we could unload the container from Finland and store the goods. We can leave the chairs donated by Klaukkala school in long-term storage until the Activity Centre is ready.
  • The REPS theatre gave 120 children free tickets for the Christmas pantomime "Mother Goose".

In addition, the Activity Centre building project has recently received several very welcome gifts of money: €2,500 from the Freemasons of Tasmania and Malaysia; over €1,700 from Anttila School in Lohja, Finland; €1,500 from Finnish and €1,000 from Swedish financial institutions. Also, as in previous years, a Finnish banking expert working abroad has donated his lecture fees, this time worth €2,500, to our Society.

The Board of Turku University Student Union has decided to sponsor Zimbabwe AIDS Orphans in 2009. This support will to towards the maintenance costs of the Dzikwa Shelter Home, which provides accommodation for 30 orphans.  

Thank you! Tatenda.

8.12.2008
Lisää Hararen tapahtumista

Metsänistutusohjelma saatiin käyntiin marraskuun lopussa! Paikallisen metsähallituksen ohjauksessa ja Sepon sekä paikallisen "metsänpeikkomme" herra Mhakayakoran johdolla lapset istuttivat ensi vaiheessa 400 eukalyptuspuun tainta. Siis tässä vaiheessa yksi taimen jokaista Dzikwa-lasta kohden. Puuntaimet istutettiin DZ 4 ala-asteen viereen, Mhakayakoran asuttaman ja itse yli 15 vuotta sitten istuttaman humisevan eukalyptuspuumetsikön keskelle raivatulle alueelle. Isoista pojista Takawira, James ja muutama muu kunnostautuivat istutuskuoppien kaivajana. Lapset etenivät sitten järjestelmälliseti rivinä istuttaen kukin oman puuntaimen.

Viime viikon keskivikkona 3.12. Seppo vei 120 orpolasta jälleen katsomaan joulunäytelmää REPS-teatteriin. Tänä vuonna nähtiin näytelmänä "Hanhiemo" ja hauskaa oli.

Ilona ja Leena ovat jaelleet joka päivä lapsille kontin tavaroita ja homma on sujunut mallikkaasti.

 Uusimmat kuvat tästä linkistä.

3.12.2008
Lapset iloitsivat joulujuhlastaan

Eilen pidettiin joulujuhlat DZ 1:n metodistikirkon tiloissa. Lapsia oli paikalla 270 ja riemu oli rajaton, kun alkajaisiksi sisään astui joulupukki! Lapset lauloivat pukille ja saivat kukin palkkioksi

-          pyyheliinan

-          pyykkisaippuan

-          sadetakin

 

Joulutervehdyksen toivat myos paikallisen mehutehtaan edustaja sekä metsänistutusta Dzivarasekwassa vetävä herra Mhakayakora. Tilaisuudessa esiintyivat yhteislaulukuoron lisäksi isojen poikien "Dzikwa Groovers" sekä tyttötrio, jossa olivat Judith Chakalala, Shyleen Gondoro ja Rachel Mutupanyama.

 

Kun lahjat oli jaettu ja joulupukki (jonka järjesti ystävämme Dawn Venturas) lähetetty matkoihinsa, sai jokainen lapsi Pirkka-riisista tehtyä joulupuuroa! 

 

Paikalla olivat myos vapaaehtoiset Ilona ja Leena. Oli juhlan humua ja lapset olivat ihan sekaisin ilosta.

 

2.12.2008
Uusia voimia saapui Harareen

Kaksi suomalaista opiskelijaa, Ilona ja Leena ovat saapuneet Harareen avustamaan kontin lahjoitusten jakelussa joululomiin saakka. Ilona ja Leena ovat olleet vaihto-opiskelijoina Windhoekissa; he lukivat lapsiprojektistamme Suomen Kuvalehdestä ja siitä syntyi kiinnostus lähteä auttamaan! Jäljellä on vielä paljon vaatteita, kenkiä ja muuta mukavaa lapsille, joten apu olikin Sepolle kovasti tarpeen.

Seppo ja tiimi järjestävät tänään tiistaina 2.12. Dzikwan lapsille oman joulujuhlan!

28.11.2008
Uutisia Hararesta

Sadekausi on hyvässä vauhdissa ja niinpä Seppo on ostanut 400 Dzikwa-lapselle sadetakit. Ensi tiistaina 2.12. Dzikwa järjestää lapsille oman pikkujoulujuhlan, jossa jokainen orpolapsi saa lahjaksi saippuan, pyyheliinan ja sadetakin!

Tänään perjantaina 27.11. alkaa sitten kauan suunniteltu metsänistutus. Ensimmäiset 1000 eukalyptuspuun tainta pääsevät maahan muhimaan.

Kontin tavaroita on päästy lajittelemaan ja jakelemaan jo niin hyvin, että jaljellä ovat enää noin 400 nyssykkää täynnä lasten vaatteita, kenkiä, muita tarvikkeita sekä pelejä ja leluja. Ne jaellaan joulukuussa.

17.11.2008
Kontti tullattu ja omassa varastossamme! Katso myös kuvat.

Hyviä uutisia Hararesta - tullimuodollisuudet on sinnikkäästi ja hienosti selvitetty ja tavarakontti on siirretty saamaamme ilmaiseen varastotilaan - kiitos Global Plastics-yhtiölle tilasta.

Sepon kertoman mukaan kontin purkuun sinne varastoon meni runsaat 2 tuntia viime perjantaina ja auttelemassa oli hanttimiesten lisäksi kolme isompaa koululaista, Moreblessing, Simon ja Prince. Tavaroita on sittemmin järjestelty, mm. kaikki ruoka-tavara, tietokoneet ja työkalut on siirretty jo eteenpäin. Huomenna 18.11. on vuorossa aikuisten vaatteiden jakelua Dzivarasekwassa. Lasten vaatteiden ja muiden tarvikkeiden jakelu tapahtuu sitten joulukuulla ja sitä vetävät Harareen Dzikwan hommiin vapaaehtoisiksi saapuvat kaksi suomalaista opiskelijaa, jotka ovat tällä haavaa Namibiassa.

Seppo kertoo, että sahkökatkosten vuoksi puhelinlinjat ovat oleet yli viikon mykkinä, joten emme saa nyt vielä kuvia tähän höysteeksi. Malttakaa!

Katso kuvat tästä linkistä.

11.11.2008
Jouluinen kummien ja ystävien tapaaminen su 14.12. klo 13 - 16, Café Terminus, Katajanokka K8

HYVÄT KUMMIT JA YSTÄVÄT!

Kutsumme teidät Zimbabwen AIDS-orvot ry:n joululounaalle

su 14.12. klo 13 - 16

Cafe Terminus, Katajanokka Viking Line, terminaali K8, Helsinki

Ohjelmassa: 
-  mukavaa yhdessäoloa ja ajatusten vaihtoa kummitoiminnasta
- Oili ja Seppo kertovat kenttätyön ja kummilasten kuulumiset
- nuoret vapaaehtoistyöntekijämme Hanna ja Kata kertovat kokemuksistaan
  Zimbabwessa
- afrikkalaista musiikkia ja ruokaa

Tilaisuudessa on mahdollisuus hankkia zimbabwelaisia käsitöitä ja tuotteita
joululahjoiksi myyntipöydästämme.

Paikalla on myös postilaatikko kummilasten jouluterveisiä varten. Postin
tulisi olla kevyttä,sillä Oili ja Seppo vievät postin tammikuussa matkalaukuissaan perille Zimbabween.

Lounaaksi on afrikkalaista ruokaa maustettuna suomalaiseen makuun. Aikuisten lounas maksaa 20 euroa ja 7 - 16-vuotiaiden lasten lounas 7 euroa.

Lähetä ilmoittautumisesi sähköpostilla osoitteeseen
seppo.ainamo@kolumbus.fi

Voit myös ilmoittautua tapahtumaan maksamalla lounaan yhdistyksen tilille
174530-61640 torstaihin 20.11. mennessä. Käytä maksaessasi viitenumeroa 1096.

Tilaisuuden tuotto käytetään Dzikwan toimintakeskuksen rakentamiseen.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! 
Zimbabwen AIDS-orvot ry:n hallitus
                                
Piipahda myös yhdistyksen kotisivuilla osoitteessa: www.zim-orvot.org

10.11.2008
Luithan jo jutun tukitoiminnastamme UM:n nettisivustolla?

Tässä linkki vielä kerran:

http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=141566&nodeid=15782&c

Löydät samalla UM:n sivulta linkkejä yleiseen Zimbabwe-tietoon.

10.11.2008
Pikakuulumisia Hararesta

Hei kaikki ystävät!

Oili on nyt jo Suomessa, mutta Seppo jatkaa puurtamista Hararessa vapaaehtoisemme Katan avustamana. Neuvonpito vakuutusyhtiö Old Mutualin kiinteistöosaston edustajien, arkkitehdin ja kustannuslaskijan kanssa on jatkunut tiiviinä. Dzikwa Trust on nyt valmis allekirjoittamaan selkeän yhteistyösopimuksen toimintakeskuksen rakennushankkeesta Old Mutualin kanssa; sopimuksen mukaan perustetaan selkeä projektiorganisaatio, jossa vetäjänä toimii jatkossa Old Mutualin kokenut asiantuntija. Old Mutual avustaa asiantuntemuksellaan Dzikwan hallitusta myös urakkatarjousten arvioinnissa ja hyväksymisessä. Projektitiimi on jo alkanut kokoontua säännöllisesti.

Metsänistutusohjelma käynnistyy marraskuun aikana ensin 1000 taimen istutuksella, yhteistyössä paikallisen Metsähallituksen ja Dzivarasekwassa toimivan itseoppineen metsämiehen, herra Mhakayakoran johdolla.

Lasten tukiopetuksen kanssa on ollut paljon puuhaa, kun opettajia ei kouluissa ole tarpeeksi ja opettajat ovat osin lakkoilleet. Matikan kokenut tukiopettajamme aikoo järjestää ala-astelaisille erityisen "diagnostisen" kokeen, jonka perusteella voimme tunnistaa kaikki matematiikassa tukiopetusta tarvitsevat oppilaat.

Seppo on saanut kontille hyvän varastotilan veloituksetta - mutta toistaiseksi kontti on vielä tulliselvittelyssä.

Muistakaa lukea myös Katan blogeja:

http://www.suomenkuvalehti.fi/blogit/kata-afrikassa/default.aspx

 

 

4.11.2008
Kontti perillä
Kontti onnellisesti perillä!
Olemme saaneet huolintaliikkeeltä tiedon, että konttimme on saapunut
Harareen. Nyt on edessä tulliselvitys, sen jälkeen kontin siirtäminen omaan
varastoon ja hallittu purkaminen sekä käyttötavaroiden jakelu
Dzikvarasekwassa.

Oili ja Seppo
2.11.2008
Suomalaispariskunta auttaa Zimbabwen orpoja kriisin keskellä

Ulkoministeriön uutispalvelu on julkaissut jutun Oilin ja Sepon työstä Zimbabwessa.

Tästä linkistä pääset lukemaan jutun.

17.10.2008
Operation Sewage Rods to DZ

Hyvät kummit ja tukijat. Dzivarasekwan kaupunginosan viemäriputket tukkeutuvat helposti ja likavedet valuvat kaduilla ja ihmisten pihoilla. Koleran vaara on suuri nyt. Entäs sitten sadekauden kunnolla alettua? Ensimmäiset pienet sateet on saatu tällä viikolla.

Kaupunginhallinnolla on kyllä riittävästi osaavia miehiä putkia huoltamaan ja tukoksia aukomaan – vaan ei tarvittavia työkaluja! Yksi merkittävä puute on “sewage rods”  eli rautaiset toisiinsa liitettävät tangot, noin 8 mm paksuiset, joilla tukoksia sorkitaan auki.  Näitä tankoja tarvittaisiin yhteensa 50 metriä, ja sitten hommat sujuisivat aivan toisella tavalla! Olemmekin nyt käynnistäneet pienimuotoisen “Operation Sewage Rods to DZ” –hankkeen, jolla koetamme saada hankituksi Dzivarasekwan kaupunginvirastolle näitä viemäritöihin tarpeellisia tyokaluja. Kaikki apu on tarpeen!

 Oili ja Seppo

15.10.2008
Korjaushommia

Pientä korjaushommaa koko ajan:

Ohessa muutama tuore kuva lapsiprojektin parista – tällä kertaa uuden vuokraamamme Dzikwa Junior Housen pihan korjaamisesta.

 

13.10.2008
Toimintakeskushankkeemme saa tukea Hararessa

Hei kaikki kummit ja tukijat,

 

Nyt on Hararesta mukavia ja hyviä uutisia:

 

Eteläisen Afrikan suurin vakuutusyhtiö ja merkittävä rakennuttaja / kiinteistösijoittaja, Old Mutual / Old Mutual Zimbabwe Ltd:n johtokunta on keskiviikkona 8.10.2008 tehnyt myönteisen päätöksen Dzikwa Trustin toimintakeskushankkeen tukemisesta.

Old Mutual antaa meille korvauksetta asiantuntija-apua Dzikwan toimintakeskuksen rakennusprojektin seuraavien vaiheiden ohjaamisessa ja valvonnassa; tämä tuki annetaan osana yrityksen yhteiskuntavastuuta. Saamme siis mukaan kokeneita ja osaavia urakkasopimusten teon, rakennuskustannusten arvioinnin ja seurannan sekä itse rakentamisen valvonnan ammattilaisia!  

 

Parhain terveisin/Oili  & Seppo

28.9.2008
Syyskuun lopun raportti Hararesta

OILIN & SEPON RAPORTTI HARARESTA

syyskuun 2. & 3. viikko 2008                 raportti # 4

 

1 Botswanan reissu ja piipahdus Chipangalissa

Perjantaina 12.9. ajoimme Hararesta Bulawayon kautta Botswanaan Francistowniin, yhteensä  675 km. Hararen liepeillä kaalipellot näyttivät voivan hyvin. Kevät on kaunis vuodenaika ja puusavannin maisemat hivelevät silmää. Valkoiset linnut pyrähtelivät parvina million kullankeltaisesta ruohikosta, million kulotuksen jäljiltä mustasta tuhkasta. Näimme vervettiapinoita tai muutamia paviaaneja tien varrella. Jakarandat ovat alkanet varistaa sinistä satoaan. Ja tuttu naky maaseudulta: naisryhmia kulkemassa hitaasti polttopuutaakat pään päällä.

Matka kesti rajanylityksineen 9 tuntia. Botswanan puolella oli pitkät jonot, sillä tietullimaksut kirjataan käsin. Lauantaiaamuna Francistownissa me lukuisat “zimbot” sitten valloitimme Sefalana Hypermarketin. Dzikwa ostokset täyttivät 3 isoa lavaa ja kotiostokset yhden kärryllisen. Hyperin johtaja myönsi Dzikwalle miltei kaikista tavaroista viela 2,5 % alennuksen. Nissan-parkamme takaosaan ahdettiin 120 litraa ruokaöljyä, 80 kg jauhoja, 80 kg riisiä, 24 kg sokeria, pussikaupalla puuroaineksia, laatikoittain pyykki- ja kylpysaippuoita, hammastahnaa, kyniä, vihkoja, kenkäplankkia, kasa funktiolaskimia, koirille kotiin kuivamuonaa ja lopuksi vielä 60 Woolworthin vuokaleipää, jotka leipäkauppias oli pakastanut meille tuoreeltaan. Paluumatka sujui hyvin ja muodollisuudet olivat keveät, silla Zimbabween saa nyt toistaiseksi tuoda peruselintarvikkeita tullitta.

Bulawayossa ajoimme suoraan Chipangali Wild Life Orphanageen. Heillä oli juuri ollut useita vastoinkaymisiä: yksi sarvikuonoista oli jotenkin onnistunut kuristautumaan ja toinen – odottava äiti – oli joutunut salametsästäjien ampumaksi. Vauva olisi syntynyt parin kuukauden kuluttua. Lisäksi villikoirapesueen vanhemmat olivat kuolleet suojellessaan poikasiaan mamba-käärmettä vastaan ja kaiken huipuksi maastopalo oli miltei päässyt turmelemaan Chipangalin aitauksia. Kaikesta huolimatta Kevin ja Nicky jaksavat puurtaa ja elämä jatkuu; paviaanivauva Mary valloitti meidan kaikkien sydämet! Chipangalin nettisivusto osoitteessa: http://www.chipangali.com/ja email: chipangali@ecoweb.co.zw

2 Dewuren kuulumiset

Teimme tarvikkeiden täydennysmatkan sisäoppilaitoslasten luokse Gutuun, Dewure-kouluun 18.9.  Ensimmainen pysäkki oli tosin Gutu High School, jonne yksi pojistamme, Antioch, on siirtynyt saadakseen fysiikan opetusta oikein opettajan johdolla. Siirto sujui hyvin ja Antioch kertoi vastaanoton olleen lämmin. Muut 26 Dzikwalaista ovat edelleen Dewuressa ja Antioch hyppäsi kyytimme heitä tervehtimään.

Inflaation jyllätessä kumpikin koulu on nyt antanut huoltajille listan peruselintarvikkeista, joita tulee tuoda opiskelijoiden ruokahuollon ylläpitamiseksi: 1 kg suolaa; 1 kg soijarouhetta; 2 kg sokeria; 1 kg papuja; 1 kg riisiä ja 750 ml ruokaöljyä. Nämä määrät ovat kutakin oppilasta kohden, joten Dzikwalla riittää roudattavaa! Teemme vielä uuden reissun, silla tarkat tiedot vaadituista ruokamäärista saimme vasta paikan päällä. Meillä oli lisäksi tuomisina perunaa, porkkanoita, appelsiineja, saippuoita, pesuainetta, hygieniatuotteita, kirjoja, vihkoja, kyniä ja puuttuvia koulupuvun asusteita. Veimme myos kohtuullisesti varustellun ensiapulaukun. Dzikwalaisilla on helteiden alettua ollut jonkin verran terveyshuolia, kun muutama tyttö on pyörtyillyt ja yhdellä on jalkojen turvotusta ja nivelkipuja. Lomien aikaan on tarve vieda monta lasta silmälääkariin ja yksi tyttö muihin tarkkoihin tutkimuksiin, mm. sydänfilmiin sekä yksi poika polvitahystykseen.

Antiochin johdolla lauletut Dzikwan ryhmän kiitoslaulut saivat kyyneleet meidan kolmen silmäkulmiin!

3 Great Zimbabwessa

Retkellä Dewureen meilla oli mukana 3 hyvin parjännyttä Grade 7  -tyttoa, Rumbizai, Patricia ja Lisa. He saivat tuntumaa sisäppilaitoksesta, jonne heidät kelpuuttaisimme, mikäli ala-asteen loppukokeet sujuvat hyvin. Kulttuuriantina oli yöpyminen ikivanhaan linnoitustyyliin rakennetussa hotelissa nimelta Lodge at the Ancient City ja aamun käynti Great Zimbabwen raunioilla. Olimme ainoat vieraat sekä hotellissa etta raunioilla. Hotelissa palvelu oli hyvää, ruoka maittavaa ja suihkut ja isot ammeet kovassa käytössä. Great Zimbabwe rakennettiin ja eli kukoistustaan 1200 – 1400 luvuilla.

4 Dzikwan rakennushanke ja muita taloasioita

Neuvottelut vakuutusyhtio Old Mutualin kanssa ovat sujuneet hyvin. Kiinteistöosaston asiantuntija tapaa syyskuun aikana arkkitehtimme ja kustannuslaskijan kanssa neljän eteläisessä Afrikasssa ja Zimbabwessa toimivan suuren ja vakiintuneen rakennusyhtiön edustajat. Listalle kuuluvat: Murray & Roberts; Sisk; Kenmark ja Costain ja tapaamisten tarkoituksena on varmistaa yhtiöiden kapasiteetti ja todellinen kiinnostus Dzikwan toimintakeskushankkeeseen. Saamme syyskuun aikana myös tarkennetut kustannuslaskelmat ja kassavirtabudjetin.

Dzikwalla on pitkään ollut hakusissa toinen talo vuokralle Dzivarasekwassa ja nyt tärppäsi. Olemme allekirjoittaneet kaksivuotisen vuokrasopimuksen 6 huoneen talosta aivan Dzivarasekwaa halkovan yhden pääkadun varrelta, osoitteessa  # 8566 Kuwadzana Phase 3. Toinen kenttätyöntekijamme Petronella muutti taloon lapsineen ja kahden Dzikwan suojiin poliisin toimesta annetun kodittoman pojan kanssa. Lisaksi tässä Dzikwan “Junior House” -keskuksessa on pieni varastohuone koulutarvikkeille ja olohuonetta kaytämme opiskelu- ja kokoontumistarkoituksiin, samoin pihaa, jonka aiomme kattaa betonilla ennen sadekautta. Suuria remontteja ei tarvita, vain pientä maalaushommaa, ovien uusimista ja ikkunoiden murtosuojien tehostamista.

5  Suomen suurlähettiläs vieraanamme

Suurlähettiläämme Sinikka Antila Lusakasta, Sambiasta oli ekonomisti Sari Jormanaisen kanssa Hararessa seuraamassa poliittisia tapahtumia ja pystyi sujuttamaan tiukkaan ohjelmaansa parin tunnin vierailun lapsiprojektimme pariin keskiviikkona 17.9. Suurlähettilas sai oivallisen pikaperehdytyksen Dzikwan kenttätyöhon ja yksi tärkein etappi oli tonttimme ja tulevan toimintakeskuksen rakennushankkeen nykyvaiheen ja suunnitelmien katselmus. Vierailimme Dzikwan koulukeittiöllä, jossa lapsilauma tietenkin kajautti laulut suurlahettilään kunniaksi. Tutustuimme myös suojakodin aamuun.

6 Vihannesviljelyn aloittaminen ja metsänistutusprojekti

Kaikkea se vihannespuutarhan perustaminen teettää! Olemme nyt ajautuneet Sepon kanssa viemäritöihin…..Tilanne oli nimittain sellainen, etta DZ #4 –koululla meille osoitetun maapalstan toinen puolikas oli tulvivan viemäriveden vallassa ja syynä oli koulun tontin vieressa kulkevan pääputken tukkeuma. Niinpä marssimme kaupunginhallinnon paikallisen edustajan puheille ja siltä istumalta hän lähti vesiasiantunijansa kanssa katsomaan tilannetta koululla. Onneksi myös rehtori oli energisena ihmisenä jo hommannut tarjouksia yksityisyrittäjiltä viemäriojien auki kaivamiseen. Ratkaisu syntyi sitten helposti. Saimme viemäritukokset auki ja vedet valumaan oikeisiin uomiin sillä, että Dzikwa maksoi kaivuuhommasta parin euron edestä zimpparahaa ja antoi kaupungin korjauspartion kayttöön 40 litraa dieseliä. Oli ilo nähdä jo seuraavana päivänä, miten haisevat vedet olivat kadonneet. Erityisen hauska oli kuulla, etta tämä pienehkö operaatio auttoi myos naapurikoulua (DZ # 6) sekä laajempaakin asujaimistoa DZ:ssa.

Parhaillaan osa vihannesmaasta on jo muokattu ja seuraavana on vuorossa taimien ja siementen hankinta vihannespalstaa varten. Toista puoliskoa kuivatellaan viela jonkin aikaa.

Metsän istutusprojekti etenee myös. Olemme saaneet vuoteen 2025 saakka ulottuvan yhteistyösopimuksen luonnoksen Metsähallitukselta. Dzikwa istuttaa Metsähallituksen ohjauksessa 90 hehtaarin aluelle vuosittain 5000 – 8000 tainta.  Puun tuoton omistavat puoliksi Dzikwa ja Metsähallitus.

7 Muuta mukavaa

Olemme auttaneet korjaamaan DZ #4 –ala-asten porakaivon pumpun ja vesi virtaa nyt 3 kuution tuntivaihdilla koululle.

Kampaamo-opissa oleva tyttömme Grace sai Dzikwalta sähköisen tukkaleikkurin ja kävi siitä hyvästä leikkaamassa kaikkien halukkaiden lasten tukat siisteiksi.

Hararen Kansainvalisen koulun “Interact” –ohjelma tiivistyy ja olemme nyt virallisesti yksi koulun 3:sta pääkohteesta. Lauantaina 27.9. koulun lukion oppilaita oli taas opettamassa ja ohjaamassa Dzikwa-lapsia englannin kielessä ja historiassa.  Opiskelijat tulevat joka lauantai ja opettajiakin on luvassa mukaan. Orpolapsemme hyötyvat tästä nyt erityisen paljon, koska opettajien enemmistö on edelleen lakossa.

Sepon huidellessa kokouksissaan Oili ja Kata veivat lauantaina 20.9. kaksi yläasteen poikaa, Simonin ja Tendain luontoretkelle Chengetan elainfarmille. Päivän kohokohta oli lähikontakti 3 kk ikäisiin leijonanpentuihin ja niiden ruokinnan seuraaminen – pikkuleijonasta lähtee erityisesti nälkäisenä kova nauku. Impala-antiloopin liha maidolla maistui.

Torstaina 25.9. veimme 102 orpolastamme koulujen kuorojen ja orkestereiden yhteiskonserttiin hienoon Celebration Centeriin. Kaikkiaan 1000 hengen salissa meidän ryhmälle oli varattu viisi rivia ja porukkamme poikkesi aika lailla muusta yleisösta. Tilaisuuden järjestäjat liikuttuivat lapsistamme niin, etta kiiruhtivat tilaisuuden päätyttya palauttamaan pääosan maksamistamme lippumaksuista.

Oili & Seppo

Kummikirjeen kuvat tästä linkistä.

14.9.2008
Kata Afrikassa

Espoolainen Katariina Ainamo (Sepon veljen pojantytär) viettää kolme kuukautta Hararessa vapaaehtoistyössä ja kirjoittaa blogia Suomen Kuvalehdessä.

Lukeakaa Katan mielenkiintoiset kuulumiset tästä linkistä.

9.9.2008
Taimia - katso kuvat!

Dzikwan metsänistutusohjelma otti harppauksen, kun kirjanpitäjämme Assan haki ensimmäisen taimikasan  - 1300 tainta – meille kotiin välivarastointia varten. Lupaamme kastella taimia hyvin!

Oili ja Seppo

Katso kuvat tästä linkistä.

 

7.9.2008
Syyskuun kummikirje / Report from Harare Mid September

OILIN & SEPON RAPORTTI HARARESTA

SYYSKUUN ALKU 2008                            raportti # 3

 1 Tervetuloa Kata

Uusi vapaaehtoisemme Kata pääsi hyvään vauhtiin kenttätyössä heti tulopäivanään, sillä ryntäsimme Honeydewfarm- kauppaan ostamaan 72 pullollista Mazoe-appelsiinimehutiivistettä. Sen jälkeen oli lettutankkaus Findowriella ja sitten Dzivarasekwaan, jossa Kataa tietysti tervehdittiin lauluilla suojakodissa. Esittelimme uuden “murungun” myos DZ poliisiasemalla ja lopuksi poikkesimme Prince Kapiton äidin hautajaisissa isoäidin eli “gogon” talolla, jossa sukulaismammat ja naapurin naiset istuivat ringissä lattialla suremassa. Vanhin “gogo” innostui tanssahtelemaan laulun ja rumpujen tahtiin.

2 Puiden istutusohjelma hahmottuu

Marraskuun lopulla istutamme eukalyptuspuun Grandis-lajiketta itseoppineen metsämiehemme herra Mhakayakoran avustuksella. Olemme ostaneet Metsähallitukselta 200 grammaa Grandis-siemeniä uusien taimien kasvatusta varten ja lisaksi 3000 mukavan kokoista tainta. Nyt etsimme traktoria maata äestamään. DZ 4 koulun rehtori haluaa Dzikwan istuttavan osan puista koulun muurien sisäpuolelle ja samoin poliisilaitos omalla alueelleen; loput istutamme joutomaalle Metsähallituksen luvalla. Ensi viikolla haastattelemme yhden nuoren maatalouden opiskelijan, joka haluaisi suorittaa harjoitteluvuotensa Dzikwan ohjelmassa. Hän voisi johtaa Dzikwan oman vihannesviljelyn aloittamista DZ 4 koulun lupaamalla alueella ja olla mukana metsänistutuksessa.

3 Ostoksilla kuluuu aikaa ja palaa rahaa

Viime viikolla Dzikwan ostoslista sisäoppilaitokseen lähteville 28 opiskelijalle oli pitka: sokeria, maitojauhetta, Cerevita-puuroaineksia, maapähkinävoita, Maputi-maissivälipalaa, keksejä, tölkkipapuja, ruokaöljya, tomaattisosetta, saippuaa, hammastahnaa ja muita hygieniatuoteita, kynttiloita ja tulitikkuja. Toivomuslistalle jäi vielä lisää sokeria ja aamiaismuroja, makaronia ja perunoita ja ja ja….Tilanne koululla on laman ja inflaation vuoksi tosi huono. Ruokatarjonta on yhä yksipuolisempaa, pelkkää kaalia ja sadzaa ja annokset ovat pienentyneet. Aamupalaa ei enää tarjota koulun puolesta lainkaan. Olemme menossa piipahtamaan ostoksilla Botswanassa 12.-15.9. ja sen jälkeen sitten vierailemme 17.9. Dewuressa viemässä lisää muonaa ja muuta tarviketta.  Löysimme suuren osan tarvikkeista Makro-pikatukusta, jossa johtajan luvalla kelpasi Dzikwan shekki. Suurimman ostoslastin summa oli 13 quadriljoonaa vanhaa rahaa eli 1.3 miljoonaa uutta rahaa. Tavarat tsekattiin varmaan kolmeen kertaan ennen kuin saimme tuntia myöhemmin lastata ne autoon. Sokeria, ruokaöljyä ja saippuoita metsästeltiin eri puolilta yksityisilta kauppiailta. Jouduimme vuokraamaan oman bussin lasten kuljetukseen; hinnoittelu perustui dieselin markkinahintaan ja veloitus oli randeissa.

Pyykkisaippuan hinta on hyvä esimerkki siitä, miten vilkkaasti asiat muuttuvat: Torstaina kävimme tsekkaamassa tehtaalla saippualaatikollisen (25 tankoa) hinnan ja se oli ZWD 34,500. Oili lähetti rahat perjantaiaamuna tilisiirtona ja soitti maksaneensa, jolloin hinta olikin noussut 103,500 zimppadollariin – ja maanantaina hinta olisi kuulemma 230,000 dollaria! Onneksi firma osoitti pienen suostuttelun jälkeen myötämieltä orpoja kohtaan ja saamme maanantaina noutaa 2 laatikollista saippuoita sovittuun hintaan.

4 Dzikwa toimintakeskuksen rakennustyot

Porakaivon teon ensimmäinen vaihe on nyt ohi. Noin 30 metrissä löytyi vettä riittävästi. Urakoitsija teki  koepumppauksen, joka tuotti hyvän tuloksen: kunnollista vettä on tulevan toimintakeskuksen tarpeisiin ja ylikin. Vettä pulppusi noin 1.8 kuutiometrin tuntivauhdilla. Seuraavaksi tarvitsemme sahkökytkennän tontille, jotta voimme asentaa pumpun ja rakentaa sen suojaksi rautakehikon. 

5 Terveydenhuoltoa

Olemme kuljettaneet hammaslääkärillä Princen, Ratidzain, Dadirain ja Thelman. Taitavat imsekellä liikaa sokeriruokoja? Nayttää myos siltä, etta nyt on jonkin verran aikaisempaa enemman ihottumia ja tulehduksia, joten tri Chagonda on määrannyt useita antibioottikuureja ja puhdistavia liuoksia ihonhoitoon. Onneksi kaksi Dzikwan keittäjää on toipunut ja palannut töihin.

6 Jatko-opintoja

Olemme vihdoin viimein saaneet tuupatuksi kaksi poikaa eteenpäin. Ishmael aloitti opettakoulutuksen Morgan Zintech Collegessa. Levie on saamassa paikan väliaiaisena opettajana Dzivarasekwassa ja pyrkii nyt tosissaan  Harare Polytechniciin journalismia opiskelemaan. Stella koettaa päästa opiskelemaan matkailu- ja hotellialaa Chinhoyn yliopistoon ja tutkailee myos sairaanhoitdon opintojen mahdollisuutta. Blessing odottaa lopullisia arvosanojaan Midlands State Universitysta (Development studies) ja auttelee Dzikwaa. Brenda sai perjantaina 5.9. National Certificaten farmateknologiassa ja jatkaa siita vielä National Diploma Level 1 ja 2 -tasolle.

7 Imiren eläimiä ihastelemassa

Lauantaina 6.9. Seppo, Kata, Primrose ja Oili sekä viisi uutta hyvin koulussa pärjännyttä Form1 –tyttöä, Dorothy, Catherine, Enesia, Lineth ja Melisha lähtivät retkelle Imiren eläinfarmille. Varhaisaamumme kohokohta oli kohta yksivuotiaan Tatenda sarvikuonon pulloruokinta. Imire on erityisen kunnostautunut suippohuulisarvikonojen (“black rhino”) kasvattajana ja vajaassa 10 vuodessa sieltä on siirretty jo 9 sarvikuonoa valtion luonnonpuistoihin. Tällä hetkellä kasvamassa on Tatendan lisaksi vain kolme nuorta sarvikuonoa; vanhemmat ja yksi odottava äiti valitettavasti ammuttiin viime vuoden marraskuulla salametsästäjien toimesta.

Yli neljän tunnin safariajelulla Imiren 4500 hehtaarin alueella näimme taas monenlaista: vanhan lejijonapariskunnan ja hyeenat omissa aitauksissaan; kolmen koplan sarvikuonoja, elefantteja, seeproja, kirahveja, aran shakaalin,  eland-, sable-, kudu- ja tsetsebiantilooppeja, impaloita, krokotiilin, hevosia ja tietenkin kuuluisan Nhzou-norsun, joka luulee olevansa edelleenkin puhveli! Erityisterkut Nhzoulta Raili Mikkaselle! Meille maistui erinomaisesti järven rannalla tarjottu impalapata höysteillä. Tytöt sekä Prim ja Kata pääsivat lounaan jälkeen lyhyelle norsuratsastukselle. Ensi vuoden kesäkuulla Imiren väki odottaa nuorimman norsun (13 v.) synnyttävän ensimmäisen poikasensa.

Ajoimme kaikki lapset takaisin koteihinsa Dzivarasekwaan. Yksissä liikennevaloissa ihan hätkähdimme, kun valkoinen Nissan alkoi kovasti tuuttailla – sehän olikin sitten meidan oma Nissan-vanhus ja  Assan kyyditsemässä iloista poikalaumaa takaisin jalkapalloturneelta Mabvukusta. Dzikwan joukkue – Takawira valmentajana – oli kutsuttu mukaan Zimbabwen Saksa-yhdistyksen rahoittamaan kilpailuun ja he tulivat neljänneksi 8:sta joukkueesta.

Ilta oli jo pimennyt, kun saimme tytöt perille. Kurkkasimme jokaisen kotiin ja katsastimme nukkumatilat- useimmiten lattialla huopa-alusella. Oli aika riipaisevaa tulla esim. Enesian pimeään pihaan, jossa pikkusisko kyykisteli olemattoman nuotion äärellä kattilan varressa ja tervehti meitä silti iloisena.

Kirjeen kuvat tästä linkistä.

Mukavaa syyskuuta
Oili ja Seppo

 

Oili’s and Seppo’s report from Harare

Mid  September 2008

1. Welcome Kata

Our new volunteer worker, Kata, got into full action on the day of her arrival when we rushed into the Honeydewfarm store to buy 72 bottles of Mazoe orange juice for our Dzikwa children. After that we had a quick pancake pit-stop at 12 A Findowrie and then set off for Dzivarasekwa! The children welcomed Kata at Dzikwa Shelter with some songs. We also introduced the new ”murungu” to the DZ police station staff. And then it was time to pay our respects at the funeral ceremony for Prince Kapito’s mother, which was held at the home of Prince’s grandmother, ”gogo”. All the aunties and neighbourhood women sat in a ring on the floor, mourning. Then the eldest ”gogo” started dancing to the beat of the women singing and one woman drumming.

2. The tree-planting programme is shaping up

At the end of November, Dzikwa children will be planting 5000 eucalyptus trees, Grandis variety, with the help of our self-made forestry man Mr. Mhakayakora. We have bought 200 g of Grandis seeds and 3000 nice-sized saplings from the Forestry Commission. The next step is to find a tractor to prepare and till the ground.  The Headmaster of DZ #4 school wants Dzikwa to plant some of the trees inside the school yard walls. Also the Officer in Charge at the DZ police station wants some for their grounds. We’ll plant the rest of the saplings in a plot of wasteland with the Forestry Commission’s permission. We have now interviewed a nice and energetic young agricultural student from Solusi University who will be attached to the Dzikwa programme for one year.

3. Shopping takes time and money

Last week the shopping list for our 28 boarding school children was a long one. The usual items were: sugar, powdered milk, Cerevita porridge, peanut butter, Maputi corn snacks, cookies,  tinned beans, cooking oil, tomato sauce, soap, toothpaste and other hygiene products, candles and matches. There are still a lot of items on the wish list, such as,  more sugar, breakfast cereal, macaroni and potatoes etc. etc. etc.. The situation at the school is rather difficult because of the combined inflation and recession. The food offered by the school is mainly cabbage and sadza and the portions are smaller than before. Also the school no longer gives the pupils breakfast. We were in Botswana on a shopping trip on 12-15 September and then on 18 September we’ll be visiting Dewure to take more food and other supplies to our students.  We found most of the stuff at the Makro wholesaler, where we could use Dzikwa’s check with the permission of the manager. The biggest purchase cost about 13 quadrillion of the old money, which is 1.3 million revalued. The purchases were checked three times before we got to load them into the car one hour later. Sugar, cooking oil and soap we bought here and there from private dealers. Finally, we had to rent a bus to take the children to Dewure; pricing was based on the market price of diesel and the payment was demanded in rands.

The price of laundry soap is a good example of how volatile prices are. On Thursday we went to a soap factory to check the price of a box of laundry soap (25 bars) and it was ZWD 34,500. Oili sent the money on Friday morning with a bank transfer and called the factory to tell them that the payment had now been made. By that time the price had gone up to ZWD 103,500,  and on Monday the price would have been ZWD 230,000! Fortunately, after some gentle persuasion, the firm had compassion on the orphans and we could collect our two boxes of soap at the agreed price the following Monday.

4. Dzikwa Activity Centre building project

The first phase of drilling the borehole is now completed. At a depth of about 30 metres the drilling team found plenty of water. A pumping test by the contractor gave a great result: there is enough good water for the activity centre’s needs, even more than enough, since water was flowing at a speed of 1.8 cubic metres per hour. Next we need to get electricity connected to the site so that we can install the pump and build an iron frame around it.

5. Healthcare

The field officers have taken Prince, Ratidzai, Dadirai and Thelma to the dentist. Must be sucking too much sugar cane? There also seem to be more rashes and infections than before, so Dr. Chaonda has prescribed many antibiotics and cleansing fluids for skincare. Fortunately, two of the Dzikwa kitchen ladies are back at work after having been ill for some weeks.

6. Tertiary studies

We have finally managed to get two of our boys to go onto higher education. Ishmael started his teacher education at Morgan ZINTEC College. Levie is getting a position as a temporary teacher in Dzivarasekwa and is now applying to Harare Polytechnic to study journalism. Stella is trying to get into Chinhoyi University of Technology to study hotel and catering management. She’s also considering the possibility of studying to be a nurse. Blessing is waiting to get her final grades from Midlands State University (BA honours degree in History & Development Studies) and she is helping Dzikwa in the meantime. Brenda received her National Certificate in pharmatechnology on Friday 5 September and she is going to continue to National Diploma Level 1 and 2.

7. Admiring the animals of Imire

ImireGame Parkwas on the agenda on Saturday 6 September! This time Seppo, Oili and Kata were accompanied by an accounting student, Primrose, who is helping Dzikwa, as well as by five new Form 1 girls: Enesia, Dorothy, Catherine, Linet and Melsiha. Our first encounter was with the 1-year-old black rhino, Tatenda, whom everybody had a chance to feed bottled milk. Imire has a great reputation thanks to its black rhino breeding programme; to date they have released nine rhinos into national game parks. However, besides Tatenda, Imire now has only three other young rhinos since all the adults were shot by poachers in November last year.

For more than four hours we were driven around Imire’s 4500 hectares in a tractor fitted with seats. Our expert guide was Edmore. We greeted the old lion couple and the spotted hyenas in their large enclosures. In the wilderness we saw elephants, giraffes, zebras, jackals, lots of eland, sable, kudu, tsetsebe and impala, one crocodile and, of course, Mrs. Nhzou – an elephant who thinks she is a buffalo. She’s still expertly herding her own buffalo herd!

Lunch was served by a lake and afterwards our girls had a chance to go for a short elephant ride. One of the youngest elephants is pregnant and the baby should be born in June 2009.

By sundown we were back in Dzivarasekwa and we took each girl to her home. Most of the girls sleep on the floor. It was quite heart breaking to enter a dark and dusty yard where Enesia’s little sister was squatting outside by a miserable fire trying to cook a bit of sadza in a pot – and, still, she was all smiles when she greeted us.

The Dzikwa soccer team boys had just come back from a special tournament organised by the Zimbabwe German Society. Our boys came fourth and were very happy, showing off their certificates and new track-suit trousers.

Look the photos of the letter here.

 

2.9.2008
Yleisurheilukisat 29.8. ja kihlajaiset 30.8.!

Hei taas kaikki kummit ja tukijat – nyt lyhyesti tuoreimmat kuulumiset:

1.          1.      Dzikwan 7. Yleisurheilukisat perjantaina 29.8.2008
                Zimbabwen Yliopiston urheilukentällä:

Yhteensä 134 lasta osallistui monipuoliseen ja hauskaan tapahtumaan klo 8:sta aamulla kol 17.30 illalla.  Lapset oli tuttuun tapaan jaettu neljään joukkueeseen: Impala, Kudu, Eland ja Cheetah. Joukkueen johtajina ja avustamassa lähettajinä ja ajanottajina oli opettajia Dzivarasekwasta ja  Zimbabwean urheilukomitean vastuuhenkiloitä. Kunniavieraana meilla oli Mr. J.B. Nderere, CEO of Harare Central Hospital.

Uusi vapaaehtoisemme Kata punnitsi ja mittasi Dzikwa-lapset.

Lapset juoksivat ja hyppivät ja heittivät innolla. Tässä muutamia parhaita yksittäisiä tuloksia:

Progress Makwembere juoksi 100 m aikaan 11.39
Takawira Kindoni juoksi  100 m aikaan 12.03 ja 800 m aikaan 2.11.94
Tytöistä 15-vuotias Melody Chipiri juoksi 100 m aikaan 14.84 ja 800 m aikaan 2.58.97

 Kiitos kaikille palkintoja lahjoittaneille! Jokainen osallistuja sai jonkin palkinnon.

Dzikwan draamaryhäa esitti orpolasten tilannetta kuvaavan näytelmän ja kuoro lauloi hienosti.

 Kunniavieraamme Mr. Nderere joutui heti saavuttuaan tositoimiin, kun yksi tyttömme sai hengitysvaikeuksia ja kouristuksia juostuaan 800 metriä, eikä alkanut toipua elvytyksestä huolimatta. Mr. Nderere lahti sitten Sepon kanssa viemään tytön Parirenyatwa-sairaalaan ja siellä potilas sai lisähappea ja toipui hyvin.

 2.       Brendan ja Edisonin kihlajaiset Findowrie Drivella lauantaina 30.8.
           klo 14.00 – 20.00

Juhlimme 60 vieraan kanssa ensimmäisiä Dzikwa-kihlajaisia. Findowriella oli aamusta saakka kova kuhina, kun järjestimme 3 isoa grilliä kuntoon, sijoittelimme pöydät ja tuolit pihalle puiden katveeseen ja lihoja marinoitiin kilokaupalla. Tarjolla oli pihvilihaa, kanaa ja porsasta sekä salaatteja, riisiä ja sadzaa. Jälkiruuaksi oli suklaatorttua ja omenatorttua.

 Seppo piti puheen ja saatuaan Sepon ja Oilin suostumuksen harkinnan jalkeen,  Eddie polvistui kosimaan Brendaa ja pujotti sormeen kauniin sormuksen. Ruokailun jälkeen tanssittiin afrikkalaisten rytmien ja Abban tahdissa.

 Ohessa kuvia molemmista tapahtumista.

Kuulumisiin/ Oili & Seppo ja Kata

25.8.2008
Oilin ja Sepon raportti Hararesta elokuu 2008

OILIN & SEPON RAPORTTI HARARESTA

ELOKUU 2008 - I JAKSO

1 Zimbabwen kevät

Saavuimme jälleen onnellisesti 120 kg matkatavaroiden kera aurinkoiseen Harareen maanantaina 18.8. Laukut olivat piukassa urheilukisojen palkintoja ja kummien lahjoja ja kirjeitä lapsilleen. Maisema on edelleen talven jäljiltä kellanruskea, monet puut lehdettomiä ja illat ja yöt viileitä. Joku uskalias jakarandapuu on alkanut kukinnan ja loistaa jo violetinsinisenä. Aurinko hellii, taivas on kirkkaansininen ja tuulenvire viillyttää. Kotona kaikki voivat hyvin ja väsymätön bordercollie Mikko aloitti pallon ja lelujen jatkuvan noutamisen meille viskottavaksi.

2 Lapset ja suojakoti

Koulut alkavat runsaan viikon kuluttua 2.9. Lapset ottivat meidät riemulla vastaan Dzivarasekwan kaduilla ja suojakodissa. Lomien aikana suuri osa keski- ja yläasteiden Dzikwa-lapsista on osallistunut erityiseen tukiopetukseen. Myös Dewure ja Kwenda –sisäoppilaitosta käyvät oppilaamme ovat menneet takaisin kouluihin saamaan lisäoppia ja tulevat ensi viikonlopuksi sitten Dzikwan urheilukisoihin ja varantojaan täydentämään. Lukukauden aikana 5 lasta on muuttanut pois DZ:sta ja meilla on nyt Alfa-listalla 212 ja Omega-listalla  190 lasta.

Olemme saaneet suurimman osan lasten todistuksista ja analysoimme niitä parhaillaan. Monissa kouluissa opetusta haittasi pula opettajista.

Olemme jakaneet ensimmäiset paketit ja kirjeet ja mm. Brenda ja Alice saivat uopuudet silmä- ja aurinkolasit Suomesta. Lauantaina 23.8. vietimme kolmen suojakodin lapsen, Blessing-tytön, Blessing-pojan seka Elisabethin syntymäpaivää mansikkakermakakun voimin. Laulua riitti!

3 Kenttätyötä ja järjestelyjä

Dzikwan operatiivinen vikkokokous pidettiin tiistaina 19.8. suojakodilla. Sepon ja Oilin Suomessa olon aikana Dzikwan vastuuhenkilöt kokoontuivat viikoittain ja hoitivat hommat tarmokkaasti. Saimme kokouspöytäkirjat aina tuoreeltaan e-maililla Suomeen kommentointia ja lisäkyselyjä varten. Kesan mittaan toimintaa ohjastettiin varmaan myös yli 200 sms-viestillä Helsingin ja Hararen välillä! Laskentatoimen opiskelija Primrose on autellut toimistossa kotonamme koko ajan.

Veimme jo yhden pojan, Tafadzwan kiireen vilkkaa Dr. Chagondan klinikalle DZ:ssa. Tafadzwa oli polttanut jalkateransa kuumalla vedella ja juoksennellut ilman sidetta ja puhdistusta 5 päivää tomussa ja niinpa jalka oli tietenkin tulehtunut.

 

Keittiön toimintaa on jonkin verran vaikeuttanut kahden keittäjämme sairastuminen. Muut neljä keittäjäämme vuorottelevat nyt ylitöitä tehden niin, etta paikalla on aina kolme. Polttopuun hankinta on sujunut hyvin. Varastot ovat täynnä, sillä myös DZ 4 –koulun rehtori lahjoitti Dzikwalle yhden ison kaadetun eukalyptuspuun.  Rehtori tahtoo osoittaa meille myös ½ hehtaarin alueen koulun pihalla vihannesten viljelyyn Dzikwa-keittiön tarpeisiin.

Kävimme heti tapaamassa “metsamiestämme”, herra Mhakayakoraa, joka onkin kasvatellut Dzikwan marraskuista metsänistutusohjelmaa varten jo ison kasan taimia. Hänellä oli juuri asiakkaana maan suurimman tulitikkutehtaan, Lion Matchin edustajia silmäilemassa salskeita eukalyptyksia.

Olemme ehtineet jo ostaa kaksi mullikkaa ja 100 kg riisiä. Hankintavastaavamme Priscilla on selvitellyt alustavasti sisäoppialitoslasten lisämuonan tarpeita ja uuden lukukauden koulupukujen ja koulutarvikkeiden ostotarpeita kenttätyöntekijoiden Petronellan ja Levitan kanssa.

Rakennustyömaalla on ollut muuten hiljaista, mutta porakaivon teko on hyvässa vauhdissa.

4 Toimintaympäristö

Zimbabwen talouden arvellaan tänäkin vuonna supistuvan 6 – 7 prosentin verran. Yksityisten ekonomistien arvioiden mukaan kansantalouden koko on noin 2/5 siitä, mitä se oli vuosikymmen sitten.  Rahatalouden kanssa saa nyt olla tarkkana, kun elokuun alun 10 nollan poisto rahasta sekottaa vielä laskentaa. Ennen 2 triljoonaa maksanut sanomalehti maksaakin nyt vain 200 Zimbabwen dollaria! Kassalla voi tulla yllätyksiä – vihanneslasku putosi 512 dollarista 377 dollariin, kun maksoin käteisellä. Virallinen inflaatiolukema kesäkuussa oli 11.2 milj. prosenttia, mika kuulemma tarkoittaa sitä, etta arvon säilyttamiseksi sijoituksen olisi pitänyt tuplaantua joka 21. päivä. Sanomalehtien mukaan monet tuotteet täällä maksavat yli kaksi kertaa enemman kuin lähinaapurimaissa. Yhdessa kaupassa viralliseen kurssiin muunnettuna iso paketti aamiaismuroja maksaisi 145 euroa…..

Kauppojen hyllyt ovat tyhjempiä kuin toukokuulla. Vihanneksia on edelleen hyvin saatavilla joka puolella. Dzivarasekwan kadunvarret ovat täynnä toinen toisissaan kiinni olevia myyntipöytiä täynnä sipulia, tomaatteja, kaalia ja pinaattilajikkeita. Viranomaisille päänvaivaa tuottaa ulkosalla myynnissa oleva tuore liha ja kala ja myyntipaikkojen hygienian puute. Monin paikoin – niin myos DZ:ssa – vesi- ja viemäriverkoston putket pettävät ja likavedet valuvat valtoimenaan ojissa.  Tulimme juuri kunnollisesta kaupasta kananlihan ostoksilta; sita saa pakastettuna hintaan, joka vastaa 2 euroa koivet/kg ja 5 euroa rintafileet/kg.

 

5 Jännityksen ja ilon aiheita

Valmistelut Dzikwan yleisurheilukisoihin perjantaina 28.8. ovat pitkällä. Dzikwa edellyttää, etta kaikki Alfa-listan lapset tulevat paikalle ja ryhmä koulussa parhaiten menestyneita Omega-lapsia on kutsuttu mukaan. Odotamme yhteensä 240 lasta kilpailemaan.

Kaikki odottavat innolla uutta vapaaehtoistamme, Katariina Ainamoa saapuvaksi tiistaina 26.8. Hänen ensimmaisiä hommiaan on mitata ja punnita kaikki lapsemme urheilukisoissa.

Sitten lauantaina 29.8. vietämme ensimmäisiä Dzikwa-kihlajaisia, kun Brenda Mbengo ja hanen Eddiensä julkaisevat kihlauksen. Grillaame Findowrie-kotimme pihalla. Brenda on nyt juuri valmistunut farmanomiksi ja työskentele Cameron-apteekissa.

6 Surunkin aikaa

Meitä odotti suruviesti, silla Dzikwa Trustin luotettu juristi, koko maan lakimieskunnan Grand Old Man ja hyva ystävämme, Byron Venturas menehtyi vaikeaan sairauteen perjantaina 15.8. ja sunnuntaiaamuna 24.8. kuoli Oilin 11 vuotta tukeman puoliorvon pojan, Prince Kapiton äiti.

P.S. Lukekaa seuraava Suomen Kuvalehti tarkkaan!!!!!

Oilin ja Sepon lähettämät uusimmat kuvat tästä linkistä.

 

 

4.8.2008
Kontti pakattu!

 

Hei kaikki kummit ja muut tukijat

 

Ohi on ja nyt tiedämme, että "harjalla se hyvin menee"!
Kiitos talkoolaisille kerran vielä uupumattomasta meiningistä - erityskiitos
tietysti kontin sisälla työskennelleille ja hyville kirjureille. Kiitokset
myös maukkaasta lounaasta Klaukkalan koulun keittiölle.

 

MA 4.8. Hesarin sivulla A15 on juttu kontin pakkaustalkoista ja siinä
mainitaan uusi Harareen tuleva vapaaehtoistyöntekijämme Katariina.

 

Ohessa lyhyt yhteenveto kontin sisällöstä. Noin 20% kerätyistä tavaroista ei
sittenkään mahtunut konttiin, ja jouduimme jättämään pois sellaista kuin:

- toimintakeskukseen tulevia keittiötarvikkeita
- toimintakeskukseen tulevia tekstiilejä
- jonkin verran aikuisten vaatteita
- lasten leluja (valitettavasti)
- jonkin verran polkupyöriä (valitettavasti)

Nämä tavarat on taas varastoitu "Allun Grillin" varastoon Myyrmäessä.

 

Näyttää nyt vahvasti siltä, että vuonna 2009 lähetämme eräiden
rakennustarvikkeiden (esim. ulkokaton katteet ja kattotuolit) vuoksi uuden
kontin, johon nyt rannalle jääneet lahjoitustavarat tulevat mukaan....ja
paljon muuta, koska meiltä kysellään koko ajan tavaroiden toimittamisesta.

 

Pakkaustalkoissa oli yhteensä 34 ihmistä ja mukana oli myös Onni-koira,joka
lähinnä keskittyi työnjohtoon, mukavan työilmapiirin ylläpitoon ja Ullan
tänään antaman tiedon mukaan koulun lattioiden kielipesuun! Meistä
talkoolaisista ensimmäiset aloittivat pakkauspäivän kello 07.00 aamulla,
noin 15 talkoolaista jatkoi koko päivän ja työt Klaukkalan koululla ja Allun
Grillin varastossa päättyivät kello 20.00 illalla.

 

Terv. Oili ja Seppo

 

kuvia pakkaustalkoista

13.7.2008
Kontin lähtö lähestyy

Klaukkalan koululla on jo valtava määrä tavaraa lähdössä kummilapsiemme iloksi ja hyödyksi. Ihmiset ovat lahjoittaneet suuret määrät lasten ja aikuisten vaatteita, vuodevaatteita, lakanoita, kenkiä,koulutarvikkeita, leluja jne. Lisäksi Klaukkalan koulu lahjoittaa tarpeettomaksi käyneitä tuoleja ja pulpetteja.

Kontin pakkaamiseen 2.-3.8. tarvitaankin mahdollisimman paljon vaapaaehtoisia auttajia. Pyydämme kaikkia, jotka ehtivät tulla auttamaan- vaikka vain osaksi aikaa -  ilmoittautumaan Oilille tai Sepolle.

Kuvia Klaukkalan koululta, joka on tavaroiden keräilypaikka, löytyy Kuvagalleriasta ryhmästä yleiset.

 

8.7.2008
Kummikirje kesäkuu

Hei hyvät kummit ja tukijat!

KESÄKUULUMISIA lapsiporjektista: Kummikirje V/2008 2.7.2008 ja muutama tuokiokuva

Yhdistyksen jäsenmäärä on iloksemme noussut 126:een, joista 109 on maksanut  jäsenmaksun € 20 vuodelle 2008. Uskomme, että maksaneiden määrä vuoden loppuun mennessä on ainakin 120. Jäsenmäärän kasvu on merkityksellistä, kun Ulkoministeriö harkitsee uutta hanketukihakemustamme. Teimme nimittäin toukokuun lopulla hakemuksen Suomen ulkoministeriölle rahoituksesta vuosille 2009-2011 (kansalaisjärjestöjen hanketuki).  Hakemuksesta kohdistui € 500 000 toimintakeskuksen rakennushankkeelle sekä € 270 000
(€ 90,000/v) itse tukitoimintaan, eli yhteensä hakemus oli reippaasti € 770 000. Vastauksen saamme joulukuussa 2008. Varsinaisen tukitoiminnan avustusta haimme 50% enemmän kuin vuosina 2006-2008, koska kustannustaso Zimbabwessa on kaksinkertaistunut euroissa maan pitkään jatkuneen hyperinflaation vuoksi.

Juuri äskettäin saimme viestin liikemiesystävältä, että useimmat kaupat hinnoittelevat tavarat nyt kahdesti päivässä. Zimbabwen hulvaton inflaatio jatkuu arviolta noin 2 miljoonan prosentin vauhtia ja asettaa jatkuvia uusia haasteita kassavirtojen hallinnalle. Tarjotut hinnat ovat siis voimassa parhaimmillaan vain puoli päivää, tai niin kauan kuin tavaraa riittää, ja hankintatoimessa täytyy todella pitää kieli keskellä suuta ja vastuuhenkilöt saavat suorastaan juosta rahan ja tavaroiden perässä!

Jaksolla 18.6.-28.6. kävimme tapaamassa lapsiprojektimme skotlantilaisia suurlahjoittajia. Dzikwan toimintakeskuksen rakennusprojekti saa nyt  lisää merkittävää tukea Skotlannista. Aiemmin  saadun GBP 10 000 lisäksi saimme kesäkuussa 2008 toiset GBP 10 000 sekä lupauksen vielä yhdestä  10 000 punnan lahjoituksesta vuoden 2008 lopulla.

Myös merkkipäivät Suomessa ovat tulleet yhä tärkeämmäksi rahoituslähteeksi. Vuoden 2008 aikana jo seitsemän eri merkkipäivää tuonut yhdistykselle yhteensä € 12,000. Merkkipäivien viettäjät ovat ilmoittaneet onnittelijoille, että kukkien ja lahjojen sijasta lahjoitus Zimbabwen Aids-orvot ry:n pankkitilille lämmittäisi eniten päivänsankarin mieltä – lämmin kiitos kummit ja tukijat!

Munkkivuorelainen kummi ilahdutti meitä kiertämällä ostoskeskusta parin keräyslippaan kanssa ja hän tilitti kolme täyttä lipallista rakennusprojektiin. Tässä oli tarpeen keräyslupa, jonka olemme saaneet Etelä-Suomen lääninhallitukselta (OKU 1196 A).  Jos joku teistä kummeista tai jäsenistä haluaa keräyslippaan täytettäväkseen, voimme tuoda tai lähettää lippaan.

Elokuun 2. päivänä Klaukkalan koululla pakattavan kontin rahoitus edistyy hitaasti mutta varmasti. Tähän päivään mennessä olemme saaneet kokoon € 2700 tarvittavasta € 6000:sta.  Merkittävimmät lahjoitukset ovat tulleet Helsingin Rotarien kansainväliseltä klubilta ja piiriltä, teatterineuvos Matti Raninilta sekä muilta kummeilta Suomesta, Skotlannista ja Saksasta. Lisää lahjoituksia tähän tarkoitukseen toivomme Zimbabwe Aids-orvot ry:n Nordea-pankin tilille 174530-61640 viitenumerolla 1070.

Koulut Zimbabwessa olivat viikon verran kiinni vaalien aikaan. Tukitoimintaan vapaaehtoisiksi tarjoutuneet kaksi Umeån yliopiston opiskelijaa peruuttivat tulonsa Harareen kesäksi Ruotsin ulkoministeriö jyrkän maalausunnon vuoksi. Onneksi  kaksi suomalaista tämän kevään ylioppilastyttöä on tarjoutunut tulemaan syksyksi meidän ja Dzivarasekwan orpolasten iloksi ja avuksi.  Itse lähdemme Harareen taas 17.8. ja edessä on 29.8. pidettävien yleisurheilukisojen järjestelyt (p.s. otamme mieluusti mukaan vietäviksi pieniä palkintoja!).

P.S. Olemme jo saaneet 3/4 vuoden 2008 kummimaksuista - kiitos! Mikäli Sinulla on epäselvyyttä oman kummilapsen vuosimaksun suuruudesta, otathan yhteyttä.

Lämpimin terveisin/ Oili & Seppo


8.7.2008
Apua tarvitaan pe 11.7.!
Hei taas kaikki ystävät,

Olemme saaneet lohjalaisen kummin avulla pari pakettiautoa liikenteeseen nyt
tulevana perjantaina 11.7. ja silloin siirrämme lahjoituksia Siuntion
varastoilta Klaukkalan koululle. Kontin pakkaamisen logistiikka kun vaatii,
että meillä on kaikki tavara yhdessä paikassa elokuun ensimmäisen
viikonlopun pakkaustalkoisiin.

JOTEN: Siuntiossa Amin asemakahvilan ulkovajan tyhjennys alkaa
aamuvarhaisella klo 07.00 ja homma jatkuu pitkälle iltapäivään, sillä
tarkoituksena on ajaa ainakin kaksi siirtoajoa Klaukkalaan.

Kuten arvaatte - ei olisi ollenkaan pahitteeksi saada paikalle lisää
reippaita apureita tavaran siirtelyyn, meille kun on kertynyt kaiken
kokoista pussukkaa, nyyttiä ja laatikkoa!!! Kyselemme myös, sattuuko
kenelläkään olemaa sellaista raskaampien laatikoiden siirtelyyn tarkoitettua
pikkutrukkia....?
Ja jos jollakulla sattuisi olemaan lisää vapaata kuljetukalustoa, niin
sillekin olisi kovasti käyttöä.

HUOM: Toivomme, että ette toimittaisi lahjoituksia enää PE 11.7. jälkeen
Siuntion asemalle, vaan suoraan sinne 2.-3-8- kontin pakkaustilaisuuteen!!!
Kiitos.

Terveisin/ Oili & Seppo

Halukkaat auttelijat - ottakaahan yhteyttä Oiliin tai Seppoon:
+358-40-5922543 tai +358-40-7211405
8.7.2008
Kännykät konttiin
Hei kummit, tukijat ja muut ystävät!

Uutiset kertovat, että olette pahassa pulassa vielä toimivien mutta jo
laatikon pohjalle joutuneiden kännyköiden kanssa............kierrätys ei
toimi tehokkaasti.....

Ei hätää - meille voi toimittaa Zimbabween vietäväksi niin käytetyt Nokiat
kuin muutkin merkit.

Siispä: KÄNNYKÄT KONTTIIN!!!

Terv. Oili & Seppo
25.6.2008
Tavaran toimitus lähtevään konttiin

Kontti pakataan Klaukkalan koululla Nurmijärvellä 2.-3.8. Mikäli teillä on vielä tavaraa lastattavaksi mukaan, voitte tuoda sitä Klaukkalan koululle mielellään seuraavina päivinä:  

Ma-ke   7.-9.7
Pe        11.7.
Ma-pe  14.-18.7
Pe        1.8.

Tavaraa voi toimittaa klo 8-14.30 välisenä aikana. Sopimuksen mukaan myös muina aikoina. Koulun rehtori Helena Pelkonen päivystää kyseisinä aikoina ja hänen kanssaan voi sopia muista ajoista puh. 040-317 4161.

Olisi erityisen tärkeää, että tavarat olisi lajiteltu ja pakkausten päällä olisi merkintä sisällöstä.

 

 

 

12.6.2008
Pakkaustalkoot Klaukkalassa 2.-3.8.

Varsinainen kontin pakkaaminen tapahtuu elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Klaukkalan koululla Nurmijärvellä alkaen 2.8. klo 8. Tarvitsemme vielä vapaaehtoisia luetteloimaan, pakkaamaan ja nostelemaan lähtevää tavaraa.
Niitä kummeja tai muita vapaaehtoisia, joilla on tilaisuus tulla auttamaan, pyyydämme ilmoittamaan meille sähköpostilla tai soittamalla, jolloin voimme suunnitella sopivan työnjaon.

 

7.6.2008
La 14.6. Siuntion asemalla konttitalkoot

Hei hyvät kummit ja tukijat!

Olettekin jo kuulleet suunnitelmasta lähettää elokuussa kokonainen
kontillinen tavaraa Zimbabween. Konttiin onkin jo kertynyt runsaasti
lahjoituksia - kiitos.

Olemme voineet varastoida tavaroita mm. Siuntiossa, asemakahvila
Skencafeet'in pitäjän Amin ulkovarastossa. Mikäli teillä on vielä konttiin
tuotavaa - nyt on aika toimia!
Pidämme LAUANTAINA 14.6. klo 11.00 - 15.00 erityisen tavaroiden keskitetyn
vastaanoton ja pyydämme kaikkia vapaaehtoisia mukaan lajittelutalkoisiin.

SIIS - TERVETULOA SIUNTION ASEMALLE TUOMAAN KONTTIIN EHJÄÄ KÄYTETTYÄ TAVARAA LAUANTAINA 14.6. klo 11-15!!!

Meille kelpaa monenlainen käyttökelpoinen tavara: vaatteet, kengät,
urheilutossut, liina- ja vuodevaatteet, reput ja laukut, pallot, pelit,
lelut, astiat, huonekalut, polkupyörät, toimivat käytetyt tietokoneet,
käytetyt kännykät, englannin kielistä kirjallisuutta jne.   

Jotta saamme tullauksen sujumaan Zimbabwessa hyvin ja tavaroiden purkamisen
sutjakkaasti, tässä tärkeitä ohjeita tavaroiden lajitteluun ja pakkaukseen.

PAKATKAA TAVARAT MIELUITEN MUOVIPUSSEIHIN TAI PAHVILAATIKOIHIN.

TAVARA TULISI JAOTELLA SEURAAVASTI:

1)         aikuisten vaatteet ja vielä erikseen naisten ja miesten vaatteet
2)         lasten vaatteet ja vielä erikseen tyttöjen ja poikien vaatteet
3)         vauvojen vaatteet ja tarvikkeet
4)         aikuisten kengät
5)         lasten kengät
6)         urheilukengät
7)         vuodevaatteet

8)         liinavaatteet, pyyhkeet
9)         lelut
10)       pelit, pallot etc.
11)       astiat
12)       kirjat
13)       kynät, kumit, laskimet, penaalit ja muut koulutarvikkeet
14)       reput ja laukut
15)       terveydenhoitoon liittyvät tarvikkeet

JA PUSSUKKAAN/ PAKKAUKSEEN SELVÄ MERKINTÄ SISÄLLÖSTÄ (tavaran laji)!  KIITOS eli TATENDA / MAITABASA!

7.6.2008
Palkintoja toivotaan urheilukilpailuun

Hyvät kummit ja tukijat!

 

Ilmassa on jälleen suuren urheilujuhlan tuntua. Jokavuotiset suuret yleisurheilukisat pidetään 29.8. Zimbabwen yliopiston urheilukentällä.

Toivomme lahjoja urheilukilpailun palkinnoiksi. Pientä, kevyttä ja mukavaa lahjatavaraa, jonka Oili ja Seppo voivat viedä mukanaan  17.8.

Mikäli teillä olisi jotain kivaa palkinnoiksi sopivaa, niin ottakaa yhtettä Oiliin tai Seppoon.

19.5.2008
Kummikirje huhtikuu 2008

Hei  kaikki rakkaat kummit, tukijat, ystävät!

Aika on taas kulunut siivillä sen jalkeen, kun tulimme takaisin tänne Zimbabwen syksyyn 19.4. Onneksi vapaaehtoisemme Hanna Vaininen oli Suomessa olomme ajan pitanyt toiminnan hienosti kaynnissa ja ongelmat kurissa. Viela kerran Hannalle – suuri Tatenda!

 

A. Tässä kooste keskeisista tapahtumista helmikuun lopusta huhtikuun puoliväliin:

1.      Suojakoti

Uusi emännoitsija Piona aloitti maaliskuun alusta reippaasti ja Georginalle pidettiin hienot läksiäiset 1.3.  Suojakodissa asuu edelleen 30 lasta. Olemme hankkineet suojakotiin mm. uuden silityslaudan ja –raudan, ompelulankoja, sakset ja pyyheliinoja. Saimme paikalliselta yritykselta nimelta Tregers lahjoituksena 40 mukia ja lautasta suojakodin ja keittiön tarpeisiin seka isoja kattiloita hyvällä alennuksella. Suojakodin vuotavia vesihanoja ja vessoja on taas korjailtu ja ikkunoihin on asennettu teräskaltereita murtovarkaita vastaan. Vielä on vireillä kunnollisten verhotankojen asentaminen, lisahuopien hankinta kylmää kautta varten seka keittiön kaapistojen ja hyllykköjen uusinta. Tunnelma suojakodissa on oikein mukava, lapset ovat iloisia ja hyvinvoivia ja Piona pitaa ohjakset hyvin käsissään. Olemme palkanneet kaksi naapuruston äitiä auttamaan pyykin pesussa ja silittämisessä.

 

2.      Koulukeittiö

Lehmiä ostettiin tällä jaksolla 4 kpl kahdelta eri taholta ruokailun tarpeisiin. Lisäksi maissijauhoa on ostettu 3.5 tonnia. Maaliskuussa Dzikwa tarjosi yhteensa 6707 ateriaa. Lapsia kavi runsaasti syömassa myos koululoman aikana.  Polttopuusta on ollut edelleen jonkin verran pula. Saimme hankituksi Metsähallitukselta edllista puuta  vain kaksi autokuormallista, mutta onneksi Seppo loysi DZ 4 koulun tuntumasta paikallisen “metsänpeikon”, herra Mhakayakoran, jolla on ihan oma eukalyptyspuumetsikkö alueella. Han aloitti istutukset 13 vuotta sitten kaupungin maalla, viranomaisten luvalla ja asustaa nyt isojen puiden katveessa “omassa “ upeasti suhisevassa metsässään. Niinpä ostammekin puuta tältä ymparistönsuojelun itseoppineelta! Lisäksi vireillä on suunnitelma Dzikwan 5000 taimen istutusohjelmasta noin 2 hehtaarin alueella herra Mhakayakoran ohjauksessa – lapset istuttavat nämä taimet loka-marraskuulla.

 

3.      Isot hankinnat II lukukaudelle

Koulut alkoivat taas 29.4. Dzikwa teki suuria hankintoja lasten tarpeisiin: 250 paria kenkiä Batalta, 2100 kerää lankoja villapuseroiden kutomiseen,  runsaat 30 uutta koulupukua ja runsaasti muita tarvikkeita.  Opettajat olivat noin kuukauden lakossa I lukukaudella, joten useimmissa kouluissa ei lainkaan jarjestetty kokeita eika annettu numeroita todistuksiin.

 

4.      Muuta

Dzikwan järjestamä tukiopetus on ollut käynnissä koko ajan ala-asteen koululaiselle. Lisaksi ylä-astelaisille ja lukiolaisille järjestettiin 2 viikon ajan omaa tukiopetusta loman aikana. Pamuzinda-taiteilijaryhmä lähti tauolle pari viikkoa ennen maaliskuun lopun vaaleja. Myoskaan Hararen kansainvalisen koulun oppilaat eivat saaneet lupaa tulla DZ:aan vaalitouhujen aikana, vaikka itse asiassa alueella ei onneksi ilmennyt mitään häirioitä vaalikamppailun tai äänestyksen aikana.

 

Dzikwalla on nyt hommissa uusi kenttätyöntekijä Levita, joka hoitaa yläasteen ja lukiolaisten asiat. Han asuu DZ:ssa ja on päässyt oikein hyvään alkuun.

 

Toimintakeskuksen vireillä olevat rakennustyöt – palisadiaidan viimeistely, pallokenttä ja talonmiehen asunto -  etenivat hitaasti. Osin ongelmana oli tarvikkeiden puute ja viiveet niiden saannissa, osin vaalitouhuun liittyvat epävarmuudet….joita mielestamme käytettiin jopa vähän tekosyinä. Meillä on nyt vaihteeksi autotalli taynnä sementtisäkkejä. Australian paikallinen lähestystö on antanut tunnetulle ja luotetulle porakaivon tekijälle suoraan USD 8300 (EUR 5500) shekin, joten se urakka on hyvin putkessa.

 

Hannan läksiäiset pidettiin suojakodissa sunnuntaina 4.5.

 

B. Kooste tapahtumista Sepon ja Oilin tulon jälkeen 19.4. -> tähän päivään:

5. Reissu Etela-Afrikkaan

Teimme viiden päivän matkan to “down South”, josta palasimme auto huollettuna, mukana varaosat 15 vuotta vanhaan valkoiseen Nissaniin (joka on ollut poissa liikenteestä 31.1. alkaen vikojen takia) seka mukana myos 1200 kiloa ruoka-, talous- ja koulutarvikkeita. Yksi iso hankintakohde oli hygieniatuotteet. Zimbabwenkin rajalla muodollisuudet hoituivat mallikkaasti ja tullimaksut olivat nimelliset.

 

6.HIFA eli vuotuinen Harare International Festival of Arts

Hannan viimeinen viikko tällä erää Hararessa sujui ihanissa tunnelmissa HIFAn upean kulttuuritarjonnan parissa. HIFA tuo kaupunkiin aivan oman meiningin, iloa ja hilpeyttä, eika kriiseistä ole tietoakaan. Kuulimme La Scalan ja muiden ooppera-arenoiden laulajia tähtien loisteessa, portugalilaista fadoa, Oliver “Tuku” Mutukudzia seka muita loistavia laulu- ja musiikkiesityksiä. Näimme zimbabwelaista teatteria ja upeat suomalaiset trapetsitaiteilijat norjalaisessa sirkuksessa. Tämä suomalaispariskunta lupasi tulle ensi vuonnakin ja järjestää Dzikwan lapsille sirkuskoulun! Veimme yhteensa noin 45 Dzikwan orpolasta eri esityksiin.

 

7. Rakennukseprojektin viime vaihe

Talonmiehen rakennuksen perustukset ovat nyt valmiit. Meilla on tiukkaa neuvottelua urakoitsijan kanssa, sillä 1.4. alkaen rakennusalan peruspalkat nousivat 3058 %:lla. Onneksi rakennusmateriaalit on hankittu jo maaliskuun alussa, lukuun ottamatta ulkokattoa. Pallokentästa puuttuu enää asfalttipäällystys.  Otamme viela ennen 28.5. Suomeen lähtöamme kuvia tontilta, joten saatte aivan tuoreet tunnelmat sitten Suomesta käsin.

 

8. Hallituksen varapj. Esa ja serkut Rauno ja Ahti ensivierailulla

Maanantaina 5.5., meillä oli suomalaisten vierasvaihto – Hanna lähti haikein mielin ja Esa, Rauno ja Ahti saapuivat. Esa toi heti Suomen Pankista eläkkeelle jaääyään kaksi serkkuaan katsomaan suvun kummilapsia, joita on yhteensa viisi. Rauno-serkku vietti täällä myös 60-vuotisjuhliaan ja juhlapäivän kunniaksi tiistaina 6.5. noin 200-päinen innostunut orpolasten joukko lauloi, tanssi ja näytteli Gombo-koulun puiden alla. Kävimme vieraiden kanssa myös Dewure-sisäoppilaitoksessa tapaamassa serkusten omat kummitytöt ja viemässa taas autolastillisen lisämuonaa, pesutarvikkeita, vihkoja, kyniä, laskimia ja lahjoja. Paluumatkalla tutustuimme Great Zimbabwen raunioihin, joiden mukaan maa on saanut nimensa – “iso talo kivesta”.

 

Perjantaina Esa osallistui Dzikwan operatiivisen ryhmän viikkokokoukseen ja sillä välin Rauno ja Ahti kävivät valitsemassa seuraavan mullikan – kiitos Raunolle mullikan lahjoittamisesta! Lauantaina oli vuorossa retki Imiren elainfarmille. Mukaan pääsivät Stella, Fadzai, Memory, Moffat ja Joe-taiteilijapoikamme, joka piirsi Raunolle 20 minuutissa hienon muotokuvan. Imiressa meilla oli tilaisuus pulloruokkia 7 kk vanhaa Tatenda-sarvikuonoa, tavata pikku-hyeena ja isot nauravat hyeenat, seurata leijonapariskunnan ruokintaa, ihailla kirahvien notkeutta ja sulavuutta, ratsastaa Afrikan norsulla seka tavata Nzhoun, elefantin, joka luulee olevansa puhveli (jo 36 vuotta!).  Lounaaksi saimme maistuvaa Gnu-pataa.

 

Lauantai-iltana oli sitten vuorossa jo läksiäisillallinen, jonne mukaan tuli 60-kymppistä Raunoa juhlimaan vaimoineen myos Zimbabwen terveys- ja lasten sosiaaliasioiden ministeri. Hän on vuosien mittaan tukenut toimintaamme monin tavoin.

 

Kiitos Esan tiimille Klaukkalasta saatujen kolmen kannettavan tietokoneen tuomisesta perille. Samoin suuri kiitos Esan kautta SP:lle 12 hyvästä käytetystä Nokiasta – ne tulivat suureen tarpeseen!

 

9. Vireillä olevaa ja muuta yleistä

Lapsia on yhteensa 380, kun muutama lapsi on muuttanut pois DZ:sta. Tapaamme lauantaina 17.5. ainakin 12 uutta ehdokasta heidän kotonaan ja saamme lopulta annetuksi kummilasta odotteleville uusille tukijoille omat lapset. 

 

Dzikwan hankintalistoilla on viela suuri määrä koulureppuja, lisää kenkiä ja koulupukuja, kyniä ja kirjoja, vihkojen päällysäamiseen tarvittavia muovipapereita jne. Seuraavan kahden viikon aikana teemme valmiiksi tyosopimukset Levitalle ja Pionalle, jotka on siis tarkoitus vakinaistaa. Dzikwan johtokukunnan kokous on perjantaina 23.5.

 

Valmistelemme 29.8. Hararen yliopiston kentällä pidettavää Dzikwan yleisurheilukisaa (kiitos Esalle, Raunolle ja Ahdille palkinnoista). Seuraamme lasten taideopetusta ja sovimme Pamuzindan kanssa siitä, miten ryhmämme vakio-ohjelmaa voidaan kehittää ja miten uusia lapsia saadaan mukaan.

 

Paimennamme rakennusprojektia ja sovimme etenemisesta kesä-elokuulle. Olemme nähtävästi saamassa merkittävää tukea rakennusprojektin ohjaamiseen Old Mutual-vakuutusyhtiöltä, joka tutkailee parhaillaan, miten heidän  kiinteistöpuolen  asiantuntijansa voivat auttaa Dzikwaa laatimaan tarjouspyyntöjä, sopimuksia ja valvomaan rakentamista jatkossa.

 

Meillä on vireillä myös englantilaisen koulun lahjoittamien T-paitojen ja verkkarin pusakoiden jakaminen. Saimme lopulta tämän jo marraskuussa 2007 maahan tulleen lahjoituksen pois tullista 17.3. terveysministeriön avustuksella ja Hanna sinnikyydella. 

 

Vaativa työmme on laatia Suomen ulkoministeriolle uusi hakemus kansalaisjärjestöjen hanketuesta seuraavalle kolmelle vuodelle, 2009-2011. Mukaan sisällytetään myös Dzikwan toimintakeskuksen rakennushanke. Tulemme Suomeen 29.5. ja hakemus tulee jättää 30.5.

 

Talous:Suurin pulmamme on yhä hintojen jatkuva reipas nousu. Maan keskuspankki ääasti valuutan toukokuun alusta kellumaan (hieman ohjatusti). Pankit totuttelevat nyt päivittämään kurssit jatkuvasti ja valuutta heikkeni siis kertaheitolla säännellysta 30,000 Zim-dollarista per yksi USAn dollari vapaalle markkinatasolle, 185-190 miljoonaan Zim-dollariin! Tällä viikolla ollaan jo 250 milj. tuntumassa.  Seppo laskeskeli, etta devalvoituminen on keskimäärin ollut 4 % päivässä. Onneksi tuli myös uudet 100 ja 250 miljoonan setelit. Tilanne on yhä varsin hankala taloudelle, sillä uuden raha/valuuttapolitiikan ohella ei tullut finassipolitiikan muutosta tai mitään “yhteiskuntasopimusta”…..Vaalikuviot ovat yhä vireillä, nyt ollaan menossa presidentin vaalin uusintakierrokselle.

 

LASTEN PARISTA TERVEISET ja TAPAAMISIIN/Oili ja Seppo

 

P.S.HUOM: Muistattehan, etta yhdistys aikoo lähettää koko kontillisen tavaraa Zimbabween elokuun puolivalissa. Otamme myos erittäin kiitollisina vastaan mukavia pikkupalkintoja Dziukwa urheilukisoihin (lähtevat Oilin ja Sepon laukuissa 17.8.)!

 

8.5.2008
Vuosikertomus 2007 ja toimintasuunnitelma 2008

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous hyväksyi 12.4. vuoden 2007 vuosikertomuksen ja toimintasuunnitelman vuodelle 2008. Pdf-muotoiset dokumentit voit ladata tästä.

Vuosikertomus 2007.

Tasekirja 2007. (MS Excel -tiedosto)

Toimintasuunnitelma 2008.

14.3.2008
Ensimmäinen sija taloudellisesta raportoinnista

Yhdistyksemme voitti I palkinnon hyvänä raportoijana 130 pienen yhdistyksen ja säätiöiden joukosta! PricewaterhouseCoopers palkitsi Zimbabwen AIDS-Orvot ry:n...

Tiedote 6.11.2007

PricewaterhouseCoopers

HYVÄN RAPORTOIJAN PALKINNOT

PricewaterhouseCoopersin Avoin raportti 07 -kilpailun suurten yhdistysten ja säätiöiden sarjan voitti tänä vuonna Sininauhaliitto ja pienten yhdistysten ja säätiöiden sarjan Zimbabwen AIDS-Orvot. Raati antoi lisäksi kunniamaininnan suurten yhdistysten ja säätiöiden sarjassa Folkhälsanille ja pienten yhdistysten ja säätiöiden sarjassa Jyväskylän Sotainvalidien Asuntosäätiölle. Osanotto oli tänä vuonna ennätyksellisen suuri.

Raadin mielestä Sininauhaliiton raportti oli selkeä, ja siinä oli kuvattu hyvin toiminnan tarkoitus, tavoitteet ja strategia. Samoin tulevaisuuden näkymät ja toimintaan kohdistuvat riskit oli selostettu kattavasti. Kiitosta sai myös liiton hyvin laadittu erillinen tilinpäätösasiakirja, josta ilmeni täsmällisesti sekä varainhankinta että sen käyttötarkoitus.

Zimbabwen AIDS-Orpojen toimintakertomus oli raadin mukaan sympaattinen raportti, josta ilmeni hyvin vahva omistautuneisuus toimintaan. Taloudellinen informaatio esitettiin raportissa avoimesti ja selkeästi, eikä raportissa ollut raadin mukaan olennaisia puutteita. Raportissa keskityttiin olennaiseen eli raportoimaan niistä asioista, jotka ovat sidosryhmille tärkeitä. Tämä esimerkki osoitti raadin mielestä myös, ettei kattavan ja avoimen toimintakertomuksen tarvitse olla painoteknisesti näyttävä tai kallis.

- Kilpailuun osallistuneiden raporttien taso vaihteli edellisvuosien tapaan paljon, mutta oli myönteistä huomata, että selvää parannusta on kilpailun kolmen vuoden aikana tapahtunut. Kilpailun järjestäjän julkaisemat ohjeet ovat varmasti olleet hyödyllisiä kolmannen sektorin toimintakertomuksia kehitettäessä. Toivoisimme kuitenkin, että yhdistykset ja säätiöt kertoisivat enemmän toiminnan tarkoituksesta sekä Corporate Governance -asioista, totesi raadin puheenjohtaja Johannes Koroma. Varsinaisesta vuosikertomuksesta tulisi löytyä keskeinen taloudellinen informaatio, ei pelkästään erillisestä liitteestä, ja jos tiedot laitetaan internetiin, niiden pitäisi olla ajan tasalla.

Kilpailu järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Osallistujamäärä kasvoi edellisvuosista merkittävästi ja oli yhteensä 161. Kilpailusarjoja oli kaksi: suuret yhdistykset ja säätiöt sekä pienet yhdistykset ja säätiöt. Yhteensä 15 000 euron palkintosumma jaettiin sarjojen voittajien kesken.

Raporttien arvioinnista vastasi raati, johon kuuluivat: Sari Baldauf, Martin Granholm, Matti Honkala, Birgitta Kantola, Johannes Koroma ja Liisa Ollila.

Avoin raportti -kilpailu on tarkoitettu yhdistyksille ja säätiöille, jotka hankkivat varoja muun muassa keräyksin tai jäsenmaksuin, saavat lahjoituksia tai käyttävät julkisia varoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Vuosittaisen palkinnon tarkoituksena on kannustaa yhdistyksiä ja järjestöjä raportoimaan läpinäkyvästi ja laadukkaasti, nostaa esille mahdollisia raportoinnin epäkohtia sekä helpottaa kolmannen sektorin yhteistyökumppanin valintaa.

Vuoden 2007 arvioinnin kohteena olivat jäsenille ja muille sidosryhmille laadittu vuoden 2006 toimintakertomus tai vuosikertomus tai vastaava muu raportti, jossa kerrotaan yhdistyksen tai säätiön toiminnan tavoitteista, toteutuneesta toiminnasta ja sen rahoituksesta, toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

Lisätietoja kilpailusta löytyy myös PwC:n internet-sivuilta osoitteesta www.pwc.com/fi

14.3.2008
Toimintakeskushanke etenee

Espoolaisen Painovoima Oy:n ystävällisellä tuella meillä on nyt hienot esitteet Dzikwa toimintakeskusprojektista suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. Kiitos kääntämiseen osallistuneille kummeille! Tilaa esite tästä.

Yhdistyksellä on Etelä-Suomen lääninhallituksen virallinen rahankeräyslupa ajalle 15.05.2007 - 31.12.2008. (Päätös OKU 1196 A, 15.05.2007)
Varainkeruuta tehdään monin tavoin. Olemme mm. hankkineet keräyslippaita ja tarkoitus on saada niitä esille hyviin kohteisiin sekä panna pystyyn myös katukeräys.

14.3.2008
Säännöllistä kulttuurikasvatusta

Paikallinen taiteilijaryhmä Pamuzinda opettaa Dzikwa-lapsille lauantaisin ja sunnuntaisin tanssia, marimban soittoa ja näyttelemistä. Harjoitukset pidetään Gombo-koulun pihamaalla. Pamuzindan palkkaaminen on ollut mahdollista Saksasta Münchenistä saadun rahoituksen turvin.

Myös Dzikwan kuoro harjoittelee nyt aktiivisesti. Eräs eläkkeellä oleva opettaja Dzivarasekwasta vetää kuoroharjoituksia.

14.3.2008
Uusi suojakoti

Rujeko-kadun remontoidussa suojakodissa asuu nyt 31 onnellista lasta sekä lasten hyvinvoinnista huolehtiva uusi emäntä, Piona.

 
 

 

 

 



© 2008 Zimbabwen Aids-orvot ry - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu